vanha prismsa uusi prisma

tyhmän näkönen petoni kuutio
loukkaus minun elämääni kohtaan
4<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Minä ostan sieltä muunmuassa pekonikuutioita. Mukava ja tyylikäs kauppa. Millainen olisi sinun mieleinen kauppa?

Äänestä

Aina ei mee nallekarkit tasan.....Epäluuloiselle persoonallisuudelle on ominaista laaja-alainen muihin ihmisiin ja heidän tarkoitusperiinsä kohdistuva epäluulo. Epäluulon vuoksi henkilö on haluton uskoutumaan muille, ja hän voi tulkita viattomatkin huomautukset tai tapahtumat itsensä kannalta uhkaaviksi. Hänen on vaikea antaa anteeksi, ja hän saattaa toistuvasti ja perusteetta esimerkiksi epäillä puolisoaan tai partneriaan uskottomuudesta.

Eristäytyvästä persoonallisuushäiriöstä kärsivälle on ominaista laaja-alainen vetäytyminen ihmissuhteista ja rajoittunut tunteiden ilmaiseminen.

Psykoosipiirteisessä persoonallisuushäiriössä henkilöllä ilmenee skitsofreniaa (ks. «Skitsofreenistyyppinen häiriö»1) sairastaville henkilöille ominaisia kokemuksia ja uskomuksia ilman, että kyseessä olisi kuitenkaan varsinainen skitsofrenia. Hän voi kokea toisten eleiden viittaavaan itseensä (suhteuttamisajatukset), uskoo vahvasti taikauskoon, selvännäköön tai muuhun maagiseen ajatteluun, hänellä voi olla epätavallisia havainto-, depersonalisaatio- (ks. «Itsensä epätodelliseksi ja vieraaksi tunteminen (depersonalisaatio)»2) ja derealisaatiokokemuksia, hän on usein ulkonäöltään tai pukeutumiseltaan erikoinen, usein epäluuloinen ja sosiaalisesti eristäytyvä.

Epäsosiaalinen persoonallisuushäiriö eli psykopaattinen käytös alkaa jo ennen 15 vuoden ikää. Käytökselle on ominaista välinpitämättömyys toisten oikeuksista ja kyvyttömyys tai haluttomuus huomioida toisia ihmisiä. Henkilö on impulsiivinen, vilpillinen ja helposti ärtyvä syyllistyen toistuvasti lainrikkomuksiin ja katumatta tekojaan.

Epävakaalle persoonallisuudelle (”rajatila”- tai ”borderline”-persoonallisuushäiriö) on tyypillistä laaja-alainen tunnetilojen ja minäkuvan epävakaus ja käytöksen huomattava impulsiivisuus. Ihmissuhteet ovat intensiivisiä ja epävakaita vaihdellen voimakkaasta ihannoinnista täydelliseen vähättelyyn. Käytökselle on ominaista hylätyksi tulemisen pelko, alttius ärtyä helposti, vaikeus kontrolloida suuttumusta, itsetuhoinen impulsiivisuus ja toistuvat itsemurhayritykset.

Huomiohakuisessa persoonallisuudessa dramaattinen tai teatraalinen tunteiden ilmaisu ja huomion hakeminen on korostunut. Käytökselle on ominaista ulkonäön korostaminen ja tilanteeseen sopimaton seksuaalisesti viettelevä käytös. Henkilö kokee ihmissuhteensa läheisemmiksi kuin ne todellisuudessa ovat, ja hän on helposti toisten ihmisten ohjattavissa.

Narsistiselle persoonallisuudelle ovat ominaisia erilaiset suuruuskuvitelmat, voimakas ihailun tarve ja empatian vähäisyys. Henkilö kokee olevansa oikeutettu erikoiskohteluun, on kateellinen tai ylimielinen sekä voi käyttää muita häikäilemättä hyväkseen.

Estynyt persoonallisuus on ihmissuhteissa voimakkaan estoinen, kärsii jatkuvista riittämättömyyden tunteista ja on yliherkkä itseensä kohdistuvalle kielteiselle arvostelulle.

Riippuvainen persoonallisuus alkaa varhaisaikuisuudessa ja ilmenee korostuneena hoivatuksi tulemisen tarpeena, joka johtaa alistuvaan ja takertuvaan käyttäytymiseen sekä voimakkaaseen eroonjoutumisen pelkoon. Yksin ollessaan hän tuntee itsensä avuttomaksi, ja läheisen suhteen päättyessä hän pyrkii etsimään nopeasti hoivaa sekä tukea antavan suhteen.

Pakko-oireisessa persoonallisuudessa on korostunut järjestyksen, täydellisyyden ja kontrollin tarve joustavuuden, avoimuuden ja tehokkuuden kustannuksella. Henkilö on ylitunnollinen ja joustamaton moraalisissa ja arvoihin liittyvissä asioissa, keskittyy korosteisesti yksityiskohtiin, sääntöihin ja aikatauluihin ja omistautuu työlle harrastusten sekä ystävyyssuhteiden kustannuksella. Hänen on vaikeaa delegoida tehtäviä muille, ja hän kykenee työskentelemään toisten kanssa vain omilla ehdoillaan. Usein henkilö on jäykän saita ja itsepäisen säästäväinen.

Äänestä
  • Sinulla se nallekarkki on juuttunut paksusuoleen ja kaivelet sitä poes

    Äänestä

Pitäisikö sen olla värikäs mielestäsi? Sitten se vasta kauhea olisi.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

tyhmän näkönen petoni kuutio
loukkaus minun elämääni kohtaan

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu