Oleskelulupa

Heippa.

Nyt en saata tarkalleen muistaa kuka, mutta joku täällä Thaimaassa 7.1.2019. kirjoitti :

"Minulla on mahdollisuus oleskelulupaan mutta henkilökohtaisista syistäni en ole sitä vielä anonut".

Mahtaneeko kukaan tietää, että kuinka Thaimaassa asuminen nyt - näin korona aikana - onnistuu ilman oleskelulupaa?
16325
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 16

Vanhimmat

Ei se onnistukaan. Viime vuonna ne joilla oli oleskelulupa, saivat siihen ilmaista jatkoa maaliskuun puolivälistä lokakuun loppuun, mutta siihenkin ilmaiseen jatkoon piti olla alunperin jokin viisumi. Ilman lupaa ei kukaan saa oleskella Thaimaassa.
Sensein henkilökohtaiset syyt Thaimaan oleskeluluvan hankkimattomuuteen on se että hän ei sitä lupaa tarvitse Suomessa.

Äänestä
  • Mutta haave elää ja muuttuu. Välillä karaterakennustemestari on viemässä Ladaa rahtilaivalla ja miettii tulisiko se halvaksi. Toisinaan hän unelmoi halvoista pomppulennoista ja kertoo että suorat lennot ovat hengenvaarallisia veritulppineen päivineen.
    Sitten taas nousuhumalassa hän suunnittelee ajelevansa omalla jahdilla (Terhi5hp) Helsingistä Thaimaahan. Seuraavaksi hän haaveilee ravintolan perustamisesta Thaimaahan ja henkilökunnan palkkaamista huippupalkoilla ja eduilla asuntoineen päivineen.
    On myös haaveillut "etätyön" tekemisistä Thaimaassa. Siihen vaan tarvitaan jokin ammattitaito, firma ja alkupääomaa.

    1Äänestä

Toisilla onnistuu asuminen ilman oleskelulupaa viisumin vanhennettua aikoja sitten. Jos asiasta jää kiinni niin Bangkokin Hilton tarjoaa majapaikan josta ei pääse pois kuin maksamalla sakot ja rahattomalle sekin on liikaa. en suosittele kokeilemaan.

Äänestä
  • Bangkok Hilton on ei toimi karkoituskeskuksena. Karkoituskeskukset on erikseen. Jos kukaan ei maksa karkoituskeskuksesta pois, niin Suomen suurlähetystö antaa lusia siellä puolisen vuotta ja sitten ne maksavat sakot ja lennot maksusitoumusta vastaan, joka on ulosottokelpoinen velka sitten Suomessa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Bangkok Hilton on ei toimi karkoituskeskuksena. Karkoituskeskukset on erikseen. Jos kukaan ei maksa karkoituskeskuksesta pois, niin Suomen suurlähetystö antaa lusia siellä puolisen vuotta ja sitten ne maksavat sakot ja lennot maksusitoumusta vastaan, joka on ulosottokelpoinen velka sitten Suomessa.

    Kuka antaa rahattomalle maksusituomuksen? Jos maksusitoumusta ei tule niin jääkö onneton iäksi karkotuskeskukseen?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kuka antaa rahattomalle maksusituomuksen? Jos maksusitoumusta ei tule niin jääkö onneton iäksi karkotuskeskukseen?

    Tätä pitäisi varmaankin kysyä Numballilta, vai mitä Senssukka?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kuka antaa rahattomalle maksusituomuksen? Jos maksusitoumusta ei tule niin jääkö onneton iäksi karkotuskeskukseen?

    Jokaisella suomalaisella on oikeus perustoimeentuloon. Jos joku resupekka ei saa apua mistään niin valtio maksaa sen kotiin juurikin noin puolen vuoden odottelun jälkeen. Ne tapaukset on erittäin harvinaisia ettei kukaan auta sitä ennen. Jos henkilö on lusimisensa aikana joutunut varattomaksi, niin paluukustannukset vähennellään sitten maksusitoumuksen mukaisesti hänen tulevista korvauksista, työttömyyskorvauksista tai tuloista.

    Äänestä

Thaimaa ei juurikaan myönnä oleskelulupia, maahantultaessa tarvitset viisumin, immigrationista voi hakea siihen jatkoaikaa, tarpeenmukaan... tämä ennen koronaa... nyt vaaditaan erillinen thaimaa ulkoministeriön myöntämä maahantulolupa sekä 14 vrk karantenin.
Numball

Äänestä
  • Taasko se alkaa se jankkaaminen samasta asiasta?

    Viisumi on jokaiselle helppo hankkia, jolla on rahaa, tahtoa ja aikaa. Viisumin hankinta on helpompaa kuin aiemmin.

    Thaimaan Maahantulosäädökset

    Kaikki ulkomaalaiset matkustajat, joiden sallitaan saapuvan Thaimaahan, voivat anoa maahantuloon erityisluvan (COE) Jos matkustaa yli 45 pv. 30.9.2021 asti pitää hakea viisumin Thaimaan Suurlähetystöstä.

    Maahantulon erityislupaa (COE) voi hakea verkossa osoitteessa https://coethailand.mfa.go.th/
    Viisumi anomus pitää lähettää postitse.

    Kaikki ulkomaalaiset matkustajat tarvitsevat Covid-vapaan terveystodistuksen, jonka on oltava laboratoriotestin tulos, joka on tarkastettu tai annettu enintään 72 tuntia ennen lennon lähtöä.
    Kaikki ulkomaalaiset matkustajat tarvitsevat terveystodistuksen (Fit to Fly), jonka lääkäri on myöntänyt enintään 72 tuntia ennen lennon lähtöä.
    Thaimaahan saapuvien tulee noudattaa maassa voimassa olevia poikkeustilasta johtuvia määräyksiä, mukaan lukien 14 päivän karanteenia omakustanteisesti valtion karanteenihotellissa (ASQ). http://hsscovid.com/

    Ei ole vaikeaa. Vaatii vain rahaa ja aikaa.

    Äänestä

  • Tarkoitatko Numball, että Senssu ei ole asunut Thaimaassa ennen koronaa, eikä etenkään koronan jälkeen?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Tarkoitatko Numball, että Senssu ei ole asunut Thaimaassa ennen koronaa, eikä etenkään koronan jälkeen?

    Jos sinulla hyvä anonyymi on jotain asiaa minulle, niin eikös nyt ole vähän kilahtaneen oloista tuollaiset kyselysi.
    Kyllä olen asunut ja asun edelleenkin ollen aviossa thain kanssa meillä ollen yhteinen thailapsi.
    Asun täällä Chiang Maissa osoitteessani vaimoni luvalla, mutta kyllä virallisetkin luvat on kunnossa.
    Missä sinä asut?

    Ps. Koronan jälkeen? 😎

    Äänestä

  • SENSSU kirjoitti:

    Tottakai asut "täällä chiang maissa", suomen aikaa eläen ja pattaya palstaa päivystäen.

    Äänestä

  • SENSSU kirjoitti:

    Jos sinulla hyvä anonyymi on jotain asiaa minulle, niin eikös nyt ole vähän kilahtaneen oloista tuollaiset kyselysi.
    Kyllä olen asunut ja asun edelleenkin ollen aviossa thain kanssa meillä ollen yhteinen thailapsi.
    Asun täällä Chiang Maissa osoitteessani vaimoni luvalla, mutta kyllä virallisetkin luvat on kunnossa.
    Missä sinä asut?

    Ps. Koronan jälkeen? 😎

    Illuusiomiehen lauantai hoivakodin lempeässä hämyssä ja lääkehuurussa.

    Äänestä

  • SENSSU kirjoitti:

    Jos sinulla hyvä anonyymi on jotain asiaa minulle, niin eikös nyt ole vähän kilahtaneen oloista tuollaiset kyselysi.
    Kyllä olen asunut ja asun edelleenkin ollen aviossa thain kanssa meillä ollen yhteinen thailapsi.
    Asun täällä Chiang Maissa osoitteessani vaimoni luvalla, mutta kyllä virallisetkin luvat on kunnossa.
    Missä sinä asut?

    Ps. Koronan jälkeen? 😎

    Aika kilahtaneen oloista ollen... että kun Numballilta kysytään... niin sinä senssukka siniselläsi vastaat.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Aika kilahtaneen oloista ollen... että kun Numballilta kysytään... niin sinä senssukka siniselläsi vastaat.

    Käyvät yhdessä ain, aina vain kaksikkain, rinnakkain, vaikka esteitä on joskus tiellä kohtalon https://www.youtube.com/watch?v=NihjdO-iaWo

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Taasko se alkaa se jankkaaminen samasta asiasta?

    Viisumi on jokaiselle helppo hankkia, jolla on rahaa, tahtoa ja aikaa. Viisumin hankinta on helpompaa kuin aiemmin.

    Thaimaan Maahantulosäädökset

    Kaikki ulkomaalaiset matkustajat, joiden sallitaan saapuvan Thaimaahan, voivat anoa maahantuloon erityisluvan (COE) Jos matkustaa yli 45 pv. 30.9.2021 asti pitää hakea viisumin Thaimaan Suurlähetystöstä.

    Maahantulon erityislupaa (COE) voi hakea verkossa osoitteessa https://coethailand.mfa.go.th/
    Viisumi anomus pitää lähettää postitse.

    Kaikki ulkomaalaiset matkustajat tarvitsevat Covid-vapaan terveystodistuksen, jonka on oltava laboratoriotestin tulos, joka on tarkastettu tai annettu enintään 72 tuntia ennen lennon lähtöä.
    Kaikki ulkomaalaiset matkustajat tarvitsevat terveystodistuksen (Fit to Fly), jonka lääkäri on myöntänyt enintään 72 tuntia ennen lennon lähtöä.
    Thaimaahan saapuvien tulee noudattaa maassa voimassa olevia poikkeustilasta johtuvia määräyksiä, mukaan lukien 14 päivän karanteenia omakustanteisesti valtion karanteenihotellissa (ASQ). http://hsscovid.com/

    Ei ole vaikeaa. Vaatii vain rahaa ja aikaa.

    Toisaalta taas kuopiosta käsin matkaaminen ei maksa mitään, mutta kunnon lääkityksellä saadaan harhat ja haaveetkin katoamaan.. terveisiä kuopioon, kuopio rulez vielä kauan.
    Tässä oikeassa elämässä viisumi ei ole kallis eikä ede extension of stay kerran vuodessa alle 70 euroa, pitää muistaa että extension pitää ehdottomasti hoitaa edellisen voimassa olessa.

    Viisumi on tosiasiassa maahantulolupa, ja oleskeluun maassa oikeuttaa passiin leimattava leima jonka aikana pitää poistua maasta tai anoa lisäaikaa...

    Korona aikana paperia tarvitaan hieman enemmän, mutta ne selviää hyvin lähetystön sivulta.

    Jos poistut maasta kannattaa hakea paluuleima, niin et tarvitse viisumia maksaa 1000 bahtia.

    By NumBall HHN 60v.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi kirjoitti:

Heippa.

Nyt en saata tarkalleen muistaa kuka, mutta joku täällä Thaimaassa 7.1.2019. kirjoitti :

"Minulla on mahdollisuus oleskelulupaan mutta henkilökohtaisista syistäni en ole sitä vielä anonut".

Mahtaneeko kukaan tietää, että kuinka Thaimaassa asuminen nyt - näin korona aikana - onnistuu ilman oleskelulupaa?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu