Vai pääsetkö eteenpäin elämässäsi
Ikävöitkö entisiä kumppaneitasi
Anonyymi
4259
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 42
Vanhimmat
Kyllä minä sitä Äm Teetä ikävöin. En voi tunteitani itseltäni kieltää. Ei vain ollut minulla riittävästi substanssia. Ei mahda mitään. Perään voi vain haikailla.
Joskus 😔
En ikävöi . Aikaansa aikaa kutakin ja oppia ikä kaikki. Eka liitto silti tärkein,koska silloin vielä uskoi tuhkimotarinoihin eli elinikäiseen suhteeseen,josta myös lapset syntyi. Hyvällä muistan ja hyvää toivon.💎
Ei ole entisiä kumppaneita.
Ei ole. Minkäänlainen suhteilu ei ole mua varten.
Niitä ei niin paljoa ole, mutta en ikävöi. Olen kyllä vakaa päätöksissäni, enkä sitten jää enää kaipaamaan. Tiedän hyvin syyt, miksi asiat menivät siihen, että ero on paras ratkaisu.
Pitkät ihmissuhteet ovat kuitenkin minua varten.
Sitäpaitsi vanhoista suhteista on yli 30 vuotta aikaa 😂 Tosin kyllä sitten on se yksi . . .
. . . Mutta jostain syystä en laske häntä entiseksi . . .
Tässä ollut pillitys päiviä pari..mieleen nousi että, meni monta vuotta ...koskaa ei yhdytty..eikä suudeltu suulle..
Kummallislta tuntuu kun, en pääse sinusta eroon mielessäni..
Tämä voi olla fiktiota 🤣😂
Oh, itse kyllä muistan yhtyneeni hänen kanssaan 💖
En ala väittelee...riippuu miten yhtyy..
Itse tarkoitin rakastelua, mutta olihan siinä nyt paljon muutakin 💖
. . . Mutta ihan liian pitkä aika siitä on 😢
Mä en ole sinun päähenkilö, olen joku muu..
Henkistä yhtymistä
Olepa sitten. Vaikka valepukki!
Henkinen yhtyminen on todella tärkeää. Ja voihan henkinen ja fyysinen yhtyminen tapahtua samanaikaisestikin 💖
Niin se täytyy olla ja kyllä se niin onkin❤
Olen kyllä nainen..
Nyt siis munasikin jo tippui! 🙄 Munaton valepukki! ( Jota en usko sanaakaan, kun itse tiedän paremmin)
PS. Väitäpä ensikerralla olevasi 🦛.
Saa olla mielipiteitä..🤭
Se ei ollut pelkkä mielipide, vaan tieto! 😁
Ei koska nykyinen
Joskus parikymppisenä tuli ikävöityäkin, mutta ei ole enää vuosiin. Toisaalta eipähän menneen vuosikymmenen aikana ole ollut entistä jota kaivata.
Kaipaan joitakin, suhteita en halua, heidän kanssaan.
Elämäni on nyt kuitenkin paremmin kuin koskaan.
En ikävöi. Ne suhteet on katsottu loppuun asti, eikä niihin jäänyt mitään kaivattavaa. Joitan hetkiä ja tilanteita sitä toki muistelee hyvillä mielin. Hyviä muistoja on paljon eivätkä ne ole mihinkään kadonneet. Suhdetta tai ko. kumppania ei silti ole ikävä. Jokainen suhde on loppunut syystä.
Totta maar marssin etiäppäin en katso taakseppäin koska mennyt on mennyt.
Ikävöin. Menen silti eteenpäin ja tulee uusia mutta kyllä ne vanhatkin sinne mieleen mahtuu, eikä ne kenellekään siellä haitaksi ole.
Mä en kyllä olis täällä sekuntiakaan jos en ikäväksi. Outoa että jengi notkuu täällä jos kaikki entiset kumppanit on unohdettu. Nykyisiä kumppaneita tuskin kukaan täällä ikävöi😂
Täällä kaivataan ihastuksia. Eiköhän exien kaipaamiseen ole somet ja muut todelliset kanavat.
Ai..no otsikko puhuu entisistä kumppaneista..siis ex?
En ikävöi. Kyllä ne ikävät ynnä muut jää sinne taakse siinä, kun eropäätös on tehty ja erottu. Hyvin pian. Johtuu ehkä siitä, että prosessoin ennen eroa asiaa jo niin pitkään, että olen surutyönkin jo pitkälle tehnyt ja järkeistänyt asian.
Muuten voi keljuttaa, muttei sellaista ikävää ole, että takas tahtoisin. Exät on exiä syystä, ettei suhde heidän kanssa toiminut syystä tai toisesta, niin että olisi kyennyt ja halunnut jatkaa yhdessä.
En ikävöi. Se oli elämänvaihe joka kuului elämääni. En kadu.
En. Kun pitkästä parisuhteesta haluaa erota, siihen on perustellut syyt ja asia loppuun asti harkittu. S.
En kaipaa entisiä kumppaneita. Pitkäaikaisimman kanssa ollaan ihan hyvissä väleissä ja nähdään harvoin, lähinnä jostain syystä, ei vain tavataksemme. Muita en edes ajattele. Yhtä tulevaa kaipaan aika paljonkin.
En ikävöi, muistoihinhan ne jää elämään, ajan kultaamiin. Tai sitten ihmettelee, mitä koskaan näkikään. Ihminen muuttuu, hyvä niin.
En ikävöi saatan välillä miettiä mitä niille kuuluu.
Tuo ässän pätikkä on outo hyyppä!
En kaipaa exää nyt, mutta kun elää 35 vuotiaaksi ja seurustellu enemmän kuin yhden kans tajuaa ettei asiat oo niin yksinkertaisia
Esim. Minä erosin 21 vuotiaana pitkästä suhteesta äkkipikaisesti vihan ja raivon vallassa. Toinen nainen-draamaa ex-avomieheni kanssa joka sai mut hyvin äkkinäisesti tunnekuohussa eroaan avoliitosta ja jättään entiseni
Mutta exä ei ollut exä kuin 6 kk. Sitten siitä tuli uudelleen nyxä. Tuli myös uudelleen kihlattuni ja avomieheni. 4 lisävuoden ajaksi ennen ihan lopullista eroo
Exä ei siis ole exä, syy eroon on aina, mutta voiko syystä päästä yli yhdessä. Voi sitä ainakin yrittää jos exä ei oo ollu exä ihan harkitusta syystä.
Minäkin tulinen luonne niin kun meni hermo sen temppuiluun niin olin kuin tuulispää sen jättämässä ja niin kovan raivon säestämänä että selvääkin selvempää ettei exä ollu ihan niin helposti exä.
Siellä missä kovaa vihaa, siellä tunteita joille on jatko. Ei savua ilman tulta. Ei myöskään höyryä korvista ilman liekkejä. Raivosta rakkauteen ja sitä rataa.
Sellanen ei ole exä jonka haluu kuristaa hengiltä. Jatkoa on luvassa ja tunteita on
Vasta 4 vuoden jatkon jälkeen kun erosimme lopullisesti, tiesin et tää on nyt lopullista.
Ei ollu enää raivoa. Oli vain surua ja haikeutta. Viimesenä iltana kun asuttiin yhdessä valvottiin koko yö lepäillen sylikkäin ja juteltiin et mikä meni pieleen suhteessamme ja siitä millaiset kumppanit toivomme toisillemme. Tai oikeestaan ex-avokkini kertoi ettei hyväksy sitten sitä et vaihdan hänet johonkin huonompaan, kun sit hänen kokema erosuru olisi ollut turhaan koettua.
Kun ero tapahtuu näin.. tiesin et nyt tää on loppu. Tarinallamme on nyt piste. Ex on viimein ex lopullisesti
Elämä on liian lyhyt koko loppuelämän ikävöimiseen.
"Elizabeth"
Ei ole ketään ketä ikävöidä. Oli vaan ykspuolisia ihastumisia mun puolelta. Niistä oppinut jo ettei mun kannata enää edes katsella ketään, ei hyödytä, ei ollut onnea rakkaudessa ja se siitä.
Upeata mahtavaa että oot päässyt sinne jee ja takaisinkin vielä hengissä henkien, noh mutta entäs pääsitkö eteenpäin elämässä sitten? ;)
Olen päässyt elämässä eteenpäin, vaikka sinkku olenkin. Silti hän on usein edelleen mielessä.