Huolestuttaa !

Kuinka vaarallinen tauti lopulta korona onkaan,
korona viirus voi muttaa jopa DNA perimää,
kohta emme tiedä minkälaisia jälkeläisiä ihmiskunta synnyttää, huh, kammottavaa,,

ruotsin
Viktorialla ja Danielilla on nyt korona tartunta, huolestuttavaa,
sympatiani ruotsiin, toivotaan parasta,,,
33171
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 33

Vanhimmat

Eläpä huoli,ei meijä kymmenillä taida keto olla enää niin viheriää jotta oras enää kasvaa.

1Äänestä
  • juuu, mutta

    onki kysymys ja huoli j ä l k i P o l v i s t a

    siis jälkeen jäävistä

    Äänestä

Me, jotka nyt maksamme, emme tule koskaan hyötymään menetyksistämme.
Eli noista rahoistamme, ei tule muodostumaan meille hyöty.
Haitta-maahan-muuttoa voi siis kutsua piilo-verotukseksi.
Tavallaan kuin ruuhka-maksu.
Tai päästö-maksu.
-
Opiskelemaan tulleet katovat todistuksen kera muille maille maksaville.
Meillä kun ei enää ole teollisuutta. tuotantoa, tuottavaa tutkimusta tai kehitystä.
-
Pitkällä tähtäimellä me kasvatamme tuolla kaikella rahalla Koiran-Putkea.
-
Loppu-kevennys.
Maailman kattava rokotus-vimma RNA/DNA tekee jokaisesta syntyvästä lapsesta tumman iho-vammaisen.
Jotka eivät enää katoa Lumi-Vyöryihinkään.

H.

Äänestä
  • Raharaharaharaharaharaha.

    Äänestä

Ei korona muuta perimää vaan Rmna-rokote.

1Äänestä
  • Loppu-kevennys.
    Maailman kattava rokotus-vimma RNA/DNA tekee jokaisesta syntyvästä lapsesta tumman iho-vammaisen.
    Jotka eivät enää katoa Lumi-Vyöryihinkään.

    H.

    Äänestä

  • "Anonyymi"

    Niin.
    Väri-vammaisiahan olemme me Kanta-Suomalaisetkin.
    Joidenkin toisten mielestä. :)
    Sillee Valko-Naamoja.
    Puna-Nahkoja vain Saunassa.

    H.

    Äänestä

  • huruksz kirjoitti:

    "Anonyymi"

    Niin.
    Väri-vammaisiahan olemme me Kanta-Suomalaisetkin.
    Joidenkin toisten mielestä. :)
    Sillee Valko-Naamoja.
    Puna-Nahkoja vain Saunassa.

    H.

    Emme kuitenkaan ole "tummia iho-vammaisia" niin kuin nimittelet.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Emme kuitenkaan ole "tummia iho-vammaisia" niin kuin nimittelet.

    "Anonyymi"

    Emme
    Olemme Valko-Iho-Naamaisia. :)

    H.

    Äänestä

  • huruksz kirjoitti:

    "Anonyymi"

    Emme
    Olemme Valko-Iho-Naamaisia. :)

    H.

    Ja sekös meitä huvittaa.

    Äänestä

  • Älä yleistä.
    Vanhusväestöön kuulun, mutten ennen ole edes kuullut tuollaista sanaa, kun ´´värivammainen.´´

    Äänestä

  • Eliaana kirjoitti:

    Älä yleistä.
    Vanhusväestöön kuulun, mutten ennen ole edes kuullut tuollaista sanaa, kun ´´värivammainen.´´

    "Ihmisiä nimittelevä vanhusväestö" ei ole yleistämistä, vastasin hänelle jota se koskee.
    Sinusta en tiedä mitään.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    "Ihmisiä nimittelevä vanhusväestö" ei ole yleistämistä, vastasin hänelle jota se koskee.
    Sinusta en tiedä mitään.

    Sana ´´väestö´´ viittaa koko populaan, ei yhteen henkilöön.

    Äänestä

  • Eliaana kirjoitti:

    Sana ´´väestö´´ viittaa koko populaan, ei yhteen henkilöön.

    Voihan niitä on ollakin enemmän kuin yksi.

    Äänestä

Oma perimäni on jo mennyt eteenpäin ja
sitä paitsi sitä tuskin mikään rokotus enää rasittaa.
Näillä mennään krematorioon asti kepein mielin.

Äänestä
  • Tämän ikäisistä tuskin onkaan kyse.
    Vaikea ajatella muitakin kuin itseään?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Tämän ikäisistä tuskin onkaan kyse.
    Vaikea ajatella muitakin kuin itseään?

    70 palstalla kun piipahdan ajattelen ko asiaa omalta 70 kannalta,
    olisiko minun pitänyt mielestäsi alkaa vouhkaamaan tulevista sukupolvista ja heidän perimästään.
    Annan sen vouhkaamisen suosiolla Marinin hallituksen
    ja sen alaisten viranomaisten vouhkaamiselle rokotuksista,
    koska he kantavat vastuun näistä rokotuksista.
    Maksavat rokotukset ja taputtavat käsiään kun niiden avulla koronaa kuritetaan.
    Siihen, suojelevatko he näin jälkeeni tulevien suomalaisten perimää vai eivät,
    ei tällä 70 ole paljon sanomista.

    Äänestä

  • maissiii kirjoitti:

    No, veronmaksajathan kaiken maksavat ja kun vastuuta kysellään,
    ei sen kantajia yleensä löydy ainakaan päättäjistä.
    He vain sanovat kantavansa ja pesevät käsiään.

    Äänestä

  • maissiii kirjoitti:

    70 palstalla kun piipahdan ajattelen ko asiaa omalta 70 kannalta,
    olisiko minun pitänyt mielestäsi alkaa vouhkaamaan tulevista sukupolvista ja heidän perimästään.
    Annan sen vouhkaamisen suosiolla Marinin hallituksen
    ja sen alaisten viranomaisten vouhkaamiselle rokotuksista,
    koska he kantavat vastuun näistä rokotuksista.
    Maksavat rokotukset ja taputtavat käsiään kun niiden avulla koronaa kuritetaan.
    Siihen, suojelevatko he näin jälkeeni tulevien suomalaisten perimää vai eivät,
    ei tällä 70 ole paljon sanomista.

    Aloituksessa ei ollut kyse 70v lisääntymiskyvystä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Aloituksessa ei ollut kyse 70v lisääntymiskyvystä.

    Voi hellan lettas sentään ,aloituksessa olikin kysymys tosiaan Viktoriasta ja Danielista,
    ja heidän perimästään,
    kuinka saatoinkaan tulkita noin tohelosti ja väärin. Suo anteeksi hutilointini.

    Mutta tiedätkö, tälläkin palstalla on vielä monta lisääntymiskykyistä 70 perimää.
    Me mummot ollaan jo perimämme siirtäneet, mutta noista papoista ei koskaan tiedä,
    siellä vilisee vaikka kuinka vielä virkkuja eläviä siimahäntiä ja jokainen siirtää omaa perimäänsä tuleville sukupolville, jos luoja suo ja hyvin käy.

    Haloooo,,,
    oli kysymys j ä l k e e m m e jäävistä nuorempien ihmisten perimästä,

    huomatkaa
    meillä vanhuksilla , vanhoilla ihmisillä on suuret joukot jälkeläisiä ,
    --- heitäkin rokotetaan,
    kuinka meidän jälkeläisten perimä mahdollisesti muuttuu, ????? se huolestuttaa,,
    huonoonko suuntaan,
    se jää jopa tutkijoille vielä arvoitukseksi,

    jokatapauksessa huoli on suuri jälkjeemme jäävistä sukupolvista,,,

    jota me emme koskaan tule tietämään kun nukumme jo ijäistä untamme kukanenki missä sitten nukkuu joko taivaassa tai helvetin tulessa,,,

    Miksi se sinua huolettaa? Nämä on näitä valeuutisia joita uskotaan ja siten saadaan päät sekasin.

    Äänestä

  • No mie voisin kyllä vielä , jos tarpeeks nuori ossuu kohralle :-*

    Lemmenkäinen

    Äänestä

Nii-i. Kyllä ihminen lopulta häviää kilpajuoksun virusten kanssa.

Äänestä
  • Toivottavasti ei häviä,,,,

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Toivottavasti ei häviä,,,,

    Ei ehkä meidän aikanamme mutta tulevaisuudessa.

    Äänestä

Britti ja afro muunnos saa monarkian sekaisin, mistäs hitosta sitä tietee mihin tuo johtaapi finlundias?

Äänestä
  • Suomi ja Aasian muunnos sai aikoinaan eräät sekaisin ;-*

    Lemmenkäinen

    Äänestä

  • Kiinnostava asia linkissä.

    Äänestä

Mistähän tämä valistunut tieto on peräisin?

Pirre

Äänestä
  • Tuo DNA-hörhöily on Pietarin trollitehtaan tuotoksia, sieltä yritetään sotkea ja hämmentää kaikella mahdollisella tavalla.
    Sputnik- rokotetta ylistävät , vaikka Venäjän omat kansalaiset sitä kavahtavat.
    Maailmalla kiertää huhuja salaliitoista ties mistä, joista suurin osa venäläisten masinoimia, sekä trumpistien. Pelkkää hörhöilyä!

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi kirjoitti:

Kuinka vaarallinen tauti lopulta korona onkaan,
korona viirus voi muttaa jopa DNA perimää,
kohta emme tiedä minkälaisia jälkeläisiä ihmiskunta synnyttää, huh, kammottavaa,,

ruotsin
Viktorialla ja Danielilla on nyt korona tartunta, huolestuttavaa,
sympatiani ruotsiin, toivotaan parasta,,,

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu