apurattaat pois

Pyörät pois, ja joku pitää pyörää pystyssä. Sitten kun tuntuu siltä, että tasapaino on löytynyt, niin irti vaan. Muutaman kerran voi muksahtaa, niin että katsokaa turvallinen ja tasainen paikka harjoittelulle. Itse muistan vieläkin, kun ajoin itse ilman apupyöriä, ja piti ajaa pihaportista sisään (leveys noin 2,5 metriä) ja tolppaa päinhän se meni, vaikka kuinka yritin ohjata! Muistakaa kypärä!

sanoi.

Ja jos lapsi hermostuu kaatumisista, niin kerro, että "pyöräillessäkin on ensiarvoisen tärkeää oppia ensin kaatumaan". Toi lause on meillä ollunna käytössä jo kahdella, hiihdossa ja luistelussa pyöräilyn lisäksi.....kolmas aloittelee tänä kesänä fillarointia.

Varusta lapsi teatraalisella määrällä pehmusteita ja anna hänen valita itse mihin ne kiinnitetään. Älä kuitenkaan laita niin paljoa puffyä että ajaminen hankaloituu.

Kypärä päähän, tyyny selkään narulla, mahaan toinen, rullaluistelupolvisuojat (aikuisten kyynärsuojat käy), käsiin toppahanskat jne.

Näin lapsi ymmärtää että vaikka kaatuu niin ei satu, ja muista kehua aina pyllähtämisen jälkeen kuinka hienosti taas meni ainakin 2m :)
Muistuta myös että ratsastajatkaan eivät osaa ratsastaa kunnolla ennen kuin ovat pudonneet ainakin 20 kertaa hevosen selästä (kuulin tuon joskus ratsastustunnilla).

Kun kaatuminen ei satu, niin lapsi uskaltaa kokeilla tasapainon säilyttämistä pitkäjänteisemmin, ja kun pyörä alkaa pysyä pystyssä pidempiä matkoja, voi tyynyt ja hanskat riisua.

Menkää isolle hiekkakentälle harjoittelemaan. Siellä on tilaa kaartaa ja hekea rauhassa tasapainoa ilman et tarttee lapsen pelätä ojaan ajoa tai törmäystä. Sit vaan lapsi vauhtiin ja lapsen selästä yhdellä kädellä tukien kiinni ja menoksi. Mä juoksin pari viikkoa rinnalla vähitellen tukea vähentäen. Parin viikon päästä lapsella oli tasapaino ja rohkeus kohallaan ja sit vaan kattelin ku lapsi ajoi edestakaisin. Hyvä puoli oli et omakin kunto kasvoi tässä touhussa.
Sit ku oli tasapaino ja rohkeus kohallaan siirryttiin pyöräilee hiljaiselle hiekkakävelytielle missä harjoiteltiin suoraan ajoa ja jarruttamista. Sit ku ne oli kohallaan ni alettiin pyöräilee yhdessä ympäriinsä pyöräteillä.
Välillä mäkin pyöräilin ja välillä juoksin... oli hyvää liikuntaa itse kullekin.
Lasta pitää vaan jaksaa kannustaa ja rohkaista sekä aikuisena jaksaa panostaa aikaa opettamiseen!

pois. Meillä ensimmäinen oppitunti ilman apupyöriä oli mielestäni toivotonta. Pidin lapsesta kiinni ja kuljin vierellä. Seuraavana päivänä se yllättäin menikin jo pitkiä matkoja ilman tukea, miten lie yön aikana oppinutkin... Sitten kolmannella ajokerralla lapsi pyöräili täysillä karkuun mua ja ajoi isoista lätäköistä, etten pysyisi vierellä. Totesin, että omillasi olet ja siitä pitäen on pyöräily sujunut ilman apua. Ja lapsi oli silloin 3-vuotias.

Tyttäreni pelkäsi kaatumista niin paljon, että tuntui ettei ikinä päästä appareista eroon. Älysin laittaa hänelle entisen 12.5 tuumaisen pyörän "mäkipyöräksi". Jalat ylsi hyvin maahan ja tyttö laski mäkeä jalat ilmaan nostettuna. Kun tasapaino löytyi, osuivat jalat jo itsestäänkin polkimille ja sitten mentiin. Ei haitannut, vaikka polvet oli korvissa - olipahan turvallinen olo kun jalat ylsi maahan tarvittaessa. Puolivälissä kesää vaihtoi isompaan 16' pyörään.

Jakoavain mukaan ja hiekkakentälle. Nostetaan hiukan appareita ilmaan ja sitten ajamaan. Jonkinkierroksen jälkeen apparit pois. Parikertaa kaadutaan ja raivotaan tyhmälle pyörälle kunnes pystyssä psytään. Sitte ajellaan kotiin ilman appareita.

Pikku veljellä samanlainen fillari ja hän oppi ajamaan vahingossa. Otti tohkeissaan siskon pyörän (jossa ei ollut appareia)ja lähti ajamaan. Kaatui jonkinmatkan päässä kun sisarensa huusi "sul on mun pyörä". No, apparit pois omasta pyörästä ja ajelemaan kun kerta osattiin.

Itse kun en uskaltanut koskaan päästää irti, niin isä teki sen.

Eikös myös apupyöriä voi nostaa niin, etteivät ihan koko ajan ole maassa kiinni. Siitä näet sitten itsekin, milloin ne on aika irrottaa kokonaan; siis kun rattaat eivät juurikaan enää kosketa maata.

Meillä opeteltiin sitten ajamaan ilman apurattaita sillä kokoa pienemmällä vanhalla pyörällä, mitä eräs kirjoittaja täällä myös suositteli. Ja hyvin meni. Niin ja sitten vielä tasoiteltiin tietä menemällä hiekkakentälle tai tasaiselle nurmelle, missä ei sitten kaadu niin kovalle.
Oikeasti kävi niin, etteivät lapset ole koskaan kaatuneet siinä opetteluvaiheessa, mutta sitten niitä kaatumisia onkin tullut enemmän, kun on alettu crossailemaan.

Apurattaat pois ja penkki niin matalalle että lapsi ylettyy hyvin jaloilla maahan.
Loivaan mäkeen harjoittelemaan pelkkää tasapainoilua jaloilla maasta vauhtia potkien. Oppii samalla ottamaan tukea jaloilla maasta kun vauhti loppuu.

Meillä 4v tyttö joka arempi kuin vanhemmat sisaruksensa mutta yllätys, yllätys hänkin oppi viikon aikana. Muutamia kertoja pidin takin selästä kiinni. Tärkeintä on lapsen hoksaaminen miten tasapainoillaan.

Eipä onnistunut harjoittelu ilman apurattaita ensimmäisellä kerralla. Pojalla on 16 tuuman pyörä ja yritettiin hiekkakentällä ja asfaltilla pitämällä tarakasta ja selästä kiinni. Ei riittänyt kärsivällisyys. Meillä on myös tytär, 4-v, ja häneltäkin otettiin apurattaat pois. Hänellä on 12 tuuman pyörä ja pidin selästä kiinni ja kyllä se jotenkuten onnistui. Vielä ei tasapainoa löytynyt, mutta kärsivällisyyttä sitäkin enemmän. Poikakin yritti ajaa tyttömme pienellä pyörällä, mutta hermothan siinä vain meni. Oisko nyt viisasta tehdä niin, että kumpikin harjoittelisi samalla 12 tuuman pyörällä? Hiekkakenttä tuntui olevan aika epätasainen. Olisiko parempi harjoitella asfaltilla?

Olen alkup. kirjoittaja eli "tytti". Meillä ei oikein tunnu nyt tämän harjoitteleminen onnistuvan. Tänään tehtiin niin, että otettiin pienemmästä pyörästä (12")polkimet pois ja laitettiin loivaa mäkeä poika (5 v.)alas, että löytäisi itse sen tasapainon. Kyllähän se muutaman metrin menee jo ilman tukea, mutta kun usko meinaa loppua kesken. Kun pitää tarakasta kiinni niin nojaa vain meihin vanhempiin eikä polje itse. Pitänee kai jatkaa samaa linjaa ja opetella tuo tasapaino ensin pienemmällä. 4-vuotiaalla tytölläme ei oikein yllä vielä kunnolla jalat maahan vaikka penkki on ihan alhaalla. En tiedä, pitääkö jättää hänen opettaminen seuraavaan kevääseen.