Koira syöksyy lenkillä perään

Anonyymi

Meillä on 4v narttu, tuli meille reilu vuosi sitten, kodinvaihtaja. Ensimmäisen viikon teki sisälle tarpeet, ei uskaltanut tehdä ulos kun pelkäsi kaikkea..ymmärsin että oli elänyt pihassa aidatulla alueella eikä viety lenkeille. Paljon on edistynyt siitä, ei hauku pihalla vastaantuleville koirille ja muutenkin lenkit on sujuneet hyvin...mutta nyt on kolme kertaa tapahtunut seuraavaa;

Lenkillä tulee joku vastaan,menee ohi ja koira päättääkin syöksyä puntteja kohti kun kävelijä on mennyt ohi.Ei murise, ei hauku, en näe merkkejä agressiivisuudesta..syöksyy vaan perään, kuin ohi olisi kävellyt maailman herkullisin kinkku.Sitten tulee 50 kävelijää eikä tapahdu mitään kunnes taas tulee sama tilanne.

Yksi näistä kerroista oli sellainen että seuraani lenkillä liittyi tuttu, ei tapahtunut mitään ensin mutta sitten kun pysähdyttiin juttelemaan niin koira ikäänkuin havahtui ja taaa syöksähti punttia kohti. Näillä kerroilla olisi kyllä saanut upotettua hampaat kiinni niin halutessaan.

Osaisiko joku sanoa mistä voisi olla kyse niin tiedän miten lähtisin tilanteeseen puuttumaan?

2

251

    Vastaukset 2

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Pidä niin ettei pääse lahkeisiin.Vois kokeilla herkuilla seurattaa ohituksissa ohi. Eihänvieraiden luo pidä päästääkkään.Jos ongelmaa ei saa loppumaan.Ite ehkä jopa peläyttäisin sen tuosta, jos agrelta näyttää. Siihen tarvis sitten kaveri, ja peläyttää vain jos oikeasti hyökkää lahkeille. Ei turhaan tietenkään. Jos käyttäytyy hienosti niin herkkua ja kehua.
      Mietin, onko paimenrotuja siinä, se vois selittää käytöstä. Mutta silloin pitäs varmaan apuja saada rotuun perehtyneiltä.

    • Meidänkin pieni (12,5 kg) lähestyy mielellään ohikulkenutta ihmistä takaapäin kun ihminen on kävellyt jo ohi. Mielestäni se johtuu koiran arkuudesta, takana turvallisempaa. Pienempänä sillä oli tapana kääntyä ihmisten perään mutta se on aika hyvin jäänyt pois.

      Koira on virosta takavarikoitu koira. Se oli 3,5 kk vanha kun tuli meille. Pelkäsi ihan kaikkea, helpompi olisi sanoa mitä ei.

      Mutta siitä vaan pikkuhiljaa on päästy siihen mutta sillä on joitain jänniä juttuja. Niin koira tulee nyt syyskuussa 4 vuotta.

      Se on superkiltti niin ihmisille kuin muille koirillekin. Ystävä kaikille. Mutta se on mieletön "toljottaja".

      Tarkoittaa sitä että kun kävelytiellä kävellään niin kun se näkee siellä matkojen päässä jonkun ihmisen se saattaa jäädä ikäänkuin odottamaan. Tämä ihminen voi olla kaukanakin. .Minä sanon että ei kun mennään, se keksii pissata sinne ja tänne tappaakseen aikaa että kävelijä tulisi lähemmäksi. Jos sitten toljotetaan yhdessä niin kun kyseinen ihminen on mennyt ohi niin sitten taas lenkki jatkuu.

      Samoin jos takanamme kävelee vaikka vanhempi pariskunta- Jos ovat hälle mieluisia niin kävelee kaksi metriä, kääntyy katsomaan taakseen ja tämä voi toistua monta kertaa ja taas pissaa sinne sun tänne tappaakseen aikaa. Kun pariskunta on mennyt ohi niin tilanne on taas normaali.

      Mutta nuo eivät luojalle kiitos toistu joakaisen kävelijän kohdalla. Jos on vähän ihmisiä liikkeellä niin silloin tätä tapahtuu.

      Nyt korona-aikana esim. meidän käyttämämme kävelytie on autio usein aamulla.Siellä ei ole kuin me. Silloin se yksin tuleva/menevä ihminen muuttuu helposti juuri mielenkiintoiseksi. Silloin ne pienet korvatkin ovat vain koristeena.
      Onneksi minulla on aikaa vaikka joskus kyllä sen hommat ärsyttää myös.

      Olis kiva kuulla mistä tämä ihmisten "ylihuomioiminen" johtuu.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Muuttaisitko kaivattusi luokse

      heti asumaan? 🛒
      Ikävä
      100
      832
    2. Martinan tyttärestä hieno haastattelu IL

      Martina on kasvattanut fiksun tyttären.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      361
      830
    3. Mitä odotat kohtaamiselta?

      Niin, otsikossa kysymys.
      Ikävä
      76
      630
    4. Olet kuin minä

      Jännä huomata tämä kerta toisensa jälkeen eikö ❤️
      Ikävä
      50
      615
    5. Samassa kylässä asuu yks mies...

      Jota en voi sietää... yök!
      Ikävä
      65
      605
    6. Mä olen tosi

      Ylpeä sinusta 🫂 Ajatuksissani pyydän sulle paljon suojelusta ja varjelusta. Sinua rakastettaan ja susta välitetään. Mui
      Ikävä
      38
      599
    7. Sanotaan se sitten tässä

      Rakastan sua mies varmaan.
      Ikävä
      30
      566
    8. En minä tule koskaan ottamaan sinuun yhteyttä

      Että siinä ole vaan rauhassa ilman minua koko loppuelämäsi ajan.
      Ikävä
      25
      540
    9. Omituiset kuntayhtymän vieraat festareilla

      Mitähän Pekka Iivari teki kuntayhtymän vieraana festareilla? Harvemmin tällaiset tilaisuudet ovat ns. avec- tyyppisiä ei
      Kemijärvi
      48
      537
    10. Orpo pelästyi, kun asiat tulivat ilmi ? Hallitus ei enää tuekaan Garden hanketta

      Pääministerinä Orpo on vastuussa hallituksensa päätöksenteosta. Hallitus päätti avokätisestä tuesta hankkeelle, joka ei
      Kansallinen Kokoomus
      115
      534
    Aihe