Antakaa hänelle aikaa ja rauhaa tutustua uuteen työmaahansa.
T E R V E T U L O A U U S I J O H T A J A M M E
10
104
Vastaukset
- Anonyymi
Näin epäilemättä teemme. Vähän aikaa odotellaan ja sitten annetaan arvosanoja. Vaikuttaa dynaamiselta. Tuli ampumahiihtopaikkakunnalta. Olisi aika saada Riksuunkin kunnon ah-stadiooni, Simo Halosen kunniaksi. Kalervo V saa juontaa avaustapahtuman. Vanhasta muistista.
- Anonyymi
Voi että, tekisi jo mieli kirjoitella. Onneksi on tällainen muistutus tässä.
- Anonyymi
Allen gefallen ist unmöglih, sanoi saksalainen.
- Anonyymi
suomennettuna: on mahdotonta olla kaikille mieliksi
- Anonyymi
Yksi kansa, yksi kaupunki, yksi Johtaja!
- Anonyymi
Alueradiosta jonakin aamuna, kun lähetys tuli Lahdesta, kerrottiin, että tätä uutta johtajaa on kovasti perehdytetty etukäteen mm.luettamalla palstoja ja ketjuja.
On tietenkin saatettu erehdyttääkin.
Olisi hyvä, jos voisi paikanpäällä tehdä omia havaintoja.- Anonyymi
Toivottavasti on lukenut palstan jutut elektronisesta häirinnästä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Toivottavasti on lukenut palstan jutut elektronisesta häirinnästä.
riksun vainottu ei tätä viestiä kirjoittanut, en tyrkytä vainoani hänelle, ei mahda sille mitään, kunhan koettaa luovia tähän rikollis/sairasmieliseen tekoon osallistuvien seassa, joillakin on paljon valtaa siellä
mutta on hyvä tietää, että täällä on kohonnut alttius joukkopsykoosiin - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
riksun vainottu ei tätä viestiä kirjoittanut, en tyrkytä vainoani hänelle, ei mahda sille mitään, kunhan koettaa luovia tähän rikollis/sairasmieliseen tekoon osallistuvien seassa, joillakin on paljon valtaa siellä
mutta on hyvä tietää, että täällä on kohonnut alttius joukkopsykoosiinSulkon aikana eräs taho kertoi minulle, että herrat tässä kaupungissa tietävät kyllä tilanteeni. Ovat päättäneet pysyä siitä erossa ja olla tekemättä mitään.
- Anonyymi
Radiosta äsken kuultua (noin):
Perinteitä kunnioittaen uutta kehittäen
some on lähinnä positiivisia asioita varten, ei sitä nyt aina tarvi valittaa
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 18211366
- 575412
Taas ryssittiin oikein kunnolla
r….ä hyökkäsi Viroon sikaili taas ajattelematta yhtään mitään https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000011347289.html462677- 402355
Vanha Suola janottaa Iivarilla
Vanha suola janottaa Siikalatvan kunnanjohtaja Pekka Iivaria. Mies kiertää Kemijärven kyläjuhlia ja kulttuuritapahtumia131831Valtimon Haapajärvellä paatti mäni nurin
Ikävä onnettomuus Haapajärvellä. Vene hörpppi vettä matkalla saaren. Veneessä ol 5 henkilöä, kolme uiskenteli rantaan,441775Tiedän kuka sinä noista olet
Lucky for you, olen rakastunut sinuun joten en reagoi negatiivisesti. Voit kertoa kavereillesi että kyl vaan, rakkautta411440Otavassa tapahtuu!
Rakennuspalo, yläkerta tulessa. Henkirikosta epäillään. Tiettyä henkilöautoa etsitään, minkä mahdollinen epäilty ottanut271413Tulemmeko hyvin
Toimeen ja juttuun keskenämme? Luulen, että sopisit hyvin siihen ☀️ympäristöön, paljon kaikkea erilaista.♥️mietin tätä s61366Känniläiset veneessä?
Siinä taas päästiin näyttämään miten tyhmiä känniläiset on. Heh heh "Kaikki osalliset ovat täysi-ikäisiä ja alkoholin v371349