Masentunut unohtaa täysin huolehtia itsestään. Nyt jo toista vaiko kolmatta viikkoa ollut peseytymättä ja samat vaatteet päällä. Kotona olisi puulämmitteinen saunakin jos vaan innostuisi sitä lämmittämään. Alkuun tosin voisi käydä ihan vaikka suihkussa.
Itsestään huolehtiminen jäänyt
17
<50
Vastaukset
- Anonyymi
Sinä aiheutat hänelle masennusta tuomitsevalla, luokittelevalla asenteellasi ja kiukulla, jota purat ilmeisesti sekä häneen että täällä.
Olet läheisriippuvainen, ja pahennat läheisesi olotilaa kun et osaa irrottautua hänestä ja huolehtia itsestäsi. - Anonyymi
Aloittajalla on vähän samanlainen asenne kuin mielenterveyshoitajilla potilaisiinsa. Ei ihme että hänen läheisensä ei pääse masennuksesta.
- Anonyymi
Minusta aloittaja vaikuttaa itse masentuneelta, olen miettinyt että jos hän kirjoittaa itsestään. Pakoilee totuutta sillä keinolla, että esittää asiat jonkun toisen persoonan tekeminä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Minusta aloittaja vaikuttaa itse masentuneelta, olen miettinyt että jos hän kirjoittaa itsestään. Pakoilee totuutta sillä keinolla, että esittää asiat jonkun toisen persoonan tekeminä.
Voi hyvin pitää paikkansa. Masentunut, itseään vihaava ja moittiva ihminen, joka kiusaa itseään tätäkin kautta. Surullista jos niin on. Jotkut ihmiset voivat kärsiä niin kovasti että etsivät helpotuksekseen kaikenlaisia yllättäviäkin keinoja.
Monilla ihmisillä, olivat sitten masentuneita tai ei, on muutenkin ns. ankara yliminä, joka pitää pään sisällä heille moittivaa saarnaa melkein koko ajan. Jokaisellahan on ns. sisäistä puhetta, eli ajatuksia, joilla ihminen ikään kuin puhuttelee itseään. (Kyse ei ole siis äänistä, vaan ajatuksista). Ihminen, joka on kasvatettu ankarasti, ja ja jonka tekemisiin on suhtauduttu vähättelevästi ja syyllistävästi, toistaa päässään kasvattajansa joskus melko ilkeääkin puhetta huomaamatta sitä itse. Vastaavasti jos kasvattaja on ollut ymmärtävä, hyväksyvä ja ystävällisesti ohjeita antava, ihminen sisäistää tämän puheen ja voi näin olla vähemmän ankara itselleen.
Jotkut terapeutit opastavat kiinnittämään huomiota omaan sisäiseen puheeseen ja muuttamaan sitä. Se voi olla aluksi vaikeaa, kun se on suurelta osin tiedostamatonta. Kun siihen alkaa kiinnittää tietoista huomiota, voi napata itsensä tilanteista, joissa moitti itseään liian kovin sanoin jostain, tai ruveta antamaan itselleen kiitosta, kun onnistui tai vältti jonkun vahingon.
Terapiamenetelmään voi kuulua esim. että asiakas kirjoittaa paperille sisäistä puhettaan sitä mukaa kun kuulee sitä. Sitten sitä voidaan tarkastella yhdessä terapeutin kanssa. Usein näin tulee ilmi, ja asiakas itsekin pääsee huomaamaan, kuinka julma hän on itselleen.
- Anonyymi
Kun äidiltäni murtui käsi olkavarresta, hän kieltäytyi peseytymisestä, eikä ollut tippaakaan masentunut, ainoastaan kivulias. En edes tajunnut, että minun olisi pitänyt stressaantua asiasta.
Aikuisella vapaalla ihmisellä on varsin iso valta päättää omista asioistaan. Julkiset tilat ovat täynnä haisevia ihmisiä. Ihan kaikessa rauhassa saavat tehdä vaikkapa ostoksiaan vanhat pissit housussa.- Anonyymi
Mitähän mahdoit nyt tarkottaa?
Lain suomaa oikeutta olla paskat housussa vaiko sitä, että on oikeus voida niin huonosti että saa olla paskat housussa ilman että kukaan tarttuu asiaan? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mitähän mahdoit nyt tarkottaa?
Lain suomaa oikeutta olla paskat housussa vaiko sitä, että on oikeus voida niin huonosti että saa olla paskat housussa ilman että kukaan tarttuu asiaan?"oikeus voida niin huonosti että saa olla paskat housussa ilman että kukaan tarttuu asiaan?"
On eri asia koettaa auttaa ihmistä suoraan kuin haukkua häntä kerta toisensa jälkeen vieraille ihmisille anonyymipalstalla. Haukkua ja valittaa hänestä kiukkuiseen, tympääntyneeseen, halveksivaan sävyyn. Ei tule kuvaa, että aloittaja olisi aidosti huolissaan läheisensä pärjäämisestä.
Läheisriippuvainen väittää aina auttavansa, tosiasiassa häntä pännii se että kokee olevansa sidoksissa autettavaan. Vain yksi vastaus: Lähde. Ota henkinen irtiotto ainakin, ja tässä tapauksessa, kun aloittaja on niin äärimmäisen tympääntynyt, voisi olla paras ottaa myös fyysinen.
- Anonyymi
Vaikuttaa vaikealta masennukselta.Itse olen saanut keski-vaikean masennusken diagnoosin vaikka hoidin hygienian ja kodinhoidon.Kiitos masennustestin jossa kysytään työnteosta kun ei ole työkokemusta niin vaikea silloin on myöntävästi vastata työssä oloon.Ja toinen mistä saa täydet kolme pistettä on kun en harrasta seksiä.Tästä kysymyksestä olen aina saanut kolme pistettä masennustestistä.Eli jos ei halua hyviä pisteitä masennustestistä niin kannattaa vastata että seksi kiinostaa ja jopa on aktiivinen seksielämä niin säästyy masennusdiagnoosilta.
- Anonyymi
Kiitos kun kerroit, tietää sitten millaisia nuo testit ovat. Typerältä kuulostaa. Ei ihmisen mieltä voi "diagnosoida" eikä varsinkaan millään rastiruutuun-testeillä. Ja kuka hölmö edes menisi kertomaan seksielämästään missään terkkarissa...
- Anonyymi
ai hyvänen aika
entäs jos ei seksi kiinnosta tai on naama sen näköinen ettei saa ketään siihen hommaan - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
ai hyvänen aika
entäs jos ei seksi kiinnosta tai on naama sen näköinen ettei saa ketään siihen hommaanSilloin saa täydet pisteet eli olikohan 0-3 pistettä.Eli jos seksi ei kiinosta niin sä saat kolme pistettä eli täydet pisteet.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
ai hyvänen aika
entäs jos ei seksi kiinnosta tai on naama sen näköinen ettei saa ketään siihen hommaanNiissä vaihtoehdoissa ei ole kuin se kiinostus seksiin.Siinä ei ole vaihtoehtoa ettei vastapuoli ole kiinostunut musta.Ja muistaakseni se seksi oli kahen ihmisen kesken eli itsetyydytystä ei oltu laskettu siihen mukaan.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Silloin saa täydet pisteet eli olikohan 0-3 pistettä.Eli jos seksi ei kiinosta niin sä saat kolme pistettä eli täydet pisteet.
Kaikki Suomen onnettomat poikamiehet jotka ei saa p....ua, SSRI resepti hakuseen.
Nyt ei hyvältä kuulosta, oikeesti. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
ai hyvänen aika
entäs jos ei seksi kiinnosta tai on naama sen näköinen ettei saa ketään siihen hommaanToi oli kyllä hyvin sanottu! Olen samaa mieltä. Koska näin on omalla kohdallanikin käynyt.
- Anonyymi
Hyppää junan alle.
- Anonyymi
muista lääkkeet
- Anonyymi
Jos ketjun aloittaa käyttää masennuslääkkeitä niin voisi ajatella että juuri nuo lääkkeet aiheuttavat tuon elimistön lamaantumisen ja toimintakyvyttömyyden. Lääkäriedenkin keskuudessa kulkee käsitys siitä että lääkkeiden aiheuttama elimistön lama olisi masennusta.
Jos alun perin on mennyt hakamaan apua nimenomaan masennukseen olo saattaa pahentua ja väsymys lisääntyä lääkkeiden syönnin myötä tai niiden vähentämisen tai lisäämisen tai vaihtamisen seurauksena.
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Poliisi tutkii murhaa Paltamossa
Poliisi tutkii Kainuussa sijaitsevassa Paltamon kunnassa epäiltyä henkirikosta, joka on tapahtunut viime viikon perjanta384659Jos me voitais puhua
Jos me voitais puhua tästä, mä sanoisin, että se on vaan tunne ja se menee ohi. Sun ei tarvitse jännittää mua. Mä kyllä203195Jenna meni seksilakkoon
"Olen oppinut ja elän itse siinä uskossa, että feministiset arvot omaava mies on tosi marginaali. Todennäköisyys, että t2722376Jere, 23, ja Aliisa, 20, aloittavat aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla: "Vaikka mä käytän..."
Jere, 23, ja Aliisa, 20, ovat pariskunta, joka aloittaa aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla. Jere on ollut koko aikui532247- 1652079
Vain yksi elämä
Jonka haluaisin jakaa sinun kanssasi. Universumi heitti noppaa ja teki huonon pilan, antoi minun tavata sinut ja rakastu891670Vielä kerran.
Muista että olet ihan itse aloittanut tämän. En ei silti sinua syyllistä tai muutenkaan koskaan tule mainitsemaan tästä3601661- 171653
Aku Hirviniemi tekee paluun televisioon Aiemmin hyllytetty ohjelma nähdään nyt tv:ssä.
Hmmm.....Miksi? Onko asiaton käytös nyt yht´äkkiä painettu villaisella ja unohdettu? Kaiken sitä nykyään saakin anteeksi1131642M nainen tiedätkö mitä
Rovaniemellä sataa nyt lunta, just nyt kun lähden pohjoiseen. Älä ota mitään paineita tästä mun ihastumisesta sinuun, ti151289