Mitä kirjaa luet parhaillaan?

Olli Jalosen Taivaanpallo on meneillään parast´aikaa. Se kertoo tähtitieteen oppipojasta ST.Helenan saarelta, joka haaveilee Lontoosta Edmund Halleyn oppilaana.
Seikkailuhenkinen kirja jää hetkittäisten lukemisten varaan, innostuttuani taas maalaamisesta.

Telkkari ei ajankäytössäni kilpaile, hyvin valikoiden sitä katson, ja aina on joku kirja meneillään, yleensä yöpöydällä ennen nukkumaanmenoa. Aloittajan kirja on minullekin tuttu, Joenpellon Lohja-sarja on myös lukemisen arvoinen - varmaan toiseenkin kertaan.

Sinisirkun kirja taitaa edustaa "Suomikummaa". Se on kirjailija Johanna Sinisalon antama nimitys suomalaiselle kirjallisuudelle, jossa tieteis- ja fantasiakirjallisuudesta tutut elementit yhdistyvät perinteiseen kerrontaan. Tällaisia teoksia on kutsuttu myös reaalifantasiaksi ja spekulatiiviseksi fiktioksi.

Olen lukenut aiemmin kirjapiirissä Sinisalon Finlandia-palkitun kirjan "Ennen päivännousua ei voi" ja sen innottamana lainasin kirjastosta hänen uuden kirjansa "Vieraat". Kirja kertoo sateenkaariperheen lapsiperhearjesta, julkkiskokki pyörittää kahvilaa, toinen äiti on kotona, molemmilla äideillä on oma lapsi saman isän kanssa. Neuropsykologian ja yliluonnollisen alueilla liikutaan, varhaiskypsällä 6-vuotiaalla varhaiskypsällä tytöllä on mielikuvituskaveri (sehän on ihan luonnollistakin lapsilla jossain vaiheessa) , sisäisiä outoja ääniä ja tuntemuksia, joita hän yrittää käyttää autistisia piirteitä omaavan pikkuveljensä parantamiseksi. Tyttö viilteleekin itseään, tapahtumat kulkevat yhä hallitsemattomampaan suuntaan. Loppua kohti kertomus on muuttunut rankemmaksi, pienen pojan äiti pelkää tytön vahingoittavan hänen lastaan. Väkisinkin tulee mieleen lasten väkivaltaiset teot ja mitä kaikkea niiden taustalla on. En voi sanoa viihtyväni kirjan parissa, mutta kaipa tämän loppuun luen.

Lohja-sarja on tuttu minullekin. En vain taida muistaa siitä kovin paljon..))

Arvostettu kirjailija Eeva Joenpelto oli ja pidin kyllä hänen konstailemattomasta tyylistään. Ei mitään sanoilla eikä aikajanoilla kikkailua, vakaata kerrontaa...

Minulla taitaa olla tuo Ramoonan mainitsema Sinisalon teos, lukemattomana.

Yhä useammin joudun toteamaan, että minulla on kirja hyllyssäni, mutta en ole sitä lukenut..)) Pätee Taivaanpalloonkin.

Onpa hyvä ilmaisu tuo "Suomikummaa"..)) Taitaa olla kasvava trendi. Kerrotaan, että kun Lauri Viidalle esiteltiin mies, joka puhui useita kieliä, Viita kysyi, oliko hänellä myös sanottavaa. Sellainen ajatus minullekin tulee mieleen tuon tyyppisestä kirjallisuudesta, tietysti ihan vähäisen tutustumisen pohjalta. Taitavaa sanankäyttöä, mutta ei välttämättä sellaista sisisältöä, minkä lukija - ainakaan minä - pystyisti vastaanottamaan kovasti pinnistelemattä..))

Minun lempparini, kasvu- ja kehitystarinat ovat nyt korona-aikana olleet katkolla, mutta listalla niitä on kyllä monta. Eilen Alfan kirjaesittelyssä oli Jarkko Tontin teos "Haava", jonka kyllä laitan tilaukseen. Lukunäytteestä päätellen selväsanaista , oivaltavaa ja sujuvaa kerrontaa.

Anna-Leena Härkönen on suorasanaisen ja ärhäkkäästi kantaa ottavan kirjailijan maineessa. Minulla on muutama hänenkin kirjansa kun pidän hänen sujuvasta kerronnastaan ja hurtista huumoristaan. Luin viimeksi hänen lottovoittajista kertovan kirjansa "Kaikki oikein". Psykologisesti oivaltavaa, terävää havainnointia ihmisten käyttäytymisestä. Hän on kuitenkin sen verran nuorempaa ikäluokkaa, että päähenkilöiden elämänkuvaukset eivät löydä kaikupohjaa omasta arjestani.

"Haavan" lisäksi listalla on Anna-Stina Nykäsen Yksin kotona, kolumneja koronan ajalta.
Täällä olleista kirjaketjuista on myös muutama teos listalla. Kunhan kirjastot avataan, alkaa tapahtua, toivottavasti...

Ai niin. Mitä kirjaa luen parhaillaan ? Anna-Leena Härkösen Avoimien ovien päivä, mutta taitaa jäädä kesken, ehkä noista edellä mainituista syistä. Kuvausta perheen sisäisistä jännitteistä. Katsotaann nyt vetääkö vielä imuunsa...

Olen tykästynyt äänikirjoihin ja viimeksi kuuntelin Laila Hirvisaaren kirjan nimeltä Hiljaisuus. Liikuttava tarina sodan kauhuista kärsineestä tytöstä. Hirvisaari tuntee nuo asiat.

Remeksen KOTKAN PESÄ.
Näinä päivinä se on jäänyt tv:n urheilulähetysten vuoksi unilukemiseksi.
Edellisen, D. Brownin INFERNOn loppukin kului samasta syystä lyhyissä pätkissä.
Arkiset aamupäiväni täyttyvät liikuntaharrastuksestani, tarvittavista ostoksista ja eläkeläispariskunnan "huolto puuhista".
Launatait perinteisistä talousaskareista, ostospiipahduksesta vaimon kanssa ja hänen viihdyttämisestään.
Näin pahasti on hauras vanhus urautunut!

Pidän nyt hieman väliä.
Isabel Allenden "The Soul of A Woman" tuntuu kiinnostavalta.
On tullut katsottua aivan liikaa Netflixiä ja HBO Nordicia ja iltalukeminenkin jäänyt vähiin.
Suomalaista proosaa olis hyvä taas lukea, mutta en oikein löydä mitään mikä jaksaisi kiinnostaa tarpeeksi, tai sitten jos löydän jonkun jota suositellaan , niin en löydä sitä ladattavana.

Liisa Seppänen: Muistisairaan maailma.
Kirjaan on koottu seitsemän Alzheimerin diagnoosin saaneen omakohtaisia kokemuksia ja heidän omaisten näkemyksiä.

Äänikirjana Ekhart Tolle: Tyyneys puhuu.
Tässä kirjassa on kymmenen eri osiota, jotka kaikki omalta osaltaan vaikuttavat henkiseen hyvinvointiin.

brinkkala

... että voikin suomen kielellä maalailla...

Toimittaja Kaisa Hako kirjoitti/kokosi kolumneistaan ihastuneiden lukijoiden pyynnöstä kirjan 'Värioppi'. Kielitaiturin tekstiä lukiessa tuntee ylpeyttä ja ihmetystä, miten kielemme voi olla niin monipuolista ja taipua melkein runollisiin kuvauksiin oikean henkilön "sanojen käsittelyssä"...

Tuolla aloittaja kysyi lukemisesta yleensä, onko telkun töllötys vienyt siitä voiton ?

Niin on tainnut minulle käydä, mutta toivon, että vain tilapäisesti, että se on vain korona-apatian aiheuttama ilmiö, kun tuo töllötys ei tunnetusti vaadi minkäänlaista tsemppaamista.

En kovasti väheksyisi telkkariakaan - eihän sitä toki aloittajakaan tehnyt! - kohtuullisesti käytettynä. Alfa-kanava, mitä alkuun vähän vierastin, on osoittautunut hyväksi seuralaiseksi, ainakin minulle.

Olen seuraillut Eero Paloheimon ideoimaa ohjelmasarjaaa "Maailmaa pelastamassa" ja tämänpäiväinen jakso sai kyllä innostumaan - jos ei nyt ihan maailman pelastamisesta niin siitä, että meillä vielä tuotetaan tämän tyyppisiä ohjelmia, saadaan yhteen tuon tasoiset näkijät ja keskustelijat : Eero Paloheimo, Ilkka Herlin, Marja-Riitta Ollila ja Mika Anttonen ja he tapaavat toisiaan leppoisassa hengessä etsien vastauksia meitä kaikkia koskettaviin isoihin kysymyksiin.

Tuollaiset ohjelmat voisivat myös toimia keskustelutaidon opettajina, sitäkin tämä aika mielestäni kaipaa...

Osallistujista ainakin Eero Paloheimo ja Marja-Riitta Ollila ovat myös julkaisseet kirjoja...

Tommi Kinnusen "Ei kertonut katuvansa"
Pirre

Lukeminen maistuu edelleen ja on erinomaisen hyvä ajankulu korona-aikana.

Viimeisen kuukauden aikana olen lukenut
uudestaan Pertti J. Rosilan "Arkadianmäen kirstunvartijan"
ja jatkon sille "Herrahissin vauhdissa", suosittelen molempia,
ne ovat mukavasti kirjoitettuja kirjoja kotimaan politiikasta,
tulee ikäänkuin vähän "tuntemaan" poliitikkoja ja heidän luonteitaan
politiikan käänteiden lisäksi.

Muita lukemiani kirjoja viimeisen kuukauden kirjastosaaliista ovat
-Mihail Zygar: "Putinin sisäpiiri - Nykyvenäjän lyhyt historia",

-Keir Giles: "Moskovan opit- mikä saa Venäjän vastustamaan länttä",
se on oivallinen kirja niille, joita kiinnostaa miksi Venäjä toimii tavalla,
joka tuntuu meistä epäloogiselta, mutta on Moskovasta katsottuna täysin rationaaliselta

-Markku Salomaa: "Siviilisaatioiden sota"

-Vaasan Yliopiston raportti 3 "Piilokorruptio Suomessa,
kansalaiset kertovat"
-Poliisiammattikoulun raportti 115 "Korruption riskikohteet 2010-luvun Suomessa",

-Tommy Melender "Onnellisuudesta", esseitä

-Kirsikka Myllyrinne: "Happamet sitruunat"
(kertomus Kyprokselle muuttaneesta henkilöstä, joka ei maasta ja ihmisistä
mitään irti siitä, koska on luutunut suomalaisuuteensa jankkaamaan:
"Miten suhtaudun siihen ja tähän asiaan s u o m a l a i s e n a".
Kirjoittajan ei olisi kannattanut muuttaa. . . . kun ei pysty mitään irti saamaan.
Juoksee vain ahdistuneena maratoneja 40 asteen helteessä, miettien "miten suomalaisena elän uudessa maassa/yhteisössä. . . )

-Jukka Lyytinen: Lauri Viita - kirjailijan elämä (190 sivua)
Erinomaisen mielenkiintoinen kirja elämästä, kirjoittamisesta ja mielen järkkymisestä, psyykkisestä sairastumisesta. Kuin romaani siitä, mutta oikeasta elämästä, ei keksitty tarina.
Kirjan mielenkiintoisuus kasvaa 1/3:n luettuaan, kun päästään Viidan aikuisvuosiin.
Ehdoton "rinnakkaiskirja" on Viidan puolison Aila Meriluodon kirja Viidasta ja heidän avioliitostaan, "Lauri Viita, legenda jo eläessään".

Jukka Lyytisen kirjassa ei takerruta yksityiskohtiin, se etenee kohtuullisen vauhdikkaasti ja se ylitti odotukset, vaikka oli tuttua asiaa ennestään.
Suosittelen. Se on hyvä tarina ihmisestä ja ihmisen elämästä, sellaisenaan,
vaikka ei tietäisi Viidasta ennestään mitään.

Kirjarikasta koronasulkua ! Kirja avaa avaa ovia sulun aikana.

Minä seurasin eräänä iltana dokkaria, jossa kerrottiin viikingeistä ja eräästä naispuolisesta valtiattaresta Islannissa. Hän oli purjehtinut 6 kertaa yli Atlantin ja asunut kolmisen vuotta Viinimaassa, eli Amerikan puolella, jossa hänen poikansa Snorri syntyi.
Innostuin siitä sen verran, että nuuskin kaikki kirjahyllyt ja löysinkin ammoin ostetun "Snorri"-nimisen teoksen, joka käsittelee Islannin ja Norjan kuningas-saagoja. Kirja ei ole mikään parin illan lukaisu, vaan se on laaja katsaus 1100-1200-lukujen viikinkiaikaan . Sen on kirjoittanut Snorri Sturluson, 1178-1241, oppinut ja sivistynyt aikalainen, aikoinaan Islannin rikkain mies. - Ilmeisesti Snorri on ollut käytössä pojan nimenä noina aikoina.
On varmaan aika minun se lukea, kun sen on WSOY painanut jo v. 1960. Mieheni sen luki. Hän oli aikoinaan kovin kiinnostunut viikingeistä ja luki muitakin sitä aikaa kuvaavia kirjoja kirjastosta.
Minun kirjani on suomentanut J.A.Hollo, ja runot on suomentanut Aale Tynni.
Tässä kirjassa menee kyllä koko kevät. Luen, jos silmät kestävät.
- Mkr. -

Minulla on meneillään Anna Mitskon kirja: Kultaokra, joka on jatkoa kirjan "Armonvuodet", jonka oli jo lukenut aijemmin. Hieman pelästyin, että onko muisti mennyt, kun siinä jo aluksi oli kuvaus edellisen kirjan tapahtumista ja sitten jatko ei muistunut millään mieleeni, kunnes huomasin, että tämähän oli jatko-osa edelliseen.

Mielenkiintoista sikäli, että tarina kertoo 1700 luvun aatelisista ja naisten asemasta silloisessa maailmassa. Pakko oli googlata "salaneuvos" ja "maaorjat", joten taas viisastuin päiväksi, mutta en tiedä, mitä ensiviikolla muistan.D

No, on tuolla kassillinen muitakin kirjoja, koska täällä käy kirjastoauto joka toinen viikko ja tämä avulias "kuski", siis kirjaston ammattilainen, osaa heti tietää nykyisin, mitä haluan lukea ja lupasin hänelle laittaa tilauksen noista vanhemmista ja yksi oli Maria Jotunin, josta taitaa tulla "Huojuva talo", jonka olen lukenut, mutta kun en muista!D

Ainakin lievittää tätä corona-aikaa, että on sitä ollut vaikeampaakin, näin naisten silmin!D

Minäkin tykkäsin Eeva Joenpellon kirjoista aikoinaan, nyt ei ole tullut luettua niitä uudelleen.

Pirre

Sain Joan Ankin-Campellin kirjan "Ei murheella, vaan ilolla" luettavakseni, ja alku on ollut lupaava.

Pirre

Jukka Lyytisen kirjan Lauri Viidasta laitoin kaukolainatilaukseen, jonoa on. Yleensäkin SKS:n kustantamat kirjat ovat laadun tae.

Itse sain juuri luetuksi Merete Mazzarellan kirjan "Alma. Edeltäkävijän tarina". Kyseessä on tutkija ja monipuolinen kulttuuripersoona Alma Söderhjelm, Viipurissa syntynyt, mutta suuren osan elämäänsä Tukholman yliopisto- kulttuuripiireissä vaikuttanut hieman boheemi naimaton nainen. Almasta oli jo nuorena sanottu, että hän on ruma, mutta älykäs. Kirjan alussa Alma viettää elämänsä ehtoota sanatoriossa, ja kirja on tavallaan monologi, muistelma. Alma S:n piti ensin saada keisarilta vapautus sukupuolestan voidakseen opiskella yliopistossa, ja hänestä tuli Suomen ensimmäinen naisprofessori ja Ranskan vallankumouksen arvostettu tutkija. Mazzarella on itse kirjallisuudenprofessori emerita, kollegiaalisuus on eduksi kuvauksessa.

Mazzarellan kerronta on, kuten aina, taitavaa, soljuvaa, tarkkanäköistä. Monista muista hänen kirjoistaan olen pitänyt enemmän, odotin tältä enemmän särmää ja sähäkkyyttä, kun tämä Alma muualta lukemani mukaan oli sellainen. Ehkä tämä leppeä tyyli sopiikin, kun kirjan henkilönä on laitoksessa viimeisiä aikojaan viettävä elämässään paljon esillä ollut ja paljon saavuttanut väsynyt nainen. Itselleni tämä Alma oli uusi tuttavuus, mutta ennen kirjan lukua otin vähän selvää hänestä.
Seuraavaksi pitääkin etsiä tai varata kirjastosta Mazzarellan uusin kirja "Varovainen matkailija", joka ei ole pelkästään paljon matkustelleen ja ulkomailla asuneen M:n matkakuvausta, vaan paljon muutakin, näin luin esitteestä.

Lukeminen vähenee kevään edetessä, kun sormet syyhyävät auringon lämmittämään multaan. Mutta ainakin yöpöytälukemista on aina oltava ja varmaan sadepäiviäkin tulee.

Luen juuri "Itämeri ja ihmiset" e-kirjana. Ihmiset-osio on minusta mielenkiintoisempaa ja Itämeren muodostuminen jääkauden jälkeen. Myös matkailu ja sotahistoriallinen perspektiivi olivat minulle uutta tai siis olenhan tietoinen että Suomesta on pitkään risteilty ja käyty viinaa ja huvituksia etsimässä lahden takana, mutta mittakaava oli minulle uutta.
Vesilinnun kansaa olemme. Sotkan munasta syntyneet.

Olen nyt hurahtanut lukemaan Mazzarellaa. Yleensäkin jos olen pitänyt jonkun kirjailijan tekstistä jatkan samalla kunnes olen lukenut suuren osan hänen tuotantoaan.
"Varovainen matkailija" on nyt loppuun luettu ja ei siitä nyt sen enempää, ellei ole muita jotka ovat jo lukeneet se. Siiirryin suoraan lataamaan "Elämän tarkoitusta" tabletille ja olen nyt hyvässä alussa. Luen yleensä vain noin 10 sivua iltalukemisena ja tuollainen esseemäinen pohdiskelu sopii juuri sellaiseen rentouttavaan lukemiseen kun siitä puuttuu täysin jännityselementti.