Onko minulla oikeus olla mustasukkainen?

Anonyymi

Olen seurustellut 2 vuotta miesystäväni kanssa. Meillä oli vaikea alku ja pelkäsin heittäytyä hänen kanssaan suhteeseen, koska tiesin hänellä olleen paljon kysyntää naisten kanssa ja pelkäsin hänen leikkivän tunteillani. Hänessä oli hieman entisen ”pelimiehen” vikaa. Lopulta kuitenkin halusin hänet, sillä hän oli saanut minut vakuutelluksi, että hän on nykyään eri mies kuin nuorempana. Meitä yhdisti moni asia ja koin että olen löytänyt sielunkumppanin.

Alusta alkaen olen tuntenut jostain kumman syystä, etten voi luottaa mieheeni. Minua on joskus petetty ja se jätti jonkin asteisen trauman. Tilanne oli aluksi hyvä, kunnes miestä alettiin iskemään röyhkeästi minun läsnäolostani huolimatta. Kyseessä oli molemmille tuttu ihminen. Iskijöitä oli muitakin. Nämä tilanteet saivat suhteemme kriisin partaalle. Syytin että mieheni oli antanut naisille tiettyjä signaaleja, joista he olivat saaneet tuulta purjeisiin.
Tilanne on pahentunut pikku hiljaa ja olen nykyään sairaalloisen mustasukkainen. Aloin selvittää onko miehelläni jotain hämärää meneillään. Ikinä hän ei ole jäänyt kiinni, mutta käytös on välillä omituista ja nostaa omat tuntosarveni pystyyn.

Mieheni on alkanut mitätöidä ja haukkua minua. Tätä ollut alusta saakka, mutta pienemmissä määrin. Olen hänestä tyhmä eikä minusta ole mihinkään ja hän vihjailee epäsuorasti, että olen lihava. Kehuskelee muita ja latistaa minua epäsuorasti/suorasti päivästä riippuen. Tänään olin ostamassa käytettynä halpaa antiikkikalustetta ja hän päätti tokaista, että ne on tarkoitettu arvokkaille naisille, eikä tuollaisille tyhjätaskuille. Näitä tämän tyyppisiä tilanteita on lukuisia. Loukkaannuin ja tällä hetkellä tunnen olevani maailman huonoin ja rumin ihminen. Mies on läpsinyt minua välillä ja eilen oli pahin käsiksi käyminen ikinä.

Onko minulla syytä olla mustasukkainen mielestänne vai olenko naurettava? Mietin onko käytökseni aiheuttanut tämän niin kuin mieheni väittää. Kaipaan ulkopuolisten mielipiteitä, sillä en voi puhua tästä kenellekään tutulle.

6

149

    Vastaukset 6

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      No sano suoraan oletko mustasukkainen jostain niinasta ja jos olet niin ihan turhaan kun ei minua kiinnostaa kukaan muu kuin sinä. Ja en edes kostoksi suostu olee hänen kanssaan että nyt ymmärrät ettei tarvi olla niinasta mustasukkainen ja kenestä muusta olet ollut mustasukkainen muusta kuin Lotasta ja jossusta

    • Anonyymi

      Kannattaisi erota, jos mies on alkanut läpsiä ja on väkivaltainen. Ajattele Koskelan tapausta. Tappajakaverit aloittivat läpsimällä, sitten tuli nyrkkiä ja lopulta hengenlähtö.

      • Anonyymi

        Nimenomaan just silloin kannattaa jäädä jos mies on läpsinyt kun yleensä se on viesti siitä että mies ei kerta kaikkiaan kykene tekemään mitään pahempaa jonka voisi edes luokitella väkivallaksi 🤔🤔😂taitaa olla aika kiltti mies kuitenkin jos tollasta on tehny kun mä en tykkää ollenkaan että mun iho kuluu sen takia että mä läppäsen ja pahinta siinä on se että se sattuu minun käsiä enemmän kuin sitä jota läpsin jolloin tollasta en koskaan tekisi mutta jos olisi pakko jotain tehdä puolison kanssa nii mun mielestä kaikista paras tapa on jos on esimerkiksi yhteinen illan vietto ja ruoka on ollut erinomaisesti tehty sekä katettu kauniisti pöydän ääreen ja sen jälkeen sitten vaimoni on tietenkin ajatellut että vietetään romanttinen ilta loppuun asti jolloin myös harrastetaan monipuolista seksiä ja kun ilta on menny täydellisesti ja ollaan nussittu muutamaan kertaan niin paras mahdollinen idea on pyytää vaimo saunomaan ja sen jälkeen ottaa kylmää olutta mukaan saunaa ja vielä saunassa harrastaa seksiä ja sen jälkeen sitten kysyä että olisiko mahdollista saada nussia sinua rakas takaa päin oikein kunnolla ja erittäin rajusti ja tietenkin vaimo nauttii jo pelkästään ajatuksissa mutta sitte ku siinä aikani olen nussinut häntä takaapäin niin työnnän häntä samalla pikkuhiljaa lähemmäs kiuasta mutta en tietenkään kiukaasee mutta sitten kun vaimo sanoo että nyt on sitten kuuma oikeasti nii mä sanon että älä sinä huora valita kun en ole vielä edes miettiny mitää rajuja otteita ja sen jälkeen sitten vedän vaimoni pois siitä kuumuus läheltä ja vien hänet sänkyyn ja sen jälkeen sitten jatkan seksiä hänen kanssaan ja sitten kun hän on tulossa nii sen jälkeen mä lopetan ja odotan hänen reaktioita että miten hän suuttuu kun en nussinut loppuu asti mutta en olisi noin ilkeä kenellekään joten tietenkin annan mun vaimoni tulla ja oikein kunnolla nussin häntä ja sen jälkeen kovenevat mun otteet jolloin kuristan niin kauan kunnes totean hänet kuolleeksi jolloin voin sanoa että hän ainaki nautti viimeiseen hetkeen asti että onnellinen kuolema kuitenkin oli ja nautti todella paljon ja monta kertaa tyydytyksen sai ja ilta meni muutenkin kaikin puolin hyvin eikä mitään riitaa ollu joten en ymmärrä miksi hän tollein yhtä äkkiä lopetti hengitys

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        😂😂😂😂😂🤣🤣🤣🤣🤣😘

        Kuulostaa joltain Penttilän serkulta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kuulostaa joltain Penttilän serkulta.

        Joo no toi oli kyllä ihan jollekin muulle kuin penalle. Tää oli kyllä wuppikselle ja täysin vitsillä vedetty 🎃🎃🎃🎃🎃🎃🎠🎠🎠🎡🎡🎡🎪☃️⛄

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä mieltä olet?

      Miehestä jolla ei ole yhtään kaveria, ei facebookissa eikä livenä ja hän harrasta ja tekee kaiken yksin. Onko vähän outo
      Ikävä
      156
      1441
    2. Muistakaa pojat tämä.

      Mies joka haluaa naisen, löytää keinon. Ei epäröi eikä hämmennä. Tekee kaiken eteenne.
      Ikävä
      128
      1160
    3. Muhun rakastuu kaikki naiset, mut mä en rakastu niihin

      Mun vaatimustaso on 10+ Mut mua tavottelee 7+ naiset
      Ikävä
      216
      859
    4. Oletko päättänyt

      Että luovutat minun suhteeni
      Ikävä
      64
      782
    5. Pahoin pelkään nainen

      että pidät minua epäempaattisena, itsekeskeisenä, narsistisena ja kylmänä ihmisenä. Oletko koskaan ajatellut, että minus
      Ikävä
      58
      668
    6. Mikä sua mies vaivaa?

      Siis oikeasti.
      Ikävä
      41
      617
    7. 48
      613
    8. Annan aikaa jos sitä vielä tarvit

      mutta loputonta odottamista en kestä. Naiselle
      Ikävä
      52
      572
    9. Martina avaa suhdettaan

      IL 22.7: Martina avaa suhdettaan nuoreen Muhikseen. Nyt on jo vakavaa, on käyty syömässä Itä-Helsingissä. Onkohan muutt
      Kotimaiset julkkisjuorut
      187
      558
    10. En osaa kirjoittaa sulle edes anteeksipyyntöä

      Koska en tiedä miten voit. Olen hieman kauhuissani ja järkyttynyt, jos olen sinua ahdistanut. Tunteiden prosessointi o
      Ikävä
      29
      552
    Aihe