8-vuoden juoksuapinasota

Kun me tavattiin, olin 18. Ja mietin, miksi se oli aina erilainen. Etsi kaavaa johon ampua ja siihen vedoten muutti jopa vartalonsa suuntaa.
Tömähdin,jäi mieleen.
Törmäsin.
Ja vastaan saapui apina armeija.
Vannoi kostoa, olet mielisairaalassa lopun elämän. en tiennyt, kunnes alkoi tapahtua.

Yläkerrassa, omassa talossa valtava meteli....
Mielisairas sanoin minä, kunnes huusi, ettei lopeta minun kiusaamistani ikinä.
en pyytänyt sitä. Hullu sanoin vain ja vaihdoin kaupunkia.

Seurasi perässä,naapurissa.Pääseekö yöksi ja aloin improvisoida.
En miettinyt olenko hullu, koska äänet jäivät nauhalle ja ystävät reagoivat niihin puhelimessa.
Ehkä kuitenkin, olin hitusen päästäni pimeä, kun leikin narsistin kanssa ja aloin syöttämään tarinoitani juoksuapinoiden tajunnan virtaan.
Kun jokin naru osui, vedin siitä takaisin kovimman kautta...
Leikin takaisin tuhannen taalan paikka.
Luin ja luin ja luin. Näytelin ja menin eteenpäin.
Kunnes piti stopata vahingon kautta.
7 vuoden rauha, kunnes päivänä eräänä haistan hovin mätänevän.
Rähisen ja menen turvaan.
Kunnes turvassa vihreätakkisten heikko noita armeija yrittää tappaa minut nauruun jälleen.
Olen puhumatta ja tappelematta.
Mutta miten hemmetissä yksi pieni persoonallisuushäiriöinen noita akka voi olla tälläinen kahelimangeetti.