joilla ei ole oikein mitään tekemistä, ovat kuin suojatyöpaikassa? Eivätkä he myöskään joudu kärsimään taloudellisesti koronasta, kuten valtavan monet muut.
Kokoomus on pitkään puhunut siitä, että julkista sektoria on saatava pienemmäksi. Ja nyt joku persujen uusi ehdokas, otti myös asian esiin. Ja hyvä että se otetaan, mutta demareille tuo asia on kuin myrkkyä, julkisen sektorin työntekijöissä kun on paljon demarein kannattajia.
Kokoomus on pitkään puhunut siitä, että julkista sektoria on saatava pienemmäksi. Ja nyt joku persujen uusi ehdokas, otti myös asian esiin. Ja hyvä että se otetaan, mutta demareille tuo asia on kuin myrkkyä, julkisen sektorin työntekijöissä kun on paljon demarein kannattajia.
Vastaukset 16
Vanhimmat
Sama ongelma jokaisessa työpaikassa, varsinkin vähänkin suuremmassa. Joidenkin työtehtävä pelkästään keksiä toisille jonninjoutavia papereita täytettäväksi.
Mitäs kaikki sossuvirkailijat tekevät, kun muutama vuosi sitten lähes kaikki sossun hommat meni kelalle?
Suojatyöpaikat tulee sälyttää ja politiikasta poisjääville ministereille on oltava johtajan virkoja aina valmiina, siksi niitä virkoja ei voi lakkauttaa. Kansanedustajille on oltava myös suojatyöpaikkoja aina tarjolla, sillä eihän se ole soveliasta enää palata työläisten pariin töihin.
Sama koskee myös suurempien firmojen johtajia jos firma lakkautetaan on johtajalle oltava jossain vastaavan palkkatason suojatyöpaikka vaikka ei alalle olisikkaan pätevyyttä.
Demarit haluaa pitää kiinni suojatyöpaikoista.
Niille ne on tärkeitä.
Voi tietämättömyyden vuolautta!
Hyvä että sinäkin nyt tiedät suojatyöpaikoista että voit sellaista hakea.
Sanontahan on, että virkamiehillä on paljon valtaa, mutta vähän vastuuta, siksi eri tehtäviin valinta on oltava tarkkaa.
Sempävuoksi suojatyöpaikat ovat politikkojen ja johtaien kesken haluttuja kun vastuuta ei ole teki mitä teki.
Mitä järkeä?
Monesti esitämme kysymyksen: miksi Jumala teki vanhan liiton, jos hän kerran tiesi sen epäonnistuvan. Ehkä voisimmekin ajatella niin, että Jumala teki vanhan liiton, jotta me tietäisimme sen epäonnistuneen. Se tehtiin siis siksi, että ihminen tajuaisi, ettei toista tietä enää ole. On vain pelastus Jeesuksen Kristuksen kautta.
Ei siinä järkeä olekaan! Paavali toteaa kirjeessään korintolaisille, ettei Jumalan tarkoitus ollutkaan toimia järjen kautta. Hänhän oli sitä jo yrittänyt. Mutta se ei vain ottanut toimiakseen.
Nyt Jumala päätti saarnata hulluutta, jotta ne, jotka uskovat pelastuisivat. 1. Kor. 1:18-25
Tää mailma on nyt niin hulus mallis, mutei hätiä-mitiä pelastuksemme ainakin on nyt taattua
Lieksassa kulttuuri- liikuntapuolen ja mitä vielä toiminnot ovat kiinni koronan takia.
Toimintoja, jossa tapahtumat ovat nolla, johtaa kuitenkin tärkeät henkilöt täydellä palkalla. Ihan pikkuisen korpeaa tämä, koronatalkoisiin voisivat osallistua, mutta virkahenkilö vaan nostaa palkkaa tyhjän toimittamisesta.
Eipä maha mittään, työhenkilöt kituuttavat mitättömillä kovauksilla korona-ajan, hyvä kun suuret johtajat saavat täyden palkan, he viisaudessaan johtavat taas kaupungin toiminnot uuteen kukoistavaan nousuun.
Johtajat johtaa 24 tuntia vuorokaudessa, siis unissaankin kun niillä ei ole kuukausittaista tuntimäärää. Duunari tekee 8 tuntista päivää ja sitten ei tee vapaalla kuin omia hommiaan.
Hyvä että on niin mielenkiintoista hommaa yksityispuolella, että yrityksiä kehitetään myös työajan ulkopuolella, mutta yleisen puolen pomot hoitaa kotihommatkin työaikana, että vapaa-aika ei mene hukkaan.
Millaisen+vastaanoton+se+persujen+ehdotus+nyt+sitten+on+saanut?++Että+20+%++hoitajien+ja+muiden+joutilaiden+palkasta+pois?
Hoitajille kuuluisi 30 prosentin palkankorotus! Ovat tehneet ja tekevät oman terveytensä uhalla sellaista elintärkeää työtä koronan etulinjassa, että yhdestäkään miesvaltaisesta ammattialasta ei olisi moiseen.
Persujen suupielistä semmoinenkin älytön ehdotus on lähtenyt, että vielä pitäisi palkkaa alentaa! Muistetaan Sipilän persu-kokkari -hallituksen kiky, kun työaikaa lisättiin ja hoitajien lomarahoista ilettiin leikata 30 prosenttia muka turvaamaan Suomen vientiteollisuutta. Paskan marjat, turvattiin Sipilän ja kumppaneiden voitot!