Aamuisin kun otan Tyroksiinia niin pakarat päältä alkaa kutittaa, sitten jaloista, käsistä. Arvot ovat 2,3 ja 13. Otan 2 25mg tabl. Otanko liikaa vai mikä on. Olen syönyt 6 vuotta Tyroksiinia.
Vastaukset 4
- Anonyymi
Onko ainoa lääke tai lisäravinne, jonka aamulla otat? Voisiko olla allergiaa?
- Anonyymi
Aivan, tyroksiinille ei tietääkseni ole kukaan allerginen, mutta tabun ainesosalle voi olla. Kun aloittaja on jo syönyt 6 vuotta, hakisin mahdollista allergiaa muualta.
Mutta minusta arvo (T4V?) 13 viittaa vajaatoimintaan. Onkohan muita oireita? Vajaatoimintahan aiheuttaa kuivaa ihoa, joka kutisee ja hilseilee. Varsinkin jos on autoimmuunivajis, voi ihan hyvin olla myös autoimmuuni ihotauti.
Mulla kutiaa ja hilseilee erityisesti pohkeet ja takareidet. Sattumaa tai ei niin noilla alueilla myös hermoston toimintapuutetta. Määrittelemätön ihotauti, mutta kortisonivoide auttaa. Oli jo välillä täysin pois mutta tuli takas. Tuntuu myös siltä, että etenkin sokeripitoiset syötävät yllyttää iho-oireita. Jos stressiä voi syynä pitää, niin ihan mahdollista, mutta korona ei kylläkään ole se stressin aihe. Muutenkin näin talviaikaan (kuiva sisäilma) iho selkeesti kuivuu enemmän muttei haitaksi asti, paitsi kyynärpäitä ja nenänvartta silmienvälistä toisinaan rasvaan.
Hashimoto - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:

HashimotoPikku tarkennus ettei jää väärää käsitystä....
Aloittaja varmaankin siis tarkoitti itse lääkettä, Thyroxin, kokonaisuudessaan, mutta puhekielessä se on just tyroksiini. Muotoilin vähän huonosti vastaukseni, sorry 😊
Hashimoto
- Anonyymi
Kiitos vastauksesi oli hyvä. En ole 6 vuoden aikana ollut sama tyyppi kuin 20 vuotta sitten. Jatkuvasti on jotain kaulakipua ym. Ultrassa ei ollut mitään muuta kuin leegioita.
En tiedä mitä tuoleegio tarkoittaa, mutta ultralääkäri sanoi että vuoden kuluttua uudelleen. Kiitos 300€ tieto.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1762986
- 601244
- 41029
Perhoseni (miehelle)
Miksi et usko, että mun rakkaus sinuun on aitoa ja vilpitöntä? Tai että se oli jo silloin? Miksi ajattelet, ettet ole r160967Myönnetään, tunnen lämpimiä tunteita kohtaasi
Vaikutat tosin liian hyvältä ollaksesi totta. Komeita miehiä on maailma pullollaan mutta sinussa on jotain.....57937- 84830
Onko Sofia jälleen jätetty?
Moni asia viittaisi siihen, että hän on jälleen sinkku.173820Rekat seisovat dieselin hinnan takia . Ala ei kestä tällaista hintatasoa, sanoo yrittäjä .
EU:n kallein diesel on kova paikka kuljetusalalle. Ajoja on jätetty ajamatta kannattavuusongelmien vuoksi, sanoo alan e198802Totta on asia. Jeffrey Cohen on jättänyt Sofian.
Vaimon viesti on paljastanut totuuden.216763- 7736
- 62669
- 53667
- 59666
- 67646
Mies, näetkö minut myös
Seksuaalisena ihmisenä ja naisena? Haluatko minua seksuaalisesti? Vai olenko mielestäsi tyttönen?21608Nainen, mitä mieltä olet kodittomista?
Ja heistä jotka eivät kykene huolehtimaan asioistaan, itsestään eikä terveydestään? Miten heidän kanssaan tulisi toimia?131581Kuinkahan monen
Naisen puolisoa olet nainen vikitellyt ja eron aiheuttanut? Toivottavasti karma on ku*sut muroihisi useamman kuin kerran66569Voiko se ikinä toimia
Voiko meistä ikinä tulla mitään? Näin kauan aikaa on kulunut ja mitään ei tapahdu... En usko, että sinä mietit minua het32558- 34527
- 55518