Vaalien siirto on esimerkki siitä, kuinka ihmisten hyvinvointi selätti perusteettoman politikoinnin. Siirto oli voitto demogratialle. Kuinkas ollakaan demograatinen menetelmä ei sopinut Persuille. Saattaa käydä niin, että parin kuukauden lisäaika syö persujen lennokkaat vaaliteemat olemattomiin. EU:n elvytyspaketti, työperäinen maahanmuutto ja polttoaineiden hinta-asia tulevat plus-merkillä varustettuna käsitellyiksi. Kysyn, kuinkas sitten spekuloidaan?
Kaiken kaikkiaan kannattaa vähitellen miettiä oman kuppikuntamme asioita ja niitän löytyy. Ns. vaalivoitto paikallisesti suuntaan tai toiseen eli mihin suuntaan tahansa ei ole pelkillä uraa-huudoilla kuitattu. On löydyttävä vastuunkantajia. Sanonta: "käymme yhdessä ain, käymme aina rinnakkain", ja toisiamme kuullen ja kunnioittaen antaa päätöksenteossa kantavuutta. Kukaan älköön etukäteen tehkö itsestään kunkkua, kun ei ole vielä valttuuksia. "Miläpä se täi rykii, kun ei ole keuhkoja", on asiaan sopiva ojentava sanonta.
Hankkikaa ehdokkaita. Yksi uusi ehdokas on ainakin yksi ääni lisää joukkiollenne.

Vastaukset 7
Vanhimmat
Siksi lähdin ehdolle Siniseen puolueeseen kun haluan korjata järkevästi paikkakunnan asioita. Vaikuttaa siltä että persujenkin entiset äänestäjät ovat siirtyneet meidän rakentavasti ratkaisevien puoleen. Heitä ei enää kiinnosta entinen mantra mitä persut öyhöttävät alati ja siten yrittävät rikkoa kunnan asiat epätoivoisesti onnistumatta. Sininen puolue tulee saamaan paljon ääniä järkeviltä ihmisiltä!
Niin totta hyvä aloitus!
Kannatetaan.
Varmistetaan että Kari Kulmalasta tulee Sinisissä ääniharava.
Aloituksessa viitataan ihan selvästi Persuihin ja kyllä aihetta onkin. Puolueen yläpään henkilöt ovat täysin yhteistyökyvyttömiä. ;Liekö Halla-aho oivaltanut asian, kun hän viittaa ryhtyvänsä Helsingin apulaispormestariksi. Hienoa, jos näin kävisi, silloin Persupuolue haihtuisi kuin pieru Saharaan. Toivossa on hyvä elää, tuumi se lapamatokin. Toivotaan. vaikkei olisi toivoa ollenkaan?
Vihervasemmiston homosiipi sateenkaariaatteineen hyökkää perussuomalaisia vastaan, huomaan. Kovin on homomyönteistä hommaa, mutta sitähän noilta voi odottaakkin. Todella säälittävää toimintaa.
Taisi tosi persu puhua.