Ladunvarren mokat 50km

Ei ladunvarren huollolle paljoa kiitosta tule, voi Iivo parkaa. Mokailevat kun eivät tiedä mitä tehdä, ihankuin Tuisku aikaisemmin.
3158
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Kukaan ei uskalla sanoa, että Niskanen ihan itse pilaa kisansa, kun lähtee vetämään ja repii itsensä väsyksiin jo alussa. Iivon suksi ei toiminut juuri sen takia, kun loppumatkalla ei ollut enää voimia sen vertaa, että olisi voinut kuljettaa suksea hyvin. Aina sama juttu, alussa reuhottaa kärjessä. Laskuissa jäi, ei suksen takia vaan ei ollut rohkeutta hyökätä.
Katsokaa miten teki Bolsunov ja Kläbo, vasta loppumatkasta kärkiletkaan. Pitkään hiihtivät muita peesaillen. Vaikka Niskanen on hävinnyt useita kertoja mitalin alkumatkan johtamisella niin eipä näy oppivan millään. Turha siinä on muita syytellä, kun oma pää petti taas. Tulos olisi voinut olla mitali jos olisi älynnyt vähääkään säästellä voimia alkumatkasta.

Äänestä
  • No ei nyt mitalia noiden kirimiesten rinnalla olis tullut millään taktiikalla. Ei millään taktiikalla, eikä millään planeetan sukselle.

    Äänestä

Iivo ei ite tiennyt vetäiskö ykkösellä vai ottasko kakkosen. Kakkonen olis ehkä ollut ykkönen. "fiddu sanokaa se numero"-huutelut vetää vertoja Matikasen "havuja Perkkeleelle"

Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Ei ladunvarren huollolle paljoa kiitosta tule, voi Iivo parkaa. Mokailevat kun eivät tiedä mitä tehdä, ihankuin Tuisku aikaisemmin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu