hahahaha hohohoho! joo.
hei haloo
goldfinger
1156
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 1
Vanhimmat
irjoittanut: Tulokas, 8.4.2002 klo 00.21
Tunsin kerran nuoren miehenalun joka oli töissä autoalan liikkeessä. Kaveri oli aika hyvä suustaan, puhetta tuli solkenaan, enimmäkseen kuitenkin melkoista unelmaa. Kaveri samaistui helposti johonkin toiseen henkilöön ja olikin kohta omistavinaan liikkeen jossa oli töissä. Hänellä menikin sitten sekaisin omat ja firman rahat ja sai lopputilin. Hän jäi vähän velkaa minulle, mutta kävin tietysti perimässä omani pois ja viimeistä erää hakiessani en malttanut olla kysymättä häneltä että missä pilvilinnoissa elät. Ei sillä mitään vaikutusta ollut, oli jo silloin olevinaan lähes maailman rikkain. Aikaisemmin kerroin eräästä lähellä asuvasta oikeasta miljonääristä, jonka tiedot osittain täsmäävät erääseen täällä miljonäärinä esiintyvään. En yhtään ihmettelis, jos tuo mainitsemani sekopää ja täällä esiintyvä häirikkö olisivat samoja, eihän noita kovin monta voi olla irti.