Niille joiden on ollut vaikea

Narsisti Parisuhteessa. Tunnistatko samanlaisuutta omaan suhteeseesi?

https://youtu.be/zLHqNWl-cCc

-ap

Anonyymi kirjoitti:

Narsisti Parisuhteessa. Tunnistatko samanlaisuutta omaan suhteeseesi?

https://youtu.be/zLHqNWl-cCc

-ap

Tunnistan paljonkin samaa. Hän käytännössä muutti luokseni tapaamisemme jälkeen heti ns. Epävirallisesti ja pyrki nopeasti viikoissa vakavoittaan suhdetta vain enemmän.

Erityisesti tuossa lopussa oleva jäi mieleen. Muakin entinen haukkui koko suhteen ajan hulluksi ja käski mennä hoitoon. Tää käytös alkoi aina kun ilmaisin ajatustani ettei suhteemme vastaa käsityksiäni normaalista hyvästä suhteesta enkä koe järkeväksi näissä olosuhteissa vakavoittaa suhdetta yhtään enempää.

Mut oli aika helppo saada uskoon et mä oon hullu ja mun arviointikyvyssä on vikaa ja tarvin hoitoo sillä mulla oli aikaisempaa historiaa depression osalta. Hänellä taas ei tiettävästi ollut koskaan ollut diagnosoitua mielenterv.häiriöö.

Mä sitten hänen kehotuksesta menin hoitoon.
Terapiassa kuitenkin hommat ei mennykään entiseni toivomalla tavalla. Mua nimittäin kehotettiin päättään suhde. Sanottiin ettei suhteen kuulu tuoda noin suurta pahaa oloa ja ahdistusta, et lyhyt suhde joten päätä se nyt kun se on vielä helppoa tehdä.

Mä aloin asiaa pohtiin ja lopulta päätinkin suhteen.

Et toisaalta entiseni neuvot mennä hoitoon olikin sit hyviä ja pelasti mut häneltä.

Anonyymi kirjoitti:

Tunnistan paljonkin samaa. Hän käytännössä muutti luokseni tapaamisemme jälkeen heti ns. Epävirallisesti ja pyrki nopeasti viikoissa vakavoittaan suhdetta vain enemmän.

Erityisesti tuossa lopussa oleva jäi mieleen. Muakin entinen haukkui koko suhteen ajan hulluksi ja käski mennä hoitoon. Tää käytös alkoi aina kun ilmaisin ajatustani ettei suhteemme vastaa käsityksiäni normaalista hyvästä suhteesta enkä koe järkeväksi näissä olosuhteissa vakavoittaa suhdetta yhtään enempää.

Mut oli aika helppo saada uskoon et mä oon hullu ja mun arviointikyvyssä on vikaa ja tarvin hoitoo sillä mulla oli aikaisempaa historiaa depression osalta. Hänellä taas ei tiettävästi ollut koskaan ollut diagnosoitua mielenterv.häiriöö.

Mä sitten hänen kehotuksesta menin hoitoon.
Terapiassa kuitenkin hommat ei mennykään entiseni toivomalla tavalla. Mua nimittäin kehotettiin päättään suhde. Sanottiin ettei suhteen kuulu tuoda noin suurta pahaa oloa ja ahdistusta, et lyhyt suhde joten päätä se nyt kun se on vielä helppoa tehdä.

Mä aloin asiaa pohtiin ja lopulta päätinkin suhteen.

Et toisaalta entiseni neuvot mennä hoitoon olikin sit hyviä ja pelasti mut häneltä.

Miten voit nykyisin? Onko luottamus eheytynyt?

Anonyymi kirjoitti:

Miten voit nykyisin? Onko luottamus eheytynyt?

Kykyni luottaa ei koskaan tule ihan kaikilta osin olemaan niin kuin se oli ennen tuota suhdetta, mutta se ei ole huono asia.

Naiivius vei mut sinne ja sai mut pinteeseen ja sama naiivius sai mut uskomaan sinisilmäisesti ne vakuuttelut että asiat muuttuu kunhan sitä ja tätä ja tota vaan teen. Eli käytännössä kun lyön itseni hänen kanssaan avioliittoon, annan valtuudet hoitaa pankkitilejäni ja tehdä nimissäni minua ja elämääni koskevia päätöksiä. Antaa täydet valtuudet johtaa ja ohjailla koko elämääni ja hän yritti puristaa multa siihen ihan allekirjoituksianikin jo muutaman kuukauden tapailun jälkeen.. jne

Minusta oon nyt parempi ihminen, kun epäilen, enkä niele kaikkee suoriltaan.

Ei kykyni luottaa tuntemattomiin ole yhtä hyvä kuin ystävilläni. Mulla nousee helpommin uhan ja pelon tunne siinä missä ystäväni kummastelevat mutta vielä pitävät harmittomana. Mulla se mennyt suhde näkyy eniten sen voimakkaan uhan ja pelon tunteen nousunu sisälle herkemmin epämääräisen käytöksen kohdalla.

Se kyllä häipyy kun opin henkilöitä tunteen ja teen itse tulkinnan että puolustuksen voi laskee. Tää tyyppi on outo, mutta ei uhkaava. Mulle ei kuitenkaan kannata vieraana ihmisenä tulla kokeileen samoja juttuja joihin annan vapauden tutuiltani, sillä tuntemattomalta saman käytöksen rekisteröin uhaksi ja pelko nousee, koska en ole vielä ehtinyt tekeen päätelmiä itse onko tuo uusi ihminen uhkaava ja varaa.

Itseluottamus mulla on palautunut hiljalleen. Luotan itseeni suhteellisen normaalilla tavoin, vain parisuhderintamalla kyseenalaistan harkintakykyäni.

Mulla on tiettyjä outouksia jääny traumaksi jotka tavallaan muistuttaa entisestä suhteestani ja nostaa mulle uhantunteen. Typeriä juttuja. Lippiksen pitäminen sisällä tms. Ne tuo takaumia sieltä ekoista vaiheista joissa alkoi hälyttäviä nöyryyttäviä kokemuksia mulle tapahtuun entisessä suhteessa ja silloin käyn läpi näitä kysymyksiä päässäni että voinko luottaa omaan arviointikykyyni nyt?

Anonyymi kirjoitti:

Kykyni luottaa ei koskaan tule ihan kaikilta osin olemaan niin kuin se oli ennen tuota suhdetta, mutta se ei ole huono asia.

Naiivius vei mut sinne ja sai mut pinteeseen ja sama naiivius sai mut uskomaan sinisilmäisesti ne vakuuttelut että asiat muuttuu kunhan sitä ja tätä ja tota vaan teen. Eli käytännössä kun lyön itseni hänen kanssaan avioliittoon, annan valtuudet hoitaa pankkitilejäni ja tehdä nimissäni minua ja elämääni koskevia päätöksiä. Antaa täydet valtuudet johtaa ja ohjailla koko elämääni ja hän yritti puristaa multa siihen ihan allekirjoituksianikin jo muutaman kuukauden tapailun jälkeen.. jne

Minusta oon nyt parempi ihminen, kun epäilen, enkä niele kaikkee suoriltaan.

Ei kykyni luottaa tuntemattomiin ole yhtä hyvä kuin ystävilläni. Mulla nousee helpommin uhan ja pelon tunne siinä missä ystäväni kummastelevat mutta vielä pitävät harmittomana. Mulla se mennyt suhde näkyy eniten sen voimakkaan uhan ja pelon tunteen nousunu sisälle herkemmin epämääräisen käytöksen kohdalla.

Se kyllä häipyy kun opin henkilöitä tunteen ja teen itse tulkinnan että puolustuksen voi laskee. Tää tyyppi on outo, mutta ei uhkaava. Mulle ei kuitenkaan kannata vieraana ihmisenä tulla kokeileen samoja juttuja joihin annan vapauden tutuiltani, sillä tuntemattomalta saman käytöksen rekisteröin uhaksi ja pelko nousee, koska en ole vielä ehtinyt tekeen päätelmiä itse onko tuo uusi ihminen uhkaava ja varaa.

Itseluottamus mulla on palautunut hiljalleen. Luotan itseeni suhteellisen normaalilla tavoin, vain parisuhderintamalla kyseenalaistan harkintakykyäni.

Mulla on tiettyjä outouksia jääny traumaksi jotka tavallaan muistuttaa entisestä suhteestani ja nostaa mulle uhantunteen. Typeriä juttuja. Lippiksen pitäminen sisällä tms. Ne tuo takaumia sieltä ekoista vaiheista joissa alkoi hälyttäviä nöyryyttäviä kokemuksia mulle tapahtuun entisessä suhteessa ja silloin käyn läpi näitä kysymyksiä päässäni että voinko luottaa omaan arviointikykyyni nyt?

Mutta sitä haluan korostaa että se tyttö joka suhteeseen silloin meni oli liian luottavainen. Liian hyväuskoinen. Se oli mulle vaaraksi. Pieni pelko, epäilys ja luottamattomuus suojelee paremmin vaaroilta

Anonyymi kirjoitti:

Mutta sitä haluan korostaa että se tyttö joka suhteeseen silloin meni oli liian luottavainen. Liian hyväuskoinen. Se oli mulle vaaraksi. Pieni pelko, epäilys ja luottamattomuus suojelee paremmin vaaroilta

Olet kuitenkin ystäviesi kanssa pystynyt vertailemaan luottamusta? Hienoa, jos saat vertailukohtia.

Anonyymi kirjoitti:

Olet kuitenkin ystäviesi kanssa pystynyt vertailemaan luottamusta? Hienoa, jos saat vertailukohtia.

Kyllä. Viimeksi tänään, kun kävin hämärän keskustelun whatsAppissa, josta nousi potensiin sata pelon ja uhantunteeni otin keskustelusta kuvakaappauksen ja lähetin ystävälleni selittäen että kun taas ahdistaa niin helv. kun kaikki sisäiset hälärit on taas päällä.

Ystäväni piti myöskin hämäränä koko asiaa, mutta ei niin suurena vaarana kuin miksi minä sen rekisteröin.

Eli selvästi reagoin oikeisiin asioihin, mutta voimakkaammalla pelolla. Tapaukset joihin reagoin,niihin on aihettakin reagoida epäillen, mutta ei ehkä niin voimakkaan pelon tavoin.

Mulla on realistinen näkemys hämäristä tyypeistä ja hämäristä tilanteista ja tapahtumista. Tunne vaan välillä nousee epärealistisen voimakkaaksi ahdistuksen ja pelon suhteen

Anonyymi kirjoitti:

Kyllä. Viimeksi tänään, kun kävin hämärän keskustelun whatsAppissa, josta nousi potensiin sata pelon ja uhantunteeni otin keskustelusta kuvakaappauksen ja lähetin ystävälleni selittäen että kun taas ahdistaa niin helv. kun kaikki sisäiset hälärit on taas päällä.

Ystäväni piti myöskin hämäränä koko asiaa, mutta ei niin suurena vaarana kuin miksi minä sen rekisteröin.

Eli selvästi reagoin oikeisiin asioihin, mutta voimakkaammalla pelolla. Tapaukset joihin reagoin,niihin on aihettakin reagoida epäillen, mutta ei ehkä niin voimakkaan pelon tavoin.

Mulla on realistinen näkemys hämäristä tyypeistä ja hämäristä tilanteista ja tapahtumista. Tunne vaan välillä nousee epärealistisen voimakkaaksi ahdistuksen ja pelon suhteen

Mites tällainen palsta noin säikylle sopii?

Anonyymi kirjoitti:

Mites tällainen palsta noin säikylle sopii?

Niinno.. alkuun oli tosi rankkaa altistua jatkuvasti henkiselle väkivallalle täällä.

Se oli kuin jokaisen haavan repiminen auki jälleen.
Se toi mulle ahdistuksen pintaan, muistot alkoi pyöriä päässä jälleen, painajaisia öisin, unihäiriöitä ja mielialan itkuisuutta

Meni vahvasti traumoihin joutua samaan kohteluun uudelleen kuin missä ne haavat oli tulleet.

Tää palstalainen joka tätä harjoittaa on kuitenkin myös ollut osa mun toipumisprosessia. Tietämättään.

Olen tavallaan tarvinnut häntä luomaan itselleni kestävämmän ja vahvemman nahan, kilven josta ne luodit kimpoo pois eikä enää haavoita.

Hänellä on ollut oma roolinsa mun toipumisessa myös siinä että olen oppinut puolustaan itseäni paremmin henkistä väkivaltaa vastaan.

Hän on ollut tietyllä tapaa valmentajani

Anonyymi kirjoitti:

Niinno.. alkuun oli tosi rankkaa altistua jatkuvasti henkiselle väkivallalle täällä.

Se oli kuin jokaisen haavan repiminen auki jälleen.
Se toi mulle ahdistuksen pintaan, muistot alkoi pyöriä päässä jälleen, painajaisia öisin, unihäiriöitä ja mielialan itkuisuutta

Meni vahvasti traumoihin joutua samaan kohteluun uudelleen kuin missä ne haavat oli tulleet.

Tää palstalainen joka tätä harjoittaa on kuitenkin myös ollut osa mun toipumisprosessia. Tietämättään.

Olen tavallaan tarvinnut häntä luomaan itselleni kestävämmän ja vahvemman nahan, kilven josta ne luodit kimpoo pois eikä enää haavoita.

Hänellä on ollut oma roolinsa mun toipumisessa myös siinä että olen oppinut puolustaan itseäni paremmin henkistä väkivaltaa vastaan.

Hän on ollut tietyllä tapaa valmentajani

Tuo itseluottamus.. siihen palaan hiukan.
Sen suhteen aikana menetin hiljalleen luottamusta arvoihini ja näkemyksiini.

Mulla oli tarkat näkemykset siitä millainen on hyvä suhde ja millainen suhteen pitää olla kun aletaan suunniteleen avioliittoa, lapsia ja yhteen muuttoa.

Ensinnäkin minusta suhteen piti olla pidempään kestänyt kuin muutaman viikon. Toisekseen suhteessa pitäisi pystyä yhden illan pystyä viettämään ilman tolkutonta tappelua, raivoa, haukkumista..ja toista pitäisi kunnioittaa tavalla miten toiselle puhuu ja myös toisen näkemyksiä.
Avioliitto taasen pitäis olla yhteinen päätös. Ei väkivallalla läpi ajettu pakotus johon toinen haukutaan ja hakataan suostuun.

Yhteen muutto minusta pitää tapahtua vasta kun se yhteinen olo ja elo sujuu sopuisasti erilläänkin asuen. Jos erilläänkään ei onnistu, miten se muuttuis kun toisen naaman näkee jatkuvasti?

Lapsi asia.. voiko lapsella olla hyvä olla jos vanhemmillakaan ei ole? Miks tehdä lapsia olosuhteisiin joissa itselläänkin on sietämätön olo?

Nämä kaikki arvoni ja näkemykseni hiljalleen suhteessa alkoi mulle oleen yhä enemmän epäilyn alla. Minua kai sit hiljaa aivopestiin ajatukseen et oon hullu ja hoitoa vaille ja ajatteluni on mielenterv.potilaan ajattelua. Vääristynyttä ja sairasta.

Se oli aikana sellaista että koin ajatusmaailmani olevan kaaoksessa. En tiennyt varmaks kuka on hullu, mä vai tuo toinen, olin ahdistunut ja siks meninkin terapiaan kun tyyppi haukuin sitä
Toitotti et oon hullu ja mee hoitoon

Onneks tein niin. Siellä sekavuuteni selvisi ja sain viestiä että ahdistukseni on viesti siitä ettei suhde ole hyväksi mulle ja se pitäis lopettaa että ahdistuneisuuteni helpottaa.

Suhteen jälkeen on mennyt vuosia että oon oppinu luottaan omiin näkemyksiin uudelleen. Ensin tuin vahvasti ystävieni näkemyksiin, silloinkin kun omat hälärit soi sanoen että he ei
Ole nyt oikeessa.

Nykyisin loppuviimein luotan omaan arviointiini, vaikka kuuntelenkin ystävienikin näkemyksiä. Uskon silti nyt enemmän siihen että mulla on niin kova kokemuspohja alla että
Osaan paremmin arvioida mikä on hyväksi ja mikä mulle huonoksi kuin joku luottavaisempi ystäväni joka samaa polkua ei mun kans oo käyny.

Rauhottajana ja pelkojeni jarruttajana ystävät mulle silti toimii.

Anonyymi kirjoitti:

Tuo itseluottamus.. siihen palaan hiukan.
Sen suhteen aikana menetin hiljalleen luottamusta arvoihini ja näkemyksiini.

Mulla oli tarkat näkemykset siitä millainen on hyvä suhde ja millainen suhteen pitää olla kun aletaan suunniteleen avioliittoa, lapsia ja yhteen muuttoa.

Ensinnäkin minusta suhteen piti olla pidempään kestänyt kuin muutaman viikon. Toisekseen suhteessa pitäisi pystyä yhden illan pystyä viettämään ilman tolkutonta tappelua, raivoa, haukkumista..ja toista pitäisi kunnioittaa tavalla miten toiselle puhuu ja myös toisen näkemyksiä.
Avioliitto taasen pitäis olla yhteinen päätös. Ei väkivallalla läpi ajettu pakotus johon toinen haukutaan ja hakataan suostuun.

Yhteen muutto minusta pitää tapahtua vasta kun se yhteinen olo ja elo sujuu sopuisasti erilläänkin asuen. Jos erilläänkään ei onnistu, miten se muuttuis kun toisen naaman näkee jatkuvasti?

Lapsi asia.. voiko lapsella olla hyvä olla jos vanhemmillakaan ei ole? Miks tehdä lapsia olosuhteisiin joissa itselläänkin on sietämätön olo?

Nämä kaikki arvoni ja näkemykseni hiljalleen suhteessa alkoi mulle oleen yhä enemmän epäilyn alla. Minua kai sit hiljaa aivopestiin ajatukseen et oon hullu ja hoitoa vaille ja ajatteluni on mielenterv.potilaan ajattelua. Vääristynyttä ja sairasta.

Se oli aikana sellaista että koin ajatusmaailmani olevan kaaoksessa. En tiennyt varmaks kuka on hullu, mä vai tuo toinen, olin ahdistunut ja siks meninkin terapiaan kun tyyppi haukuin sitä
Toitotti et oon hullu ja mee hoitoon

Onneks tein niin. Siellä sekavuuteni selvisi ja sain viestiä että ahdistukseni on viesti siitä ettei suhde ole hyväksi mulle ja se pitäis lopettaa että ahdistuneisuuteni helpottaa.

Suhteen jälkeen on mennyt vuosia että oon oppinu luottaan omiin näkemyksiin uudelleen. Ensin tuin vahvasti ystävieni näkemyksiin, silloinkin kun omat hälärit soi sanoen että he ei
Ole nyt oikeessa.

Nykyisin loppuviimein luotan omaan arviointiini, vaikka kuuntelenkin ystävienikin näkemyksiä. Uskon silti nyt enemmän siihen että mulla on niin kova kokemuspohja alla että
Osaan paremmin arvioida mikä on hyväksi ja mikä mulle huonoksi kuin joku luottavaisempi ystäväni joka samaa polkua ei mun kans oo käyny.

Rauhottajana ja pelkojeni jarruttajana ystävät mulle silti toimii.

Millaisia ajatuksia ja tunteita sinulla on entisestä seurustelukumppanistasi? Miten olet jäsentänyt sen, että miksi hän käyttäytyi sinua kohtaan niin ? Auttaako sellainen tapahtuneiden yli? Opitko itsestäsi uusia asioita? Miten ne opit vaikuttaa uusiin suhteisiisi?

Anonyymi kirjoitti:

Millaisia ajatuksia ja tunteita sinulla on entisestä seurustelukumppanistasi? Miten olet jäsentänyt sen, että miksi hän käyttäytyi sinua kohtaan niin ? Auttaako sellainen tapahtuneiden yli? Opitko itsestäsi uusia asioita? Miten ne opit vaikuttaa uusiin suhteisiisi?

Ensin olin kai vain peloissani, kauhuissani ja sitten vihainen ja peloissani. Viha toimi rinnalla pelon kanssa. Niiden tunteiden avulla pystyin suojeleen itseäni tehokkaammin häneltä. 2012-2013 vuosien aikana hän yritti kontaktia muhun.

Selvästi luuli et juoksen riemuiten syliin jos jossain näen. Hän ei jotenkin tainnut ymmärtää käytöksensä vaikutuksia muhun ja sitä miten mä ne koin.

Olen miettinyt paljon että oisko käytökseni erilaisuus estänyt sen kaiken. Mä
Suhteessa yritin kovasti häntä miellyttää ja teoillani hillitä raivokohtauksien laukeemista, sillä raivarien aikana monenlainen väkivalta mua kohtaan lisääntyi. Kavensin elämäni 2-3 kk ajaksi kokonaan kotiini sisälle jotten tekisi mitään mistä se suuttuisi. Eikä sekään auttanu. Aina tuli syitä miksi olin ansainnu haukut ja ilkeilyt.

En oikein usko että oisin voinu tehdä mitään muuta toisin, kuin sen että ensimmäisen raivokohtauksen tullessa noin 2 -3 viikkoa tapaamisestamme suoraan tapailumme päättämisen siihen. Tein virheen kun jatkoin
Suhdetta.

Miten opit vaikuttaa uusiin suhteisiin?
Olen armottomampi ja lyhyt pinnaisempi katselemaan henkisen väkivallan merkkejä. Katkaisen suhteen alut armottomammin nopeasti. Se ainakin on oppi joka näkyy nykyisin.

Mitä ajatuksia entisestäni.. sekavat.

Edelleen en oo varma tekikö se kaiken tahallaan kiusallaan suunnitellusti vai koska ei hillinnyt itseään?

Myös epäloogisuus aiheuttaa mulle sekavia ristiriitaisia tunteita. Mulle ainakin on hyvin selvää et haukkuminen, raivoominen, väkivalta, vähättely, alistaminen, mitätöinti, valehtelu jne johtaa siihen että suhteen toisella osapuolella on kurja olo ja se taas et on kurja olo on usein suhteen aikapommi. Kuinka kauan toinen kestää oloaan ennen kuin päättää suhteen?

Sehän on loogista ettei kukaan kauaa ahdistavassa olossa halua olla ja jos kumppani on se joka sen olon tekee niin eihän se kauaa pysty pitään toista suhteessa kanssaan ilkeydellä.

Miksi siis jos halusi jopa hakaten mua vääntää kanssaan avioliittoon käytti keinoja joilla kaikella logiikalla on päinvastainen seuraamus?

Suhteessahan jos toisen haluaa pitää, pitää luoda toiselle olo et siellä on kiva olla eikä pois haluu eikä oloo et tää on ihan persiistä ja haluun pois täältä ja vähän nopee.

Lopullinen pähkäilyn päätös on se ollut että en voi ehkä koskaan ymmärtää ilkeyttä mitä koin, eikä mun tarvikaan. Riittää se että opin välttään uutta samanlaista suhdetta.

Asia ei olenoin yksinkertainen.

Olen ylempi kirjoittaja ja itse olin 25 vuotias kun seurustelin lyhyesti väkivaltaisesti mua kohtaan käyttäytyvän kanssa.

Miten hankala ihminen saa jonkun koukkuunsa?

Ei yleensä heti haukkumalla, vaan tuokin toi kukkia ekoilla treffeillä. Oli hirveen mukava, auttavainen. Imarteleva. Huomaavainen, avulias.

Viikon päästä kertoi miten meidät oli tarkoitettu yhteen ja et oli nähny enneunia jo vuosia aikaisemmin että mun näköinen paljon häntä nuorempi ihminen on hänen vaimonsa joskus.

Se tuntui kuin unelmien sadulta. Yhtäkkiä olikin jokkn kohtalo. Tarkoitus joka oli luotu jo ennen kohtaamistamme.

Mukamas..

Se oli aivopesua. Nyt sen tajua. Silloin olin 25 vuotias nuori kokematon naiivi tyttö joka uskoi kaiken lepertely höpöhöpön koska se jotenkin kohotti itsetuntoo kuulla sellasta. Meni päähän ja loi valheellisen ihastuksen tunteen.

Myöhemmin siis noin 2 viikkoo lisää elettyä kehut muuttuikin haukuiksi kun en suostunut eteneen suhteessa sitä nopeutta kun toinen olisi halunnu

Kannattais kiinnostaa. Tinder, suomi24 ja monet treffisaitit on täynnä noita massahurmaajia joista tulee helvetti myöhemmim