Paha,Paha,Paha

Mielenterveys on jotenkin kadoksissa. Pienen ikäni olen tehnyt ihmisille pelkkää pahaa. Valehdellut, henkistä väkivaltaa (ei ollut tarkoituksena, riistäytyi käsistä). Kaikki missä elän on rakennettu valheen ympärille. Tarvitsen apua.
Psykologit vaan tuijottavat. Ja kirjoittavat kaiken ylös mitä sanon. Kenestäkään ei ole ollut vielä apua.
En haluaisi olla tällainen. Menneisyyteni on pilannut tulevaisuuteni. Tuskin minulla edes on tulevaisuutta. Ei ole paljoakaan ystäviä. Olen sulkeutunut ja karkoittanut kaikki.
En tiedä kauan jaksan enään tällaista. Auttakaa.
5278
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

En tiedä miksi, mutta kun juuri luin viestisi tuli minulle voimakas tunne, että juuri nyt haluaisin ottaa sinut syliin ja pitää siinä lujasti, lämpimästi kiinni ja niin kauan, että saisit edes hieman itkettyä ulos sisälläsi olevaa lohduttomuutta, surua ja vihaa!

*virtuaalirutistus*

Äänestä
  • Olisipa se mahdollista. Edes pieni hetki.

    Äänestä

  • *Dark Angel* kirjoitti:

    Olisipa se mahdollista. Edes pieni hetki.

    Sitä minäkin toivon, edelleen. Ja se hetki ei olisi pieni! Viestistäsi välittyi niin suuri ehkä itsellesikin vielä hahmoton möykky noita tunteita. Mutta jos jaksat uskoa, niin se syli löytyy!

    Edelleen *luja rutistus*

    Äänestä

  • Ihaa kirjoitti:

    Olisiko mitenkään mahdollista saada sinun sähköpostiosoitteesi? Voisin kirjoittaa.

    Äänestä

  • *Dark Angel* kirjoitti:

    Olisiko mitenkään mahdollista saada sinun sähköpostiosoitteesi? Voisin kirjoittaa.

    Valitettavasti siperia on opettanut, että annan tämän vähän anonyymimmän osoitteeni:
    [email protected]
    en kenties ihan joka päivä käy postilaatikolla, mutta lupaan vastata sinulle, jos haluat kirjoittaa! Edelleen sinua rutistan!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

*Dark Angel* kirjoitti:

Mielenterveys on jotenkin kadoksissa. Pienen ikäni olen tehnyt ihmisille pelkkää pahaa. Valehdellut, henkistä väkivaltaa (ei ollut tarkoituksena, riistäytyi käsistä). Kaikki missä elän on rakennettu valheen ympärille. Tarvitsen apua.
Psykologit vaan tuijottavat. Ja kirjoittavat kaiken ylös mitä sanon. Kenestäkään ei ole ollut vielä apua.
En haluaisi olla tällainen. Menneisyyteni on pilannut tulevaisuuteni. Tuskin minulla edes on tulevaisuutta. Ei ole paljoakaan ystäviä. Olen sulkeutunut ja karkoittanut kaikki.
En tiedä kauan jaksan enään tällaista. Auttakaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu