Pohojalaasta ryhyrikkyytä palkittiin

MOT. Ilmajoen Kurikan, Jalasjärven ja Jurvan terveysvalvonnan johtaja bongasi SeinäjoenCitymarketissa“tuoretta ilmajokelaista hirvenlihaa”. Uusiseelantilaista saksanhirveä selvisi tarkastuksessa.

Nyt poliisi epäilee Joupin Meklari -nimisen yrityksen myyneen tuhansia kiloja riistalihaa, jonka alkuperä on väärennetty ulkomaisesta kotimaiseksi.Ennen kuin asia huomattiin, lihaa oli kuitenkin päätynyt ravintoloihin ja ruokakauppohin ympäri maata.

Tutkimus: Lähes puolet suomalaisista ei tiedä ostamansa kalan valmistusmaata

Osta kotimaista, valmistettu Suomessa, mutta kasvatettu antibiooteilla Norjassa.
Hätälä Kylmäsavulohisiivu Ainesosat LOHIFILEE (Salmo salar, viljelty Norja)
Hätälän pohjoinen sijainti Oulussa on etu kalahankinnan kannalta: saamme parasta Pohjois-Norjan lohta tuoreena vain päivämatkan päästä.

Kylmäsavulohi ja -kirjolohivalikoimastamme saat valmiit siivut eri kokoisissa pakkauksissa sekä kokonaiset fileet herkkuhetkiisi. Suomen ostetuimmat kylmäsavutuotteet tulevat Kalaneuvokselta.
Kirjolohemme kasvatetaan Suomen rannikoilla, Ahvenanmaalla sekä Ruotsissa.
Kalaneuvos Savukirjolohifilee Ainesosat
Viljelty KIRJOLOHI (Oncorhynchus mykiss), suola, savuaromi. Alkuperämaa ilmoitettu päiväyksen yhteydessä Fi=Suomi, Se=Ruotsi, No=Norja, Dk=Tanska.
269
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Uusiseelantilainen saksan hirvi aika uusi tuote. 😉😂

Äänestä

Uusiseelantilainen saksan hirvi aika uusi tuote samoinkun pyhtääläinen siiderivalas.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

MOT. Ilmajoen Kurikan, Jalasjärven ja Jurvan terveysvalvonnan johtaja bongasi SeinäjoenCitymarketissa“tuoretta ilmajokelaista hirvenlihaa”. Uusiseelantilaista saksanhirveä selvisi tarkastuksessa.

Nyt poliisi epäilee Joupin Meklari -nimisen yrityksen myyneen tuhansia kiloja riistalihaa, jonka alkuperä on väärennetty ulkomaisesta kotimaiseksi.Ennen kuin asia huomattiin, lihaa oli kuitenkin päätynyt ravintoloihin ja ruokakauppohin ympäri maata.

Tutkimus: Lähes puolet suomalaisista ei tiedä ostamansa kalan valmistusmaata

Osta kotimaista, valmistettu Suomessa, mutta kasvatettu antibiooteilla Norjassa.
Hätälä Kylmäsavulohisiivu Ainesosat LOHIFILEE (Salmo salar, viljelty Norja)
Hätälän pohjoinen sijainti Oulussa on etu kalahankinnan kannalta: saamme parasta Pohjois-Norjan lohta tuoreena vain päivämatkan päästä.

Kylmäsavulohi ja -kirjolohivalikoimastamme saat valmiit siivut eri kokoisissa pakkauksissa sekä kokonaiset fileet herkkuhetkiisi. Suomen ostetuimmat kylmäsavutuotteet tulevat Kalaneuvokselta.
Kirjolohemme kasvatetaan Suomen rannikoilla, Ahvenanmaalla sekä Ruotsissa.
Kalaneuvos Savukirjolohifilee Ainesosat
Viljelty KIRJOLOHI (Oncorhynchus mykiss), suola, savuaromi. Alkuperämaa ilmoitettu päiväyksen yhteydessä Fi=Suomi, Se=Ruotsi, No=Norja, Dk=Tanska.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu