Mielikuvituksen siivin

Kaikessa luovassa toiminassa, niin kirjallisuudessa kuin kuvataitessa liikutaan fiktiomaailmassa. Jokainen tekijä antaa oman leimansa teokselleen, joka onkin lajissaan ainutlaatuinen.

Kun aiemmin kirjoitin ajantajun häviävän maalatessa, kerroin juuri siitä, liikutaan fiktion luomassa todellisuudessa, ja se on kuin olemassaoleva kupla, joka sillä hetkellä sulkee todellisuuden pois.

Siksi kirjoitan selventääkseni, etten suinkaan seilaa todellisuudessa Sipoon joella, kuumavesipulloineni 😊)) Fantasiaa kaikki tyyni, paitsi taulun veneen tummentaminen.

Venekin on olemassa vai maalauksessa, tyystin unelmaa alusta loppuun.

Totuutta tarinassa on tuntemani Löparön kartanon omistajat ja käyntini siellä. Samoin ovat he olleet mukana vihdanteko talkoissani aikanaan, samoin tapasimme rälssitalon sadonkorjuujuhlissa.

Kovaa pakkasyötä lupailevat ensi yöksi, itse odottelen tässä ruokaaineitani, että pääsen paistamaan silakkapihvejä.

68

648

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Taideteokseen laitetaan halvimpia jalokiviä. Ne hohtavat kauneimmin.

      • Anonyymi

        "Niin kuulumattomin ja hennoin siivin
        on onni sydämeeni lentänyt.
        Niin että kipu jota pakoon hiivin
        vain sana vailla elämää on nyt."

        Näin kuvailee tuota pakoon antautumista Saima Harmaja runossaan,
        jossa kipu menettääkin tehonsa.

    • Anonyymi

      Tiedän tunteen sinisirkku. Kun rakentelen minimaailmaani elän fantasiamaailmassa, luon tarinoita. Kun maalaan tai teen keramiikkaa ulkopuolinen maailma ei kuulu samaan tilaan.

      Tänään kuvasin videoita rämpiessäni lumen keskellä mökkimaisemissa. Ikään kuin Aki Kaurismäkeä. Ei liikaa puhetta.

      Korppis 💃

    • Anonyymi

      Olisitkohan tuolla venetyypilläsi joelta merelle edes mielikuvituksessasi uskaltautunut, ainakin aurinkokatos (?) olisi tempautunut tuulten mukaan. Sinänsä aluksesi runko näyttää ihan merikelpoiselta...ja muistelenpa Sinun kertoneen, miten reippaasti otit korkeat aallot ulapalla vastaan fiskarin ruorissa.

      Veneessä nukkuminen on ihana elämys, kajuutassa kuunnellen aaltojen pientä liplatusta, - yöksihän useimmiten tyyntyy ja suojan puolelle aina ankkuroidaan. Lämminvesipullot ovat taiteilijan vapautta yhdistyneenä käytännön kysymyksiin (korvaavat proosalliset tekniset Wallas-lämmittimet.) Meillä on mäyräkoirakin kainalossa venelämmittimenä toiminut, koiran kehonlämpöhän on korkeampi kuin ihmisen. Veneen kannelta on ihanimmat auringonlaskut ja - nousut , tähtitaivaat ja kuutamot nähty. Ei ole taitoa eikä taipumusta niitä siveltimellä kuvaan vangita, joskus kyllä valokuvat ovat aika hyvin onnistuneet. ⛵️
      Ramoona

      • Ei, merelle ei noilla varusteilla suunnata, kyllä unelmissa oli vain lipuminen joenpenkaa ihaillen. Tuo Sipoonjoki halkoo kaunista maalaismaisemaa, ohittaen somia tiloja lemineen ja hevosineen. Kukkivien omenapuiden aikaan, on näkymät Pilvijärvelle asti aivan kiehtovat.
        Tiloilla ja omakotilaisilla joen varrelle on laiturinsa, joilla kaikenlaista sosiaalista elämääkin näkee.

        Merimatkoilla on omat haasteensa ja viehätyksensä, mutta tuo jokirantojen kauneus jäi pelkkään umelmointiin.

        Olen tajunnut Korppis tuon saman piirteen sinussa, uppotuessasi omaan luovaan toimintaasi, ei sinua mikään siinä voi satuttaa!

        Ihana olotilahan se onkin. mutta ei se liity pelkästään sunnuntaitunnelmiin, vaan kaikki tekeminen, missä ilo saa tekemään oman ajatuksen mukaan arkisiakin asioita, on samaa elämää rikastuttavaa luovuutta.
        Myös suru voi kirvoittaa halun ilmaista tunteita runon muodossa, tai luoda kirjallisuudessa aivan omia maailmoja, musiikista puhumattakaan!

      • sinisiru kirjoitti:

        Ei, merelle ei noilla varusteilla suunnata, kyllä unelmissa oli vain lipuminen joenpenkaa ihaillen. Tuo Sipoonjoki halkoo kaunista maalaismaisemaa, ohittaen somia tiloja lemineen ja hevosineen. Kukkivien omenapuiden aikaan, on näkymät Pilvijärvelle asti aivan kiehtovat.
        Tiloilla ja omakotilaisilla joen varrelle on laiturinsa, joilla kaikenlaista sosiaalista elämääkin näkee.

        Merimatkoilla on omat haasteensa ja viehätyksensä, mutta tuo jokirantojen kauneus jäi pelkkään umelmointiin.

        Olen tajunnut Korppis tuon saman piirteen sinussa, uppotuessasi omaan luovaan toimintaasi, ei sinua mikään siinä voi satuttaa!

        Ihana olotilahan se onkin. mutta ei se liity pelkästään sunnuntaitunnelmiin, vaan kaikki tekeminen, missä ilo saa tekemään oman ajatuksen mukaan arkisiakin asioita, on samaa elämää rikastuttavaa luovuutta.
        Myös suru voi kirvoittaa halun ilmaista tunteita runon muodossa, tai luoda kirjallisuudessa aivan omia maailmoja, musiikista puhumattakaan!

        Huomenta sinisirkku@

        Tein juuri hupimielessä naistenlehdestä testin, kuka suomalaisen kansanperinteen myyttinen nainen olisin.

        Tulos oli Vellamo. Huvitti loppuosa luonnekuvasta.

        " Uskomusten mukaan Vellamo näyttäytyy pääasiassa miehille, MTV kirjoittaa jutussaan ja jatkaa, että veden emäntä saattaa toisinaan jopa pyrkiä kalamiehen puolisoksi. Olikohan Ahdin ja Vellamon välinen suhde siis nykyaikaisen avoin?"

        No tuosta tunnepuolesta luova ihminen on herkkä, sitä lie vaikea ulkopuolisen ymmärtää luovan ihmisen välillä räiskyvänkin tempperamentin takaa.

        Runoihin luova kätkee tunneilmaisujaan niin ilossa kuin surussakin.

        Kirjoituksissa luovuus näkyy moni-ilmeisenä asioiden tulkintana.

        Taulusi houkuttelee matkalle, perinteiselle kukkaniitylle seppeleen sidontaan. Matkalla on myös kuvakirjani työnimi.

        Tulossa kaunis päivä.

      • Anonyymi
        korpikirjailija kirjoitti:

        Hehhee. Herkkä ku sirkkelinterä.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Hehhee. Herkkä ku sirkkelinterä.

        Paree se on olla herkkä kuin tunnoton ja turta voip olla tuskallista kun sormi jää sirkkeliin Heh hehheh.

      • Anonyymi
        korpikirjailija kirjoitti:

        Paree se on olla herkkä kuin tunnoton ja turta voip olla tuskallista kun sormi jää sirkkeliin Heh hehheh.

        Sinun kohdalla ei kyllä herkkyys tule ekana mieleen eikä kukkaniityt vaan huussin tyhjäys ja kivien kaivuu. Ai lumen luominen meinas unohtua, sellasta luovuutta olet osoittanut.

      • korpikirjailija kirjoitti:

        Huomenta sinisirkku@

        Tein juuri hupimielessä naistenlehdestä testin, kuka suomalaisen kansanperinteen myyttinen nainen olisin.

        Tulos oli Vellamo. Huvitti loppuosa luonnekuvasta.

        " Uskomusten mukaan Vellamo näyttäytyy pääasiassa miehille, MTV kirjoittaa jutussaan ja jatkaa, että veden emäntä saattaa toisinaan jopa pyrkiä kalamiehen puolisoksi. Olikohan Ahdin ja Vellamon välinen suhde siis nykyaikaisen avoin?"

        No tuosta tunnepuolesta luova ihminen on herkkä, sitä lie vaikea ulkopuolisen ymmärtää luovan ihmisen välillä räiskyvänkin tempperamentin takaa.

        Runoihin luova kätkee tunneilmaisujaan niin ilossa kuin surussakin.

        Kirjoituksissa luovuus näkyy moni-ilmeisenä asioiden tulkintana.

        Taulusi houkuttelee matkalle, perinteiselle kukkaniitylle seppeleen sidontaan. Matkalla on myös kuvakirjani työnimi.

        Tulossa kaunis päivä.

        "OLET MIELIKKI!
        Olet runosieluinen hippinainen, kova auttamaan ja lepyttelemään osapuolia silloin, kun tunteet kuumenevat. Kukaan ei kuitenkaan ole täydellinen: tykkäät myös kujeilla ja olet sangen perso imartelulle. Kukapa meistä ei kuuntelisi mielellään kehuja?"

      • Anonyymi
        Paloma01 kirjoitti:

        Pitää kehua itseään, kun ei kukaan muut kehu :)

      • Anonyymi kirjoitti:

        Pitää kehua itseään, kun ei kukaan muut kehu :)

        Ihan hyvä, koska saan niin paljon posittivista palautetta livessä että olisi ihan liikaa :)

      • Paloma01 kirjoitti:

        OLEN VELLAMO!

        Olen queen bee, voimakas nainen, jonka suosioon kaikki haluavat. Minulla on voimaa ja valtaa, ja siksi herätän kunnioitusta ympärilläni.

        Vellamona olen Ahdin puoliso ja veden emäntä, jonka mahtiin kuuluu kalan tuominen verkkoihin.

        Ahdin ja Vellamon välinen suhde siis nykyaikainen avoinsuhde. 🧜‍♂️🧜‍♀️

        Mukavaa lukea ajatuksianne, ja onhan nuo testitkin ohjaavia. Käsien muodosta voi myös nähdä ihmisen luonnetta, minullekin on sanottu käsieni kuvastavan ( mitä nyt kukin näkee) Hoikat ja pitkät sormetjan minulla on ja hyvin notkeina on sormeni pysyneet läpi elämän.
        Tosin vasemman käden jänne esti pianonsoiton, mutta annoin soittimeni lastenlapsille muutossa.

        Usein minulle riittää ajattelukin, voin mielessäni kokea metsän tuoksun aurinkoisena päivänä, samoin meren tuoksu on jo lapsuudesta olemassa, ja ajatuskin tuo tuulen henkäyksen poskelleni.

        Liittyyhän siihen turhaakin herkkyyttä, nuorena kuin vereslihalla oloa, mutta onneksi elämä ja huumorintajukin on karaisseet.

        Iltaa sinisirkku@

        Täällä on ollut upea aurinkoinen päivä. Tein ostoslenkin kaupungilla kiertäen kirpputorit löytääkseni minimaailmaan aarteita.

        Kotiin palattuani joimme parvekkeella karamellikakkukahvit. Välillä iskee makean nälkä ja sorrun imelyksiin 🥮

        Minulla on jonkin verran nivelrikkoa sormissa. Kynteni ovat napertelun vuoksi rumat, mutta nyt taas ne kasvaa valtoimenaan, pikkurillin pitkä kynsi hiertää viereiseen sormeen. Joudun laittamaan ihoteippiä suojaksi kun isompia puuhastelen.

        Kirjakaupasta ostin Fimon muotolumassaa, josko tekisin nuket Villa Kristan terassin aurinkotuoleihin.

        Kirpparilta jäi käteen viisi pientä nukkea, jotka pääsevät istumaan tivolin maailmanpyörään. Oikeastaan ostin ne kun niillä oli kivoja vaatteita yllään. Pienten nukkejen vaatteet ovat pikkutarkkaa väkerrystä. Valmiit kelpaa jos löytyy.

        Leikkiä ja liikuntaa. Selkä ei tykännyt kävelystä, piti ottaa burana kotiin palatessa.

        Nyt jo illassa tämäkin päivä. Ei ole tiedossa koronarokotusta. Me vuonna 1941 ja sen jälkeen syntyneet taidamme jäädä väliin putoajiksi. Nyt rokotetaan kroonisesti sairaita iästä riippumatta. Siitä huolimatta en sure, kaikki aikanaan.

        Ostin kulttuurinälkääni liput Kajaanin kaupungin teatterin kahteen näytökseen Vanhan naisen vierailu ja Niskavuoren Loviisa ja Heta.

        Niin ja pakko vielä kertoa, että kevätköhän on iskenyt tähän vanhaan naiseen kun olen alkanut meikkaamaan silmiäni.

        No, siinä kävi nyt niin, että unohdin, kirkkaan auringon paisteessa meikkini ja hieraisin silmiäni. No, olihan minulla aurinkolasit suojana 🥴

        On nautinto seurata tuollaista kypsien naisten välistä keskustelua.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sanos muuta, tuo Kalevalan veden ja metsän jumalattariin samastuminen aivan liikuttavaa. Ajatella että keskuudessamme kirjoittaa tuollaisia taiteilijoita ja suuruuksia.Mutta pitihän se oma jumalattaruus tuoda ilmi, kun kerran se kateuden kohde D, tosin ei itseään miksikään mainosta.

        Vaatimattomuus kaunistaa sanotaan, mutta ei se rumuutta poista.

        Oletko Demeter?

      • Anonyymi
        korpikirjailija kirjoitti:

        Vaatimattomuus kaunistaa sanotaan, mutta ei se rumuutta poista.

        Oletko Demeter?

        Mitä nyt sekoilet? Eikös me kaikki anot olla joku Kristiina?

      • Anonyymi kirjoitti:

        Sanos muuta, tuo Kalevalan veden ja metsän jumalattariin samastuminen aivan liikuttavaa. Ajatella että keskuudessamme kirjoittaa tuollaisia taiteilijoita ja suuruuksia.Mutta pitihän se oma jumalattaruus tuoda ilmi, kun kerran se kateuden kohde D, tosin ei itseään miksikään mainosta.

        No katsos Ano 10.02, eikös ne D:lle menneet kehut ole osoitettu vähintäinkin kyseenalaisiksi ja jumalatar-viittaus häneen kohdistettuna ivanaurun kohteeksi ?..))

        Niinkuin pitääkin. Sitäpaitsi nyt on jo käytetetty merkittäviä puheenvuoroja siitä,
        että "tavallisuus" alkaa olla nouseva trendi. Kun erityisiä, esille pyrkiviä on liian paljon, heihin väsytään, heistä tulee arkipäiväisiä, heitä ei jakseta seurata.

        "Tavallisuus" ei koukuta, se on levollista, ei vaadi puolustautumista eikä kilpailua.
        Täälläkin vähätelty "vaatimattomuus" edustaa mielestäni juuri tuota tavallisuutta ja koen, että ne D:lle menneet kehut ovat juuri tuon tavallisuuden puolustamista.

        Mitä tuohon luovuuteen tulee, sinisiru muistutti hyvin siitä, että luovuus ei välttämättä vaadi mitään erityislahjakkuutta ja jokaisella on varmasti ihan arjessakin kokemusta tuosta flow-tilasta, miten siihen itse kukin pääseekin. Lukemallakin pääsee..))

        Ja se "tavallinenkin" ihminen voi olla luova. Lunta tuli luotua tänäänkin, vaikka onkin tällainen "sairaalloinen lukutoukka", eikä mikään jumalatar..))

      • Anonyymi
        demeter1 kirjoitti:

        Oletkohan sinä se sama demeter jonka muistan huumorintajuisena kirjoittajana?
        Et taida olla kun teksti on omituisen piikikästä.

        Vai tekeekö tänä koronaeristyneisyys ihmisistä vinoilevia.

      • Paloma01 kirjoitti:

        "OLET MIELIKKI!
        Olet runosieluinen hippinainen, kova auttamaan ja lepyttelemään osapuolia silloin, kun tunteet kuumenevat. Kukaan ei kuitenkaan ole täydellinen: tykkäät myös kujeilla ja olet sangen perso imartelulle. Kukapa meistä ei kuuntelisi mielellään kehuja?"

        Taisin olla varomaton leikitellessä Kalevalan naishahmoilla. En edes ajatellut heitä jumalattarina. Facestahan tämä lähti, olisi kaiketi pitänyt tietää väärinymmärretyksi tulemisen vaaran.

        No, verkot heitti vetten Vellamo, verkkoon ui pohjan perän akkalauma ; ))

      • Anonyymi kirjoitti:

        Oletkohan sinä se sama demeter jonka muistan huumorintajuisena kirjoittajana?
        Et taida olla kun teksti on omituisen piikikästä.

        Vai tekeekö tänä koronaeristyneisyys ihmisistä vinoilevia.

        No, huumoriahan nuo vastaheittoni yrittivät olla..)) Jos olivat sitten sitä koronahuumoria ?
        Ja aina kai se huumorin yrityskin voittaa vastavinoilut ?

      • Anonyymi
        korppis kirjoitti:

        Miten niin akkalauma? Yksihän sinun perässä kulkee? Ja onhan nämä kaikkien kaikki kirjoitukset tarkoitettu kommentoitaviksi.

        "Älä kulje perässäni, koska en ehka halua johtaa sinua, älä kulje edelleni, koska en ehkä halua seurata sinua, älä kulje ylitseni, koska en ehkä halua jäädä jalkoihisi; kulje vierelläni ja puhu kanssani ystävänä"
        (Sarjasta lainattua viisautta)

        Vaikeaa saada joustavaa keskustelua ikaan aiheesta "mielikuvituksen siivin" kun joillakin mielikuvitus ei lennä linnun siivin ja toisilla se ei ui verkkoon, mutta mielipide pitää olla, vaikka mielipiteitä ei halua "vaihtaa" koska se kuulostaa siltä että tarvitsisi luopua omasta ja ottaa jonkun toisen mielipiteen itselleen, ellei riitä mielikuvitusta tulkitsemaan ajatusta vertauskuvallisesti.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miten niin akkalauma? Yksihän sinun perässä kulkee? Ja onhan nämä kaikkien kaikki kirjoitukset tarkoitettu kommentoitaviksi.

        Humalassa kaikki näkyy moninkertaisena.

      • Anonyymi
        Paloma01 kirjoitti:

        "Älä kulje perässäni, koska en ehka halua johtaa sinua, älä kulje edelleni, koska en ehkä halua seurata sinua, älä kulje ylitseni, koska en ehkä halua jäädä jalkoihisi; kulje vierelläni ja puhu kanssani ystävänä"
        (Sarjasta lainattua viisautta)

        Vaikeaa saada joustavaa keskustelua ikaan aiheesta "mielikuvituksen siivin" kun joillakin mielikuvitus ei lennä linnun siivin ja toisilla se ei ui verkkoon, mutta mielipide pitää olla, vaikka mielipiteitä ei halua "vaihtaa" koska se kuulostaa siltä että tarvitsisi luopua omasta ja ottaa jonkun toisen mielipiteen itselleen, ellei riitä mielikuvitusta tulkitsemaan ajatusta vertauskuvallisesti.

        Luin sinun tekstisi tästä ketjusta ja nyt on pakko kysäistä, missä se sinun mielikuvitus lensi?

        Oliko se tämä kirjoituksesi:

        "Ihan hyvä, koska saan niin paljon posittivista palautetta livessä että olisi ihan liikaa :)"

      • Anonyymi
        Paloma01 kirjoitti:

        "Älä kulje perässäni, koska en ehka halua johtaa sinua, älä kulje edelleni, koska en ehkä halua seurata sinua, älä kulje ylitseni, koska en ehkä halua jäädä jalkoihisi; kulje vierelläni ja puhu kanssani ystävänä"
        (Sarjasta lainattua viisautta)

        Vaikeaa saada joustavaa keskustelua ikaan aiheesta "mielikuvituksen siivin" kun joillakin mielikuvitus ei lennä linnun siivin ja toisilla se ei ui verkkoon, mutta mielipide pitää olla, vaikka mielipiteitä ei halua "vaihtaa" koska se kuulostaa siltä että tarvitsisi luopua omasta ja ottaa jonkun toisen mielipiteen itselleen, ellei riitä mielikuvitusta tulkitsemaan ajatusta vertauskuvallisesti.

        Eipä siis kannata ottaa teidän juttuja todesta, kun kaikki selitetään mielikuvituksen tuotteena ja vertauskuvallisuutena.
        Mutta ymmärtäähän sen että karu todellisuus saa ihmiset elämään mielikuvitus maailmoissa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eipä siis kannata ottaa teidän juttuja todesta, kun kaikki selitetään mielikuvituksen tuotteena ja vertauskuvallisuutena.
        Mutta ymmärtäähän sen että karu todellisuus saa ihmiset elämään mielikuvitus maailmoissa.

        Oliko se muka yllätys?
        Ei kukaan normaalijärkinen tuo oikeata elämäänsä ja perhettään, puhumattakaan sukulaisiaan, yleiselle palstalle.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Oletkohan sinä se sama demeter jonka muistan huumorintajuisena kirjoittajana?
        Et taida olla kun teksti on omituisen piikikästä.

        Vai tekeekö tänä koronaeristyneisyys ihmisistä vinoilevia.

        Kummallista käytöstä!

        Oletkohan sinä se sama korppis joka aiemmin jo tässä ketjussa kyseli demeterin perään?

      • Anonyymi
        korppis kirjoitti:

        Taisin olla varomaton leikitellessä Kalevalan naishahmoilla. En edes ajatellut heitä jumalattarina. Facestahan tämä lähti, olisi kaiketi pitänyt tietää väärinymmärretyksi tulemisen vaaran.

        No, verkot heitti vetten Vellamo, verkkoon ui pohjan perän akkalauma ; ))

        Oi, sinä teit kutsuhuudon?
        Oletko tuntenut itsesi yksinäiseksi?
        Etkö ole saanut tarpeeksi huomiota?

      • Anonyymi kirjoitti:

        Kummallista käytöstä!

        Minuako tarkoitat ? Ano 18.23. Jos tarkoitat, ihan uteliaana kysyn, mikä tuossa vastauksessa oli sitä kummallista käytöstä ?
        Ihan oppiakseni kysyn, että osaisin jatkossa sovitella sanani paremmin.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Kummallista käytöstä!

        Kerran jo kysäisin, tarkoititko minua, Ano 18.23, mutta eipä tullut kysymystä ruudulle.
        Jos tarkoitit minua niin ihan uteliaana kysyn, mikä oli kummallista käytöstä ?
        Sopimaton huumori ? ihan itseironaahan käytin ja toisten kirjoittamia kuvauksia minusta...

      • Anonyymi
        demeter1 kirjoitti:

        Kerran jo kysäisin, tarkoititko minua, Ano 18.23, mutta eipä tullut kysymystä ruudulle.
        Jos tarkoitit minua niin ihan uteliaana kysyn, mikä oli kummallista käytöstä ?
        Sopimaton huumori ? ihan itseironaahan käytin ja toisten kirjoittamia kuvauksia minusta...

        "Suomalainen on sellainen ettei vastaa, kun kysytään ja kysyy, kun ei vastata" ;)

        Älä huoli demeter, minä ainakin ymmärsin sinun humoristisen vastauksen

        Älä vaan muuta kirjoituksiasi mihinkään suuntaan. Vastuu on lukijalla ;)
        Kehumatta paras "Se neljäs ano"

        No hyvä, Ano 20.11. Jos yksi ymmärsi, sekin riittää..)) Kiitos vain.

        .... ja " suomalaista ei erota suomalaisesta kuin kuolema ja poliisi" ..))

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Suomalainen on sellainen ettei vastaa, kun kysytään ja kysyy, kun ei vastata" ;)

        Älä huoli demeter, minä ainakin ymmärsin sinun humoristisen vastauksen

        Älä vaan muuta kirjoituksiasi mihinkään suuntaan. Vastuu on lukijalla ;)
        Kehumatta paras "Se neljäs ano"

        Kun itse kysyy ja itse vastaa ;)..niin

      • demeter1 kirjoitti:

        No, huumoriahan nuo vastaheittoni yrittivät olla..)) Jos olivat sitten sitä koronahuumoria ?
        Ja aina kai se huumorin yrityskin voittaa vastavinoilut ?

        Miksi tulit "anojesi" kanssa vastavinoilemaan näin kerroit viestissäsi.

        Tämä ketju meni eilisen osalta sinun ja anojen (keitä liekin) viemänä pois sinisirkun aiheesta mielikuvituksen siivillä.

        Leiki ja liiku kuten pressamme kehoitti on teemani tälle korona keväälle. Anna minun kirjoittaa omia "mielikuvitusleikkejäni". Ne eivät huomioi sinua ne eivät ole sinuun suunnattuja, kuten kuvittelit, ne ovat omiani.

        Olen pyytätänyt anteeksi sinulta koska koit koit minut stalkkaajaksi et kuitenkaan pysty pyyntöäni vastaanottamaan.

        Älä kuitenkaan levitä vääriä oletuksia kirjoituksistani vastavinoiluilla. Pidetään turvaväli.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Oletkohan sinä se sama korppis joka aiemmin jo tässä ketjussa kyseli demeterin perään?

        Oletkohan sinä se sama luulo.sairas joka yrittää kaikkien tekstejä väittää korppiksen kirjoittamiksi?

      • korpikirjailija kirjoitti:

        Miksi tulit "anojesi" kanssa vastavinoilemaan näin kerroit viestissäsi.

        Tämä ketju meni eilisen osalta sinun ja anojen (keitä liekin) viemänä pois sinisirkun aiheesta mielikuvituksen siivillä.

        Leiki ja liiku kuten pressamme kehoitti on teemani tälle korona keväälle. Anna minun kirjoittaa omia "mielikuvitusleikkejäni". Ne eivät huomioi sinua ne eivät ole sinuun suunnattuja, kuten kuvittelit, ne ovat omiani.

        Olen pyytätänyt anteeksi sinulta koska koit koit minut stalkkaajaksi et kuitenkaan pysty pyyntöäni vastaanottamaan.

        Älä kuitenkaan levitä vääriä oletuksia kirjoituksistani vastavinoiluilla. Pidetään turvaväli.

        Turvaväli kuulostaa hyvältä.

      • demeter1 kirjoitti:

        Turvaväli kuulostaa hyvältä.

        Hyvä, asia on osaltani loppuunkäsitelty. Jatketaan kirjoittelua kumpikin tahoillamme, ei yhdistetä kirjoituksia itseemme, silloin sopu säilyy.

        Aloitus on aiheesta ...mielikuvituksen siivillä.

        Sinisirkun paattiin minun on helppo mielikuvituksissani istahtaa, ottaa maalausteline, öljyvärit, pensselit ja maalata valmiiksi keskeneräinen työni nimeltän korona. Aloitin sen vuosi sitten katsellessani tv.tä, josta tuli hallituksen ensimmäinen koronainfo.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Oletkohan sinä se sama luulo.sairas joka yrittää kaikkien tekstejä väittää korppiksen kirjoittamiksi?

        Kaikki typerät ja kiusaamistekstit on sen.

    • Anonyymi

      Köyhän ainoo huvitus on vilkas mielikuvitus. Jollakin se on, kun jokaista anoa kurmottajakseen luulee!

    • Marion Zimmer Brady aloittaa romaaninsa "Avalonin usvat" Morgan Le Fay'ta siteerauksella, joka on yleispätevä kaikkiin naisiin (suurimpaan osaan):

      "En ole koskaan ollut suuri kaunotar, mutta jokainen mies joka on minua rakastanut on nähnyt minussa Jumalattaren kasvot"

      Sopiva määrä itseluottamusta kaunistaa sekä naista että miestä. Jopa koiraa ja kissaa :)

      Minä pitkään mietin siellä kahvin ja smaragdien maassa, nuorena naisena, miksi kaikki naiset olivat niin kauniita, olematta silti meikäläisen silmissä tai kauneusihanteidemme puitteissa missin tai mallin mittaisia tai mitoitettuja oikein. Mistä se kauneus tuli, mistä se itseluottamus? Huomasin pian sen että kaikki tyttäret kasvatetaan kauniiksi pönkittämällä heidän itseluottamustaan, rakkaudella ja huomiolla. Kehdosta saakka. Jokaisessa naisessa piilevä pikku jumalatar maaniteltiin esiin jo lapsena.

      Tuo iltalehden huuhaa testi oli hauska: se palautti suomalaisen naisen omille jumalaisille ja mytologisille juurilleen. Eikä se ollut tarkoitettu ainoastaan nuorille.

      • Korjaan pikkuisen:
        "aloittaa romaaninsa "Avalonin usvat" siteeraamalla Morgan Le Fay'ta..."

      • Anonyymi

        Mitä hyötyä siitä jumalattaren harhakuvasta on naiselle ja tytölle, kun on kuitenkin piian asemassa perheessä, suurin osa jää ilman koulutusta ja köyhyyteen. Hampaat mätänee jo nuorena, lapsilauma imee kuiviin eikä tyypillinen latino mikään kaunis ole nuorenakaan.

        Oletpa pihalla stereotypioinesi.
        Minä puhun 70-luvun Calista, niin kuin tässä nostalgisessa musiikkivideossa siltä ajalta.
        https://www.youtube.com/watch?v=43kFWkBzVXU

    • Jopas olinkin tosikkomainen, kun Sisisirkun venetaulua katsellessani tuli mieleen myös sen merikelpoisuus, kun se alus on niin riemastuttava yhdistelmä ilmavaa fantasiaa ja vankkaa realistista paattia. Eikös se ollut tervattukin, mikä ihastuttava tuoksukimara omenankukkain vienon tuoksun kanssa, ihan nenässä tuntee, kun muistaa isän veneen tervauksen. Merellä jos missä, täytyy toimia realiteettien mukaan turvallisuus edellä, ja sitten kun ollaan vakaasti ankkuri- tai satamapaikassa, saa antaa hetken lumolle vallan. Vaikka en muotoilijan lahjoilla ole siunattu, näen täydellistä kauneutta ja erilaisia hahmoja meren sileiksi hiomissa kivissä ja puunkappaleissa. Merellä taivas, maa ja vesi yhtyvät, valon ja tuulen vaihtelu muuttaa hetkessä maisemaa ja tunnelmaa, kyllähän se inspiroi ainakin ajatuksia, jos ei sitä mihinkään konkreettiseen muotoon osaakaan siirtää.

      On pöllömpiäkin testejä lehdissä nähty kuin Kalevalan henkilöihin vertaaminen, ja eikö niissä ole yleensä kyseessä "kuka olisit" eikä "kuka olet". Kalevalan henkilöt ovat arkkityyppejä, kyllä jokaiselle löytyy vastineita kansalaisistamme vielä nykypäivänäkin . Ilahduttavaa on sotaisessa eepoksessa runsas naishamojen määrä. Pohjolan kansan johtajakin on voimanainen, Louhi, Lemminkäisen äiti on poikansa eteen kaikkensa tekevä , löytyy kaunis tavoiteltu Pohjan neito ja oman traagisen ratkaisunsa tekevä Aino-neito. Saaren Kyllikki taas joutuu ikävöimään sotaisilla retkillä viihtyvää Lemminkäistä ja Marjatta tulee lopussa esiin Neitsyt Marian vastineena. Vellamo ja Mielikki edustavat haltiatyyppistä väkeä, ja Mielikkiin minunkin vastaukseni johtivat.

      Kalevalan kuvituksissa Gallen-Kallelan luomat hahmot vastaavat mielikuvaani näistä henkilöistä ja tapahtumista. Meillä on myös Björn Landströmin kuvittama teos, jossa varsinkin Väinämöinen on omaperäisesti kuvattu: naurettavan oloinen pyylevä kalju ukkeli, kiharainen parta maahan saakka. Ainollakin on tumma tukka ja ihmekone Sampo kuin jalallinen pyöreäkantinen pata, kauniisti hohteleva ja koristeltu kylläkin. Mutta kyllä se hauen leukaluusta tehty kantele oli aikamoinen luovuuden osoitus myös.

      • Anonyymi

        Otin ettoset, poltin kasvoni auringossa mökillä istuessa ja jään peittämää valtakuntaani katsellessa. Kauniisti mielesi kuvasi Kalevalamme naisia. Suomalaiset naiset ovat itsenäisinä, voimakkaina selviytyjinä kiehtoneet kirjailijoitamme ja kuvataiteilijoitamme kuten myös ulkomaalaista miestäni.

        Korppis

      • Anonyymi

        Onneksi paikkailit tuota aiempaa kommenttia Sinisirun maalauksesta. Olin jo aikeissani muuttaa mielipidettäni sinusta rakentavana kommentaattorina. Tokihan näemme teokset erilailla, mutta näillä palstoilla se negatiivinen palaute moninkertaistuu.

        Minä sain siivet moneen erilaiseen maisemaan mihin tuon vene vei. Lumisateen keskeltä pressukattoinen jokivene vei Aasiaan. Turisteja nähtävyyksiin kuuman auringon alla tuo pressukatto hitaasti lipuvassa veneessa suojasi.
        Tai rannassa ollessaan täyslastillinen meheviä hedelmiä myynnissä.

        Suomessa noita jokiveneitä näkee harvoin. Kanootteja kyllä lipuu Vantaanjoessakin.

        Nuo joella seilaamiset on aika hauskoja, Vantaanjokea olemme mieheni kanssa lipuneet kumiveneessä, maisemia ihaillen.

        Olikin yllätys, että olimme kahden kosken välissä, vastaan tuleva vene huuteli: rantautukaa ja kantakaa vene ohi kosken!
        No, emme arvanneet jatkaa matkaa Nurmijärven puolelle ja käännyimm. Paluumatkalla olimme jo lähellä koskea ennen Kuninkaan lohea, ja nousimme rantaan siinä. Jouduimme kantamaan kumiveneemme takaisin kesäpaikkaamme, ja siirryimmekin soutelemaan Lippajärven turvallisille vesille.

        Mutta hauskempana koin vaihtuvat jokimaisemat leveällä Vantaanjoella. Hassuinta oli soutu Linjendal'in kapealla joella, missä airot hipoi heinäseipäitä! Haukea tosin nousi yli oman tarpeen sillä reissulla. 🦈🐋

      • Anonyymi
        sinisiru kirjoitti:

        Vanhankaupungin koski ympäröivine puistoineen ja vanhoine rakennuksineen on ihana. Ainahan siellä on jokunen kalastajakin.
        Muistaakseni se kahvila, Kuningaskalastaja, paloi jokunen vuosi sitten.

        Muutamalla pitkällä harppauksella pääsi Arabian tehtaanmyymälään ja joskus jonkun taiteilijan luovaa työtä ihan livenä.

        Nythän siellä on se Arabianrantakin.

        Vanhankaupungin koskelta Keravalle päin seuraava koski onkin siellä ihanan Pyhän Laurin kirkon tietämillä. Jokohan sen restaurointi on saatu päätökseen.

        Voi että, minä aikamatkailin nyt toisesta suunnasta :)

      • Anonyymi kirjoitti:

        Onneksi paikkailit tuota aiempaa kommenttia Sinisirun maalauksesta. Olin jo aikeissani muuttaa mielipidettäni sinusta rakentavana kommentaattorina. Tokihan näemme teokset erilailla, mutta näillä palstoilla se negatiivinen palaute moninkertaistuu.

        Minä sain siivet moneen erilaiseen maisemaan mihin tuon vene vei. Lumisateen keskeltä pressukattoinen jokivene vei Aasiaan. Turisteja nähtävyyksiin kuuman auringon alla tuo pressukatto hitaasti lipuvassa veneessa suojasi.
        Tai rannassa ollessaan täyslastillinen meheviä hedelmiä myynnissä.

        Suomessa noita jokiveneitä näkee harvoin. Kanootteja kyllä lipuu Vantaanjoessakin.

        Minun mielikuvitukseni siivet veivät La Magdalena-joelle. joka laskee Karibian mereen ja Gabriel García Marquezin kirjaan "Rakkautta koleran aikaan" ja siitä tehtyyn elokuvaan.
        Video elokuvasta Shakiran laulamana on katsomisen arvoinen maisemiensa vuoksi ja bolero aivan ihana.
        https://www.youtube.com/watch?v=5h102eY7K5Y

        Olen lipunut paateissa Hollannin kanaaleissa. Kesä-sunnuntaisin kanaalit tosin ovat ylikansoitettuja vapaa-ajan veneilijöistä. Veneissä matkaavilla on picnik-eväät mukana ja sen ihanan picknik-tunnelman voi rantakahviloistakin aistia.

        Jo nyt kevät on pitkällä Hollannissa ja kanalit ja niiden rantatörmät ovat vapaa-ajan viettäjien valloittamia.

        En nyt kuitenkaan kaipaa sinne, rakastan tätä korven kevättä, valon paljoutta ja auringon paistetta. Otan auringosta irti kaiken mahdollisen. Nyt alkaa olla korkea aika siirtyä ulkotiloihin.

        Nauti Korven keväästä ja valon lisääntymisestä. Meille on tullut takatalvi, odottelemme lisää lumisadetta ja nousevaa tuulta ja kevät tuntuu kaukaiselta juuri nyt.
        Kuunsilta-pionini jonka istutin syksyllä alkoi jo heräilemään etupenkissä ja nyt pelkään sen puolesta. Pääsiäinen vajaan kuukauden päästä ja tyttären synttärit loppukuusta, jos voisimme viettää vaikka heidän katetulla terassillaan hajasijoitetuissa pöydissä. Olin toivonut rokotuksia hyvissä ajoissa ennen näitä keväisiä tapaamisia, mutta kutsukirjeet ajanvarauksineen lähtevät tiettävästi tällä viikolla ja ensimmäinen rokotusaika on n. kahden viikon sisällä ja siitä sitten ainakin kaksi viikkoa seuraavaan, elikkä emme mitenkään ehdi saamaan suojaa.
        ***
        Jokimatkat, lyhyet ja pitkät ovat romanttisia ja kiehtovia ja niitä on filmattu paljon, niistä on kirjoitettu paljon ja niistä on tehty lauluja ja elokuvia. Etenkin tropiikissa ja kehitysmaissa yleensäkin vesiväylät olivat (ja ovat edelleenkin) tärkeitä paitsi henkilöliikenteelle myös tavaroiden kuljetukseen. Kolumbiassa suuret joet ovat aina olleet tärkeitä liikenneväyliä, veneillä, kanooteilla, mutta myös jossain määrässä jokilaivoilla.
        Omakohtaiset veneilyt ovat rajoittuneet moottoriveneajeluihin ja souteluihin kotijärvellä Suomessa ja sittemmin tässä meidän joella, jossa veneilyä tosin rajoittaa padot ja voimalaitokset, joiden ohi ei pääse.

    • Anonyymi

      Politiikassa myös toimivat kuten missä muussa tahansa kuvitelmien pohjalta , siltä tuo ainakin ajoittain vaikuttaa. Luovat kuvitelmaa paremmasta kun pystyvät toteuttamaan.

      • Anonyymi

        Pää pilvissä hurmioidutaan, kun ollaan olevinaan niin taiteellisia. "Taiteellisilla" ei ole minkäänlaista politiikan tajua eikä tasa-arvon. Naiset kuuluvat heidän mielestään hella-kouluun, että oppivat miestä palvelemaan.

        Tuo ss taulu on sentään ihan nätti mutta ne kk savimöykyt ja kömpelöt nuket on hirveitä. Kuitenkin on niin taiteilija-kolleegaa että. Lasten töherryksetkin on mielikuvituksen tuotetta, mutta taide on ihan eri asia.

        Ns. "Toritaiteen" tekijöitä, mutta vaatiihan sekin vähän harrastelua.

        Muistui mieleeni Artegrafican galleristi Petrus Bussher, jonka äiti Amsterdmissa täytti 90 vuotta.
        No Petrus oli merkkipäiväksi vuokrannut upeimman kanootin, silkkityynyillä ja peitteillä, ja vei äitinsä kanavasoutelulle parhaimpiinsa pukeutuneena. Asiaan kuuluu äidin olleen huomattavasti kuningatar Juliaanan näköinen.

        Sankarittaren istuessa arvokkaan tyylikkäänä ja onnellisena, huomasi Petrus ryhmän turisteja rannalla, jotka seurasivat katseillaan venettä herkeämättä, ja jokunen nosti kätensä vilkutukseenkin.
        Äiti vastasi ihastuneena tervehdykseen, ja yht'äkkiä kaikui ilmassa Hollannin kansallislaulu.

        Äidin ihastuksella ei ollut rajoja, ja koko illan kotona hän ihmetteli vierailleen kuinka he saattoivatkin tietää hänen syntymäpäivänsä?

        Kaikille vierailleen oli selvää turistien uskoneen nähneensä vanhan kuningatar Juliaanan!

        sinisiru

        Tuohan on kuin suoraan Hyasintista!
        Sekin tykkää kuningattaren elkeistä ja luulee olevansa maailmannapa.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Tuohan on kuin suoraan Hyasintista!
        Sekin tykkää kuningattaren elkeistä ja luulee olevansa maailmannapa.

        Otin viimeisetkin auringon säteet talteen, vaikka eilen jouduinkin laittamaan kasvoihin babyaurinkovoidetta 50 suojakertoimella.

        Keräsin risukasoista koivun oksia pääläreihin. Aijemmin kotiin tuoduissa koivun oksissa on jo lehdet.

        Pian pääsen askartelemaan pääsiäiskoristeita.

        Ano 1 tai 2 tai kolme, tikistä mielikuvitustasi mieti kumpi sopisi sinun mielestäsi minuun paremmin hienohelma Hyasintti vai reipasotteinen paskahuusin tyhjentäjä?

        Hyasinkki ei omasta mielestäni kuvaa lainkaan minun persoonaani. Paskahuusikin on vain parin tunnin homma kerran vuodessa, joten sekin on ylimitoitettu luonnekuva minusta.

        Nuket profiilissa on teollisuuden tuotantohihnalta, ei oma tekemiöni. Istuvat nyt tivolin maailmanpyörässä, jonka olen tehnyt savesta.

    • Anonyymi

      Viimeksi mainittu kuvaa siis kuitenkin paremmin.

      Onkohan ketjun aloittaja, taiteen ystävä, vielä joukossamme?

    • Anonyymi

      Kirjoitti tänne viimeksi järjestelmän mukaan 27.7.2021 klo 16:33.

    • Anonyymi

      On ilo lukea kirjailijan kykyjä omaavien välistä keskustelua.

    • Sinisiru siirtyi tuonilmaisiin jo elokuussa 2021.

      • Anonyymi

        Mikäköhän hänelle tuli, kun vielä heinäkuun lopussa kirjoitteli ihan iloisesti, eikä vaikuttanut mitenkään niin kovin sairaalta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mikäköhän hänelle tuli, kun vielä heinäkuun lopussa kirjoitteli ihan iloisesti, eikä vaikuttanut mitenkään niin kovin sairaalta.

        Hän vaikutti niin hyväntahtoiselta kaikeaa toiminnassaan palstalla .
        Mistä muuten tuli tietoon hänen poismeńonsa?

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kiitos nainen

      Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik
      Tunteet
      12
      4090
    2. MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."

      Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar
      Maailman menoa
      82
      2101
    3. Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?

      Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun
      Maailman menoa
      550
      1658
    4. Kirjoita yhdellä sanalla

      Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin
      Ikävä
      99
      1405
    5. Olet hyvin erilainen

      Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja
      Ikävä
      67
      1127
    6. Yksi syy nainen miksi sinusta pidän

      on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s
      Ikävä
      33
      1048
    7. Hyödyt Suomelle???

      Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt
      Maailman menoa
      216
      943
    8. Hyvää Joulua mies!

      Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o
      Ikävä
      60
      893
    9. Hyvää talvipäivänseisausta

      Vuoden lyhyintä päivää. 🌞 Hyvää huomenta. ❄️🎄🌌✨❤️😊
      Ikävä
      171
      864
    10. Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!

      Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill
      Suomalaiset julkkikset
      3
      838
    Aihe