Uuraisten työpaikkaomavaraisuus on huono. Uuraislaiset käyvät työssä Jyväskylässä, Äänekoskella ja vähän muuallakin, koska työpaikkoja ei ole omassa kunnassa.
Uuraisten kepulaiset ja vasemmistolaiset kuntapäättäjät eivät ole onnistuneet luomaan työpaikkoja omaan kuntaan. Oman kunnan työpaikat olisivat kuitenkin kaikkein turvallisimpia ja yritysten verotulotkin tulisivat omaan kuntaan.
Uurainen elää naapurikuntien siivellä
7
364
Vastaukset
- Anonyymi
Höpönlöpö. Koulukeskuksen opettajista, Kuukankodin hoitajista esim.suurin osa tulee muualta, kuin Uuraisilta. Iät ajat on käyty muualla töissä, kaikki ei voi valittaa vain kotoa sohvanpohjalta kuten ap.
- Anonyymi
Monet koulukeskuksen työntekijät tulevat muualta, koska Uuraisilla ei ole esim. päteviä opettajia. Muitakin ulkopaikkakuntalaisia käy töisdsä Uuraisilla, mutta uuraislaisia käy paljon enemmän töissä naapurikunnissa. Uuraisten oonni on, että Jyväskylä ja Äänekoski ovat lähinaapureita.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Monet koulukeskuksen työntekijät tulevat muualta, koska Uuraisilla ei ole esim. päteviä opettajia. Muitakin ulkopaikkakuntalaisia käy töisdsä Uuraisilla, mutta uuraislaisia käy paljon enemmän töissä naapurikunnissa. Uuraisten oonni on, että Jyväskylä ja Äänekoski ovat lähinaapureita.
Uuraislaisia opettajia kulkee Jyväskylässä ja lähikunnissa/kaupungeissa töissä, että pieleen meni. Tämä on ymmärrettävää, koska ko. ammatissa on tietty etu, kun et asu siellä missä työsi on.
- Anonyymi
Uurainen sitä ja uurainen tätä jäkätijäkäti, ihan sama ei nyt niitä työpaikkoja kaikille ole koita ymmärtää.
- Anonyymi
Jos Uurainen ja esimerkiksi Kivijärvi vaihtaisivat paikkaansa kartalla, Uuraisista tulisi rutiköyhä pohjoisen Keski-Suomen kunta ja Kivijärvestä vastaavasti kasvukunta Jyväskylä kupeessa.
- Anonyymi
Mitä sitten. Taitaa esim. Helsingissä käydä naapurikunnista aika paljon porukkaa töissä. Jos uuraisten sijainti on sattumalta hyvä ja sieltä on lyhyt matka Jyväskylään ja Äänekoskelle, niin mitä hittoa se aloittajalle kuuluu! Pidä huoli vaan omista asioistasi!
- Anonyymi
Uurainen - tuo surkea nukkumalähiö vailla tulevaisuutta
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kristillinen kaste annetaa upotuskasteena
Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen mikve-kasteeseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali vertas1621117Koko kansan kaste Punaisen meren ylityksen aikana
Koko Israelin 2,5 milj.kansa sai kasteen ja Pyhän Hengen lahjan ylittäessän Punaisen meren. 1.Kor.10 1 Sillä minä en ta3661087- 501060
Sijaiskasteet kuolleitten puolesta
Paavali teki Korintossa sijaiskasteita kuolletten puolesta eli ns. Mormoninkasteita. 1. Kor. 15:29 Mitä muutoin ne, j3731009Kristillinen kaste toimitetaan upottamalla veteen - pään valelukaste ei kelpaa
Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen puhdistautumiseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali verta153922Upotuskaste on raamatullisin kaste
Jokainen raamattua lukenut tietää sen. Päivänselvä asia. Vauvalle annettu kaste ei löydy raamatusta.717857- 89837
Martina ja jalkapalloilija2
Seiska: Martina iski nuoren jalkapalloilijan vuosia sitten. Könysikö milf teinin kanssa?182810Nainen, nyt esitän muutaman skenaarion
Asumme yhdessä ja seurustelemme. 1. On ilta ja olet sohvalla makoilemassa ja räpläät kännykkääsi. Makuuhuoneesta kuulu105719Oikea kaste on syntisten kaste
Oikea kaste on syntisten kaste. Vain syntisiä tulee kastaa. Itsensä uskoviksi ja vanhurskaiksi julistaneita ei tule ka51703