Millaisia ihastujia olette

SheHe

Tapahtuuko kaikki salamana, hitaasti, usein, harvoin miten?

Kestääkö ihastuksessa vellominen kauankin? Ja tarviiko saada vastakaikua vai ruokitko itse itseäsi vaikkapa stalkkaamalla ihastustasi?

Mä ihastun hyvin hyvin hyvin harvoin. Enkä erityisen helpostikkaan. Mut kun ihastun mun ongelma on etten meinaa saada sitä poltetta sammumaan. En vaikken edes saa vastakaikua.

Hiukan rasittavaa, mutta toivoa saattaa että joskus helpottaa yksipuoliset etenkin.

46

147

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Mies vai nainen ihastus?

      • SheHe

        Nainen. Sydäntä särkee... Öitä.


      • SheHe
        Anonyymi kirjoitti:

        Tästä on poistettu viesti sääntöjen vastaisena.

        Mun ihastus vai? Ei ole. En ole koskaan ihastunut ja kiinnostunut Pöndestä silleen. Ihan hauska ihminen, muttei herätä mielenkiintoa eikä ihastumista.

        Lähinnä vastakohta sille mihin tunnen vetoa.


    • Anonyymi

      Harvoin tulee ihastuttua, kun kohdatessa tulee fiilis että toisellakin jotain tunnetta. Ei yksipuolista missään nimessä.

    • Anonyymi

      En pysty enää ihastumaan. Tai tavallaan ihastun jatkuvasti, mutta ei se ole sellaista. Ihan kaveripohjalta lähinnä. Olen kokenut jo "suuret tunteet". Ei ne vaan taida olla kaikkia varten. Valmistelen itseäni tulevaa lähtöä varten. Olen väsynyt ja tiedän, ettei aikaa ole enää loputtomiin. Ihan olen hyväksynyt tämän asian jo.

      • SheHe

        "Valmistelen itseäni tulevaa lähtöä varten. Olen väsynyt ja tiedän, ettei aikaa ole enää loputtomiin. Ihan olen hyväksynyt tämän asian jo."

        -Voimia kuitenkin elämääsi. Niinhän se ihminen hyväksyy looulta väistämättömän. Helpottaa irti päästämistä. Onhan sitä jotain hienoa ja hyvää elämästä varmasti saatukin, mistä voi olla hyvillään.


      • SheHe
        SheHe kirjoitti:

        "Valmistelen itseäni tulevaa lähtöä varten. Olen väsynyt ja tiedän, ettei aikaa ole enää loputtomiin. Ihan olen hyväksynyt tämän asian jo."

        -Voimia kuitenkin elämääsi. Niinhän se ihminen hyväksyy looulta väistämättömän. Helpottaa irti päästämistä. Onhan sitä jotain hienoa ja hyvää elämästä varmasti saatukin, mistä voi olla hyvillään.

        *lopulta


    • Anonyymi

      Sama kuin aloittajalla. Harvoin enkä tavallaan pysty edes päättämään asiasta, niissä harvoissa on ollut ulkopuoleen, parisuhdestatukseen ja luonteeseen katsomatta sitä jotain mikä vaan lyö jalat alta. Ja se on sitten menoa ja vaikka en saisikaan vastarakkautta niin helposti menee jopa 3-4 vuotta velloessa ellei uutta kolahdusta toiseen tapahdu ja jos pyöritään samoissa piireissä. Usein mietin mikä minussa on näin pahasti vialla, muutkaan ei tunnu ymmärtävän. Niin ja en siis ole ihastuessakaan päällekäyvä vaan oikeastaan lamaannun. Aina niin iloisesta naisesta tulee hiljainen ja jopa toisinaan arka.

      • Ihastuminen voi olla välillä raastavaa ja kuluttavaa, jos tunteet on yksipuoliset,eikä saa vastakaikua. Ihastun aika usein ja joskus menee ohi ihastus nopeasti, mutta välillä jää liekki kytemään..


      • SheHe

        Niin, valitettavasti se ei katso statuksia eikä kysy lupaa, jos jostakin ihmisestä huomaa tykkäävänsä kuin hullu puurosta. Se on jotain mitä en osaa selittää, lumovoimaa?


      • SheHe
        Pioni717 kirjoitti:

        Ihastuminen voi olla välillä raastavaa ja kuluttavaa, jos tunteet on yksipuoliset,eikä saa vastakaikua. Ihastun aika usein ja joskus menee ohi ihastus nopeasti, mutta välillä jää liekki kytemään..

        Niihän se on. Toisaalta onni onnettomuudessa, että oma ihastukseni on saavuittamaton ja asuu niin kaukanakin, etten voi törmätä edes vahingossa häneen.

        Olisi vielä rankempaa törmäillä vaikka kaupassa ja kuola poskella kyylätä, tuolla hän nyt menee. 😋

        Juu, mun ihastuminen on myös fyysistä sorttia. Ei tarvi kun vilkaista kuvaa, sydän alkaa takoa miljoonaa. Ihan vastustamaton nainen. Antaisin varmasti pikkurillin sijaan koko käden, jos tulisi tilaisuus päästä iholle. Olis kidutusta pitää näpit erossa, mutta etäisyys yms. on tässä etunani, ettei näin pääse käymään.

        Tästäkin olen hieman järkyttynyt, ei mun tapaistani ollenkaan.

        Miten joku voi saada pään noin sekaisin? 🥴


      • Anonyymi
        SheHe kirjoitti:

        Niihän se on. Toisaalta onni onnettomuudessa, että oma ihastukseni on saavuittamaton ja asuu niin kaukanakin, etten voi törmätä edes vahingossa häneen.

        Olisi vielä rankempaa törmäillä vaikka kaupassa ja kuola poskella kyylätä, tuolla hän nyt menee. 😋

        Juu, mun ihastuminen on myös fyysistä sorttia. Ei tarvi kun vilkaista kuvaa, sydän alkaa takoa miljoonaa. Ihan vastustamaton nainen. Antaisin varmasti pikkurillin sijaan koko käden, jos tulisi tilaisuus päästä iholle. Olis kidutusta pitää näpit erossa, mutta etäisyys yms. on tässä etunani, ettei näin pääse käymään.

        Tästäkin olen hieman järkyttynyt, ei mun tapaistani ollenkaan.

        Miten joku voi saada pään noin sekaisin? 🥴

        "Miten joku voi saada pään noin sekaisin?"

        Siitähän se yleensä kertoo, että itseltä puuttuu jotain. Ei sellaista valtavaa kaipausta synny, jollei ole olemassa koloa, jonka voisi täyttää. Ei yksikään ihminen oikeasti ole NIIN erityinen. En nyt tietenkään tarkoita loukata tällä kenenkään rakkautta. On olemassa hyvin sopivia ihmisiä ja kun sellainen hyvin sopiva sattuu kohdalle juuri oikeaan aikaan niin se tuntuu jopa kohtalolta. Sopivassa hetkessä ja varsinkin jonkin puuttuessa vähän vähemmänkin sopiva voi kolahtaa lujaa. Varsinkin jos hän tuntuisi täyttävän erittäin tehokkaasti juurikin sen aukon.

        Mutta siis ... kyllähän sä nämä jo tiesitkin 😝


      • SheHe
        Anonyymi kirjoitti:

        "Miten joku voi saada pään noin sekaisin?"

        Siitähän se yleensä kertoo, että itseltä puuttuu jotain. Ei sellaista valtavaa kaipausta synny, jollei ole olemassa koloa, jonka voisi täyttää. Ei yksikään ihminen oikeasti ole NIIN erityinen. En nyt tietenkään tarkoita loukata tällä kenenkään rakkautta. On olemassa hyvin sopivia ihmisiä ja kun sellainen hyvin sopiva sattuu kohdalle juuri oikeaan aikaan niin se tuntuu jopa kohtalolta. Sopivassa hetkessä ja varsinkin jonkin puuttuessa vähän vähemmänkin sopiva voi kolahtaa lujaa. Varsinkin jos hän tuntuisi täyttävän erittäin tehokkaasti juurikin sen aukon.

        Mutta siis ... kyllähän sä nämä jo tiesitkin 😝

        Heh, joo. Näinhän se on. Järki sanoo, että mä en pystyisi täyttämään hänen tarpeitaan kumppanina. Enkä tiedä, kun en niin hyvin kuitenkaan tunne, ole varma olisko hänkään sellainen ihminen, joka vastaisi mun kaipaukseen ja tarpeita.

        Oon ehkä enemmän läheisyyttä tarvitseva, kun hän taas vaikuttaa hyvin itsekseen viihtyvältä. Eikä välttämättä ole niin romantikko höppänä, joka elää lähellä kyhnäämisestä.. voitas tässä törmätä yhteen. Minä rasitteena perässä hiihtäjänä ja hän karkuun menevänä.

        Mut mut... Heh. Kyl ihminen voi olla pimee. 😂


      • SheHe
        SheHe kirjoitti:

        Heh, joo. Näinhän se on. Järki sanoo, että mä en pystyisi täyttämään hänen tarpeitaan kumppanina. Enkä tiedä, kun en niin hyvin kuitenkaan tunne, ole varma olisko hänkään sellainen ihminen, joka vastaisi mun kaipaukseen ja tarpeita.

        Oon ehkä enemmän läheisyyttä tarvitseva, kun hän taas vaikuttaa hyvin itsekseen viihtyvältä. Eikä välttämättä ole niin romantikko höppänä, joka elää lähellä kyhnäämisestä.. voitas tässä törmätä yhteen. Minä rasitteena perässä hiihtäjänä ja hän karkuun menevänä.

        Mut mut... Heh. Kyl ihminen voi olla pimee. 😂

        Itsekseen viihtyvä niin ettei tarvi toista löhelleen, kuten minä luultavasti enemmän tarvin. Viihdyn mäkin yksin, mutten rakastuneena oikein malta pysyä loitolla ja sellainen ihminen joka ahdistuu siitä, saa mun kanssa hepulin. Ja hermostuu helvettiin siitä pyörimästä. 🤣

        Ja mä tietysti suuttuisin verisesti siitä.


      • SheHe
        SheHe kirjoitti:

        Itsekseen viihtyvä niin ettei tarvi toista löhelleen, kuten minä luultavasti enemmän tarvin. Viihdyn mäkin yksin, mutten rakastuneena oikein malta pysyä loitolla ja sellainen ihminen joka ahdistuu siitä, saa mun kanssa hepulin. Ja hermostuu helvettiin siitä pyörimästä. 🤣

        Ja mä tietysti suuttuisin verisesti siitä.

        Luulen myös, että olen liian suurpiirteinen ja ei sen niin väliä, kun hän taas vaikuttaa olevan tarkka ja järjestelmällinen. Tämä jo saisi hänet hiiltymään... Luulen niin.

        Mä olen vähän taiteilija sielu, laveeraan isoilla vedoilla ja siirrän surutta huomiselle sen mikä tänään ei huvita. 😁


    • Anonyymi

      Ihastun liian helposti. Miehen pitää vain vastata ulkonäöllisesti ihannetta ja se on siinä. Sitten mitään ei sen jälkeen tapahdu ja vähitellen viimeistään vuoden päästä unohtuu ja tilalle tulee toinen.

      • SheHe

        No minun ei pitäisi ihastua kehenkään, olen parisuhteessa ja tämmöiset ihastumiset ei ole toivottavia. Sinkuille sallittakoon. :)

        Toki mun täytyy miettiä miksi näin käy, kun käy.


      • Anonyymi
        SheHe kirjoitti:

        No minun ei pitäisi ihastua kehenkään, olen parisuhteessa ja tämmöiset ihastumiset ei ole toivottavia. Sinkuille sallittakoon. :)

        Toki mun täytyy miettiä miksi näin käy, kun käy.

        Tästä aiheesta on saatavilla hyvää aineistoa josta voit perehtyä mielesi sopukoihin.


      • SheHe
        Anonyymi kirjoitti:

        Tästä aiheesta on saatavilla hyvää aineistoa josta voit perehtyä mielesi sopukoihin.

        Kiitos. Olen jonkun verran asiaa tässä vuoden aikana työstänyt ja tonkinut sisintäni, kuin myös tekstiä erilaisista lähteistä lukien.

        Tiedostan, etten ole onnellinen parisuhteessani. Olin aikoinaan, mutta vuosien saatossa itse olen aika paljon ihmisenä voisiko sanoa kasvanut ulos vanhasta kaavamaisuudesta ja tonkinut identiteettiäni pohjamutia myöden.

        Olen hoksannut palapelin palasia, jotka on olleet silmieni edessä varmaan aina, mutten vain ole nähnyt niitä tai ymmärtänyt niiden merkitystä.

        Ja kyllä kumppanikin on muuttunut, vaikkei myönnä. Se kiva ihminen onliian usein töykeä ja itsekäs näkökulmissaan. Ylijyräävä, vaikka hyvääkin on niin nuo tietyt asiat on alkaneet kuormittaa suhtautumistani häneen. Näen hänessä sellaisia piirteitä mistä en tykkää kenessäkään ihmisessä ja en meinaa uskoa todeksi, että voiko oikeasti olla niin vai kuvittelenko.

        Tykkäön ja välitän, välillä kovasti rakastankin, mutta liian ison osan aikaa olen pettynyt vuorovaikutuksettomuuteen ja sen kylmäkiskoisuuteen. Kaipaan lämpöä ja läheisyyttä, hyväksyviä puheita enkä arvostelua ja naljailua vähän kaikesta.

        Ei tunnu rakkaudelta olla kritiikin kohteena. Ihan typeristä asioista vieläpä.

        No mutta lapset saa mut yrittämään sitä mikä joskus tuntuu mahdottomalle. Joskus tekisi mieli luovuttaa. Jokin toivo silti nostaa päätään niidtä hyvistä hetkistä pontta saaden.

        Tiedän, että tunnen vetoa sydämellisiin ja empaattisiin ihmisiin. Sellainen ihminen olisi se mun match made in heaven oikeasti, jolla on vähän samaa romanttisuuteen taipuvaista hupsuutta ja leikkisyyttä, ei elämä ole niin raskasta ja synklää. Vaikka joskus tietyssä seurassa minäkin tunnen oloni raskaaksi, elämänilo on ohut lanka vaan.

        Mutta ihastuminen, onko se vastaus tilanteeseeni tuskin, mutta se tajuamaan, että kaipaan jotain mitä minulta puuttuu.


      • SheHe
        SheHe kirjoitti:

        Kiitos. Olen jonkun verran asiaa tässä vuoden aikana työstänyt ja tonkinut sisintäni, kuin myös tekstiä erilaisista lähteistä lukien.

        Tiedostan, etten ole onnellinen parisuhteessani. Olin aikoinaan, mutta vuosien saatossa itse olen aika paljon ihmisenä voisiko sanoa kasvanut ulos vanhasta kaavamaisuudesta ja tonkinut identiteettiäni pohjamutia myöden.

        Olen hoksannut palapelin palasia, jotka on olleet silmieni edessä varmaan aina, mutten vain ole nähnyt niitä tai ymmärtänyt niiden merkitystä.

        Ja kyllä kumppanikin on muuttunut, vaikkei myönnä. Se kiva ihminen onliian usein töykeä ja itsekäs näkökulmissaan. Ylijyräävä, vaikka hyvääkin on niin nuo tietyt asiat on alkaneet kuormittaa suhtautumistani häneen. Näen hänessä sellaisia piirteitä mistä en tykkää kenessäkään ihmisessä ja en meinaa uskoa todeksi, että voiko oikeasti olla niin vai kuvittelenko.

        Tykkäön ja välitän, välillä kovasti rakastankin, mutta liian ison osan aikaa olen pettynyt vuorovaikutuksettomuuteen ja sen kylmäkiskoisuuteen. Kaipaan lämpöä ja läheisyyttä, hyväksyviä puheita enkä arvostelua ja naljailua vähän kaikesta.

        Ei tunnu rakkaudelta olla kritiikin kohteena. Ihan typeristä asioista vieläpä.

        No mutta lapset saa mut yrittämään sitä mikä joskus tuntuu mahdottomalle. Joskus tekisi mieli luovuttaa. Jokin toivo silti nostaa päätään niidtä hyvistä hetkistä pontta saaden.

        Tiedän, että tunnen vetoa sydämellisiin ja empaattisiin ihmisiin. Sellainen ihminen olisi se mun match made in heaven oikeasti, jolla on vähän samaa romanttisuuteen taipuvaista hupsuutta ja leikkisyyttä, ei elämä ole niin raskasta ja synklää. Vaikka joskus tietyssä seurassa minäkin tunnen oloni raskaaksi, elämänilo on ohut lanka vaan.

        Mutta ihastuminen, onko se vastaus tilanteeseeni tuskin, mutta se tajuamaan, että kaipaan jotain mitä minulta puuttuu.

        Sori typot.


      • Anonyymi
        SheHe kirjoitti:

        Kiitos. Olen jonkun verran asiaa tässä vuoden aikana työstänyt ja tonkinut sisintäni, kuin myös tekstiä erilaisista lähteistä lukien.

        Tiedostan, etten ole onnellinen parisuhteessani. Olin aikoinaan, mutta vuosien saatossa itse olen aika paljon ihmisenä voisiko sanoa kasvanut ulos vanhasta kaavamaisuudesta ja tonkinut identiteettiäni pohjamutia myöden.

        Olen hoksannut palapelin palasia, jotka on olleet silmieni edessä varmaan aina, mutten vain ole nähnyt niitä tai ymmärtänyt niiden merkitystä.

        Ja kyllä kumppanikin on muuttunut, vaikkei myönnä. Se kiva ihminen onliian usein töykeä ja itsekäs näkökulmissaan. Ylijyräävä, vaikka hyvääkin on niin nuo tietyt asiat on alkaneet kuormittaa suhtautumistani häneen. Näen hänessä sellaisia piirteitä mistä en tykkää kenessäkään ihmisessä ja en meinaa uskoa todeksi, että voiko oikeasti olla niin vai kuvittelenko.

        Tykkäön ja välitän, välillä kovasti rakastankin, mutta liian ison osan aikaa olen pettynyt vuorovaikutuksettomuuteen ja sen kylmäkiskoisuuteen. Kaipaan lämpöä ja läheisyyttä, hyväksyviä puheita enkä arvostelua ja naljailua vähän kaikesta.

        Ei tunnu rakkaudelta olla kritiikin kohteena. Ihan typeristä asioista vieläpä.

        No mutta lapset saa mut yrittämään sitä mikä joskus tuntuu mahdottomalle. Joskus tekisi mieli luovuttaa. Jokin toivo silti nostaa päätään niidtä hyvistä hetkistä pontta saaden.

        Tiedän, että tunnen vetoa sydämellisiin ja empaattisiin ihmisiin. Sellainen ihminen olisi se mun match made in heaven oikeasti, jolla on vähän samaa romanttisuuteen taipuvaista hupsuutta ja leikkisyyttä, ei elämä ole niin raskasta ja synklää. Vaikka joskus tietyssä seurassa minäkin tunnen oloni raskaaksi, elämänilo on ohut lanka vaan.

        Mutta ihastuminen, onko se vastaus tilanteeseeni tuskin, mutta se tajuamaan, että kaipaan jotain mitä minulta puuttuu.

        Niin tätä selitetään lapsuudella. Lapsuuden empatian ja rakkauden puute tai sellainen kokemus et kokee itsensä osattomaksi tärkeissä ihmissuhteissa, tuntuu aikuisena tarpeena saada jatkuvaa hyväksyntää, ihailua, ym.
        Voi olla että tyytymättömyytesi heijastuu parisuhteeseen ja puolison käytökseen.
        Aina kun ihastut saat tunteen rakkaudesta, vaikka kohde ei välittäisikään. Se on sinun sisäinen kaipuu, sinun oma tunne, joka voi juontua lapsuudesta. Aikuisena kuitenkin pitää sietää monenlaisia tilanteita, jopa kärsimystä ajoittain. Elämä ei ole helppoa, mutta mukavaa, kun sen oikein ymmärtää.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Niin tätä selitetään lapsuudella. Lapsuuden empatian ja rakkauden puute tai sellainen kokemus et kokee itsensä osattomaksi tärkeissä ihmissuhteissa, tuntuu aikuisena tarpeena saada jatkuvaa hyväksyntää, ihailua, ym.
        Voi olla että tyytymättömyytesi heijastuu parisuhteeseen ja puolison käytökseen.
        Aina kun ihastut saat tunteen rakkaudesta, vaikka kohde ei välittäisikään. Se on sinun sisäinen kaipuu, sinun oma tunne, joka voi juontua lapsuudesta. Aikuisena kuitenkin pitää sietää monenlaisia tilanteita, jopa kärsimystä ajoittain. Elämä ei ole helppoa, mutta mukavaa, kun sen oikein ymmärtää.

        Sori kun kirjoitin sinä muodossa. En tietenkään tiedä elämästäsi mitään.


      • SheHe
        Anonyymi kirjoitti:

        Niin tätä selitetään lapsuudella. Lapsuuden empatian ja rakkauden puute tai sellainen kokemus et kokee itsensä osattomaksi tärkeissä ihmissuhteissa, tuntuu aikuisena tarpeena saada jatkuvaa hyväksyntää, ihailua, ym.
        Voi olla että tyytymättömyytesi heijastuu parisuhteeseen ja puolison käytökseen.
        Aina kun ihastut saat tunteen rakkaudesta, vaikka kohde ei välittäisikään. Se on sinun sisäinen kaipuu, sinun oma tunne, joka voi juontua lapsuudesta. Aikuisena kuitenkin pitää sietää monenlaisia tilanteita, jopa kärsimystä ajoittain. Elämä ei ole helppoa, mutta mukavaa, kun sen oikein ymmärtää.

        Yym, en kaipaa jatkuvasti hyväksyntää enkä huomiita. Jatkuvasti kalskahtaa ikävästi korvaan. Olen kaikkea muuta kuin tuo lause antaa ymmärtää.

        Kun saisi sen mikä normaalisti saadaan, kun ihmisestä välitetään sen sijaan, että jatkuvasti keksitään vain kritisoitavaa.

        Mielestäni en todellakaan kaipaa mitään liikaa tai yliampuvaa, vain normaalin arvostuksen ja sen näyttämisen.


      • SheHe
        Anonyymi kirjoitti:

        Sori kun kirjoitin sinä muodossa. En tietenkään tiedä elämästäsi mitään.

        Juu, eikä tuo teoria sovi minun persoonaan. Olen oikeastaan hyvin vaatimaton mitä tulee ihailun tarpeeseen. Mutta eihän netin välityksellä sitä ihmisestä vieras tiedä. :)


    • Anonyymi

      Mä ihastun myös harvoin. Muutoinkin tuo tekstisi voisi olla myös mun näppikseltä.

      Mun täytyy oppia tuntemaan, ennen kun ihastun. Kestää viikkoja tai vaikka kuukausikin, ennen kun huomaan ihan tosissani tykästyneeni johonkuhun. Toki huomaan, jos joku tuntematon ihan vaan viehättää silmää, mutta ulkonäköön en ole koskaan ihastunut. Tosta syystä vaikka joku nettideittailu on mulle aika mahdoton seuranhakumuoto. Mun pitäs viestitellä se jokunen viikko tai kuukausi ennen tapaamista. Tai jos pitäis tavata heti, niin en mä sen jälkeen heti ihastu. Tiedän sen onko mahdollisuus ihastumiseen olemassa, mutta en muuta. Jos toinen osapuoli etenee liian nopeasti ja painostaa päättämään, niin se alkaa ahdistaa. Siitä tulee väkinäinen olo eikä siinä ole hyvä olla. Sitten jos/kun ihastun, niin todella ihastun enkä näekään muita miehiä ympärillä. Jos saan vastakaikua niin sitten tunnustan rakkauttakin nopeasti. Olisko se tän hitaan lämpenemisen hyvä puoli, että sitten kun tietää niin sen ihan todella tietää? Ne mun ajatukset on vaan siinä yhdessä ja ainoassa. Jos mä jostakusta tykkään niin tykkään, vaikken vastakaikua saisikaan. Enkä mä helposti lähde ihastustani näyttämään, ellen sitten koe saavani vastakaikua varovaisiin kokeiluihin. Eikä se ihastus todellakaan noin vain katoa mihinkään. Nytkin mieli palaa yhteen tyyppiin, vaikken ole nähnyt yli vuoteen. Tosin nyt yli vuoden jälkeen ollaan jo niin kaukana, että voisin ihastua toiseenkin, jos sellainen eteen tupsahtais. Hän kuitenkin oli vain ihastus, jolta ei kokenut saanut kokevani vastakaikua siinä määrin, että olisin yrittänyt tosissani lähestyä. Hetken luulin hänenkin miettivän samoin minusta, mutta se jäi siihen. Tähän koko kuvioon meni yli kaksi vuotta, että enpä tosiaan taida koskaan salamaihastua. Tosin ulkopuolisen silmiin tuntuu näyttävän siltä, että mä aina "salanarakastuisin". Ilmeisesti jostuu siitä, että en hösää siinä ihastuksessani kuukausitolkulla. Mikäli tuon jonkun ihmisen esille niin mä oon siinä sitten ihan tosissani. ☺

      • SheHe

        Kuulostaa tutulta, tunnistan tekstistäsi itseäni aika paljonkin.

        Mulla vaan on se, että en osaa enkä aina edes halua peitellä tunteitani. Vaikka tietäisin, ettei niiden julki tuominen johda mihinkään. Mä räjähdän, jos en päästä sitä pakahduttavaa tunnetta ulos.

        Aika vahvasti tunteva ihminen, vaikken tunne edelöä etenekkään. Kyllä mä järkeilen ja harkitsen, mutta hyvin voimakkaasti tunteilenkin, kun tunteita on. 😄

        Kuulostat mahtavalta tyypiltä. 😊👍


      • Anonyymi
        SheHe kirjoitti:

        Kuulostaa tutulta, tunnistan tekstistäsi itseäni aika paljonkin.

        Mulla vaan on se, että en osaa enkä aina edes halua peitellä tunteitani. Vaikka tietäisin, ettei niiden julki tuominen johda mihinkään. Mä räjähdän, jos en päästä sitä pakahduttavaa tunnetta ulos.

        Aika vahvasti tunteva ihminen, vaikken tunne edelöä etenekkään. Kyllä mä järkeilen ja harkitsen, mutta hyvin voimakkaasti tunteilenkin, kun tunteita on. 😄

        Kuulostat mahtavalta tyypiltä. 😊👍



        Mä muuten ymmärrän erinomaisesti niitä ihmisiä, jotka jää koukkuun siihen ihastumisen sekopäisen huuman tunteeseen. Ainakin itselläni vahvasti tuntevana ihmisenä sehän on kuin joku huumetrippi. Jos olisin ihminen, joka pitää siitä olosta niin olisin varmasti sarjaihastuja ja aina hakemassa uutta annosta. Onnekseni (tai onneksi mä sen ainakin itse koen) mä en pidä yhtään siitä tunteesta, ihan niinkuin en pidä humaltumisen tunteestakaan. Itselleni se minkä miellän rakastumisen tunteeksi on se mihin jään koukkuun ja mun onneksi kun rakastun se ainakin tähän asti on ollut hyvin pitkäaikainen olotila. Mun on helppo olla vaikka nyt uskollinen, kun en kymmenenkään vuoden jälkeen halunnut nyhjätä kun juuri sen tyypin kyljessä.


    • Anonyymi

      Miten määritellään ihastuminen entä miten rakastuminen? Mikä on pientä ja mikä on suurta.

      Itsellä suuret rakkaudet, oli ne sitten yksi- tai molemminpuolisia, sattuu harvoin (2 kpl/n.45v). Silloin tunne ei kuuntele järkeä, ei välitä statuksesta, tunne ei lopu vaikka ei nähdä kuukausiin tai tapaamista vältellään. Tuo suuri tunne voi alkaa ilman halaamista, suutelua tai seksiä siis ennen kuin on edes mitään tapailuun viittaavaa käynnissä. Nuo molemmat olen kyllä tuntenut ihmisenä jo ennen suuria tunteita. Heidän kanssa ensikohtaaminen on ollut ihastusta, välitön tunne että synkkaa, viihtymistä yhdessä. Tuo tunne on kohtuullisen nopeasti kuukausissa syventynyt ja vahvistunut. Olin kärsivässä parisuhteessa, kun toisen rakkauteni kohtasin. Silloin yritin pitkään kieltää tunnetta, yritin odottaa että tunne menee ohi (ei se mene, kohta 3v mennyt...), yritin aluksi KAIKIN VOIMIN välttää tilanteita, jossa on kiusaus käy suureksi. MUTTA tunne on vanhempi kuin mitä minä olen. Nyt ymmärrän mitä korinttolaiskirjeen ’Kaiken se kestää. Kaiken se kärsii.’ tarkoittaa pohjimmiltaan (en ole erityisen uskovainen). Ennen en tajunnut. Tätä minä olen odottanut koko elämäni tietämättä, että se on edes olemassa. Ja silti en sitä tule saamaan. Kyse on samanlaisesta biologisesta tarpeesta kuin saada lapset. Elämä muuttuu täysin. Nyt olen sen nähnyt, mutta ilman täytyy pärjätä. Parisuhteeseen tarvitaan kaksi.

      Suren, käyn kuumana intohimosta, olen epätoivoinen, tunnen lämpöä, tunnen välittämistä ja haluan hänelle hyvää, en halua painostaa tai ahdistella, valitsen mielummin niin, että hänellä olisi mahdollisimman hyvä olla. Tunteen vuoristorata ei mene ihan ylös-alas, mutta tunteiden kirjo ja vaihtelu on hurjaa. Silti olen kiitollinen, että sain tämän kokea. Nyt minulla on suunta mihin pyrkiä. Haluan löytää suuren rakkauden (Hänet haluaisin, mutten saa, joten toivon vielä kohtaavani toipumisen jälkeen kolmannen ihmisen, joka saa minussa sen tunteen aikaan). Vaikka oma tunteeni ei saa vastakaikua, en stalkkaa.

      Ihastumistakin on eri tasoja. Alin taso on viatonta flirttiä, jonka luokittelisin itse vuorovaikutukselliseksi, jossa tuo ilmi että toisen ihmisen kanssa synkkaa, hän on hyvä tyyppi ja hän on viehättävä/seksikäs. Ei silloin ole kiinnostunut edetä ja jos toinen ottaa askeleen lähemmäs, itse peruuttaa. Sitten on varsinainen ihastus, jossa toista jo ajattelee miehenä, joka on tehnyt syvemmän vaikutuksen. Tässä kohtaa tunteen voi vielä lopettaa omalla päätöksellä tai ajatella ettei toinen ole sopiva siitä tai tästä syystä tai ihastus loppuu kun ei nähdä. Jos varattuna ihastuu näin, on asia vielä kohtuullisen helppo ohittaa omalla päätöksellä.

      Syvempi ihastuminen voi muuttua rakastumiseksi, mutta se vaatii läheisyyttä, suudelmia ja/tai seksiä. Noihin ei ajaudu vahingossa... Oma kokemus on, että jos rakastumisen taustalla ei ole voimakasta rakastumista, on tunne voi hävitä tai laimeta myös suhteen aikana, varsinkin jos seksielämää ja läheisyyttä ei ole tai se on harvoin ja intohimotonta.

      Nämä asiat on pohdituttaneet paljon viimeisen parin vuoden aikana. Oppia ikä kaikki. 😆 t. Flunssan kourissa makaava anonyymi

      • Anonyymi

        Jokainen kai määrittelee vähän itse nuo eri tasot. Itse määrittelen hieman eri tavalla kuin sinä.

        Mun mielessäni toi sun alin tasosi ei ole ihastumista lainkaan. Vaikka nyt flirtti ei vaadi multa mitään ihastumista. Joku voi olla viehättävä ilman, että ihastuisin häneen. Voin flirtata myös sellaisen miehen kanssa, joka ei suuremmin kiinnosta. Jossain sosiaalisissa tilanteissa se on jopa vähän välttämätöntä. Musta tuo on vielä ihan normaalia ihmisten sosiaalista kanssakäymistä, ilman mitään henkilökohtaista tasoa ja tunnetta. En mä näe mitään eroa ton tason kommunikaatiossani, puhuin sitten miehelle tai naiselle ja itse kuitenkin olen seksuaalisesti kiinnostunut miehistä. En siis näe tuossa ihastumista, sillä en mä naisiin ihastu. Periaatteellisella tasolla voisin ihan hyvin flirttailla myös naisen kanssa, vaikka en olekaan naisista kiinnostunut. Luultavasti tiedostamattani joskus teenkin sitä sillä mun kommunikaationi on hyvin samanlaista täysin vastapuolen sukupuolesta riippumatta.

        Itse en ole koskaan tuntenut sellaista ihastumisen tunnetta, jonka voisin tahtomallani vain ohittaa tai unohtaa. En ole koskaan kokenut henkilökohtaisen tason kiinnostusta sellaista ihmistä kohtaan, joka ei olisi ollut "sopiva". Enkä ole ikinä perääntynyt sellasesta ihastuksesta, joka on ollut molemminpuolista. Yksipuoliseksi kokemani olen ollut pari kertaa ilmaisematta. En myöskään ole koskaan jälkikäteen huomannut, etten pitäisikään toisesta juuri niin paljon, kun olen aluksi ajatellutkin. Myöskään rakastumiseni ei ole ikinä laimentunut. Se on muuttunut vaikka joidenkin pahojen tekojen takia ja alkanut tuntua pahalta. Itse olen erotessani edelleen välittänyt syvästi ja ero on sattunut (vaikka olinkin itse se lähtijä), mutta ajatus jäämisestä on tuntunut pahemmalta kuin ajatus lähtemisestä.

        Miten itse sitten määrittelen ...
        Ihastuminen on mulle sitä, että kiinnostun ihmisestä henkilökohtaisella tasolla. Mä haluan viettää aikaa hänen kanssaa ja oppia tuntemaan vielä paremmin. Se ei ole millään tavalla järjellä ajateltua, että olisi hyvä tutustua paremmin vaan se tulee siitä tunteesta. Minä HALUAN viettää aikaani ja tutustua lisää juuri TUOHON ihmiseen. Hän ei ole enää kuka vaan random treffikaveri. Ystävystyessä jonkun kanssa on mulla oikeastaan aika sama tunne, mutta ilman sitä romanttista ja seksuaalista puolta. Siitä yksilöstä tulee henkilökohtaisella tasolla tärkeä, hänen kanssaan haluaa viettää aikaa, mutta koska siitä puuttuu se romanttinen ja seksuaalinen puoli niin hormonimyrsky on paljon laineampi. Ystävystyessä mennään silleen nätisti kevyessä myötätuulessa heti sinne lempeämmille vesille, ilman sitä ihastumisen myrskyä.

        Rakastuminen taas on minulle sitten tietoisuutta siitä, että tässä on hyvä olla pidempäänkin. Rakastuminen on mulle rauhottava tunne. Se ihastumisen mysrky rauhottuu ja voi nauttia siitä, että se ihminen on siinä. Rauhottumisella en tarkota tunteen laimenemista vaan sitä, että se ihastumisen jopa pieni ahdistus katoaa. Tai ainakin itselläni ihastumiseen liittyy aina myös pieni ahdistus ja olen kuin kissa pistoksissa. En pysty pysymään paikallani enkä edes ajattelemaan kunnolla, kun tarvin uuden fiksin sitä ihastustani. Rakastuminen rauhottaa tuon ja tuo hyvän olon tunteen.


      • SheHe

        Hyviä ajatuksia, näissäkin on tuttua juttua. Tunnistan. 😄

        Joo, voimakas ihastuminen ja rakastuminen on varmaan hyvä asia. Tuo intohimon puute mulla on ollut kaikissa tähän astisissa suhteissani. Se on voinut melkein päästä valloilleen, mutta joku sen intohimon kukistaa. Taidan tietää syynkin.

        Olen alunperinkin yrittänyt rakastua ja haluta väärää sukupuolta. Joka kasvaa kyllä tunteiksi ja rakkaudeksi, kiintymykseksi mutta intohimoon asti ei yllä.

        Parane pian. 😊


      • Anonyymi

        Tekosyitä nuo kaikki jolla oikeutetaan omat tekemiset. Ei jatkoon nämä


      • SheHe
        Anonyymi kirjoitti:

        Tekosyitä nuo kaikki jolla oikeutetaan omat tekemiset. Ei jatkoon nämä

        Ihastuneet on taitavia keksimään syitä päästäkseen lähelle ihastustaan.

        Itse kyllä yritän vältellä.


    • Anonyymi

      Mies sanoi etsivänsä sen stalkkerin pohja mutia myöten.

      • SheHe

        Jaha, sulla on sellainen?


      • Anonyymi
        SheHe kirjoitti:

        Jaha, sulla on sellainen?

        Pyöräilyä harrastava osa-aikataiteileva Oulu-fani.


      • SheHe
        Anonyymi kirjoitti:

        Pyöräilyä harrastava osa-aikataiteileva Oulu-fani.

        Okei. En oo Oulussa koskaan käynny, mutta kai siellä on fanitettavaa. Jääny mieleen vain ne mamujen nuoriin tyttöihin sekaantumiset, perhesurma jne. :(


      • SheHe kirjoitti:

        Okei. En oo Oulussa koskaan käynny, mutta kai siellä on fanitettavaa. Jääny mieleen vain ne mamujen nuoriin tyttöihin sekaantumiset, perhesurma jne. :(

        Kannattaa käydä joskus. Se on upee paikka kesällä.


      • SheHe
        Lauruska kirjoitti:

        Kannattaa käydä joskus. Se on upee paikka kesällä.

        Pidetään mielessä. Ihan varma en ole, oon saattanut lapsena tulla Oulun kautta alaspäin. Käytiin pohjoisessa perheen kanssa joka kesä viikon reissuja. Muttei ole mitään mielikuvaa.


    • SheHe
    • Anonyymi

      Sellaisia nopeita ihastumisia joskus tapahtuu jotka on ohi viikossa tai kahdessa, eikä ne elämään vaikuta millään lailla.

      Kahdesti olen ihastunut kunnolla, sillä tavalla että saa oikeasti fyysisiä oireita toisen läsnäolosta tai poissaolosta. Voisin verrata tätä hulluteen koska se tunne on niin vahva ja välillä käytöskin sen mukainen vaikka yrittää sitä hillitä.

      Molemmissa tilanteissa sain vastakaikua. Toinen kaatui nuoruuden typeryyteen ja toinen elämäntilanteeseen.

      N+/- 40

      • SheHe

        "saa oikeasti fyysisiä oireita toisen läsnäolosta tai poissaolosta. Voisin verrata tätä hulluteen koska se tunne on niin vahva ja välillä käytöskin sen mukainen vaikka yrittää sitä hillitä."

        -Tämä se on just se mistä minäkin kärsin. Hulluudelta tää tuntuu. En tiedä ehkä lanttumaakari voisi mua auttaa. Hyvä vertauskuva tuo hulluus. Se on sitä.


      • Anonyymi
        SheHe kirjoitti:

        "saa oikeasti fyysisiä oireita toisen läsnäolosta tai poissaolosta. Voisin verrata tätä hulluteen koska se tunne on niin vahva ja välillä käytöskin sen mukainen vaikka yrittää sitä hillitä."

        -Tämä se on just se mistä minäkin kärsin. Hulluudelta tää tuntuu. En tiedä ehkä lanttumaakari voisi mua auttaa. Hyvä vertauskuva tuo hulluus. Se on sitä.

        Kun tähän hulluuteen vaan osaisi valmistautua mutta kun tapahtuu niin harvoin niin on aseeton tilanteen edessä. Taitaa lanttumaakari joutua itsekkin puhumaan jollekin jos näitä tunteita ja ajatuksia alkaa pukemaan sanoiksi..

        Aika on se paras lääke ja se että tuntee ja hyväksyy tunteen sellaisena kuin se on. Elämää sekoittavana, halittsemattomana, ihanana ja joskus myös kiellettynä tunteena.

        N+/-40


      • SheHe
        Anonyymi kirjoitti:

        Kun tähän hulluuteen vaan osaisi valmistautua mutta kun tapahtuu niin harvoin niin on aseeton tilanteen edessä. Taitaa lanttumaakari joutua itsekkin puhumaan jollekin jos näitä tunteita ja ajatuksia alkaa pukemaan sanoiksi..

        Aika on se paras lääke ja se että tuntee ja hyväksyy tunteen sellaisena kuin se on. Elämää sekoittavana, halittsemattomana, ihanana ja joskus myös kiellettynä tunteena.

        N+/-40

        Olet oikeessa. Ei tämmöiseen osaa varautua, kun ei ole ns. tavanomaista ja jatkuvasti tapahtuvaa.

        Niin, aika. Pian vuosi mennyt ja ei edes mitään yhteyksiä, silti vaan pää sekoilee omiaan.


    • Anonyymi

      Harvoin ja hitaammin toimin, mitä yleensäkin kaikkiin ihmissuhteisiin tulee. Olisi kovin helppoa tykästyä sosiaalinen kun olen. Mutta jos ei nappaa pidemmälle, otan mielelläni kakkospaikan toisen elämässä. Silloin kun on mahdollista, ainahan siihen ei ole tarvetta kummaltakaan puolelta.
      Toisen vastakaiku ei ole aina mahdollista, tiedän. Kuitenkin ajatukset tuovat toisesta lähelle fiiliksiä. Ei kannata rasittaa ajatuksilla, jos ei ole konkreettisesti tekemisissä toisen kanssa. Välimatkat ovat tavallaan "suojamuuri", jotta pysyy kasassa.
      Luin jostain että asut Lahdessa. Tapasin ihanan ihmisen matkalla, joka asuu sama city. Ystävyimme matkalla saman tien. Olin imarreltu kun hän toivoi minut makutuomariksi tuliaisten ostoon. Ajatusmaailma avartui roimasti molemmin puolin, mahtavan tunnealueen omaava tyyppi.
      "Jotain" on todennäköisesti tapahtunut...
      Epätietoisuus ei tunnu kivalta, siksi en ole vielä antanut periksi.

      • SheHe

        Suojamuurina etäisyys on mitä mahtavin. Tokihan tässä ei suojamuuria edes tarvita, kun kiinnostus on yksipuolista. Mutta helpottaa, kun ei ole vaaraa sattumalta törmätä ja häkeltyä tyystin.

        Kappas, joo Lahti on sijainti. Kiva kuulla, että täältä löytyy mahtaviakin tyyppejä. :)

        Ymmärrän, epätietoisuus on epmukavaa ja saa aprikoimaan. Toivottavasti se epätietoisuus muuttu sulla tietoisuudeksi, helpottaa kummasti elämää.


    • Anonyymi

      Hyvä kysymys. En tosin jaksanut lukea muiden kommentteja kun on niin pitkä jo.

      Ihastun harvoin ja kun se tapahtuu se kestää kyllä vuosia, ettei muita halua kuin sen tietyn. Vaikka toista ei näkyisikään. Ihastun niin harvoin, että siksikään ketään toista ei voi heti tulla. Nyt itseasiassa olin niin pitkään ihastumatta, että kuvittelin sen olevan osaltani ohi. Ajattelin, että olen kylmennyt lopullisesti. Sitten näin yhtä meistä silloin tällöin ihan nopeasti enkä ajatellutkaan mitään ihastumista. Jotain kuitenkin tapahtui ja yhden kerran jälkeen tajusin olevani ihan hulluna häneen. Sillä tiellä edelleen.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Wau! Seksikäs Diili-Sointu poseeraa nahkarotsi auki: "Eka työviikko purkissa ja heti..."

      Uhkea Sointu Borg poseeraa ekan työviikon kunniaksi nahkarotsissa ja revityissä farkuissa - toki tyylilleen uskollisena nahkarotsi paljastavasti auki.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      85
      11730
    2. Mitä kuuluu nyt? Maajussi-Mustafa paljastaa, onko sutinaa vai ei - Yllätys kuvausten jälkeen

      Turkin lahja suomineidoille elikkäs Maajussi-Mustafa on kyllä aikamoinen tapaus! https://www.suomi24.fi/viihde/mita-kuuluu-nyt-maajussi-mustafa-palja
      Viihde ja kulttuuri
      58
      4551
    3. Vappubrunssi

      Vappubrunssin järjestäjät hävetkää! Tiesitte että näin tulee käymään,vaaransitte ihmisten terveyden muutaman euron takia. Mahtaa omatunto,ei teillä ta
      Kokkola
      264
      3973
    4. Miesten kokema seksuaalinen ahdistelu

      Mieheni on kertonut aika uskomattomia juttuja nuoremmalla iällä tapahtuneista ahdisteluista. Oli vielä kokematon ja uimarannalla häntä vanhempi nainen
      Parisuhde
      59
      2651
    Aihe