Sairaan ikäihmisen yksinäisyys korona aikana

Anonyymi

Olisikohan aika alkaa tutkia ja kantaa huolta sairaiden, yksinäisten, ja pieni eläkeläisten selviytymisestä, näin korona aikana, kun ei kuulu kotisairaanhoidon piiriin. Meitä on todella paljon, jotka on täysin eristyksessä ulkomaailmasta. Monet meistä ollut koronan aikana ulkomaailmassa vain pakollisen kauppareissun aikana, kuka mitenkin yrittää selvitä. Ei ole ovikello soinut, kuin muutamat kerrat vuodenaikana. Eikä puhelinkaan liioin, jollei itse jaksa soitella. Kaikilla, kun tuntuu olevan "kiire". Ei ole kukaan kantanut huolta, miten yksinäinen sairas, liikuntarajoitteinen selviää. Ei ole kukaan naapureistakaan tarjonnut vaikka kauppa-apua, vaikka tilanteeni tietävät.
Mietinkin, että miten samanlaiset, sairaat yksinäiset selviävät, kun yhteiskuntaa suljetaan lisää ja itsekkyys lisääntyy. Katsotaan vain omaa napaa. Onneksi itsellä vielä järki pelaa ja voin näin olla"ulkomaailmaan yhteydessä", mutta miten he, jotka eivät pysty käyttämään nettiä tai muuta sosiaalista yhteyttä. Ne joilla ei ole lapsia tai on lapsia, mutta eivät pidä yhteyttä.Kiire on kaikilla tänä päivänä. Onkohan se" kiire", sitä, että ei jaksa välittää tai ei haluta. Helpompi unohtaa.
Olenkin miettinyt, että tämä korona aika näyttää toteen suomalaisen" hyvinvointi"yhteiskunnan puutteet ja osoittaa, kuinka kylmä on maailma suomessakin. Raha menee kaiken inhimillisyyden edelle. Eipä ole ihme jos kohta alkaa löytyä meitä yksinäisiä kuolleina, joista kukaan ei välittänyt aidosti. Toivon, että tämä kirjoitukseni saisi jotain "herätystä" aikaiseksi. Meistä monet olemme pienellä eläkkeellä toimeentulevia ja siksi ei ole mahdollista hankkia kotiin tarjolla olevia kalliita palveluita. Ne ovat meiltä ulottumattomissa. Vain hyvätuloisille. Meneekö yhteiskuntamme siihen taas, että vanhukset ja köyhät joutuvat huutolaisiksi. Vähän siltä näyttää.
Ottakaa kantaa.

16

86

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Itse olen pienituloinen eläkeläinen, tosin nuorehko ja sairaseläkkeellä. Oma ennustukseni vuosi sitten oli, että korona-aika tappaa enemmän ihmisiä eristyksen aiheuttamiin sairauksiin kuin itse koronatautiin. Etenkin vanhusten ruumiillinen ja henkinen toimintakyky romahtaa.

      Kun lehdet ja netti pursuilivat tarinoita kauppakasseja eläkeläisille kiikuttavista vapaaehtoisista, niin ajattelin mielessäni, että sitä laupeuttakaan ei kukaan vapaaehtoinen jaksa vuosikausia harrastaa.

      Ihmissuhdetaitoja aletaan opettelemaan jo heti syntymän jälkeen. Eli kyky luoda vahvoja ja kestäviä ihmissuhteita on varhaista alkuperää. Yleensä lämpimimmät ja kestävimmät ystävyyssuhteetkin on luotu jo nuoruudessa. Aika hankalaa on itselleen mistään luoda sosiaalista verkostoa koronarumban keskellä, jos sitä ei tähänkään mennessä ole ollut. Itse en ainakaan siihen pysty. Joitain netin kautta löydettyjä kirjeystäviä minulla on ollut, ja ne ovat tulleet ja menneet nekin.

      Voit kokeilla soittaa vaikka SPR:n auttavaan puhelimeen.

      Itse aion muuttaa paikkakuntaa toivottavasti jo keväällä. Ja sitten aion vain sitkeästi pyrkiä johonkin harrastukseen, jossa pysyn niin kauan, että alan tutustumaan ihmisiin ja saan ihmisiä, jotka pysyvät elämässäni. Tiedossa on muuten yksinäinen vanhuus.

      Tämä paikkakunta sijaitsee vielä koronan suhteen rauhallisella alueella. Aika huonokuntoisen näköisiäkin ihmisiä liikkuu ja käy ostoksilla itsenäisesti. Ei ole täyttä pakkoa eristäytyä kämppäänsä. Vielä.

      • Anonyymi

        Ne hyvät ihmisuhteet,joita luotu elämän aikana, kun ovat jo mullan alla tai hyvin kaukana pohjoisessa.
        Ja monet, kun joutuu olemaan sisällä, kun terveys ei riitä ulkona patikoimiseen. Sanoitkin olevasi nuori, joten et ymmärräkkään kenties siksi, ikäihmisten rajoituksia liikkumisen suhteen.


    • Anonyymi

      Se on itsestä kiinni jos ei halua kulkea vapaana,
      Maskit huut hiiteen ja unohtakaa tyystin myrkkypiikit.
      Palatkaa normaalielämään ja unohtakaa hörhelöt kiihottajat lehdistössä ja tv:ssä.
      Missään ei näy sairaita vieläkään.
      Siis lehtien ja testien kautta kohti pakkorokotusta, mitä muutakaan.
      Ihmiset ovat hysteerisiä jos noita roskauutisia kuuntelevat ja vielä uskovat noihin.
      Ottakaa selvää ja todetkaa mikä on tähtäimessä tällä kaikella.
      Sokeaksi ja kuuroksi tulisi jos kuuntelisi sensuuri-mediaa ja aivopesua.

      • Anonyymi

        Joo, rokotus ei mene niin sanotusti kaupaksi vaikka tv mainostaakin vielä.
        Sen tähden yritetään tehdä kauheaa levinneisyyttä vaikkei mitään näy, ei näy ambulansseja, ei näy ruumisautoja.
        Kuolleetkin ovat vain rokotuksiin kuolleita, eikös, on sensuuri tosiaan päällä tiedotuksessa.


      • Anonyymi

        Paljon kirjoitettu juuri samaa, ympäri maailmaa. Jopa lääkäreitä heissä. Kyllähän se pistää miettimään.


    • Anonyymi

      Olisi, mutta menevät kaiken sivussa vaikenemalla kuoliaiksi.

      • Anonyymi

        on myös ihmisiä jotka pitävät toisia palvelijoinaan, johtuu luonteesta....


      • Anonyymi

        Totta on mitä aloittaja kirjoittaa!

        Onneksi on radio ja TV ja puhelin. Kaikilla ei oo nettiä.
        Joillakin paikkakunnilla voi kai tilata kirjastosta kirjoja, tuovat oven taakse?

        Voisi pyytää kaupunkia tai kuntaa tehostamaan just tätä puolta, että sairaille yksinäisille järjestää apua jossain muodossa.

        Voisi keksiä ehotuksia, ja sitten soittaa kunnan tai kaupungin johonkin toimistoon (mitä niitä on) ja kertoa. Eikös Punainen Risti ynnä muutkin järjestele, ja seurakunta?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        on myös ihmisiä jotka pitävät toisia palvelijoinaan, johtuu luonteesta....

        Eikös pitäisi ollakin valmis auttamaan, kun lähellä apua tarvitaan.. Eikös.? Näin mä olen oppinut elämään.


    • Anonyymi

      Hyviä ohjelmia voisi löytyä netistä taivas tv7. Fi
      ja radio Dei, tai patmos radio ja painaa nuolta kuuntele.
      Itsellä on paljon kipuja jäsenissä vielä kuitenkin pääsen raput toiseen kerrokseen,
      Mutta sekin aika tulee Etta apua tarvisisi.
      Pitäisi rukoilla että saisi olla kyytiaapuna sellaiselle jotka on kyytiä vailla kauppaan.

      • Anonyymi

        Nuo uskonnolliset kanavat eivät kiinnosta minua, kuten ei varmaan monia muitakaan. On aika paha yleistys että ihminen ikääntyessään hurahtaa uskontoon.

        Televisiosta ja radiosta tulee runsaasti mielenkiintoista ohjelmaa. En kaipaa ketään tänne soittelemaan ovikelloa (ja tuomaan koronaa) viihdyn oikein hyvin yksinkin. Enkä niin kovin välitä siitäkään että joku soittelisi koko ajan. Käyn asioilla kaupassa ja apteekissa kun tarvitsee, ehkä joskus kävelylläkin mutta aika vähiin on sekin jäänyt noiden jalkavaivojen vuoksi.


    • Anonyymi

      Sota elokuvia lähettää TV. ssä, niistä vanhukset tykkäävät ja viihtyvät niiden seurassa.
      Jonni joutavia korona ja Marinilaisia lähetyksiä ei ollenkaan.

      • Anonyymi

        Käsittääkseni ei ole sääntöjenvastaista tekstiä.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Käsittääkseni ei ole sääntöjenvastaista tekstiä.

        Oliko vaikeeta ylöspidolle antaa olla edellinen?
        Vaikka miten mietti, niin ei keksinyt mikä olisi ollut sääntöjen vastaista?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Oliko vaikeeta ylöspidolle antaa olla edellinen?
        Vaikka miten mietti, niin ei keksinyt mikä olisi ollut sääntöjen vastaista?

        Jännittää että salliiko ylöspito antaa olla edellisen tekstin!!!

        Ei anna olla hyviä neuvoja ilmaisista kotimaisista elokuvista,


    Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. IL - Patteriauto syttyi parkkihallissa Tampereella - 50 autoa LUNASTUKSEEN!

      "Palon aikaan parkkihallissa oli 90 autoa, joista noin 50 tuhoutui palossa korjauskelvottomiksi. Lisäksi palo vaurioitti
      Maailman menoa
      247
      45349
    2. Kristillisistä Siionisteista asiallista tietoa Hesarissa.

      KD ja Persut ovat kaiken takana avoimesti!
      Maailman menoa
      31
      11240
    3. Persut JYTKYTTÄÄ ylös, ohi kepun! +2,1 %

      Persut palasi kolmen suurimman joukkoon ja on matkalla kohti kevään 2027 eduskuntavaalivoittoa. Sosialistit ovat syöksy
      Maailman menoa
      207
      10873
    4. Sanna Marin saa ylistystä Hillary Clintonilta

      Jos joku ei tiedä kuka tämä rouva Hillary Clinton on, niin kerrottakoon "fun fact", eli hän on se keneltä Donald Trump
      Maailman menoa
      36
      9711
    5. Ja jälleen uusi latauksessa olleen sähköauton palo! Nyt Keravan Prisman parkkihallissa.

      IS 3.10.2025 Latauksessa ollut sähköauto syttyi yöllä tuleen Keravan Prisman parkkihallissa, Keski-Uudenmaan pelastusla
      Maailman menoa
      85
      8528
    6. Gallup, PS:lle JÄRISYTTÄVÄ nousu, SDP suurin laskija

      https://yle.fi/a/74-20186114 PS kovaa vauhtia nousemassa ennen 2027 vaaleja suurimmaksi puolueeksi. Nyt mennään jo etua
      Maailman menoa
      223
      6511
    7. Pirjo sanoi Esalle

      Painu sinä Esa hevonvittuun... johon Esa? Laittakaapa ehdotuksia. # ==================== # APUFUNKTIO: satunnainen kok
      Maailman menoa
      0
      3210
    8. Jos mä joisin

      Itteni känniin nyt, voi olla että mä tunnustaisin sulle kuinka ihastunut oon ollu suhun viimeiset 2 vuotta. Eikä mua pys
      Ikävä
      30
      2229
    9. Tänään torille

      Tänään kuulema torilla tapahtuu klo.20. Tulkaaha paikalle kattoon.
      Hyrynsalmi
      37
      1629
    10. Koulu-uhkaus.

      Meinaatteko päästää lapsenne kouluun, niin kauan kun tämä uhkaaja siellä myös on? Tekijä on kaikilla tiedossa.
      Hyrynsalmi
      26
      1510
    Aihe