Kenen on nyt kaikki Valta?

Tuo kerhon Jumala sidos, ja Jeesuksen polkeminen synnin anteeksi annossa Kerhon puhujien jalkojen alle, aiheuttaa voimakkaan ristiriidan.

Jumala oli Herra maailman luomisesta asti, joskin kaikki tapahtui Jeesuksen avustuksella. Joh 1;1 Alussa oli Sana, ja Sana oli Jumalan tykönä, ja Sana oli Jumala.
2 Hän oli alussa Jumalan tykönä.
3 Kaikki on saanut syntynsä hänen kauttaan, ja ilman häntä ei ole syntynyt mitään, mikä syntynyt on.
4 Hänessä oli elämä, ja elämä oli ihmisten valkeus.

Jokainen tietää sen, että Jeesuksen nimi ennen ihmiseksi tuloa oli ”Sana”.

Alkutekstissä; 1. Siellä alussa oli se sana, ja hän itse oli se sana siellä Jumalan luona, ja Jumala, hän itse oli se sana.
• 2. Tämä itse oli alussa Jumalan luona.
• 3. Kaikki oli hänen kätensä kautta, eikä ilman häntä ollut edes sitä yhtäkään, mitään, mikä oli.
• 4. Hänen kauttaan oli elämä, ja elämät ovat ihmislasten valkeus.

Jeesus oli näin Jumalan luona ja ”käytännössä teki maan”.

Kuka oli silloin Herra? Se oli Abrahamin, Jaakobin ja Iisakin Jumala, Adonai, jota me nyt yleissanalla Jumalaksi kutsumme.

Se oli vanhaa Liitoa Jumalassa, ja koskin Israelin kansaa. Pelastuksesta puhutaan vähän, Jumalan Herruuden aikana, ja vedotaan Jeesukseen. Siksi Jeesus saarnasi niinä 3;a päivänä kuolleille Hengille Tuonelassa ja kertoi, että Hän on luvattu Messias. Näin vahvistui se, että kaikki saavat kuulla Vapahtajasta, Jeesuksesta.
Siksi VL;n aikana oli vain odotusta; Ps. 14:7 Oi, että Israelin pelastus tulisi Siionista! Kun Herra kääntää kansansa kohtalon, silloin Jaakob riemuitsee, Israel iloitsee.

Ihme kun Kerho haukkuu Siionia, mutta kaikki ”jeesauksettomat sitä on harrastanut kautta aikojen.

Mutta Uusi Liitto Jeesuksessa, joka koskee kaikkia elävää, ja on myös pelastava Liitto heille, jotka seuraavat Jeesusta, olivat he juutalaista, israelilaista tai pakanoita ja Jeesus pelastaa Heidät.

Jeesus on Uuden liiton suvereeni Herra; Matt 28; 18 Ja Jeesus tuli heidän
tykönsä ja puhui heille ja sanoi: "Minulle on annettu kaikki valta taivaassa ja maan päällä

Painotan; annettu kaikki valta taivaassa ja maan päällä

Valtaa ei ole muilla, joten ihmetyttää se Kerhon mantra, - Jumala siunaa heitä siinä ja siinä???

Jumalan siunaus on voimassa vain Israelille, eikä Hänellä ole valtaakaan puuttua maailman asioihin.

Kerhon huudot menevä tyhjään laidasta laitaan. Rukous pitää osoittaa kokonaisuudessaan Jeesukselle, Hän kyllä vastaa,,, omilleen.

Jeesuksen Valta on voimassa niin kauan, kun Jumala laskeutuu takaisin maan päälle, Uuteen Jerusalemiin, jolloin Jeesus luovuttaa vallan takaisin Isälleen. 1. Kor. 15:24 Sitten seuraa kaiken päätös, kun hän luovuttaa kuninkuuden Jumalalle, Isälle, kukistettuaan kaiken vallan, mahdin ja voiman.

Vahvistus Dan 2; 44 "Noiden kuninkaiden aikana on taivaan Jumala pystyttävä valtakunnan, joka ei ikinä tuhoudu, eikä sitä valtakuntaa anneta toiselle kansalle. Se murskaa lopullisesti kaikki nuo valtakunnat, ja se pysyy ikuisesti,
Ja
Dan 7; 14 ja hänelle annettiin valta, kunnia ja kuninkuus, kaikkien kansojen, kansakuntien ja kielten tuli palvella häntä. Hänen valtansa on ikuinen valta, joka ei katoa, eikä hänen kuninkuutensa koskaan häviä
27 Kuninkuus ja valta ja valtakuntien mahti kaiken taivaan alla annetaan Korkeimman pyhien kansalle. Sen kansan valtakunta on ikuinen valtakunta, ja kaikki vallat palvelevat ja tottelevat sitä.

Näin Jumala on Jumalan Valtakunnan pää, ja Israel Hallinnollinen kansa.

Kaikki muut ”jumalan valtakunnat” ovat pakanallista soopaa.

9

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Kirjoitit oman mielihalusi jälkeen ihan höpö jutun. Erikoista, että Jeesuksen Taivaaseen paluun jälkeen opetetaan rukoilemaan Jumalaa ja Jeesuskin rukoilee omiensa puolesta. Jumalalla on ylin valta. Herää jo harhastasi.
      Ap. t. 4:24
      Sen kuultuaan kaikki alkoivat yhteen ääneen rukoilla Jumalaa. He sanoivat: "Valtias, sinä joka olet luonut taivaan ja maan ja meren ja kaiken, mitä niissä on! [2. Moos. 20:11; Jer. 32:17]
      Ap. t. 10:2
      Hän oli hurskas ja jumalaapelkäävä, niin kuin koko hänen perhekuntansakin, hän antoi runsaasti almuja juutalaisille ja rukoili alati Jumalaa.
      Ap. t. 12:5
      Niin siis Pietaria pidettiin vangittuna, mutta seurakunta rukoili lakkaamatta Jumalaa hänen puolestaan. [Ap. t. 4:24]
      Ap. t. 16:25
      Keskiyön aikaan Paavali ja Silas rukoilivat ja laulaen ylistivät Jumalaa, ja toiset vangit kuuntelivat heitä.
      Room. 1:10
      Alati rukoilen, että vihdoin saisin tulla teidän luoksenne, jos se on Jumalan tahto. [1. Tess. 3:10]
      Room. 8:34
      Kuka voi tuomita kadotukseen? Kristus -- mutta hän on kuollut meidän tähtemme, ja enemmänkin: hänet on herätetty kuolleista, hän istuu Jumalan oikealla puolella ja rukoilee meidän puolestamme! [Mark. 12:36 | Hepr. 7:25; 1. Joh. 2:1]
      Room. 10:1
      Veljet, minä toivon sydämestäni ja rukoilen Jumalaa, että he pelastuisivat. [Room. 9:3]
      Room. 15:30
      Herramme Jeesuksen Kristuksen nimessä ja Pyhän Hengen antamaan rakkauteen vedoten pyydän teitä, veljet, tukemaan minua taistelussani. Rukoilkaa Jumalaa puolestani, [2. Kor. 1:11; Ef. 6:19; Fil. 1:19; Kol. 4:3; 1. Tess. 5:25; Filem. 1:22]
      1. Kor. 11:13
      Päätelkää itse, onko naisen sopivaa rukoilla Jumalaa avopäin.
      1. Kor. 14:25
      ja hänen sydämensä salaisuudet paljastuisivat. Silloin hän heittäytyisi kasvoilleen maahan, rukoilisi Jumalaa ja tunnustaisi: "Jumala on todella teidän keskuudessanne." [Jes. 45:14; Dan. 2:47; Sak. 8:23]
      2. Kor. 9:14
      Näin he myös rukoilevat teidän puolestanne ja ikävöivät teitä sen ylenpalttisen armon vuoksi, jota Jumala on osoittanut teille.
      2. Kor. 13:7
      Rukoilemme Jumalaa, ettette tekisi mitään pahaa, emme siksi, että meidät nähtäisiin koetuksen kestäviksi, vaan jotta te tekisitte hyvää, vaikka näyttäisikin siltä, että me emme selviydy koetuksesta.
      Ef. 1:17
      Minä rukoilen, että Herramme Jeesuksen Kristuksen Jumala, kirkkauden Isä, antaisi teille viisauden ja näkemisen hengen, niin että oppisitte tuntemaan hänet,
      Fil. 4:6
      Älkää olko mistään huolissanne, vaan saattakaa aina se, mitä tarvitsette, rukoillen, anoen ja kiittäen Jumalan tietoon. [Ps. 55:23; 1. Piet. 5:7]
      Kol. 1:3
      Me kiitämme aina Jumalaa, Herramme Jeesuksen Kristuksen Isää, kun rukoilemme teidän puolestanne. [Ef. 1:15,16; Filem. 1:4,5]
      Kol. 1:9
      Siitä lähtien, kun saimme tästä kuulla, mekin olemme lakkaamatta rukoilleet teidän puolestanne ja pyytäneet, että te saisitte runsaasti hengellistä viisautta ja ymmärrystä ja tulisitte täydelleen tuntemaan Jumalan tahdon. [Ef. 1:17; Fil. 1:9]
      Kol. 1:10
      Rukoilemme, että eläisitte Herralle kunniaksi ja kaikessa hänen mielensä mukaan ja että kantaisitte hedelmää tekemällä kaikkea hyvää ja kasvaisitte Jumalan tuntemisessa. [Fil. 1:27 ]
      Kol. 4:3
      Rukoilkaa samalla meidänkin puolestamme, jotta Jumala avaisi meille oven sanansa julistamiseen ja me saisimme puhua Kristuksen salaisuudesta, jonka vuoksi juuri olen vankinakin. [Room. 15:30 | Ef. 3:1 ]
      2. Tess. 1:11
      Sen tähden me rukoilemme aina teidän puolestanne, että Jumalamme pitäisi teitä saamanne kutsun arvoisina ja että hän voimallaan vahvistaisi teidän haluanne hyvään ja saattaisi päätökseen ne teot, jotka todistavat uskostanne. [Fil. 1:27 ]
      1. Tim. 5:5
      Aivan yksin jäänyt leskivaimo panee toivonsa Jumalaan ja rukoilee hellittämättä yötä päivää. [Luuk. 2:37]

    • Anonyymi

      Pirun kerholainen vääntää väkinäisesti.

      • Mitä vääntää?


      • Anonyymi
        pinnasänky kirjoitti:

        Mitä vääntää?

        Taivuttaa Raamattua omaan harhaiseen tulkintaan.


    • Anonyymi

      Sattuma on suurin kaikkivaltias!

      • Näinhän se on ihmisillä, jolla ei ole Jeesusta.
        Hyvää onnea Sinulle.


    • Anonyymi

      Sith-lordilla on suurin valta. Jedeilläkin olisi valtaa, mutta he eivät halua käyttää voimaa siten.

    • Anonyymi

      Vl-valtakunnan ydinsanoma kuuluu: synnit ovat anteeksi Jeesuksen nimessä.. sitä pitää uskon kautta kyynelien kanssa ymmärtää.

      • Juuri se tekee teistä pakanallisen lahkon.
        Luulette olevanne korkeammalla, mitä Kaikkivaltias Jeesus.
        Miltä se kuulostaa - Kaikkivaltias Kerho?


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Moikka rakas

      Oon miettinyt meidän välistä yhteyttä viime aikoina. En ihan osaa pukea sanoiksi, mitä kaikkea tunnen, mutta halusin vaa
      Ikävä
      70
      17843
    2. Mitä tapahtunut

      Poliiseja monta autoa+panssariauto Porista kpäähän päin tänään klo n.20 kuka hurjistunut ?
      Kankaanpää
      46
      5611
    3. HS: Kuka vielä uskaltaa mennä sairaalan ensiapuun?

      https://www.hs.fi/mielipide/art-2000011212025.html Tässä on hyvin ajankohtainen mielipidekirjoitus koskien Malmin sairaa
      Maailman menoa
      304
      3000
    4. Lakea konkurssiin. Asukkaat menettävät asuntonsa

      Kuntarahoitus on tänään jättänyt konkurssihakemuksen lakean kaikista kiinteistö osakeyhtiöistä. Kassa on tyhjä, kaikki
      Seinäjoki
      47
      2809
    5. Gallup: kaivattusi syntymävuosi

      Minä vuonna kaipaamasi henkilö on syntynyt?
      Ikävä
      181
      2563
    6. Nikkalassa vauhdilla nokka kohti taivasta

      Mitähän Darwin sanoisi näistä 4 suomalaisesta, jotka kävivät Haparandan puolella näyttämässä, kuinka Suomi auto kulkee t
      Tornio ja Haaparanta
      9
      2180
    7. Missäpäin,,,

      Lapuaa tapettu ihminen viime yönä ? Hurjaa touhua nykymeno täällä...
      Lapua
      25
      2015
    8. mahdollista, että olet ollut iltavuorossa

      Ja kotiin päästyäsi tulit palstalle etsimään merkkiä minusta, jos kaipaat yhtään minua niin kuin minä sinua Ei mennyt k
      Ikävä
      12
      1872
    9. Ökyrikas Kurkilahti mussuttaa veroistaan

      Pakeni aikoinaan veroja Portugaliin mutta joutui palaamaan takaisin kun Suomi teki verotussopimuksen Portugalin kanssa.
      Maailman menoa
      141
      1762
    10. Yhdysvalloissa työllisyys paranee, Suomessa työttömyys kasvaa, missä vika?

      Miten tämä on mahdollista että 177 000 uutta työllistä tuli USAssa yhdessä kuukaudessa, vaikka Trump on ruorissa? Orpon
      Maailman menoa
      411
      1658
    Aihe