Puhuisikos Rytky Haapavetisten puolesta???

Esimerkki siittä miten nuori Haapavetistaustainen korkeastikoulutettu nainen nousee sellaiselle paikalle että tarvittaessa tavoittaa kaikki valtaapitävät.

Miten lie suhtautuu näihin lehmittelypuheisiin???
4<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Eikö hän tipahtanut alaspäin. Eihän sille tosiasialle mitään voi, että poliitikot eivät ole kovin arvostettuja.

Äänestä

Eihän tässä mikään korkea virka ole kyseessä, kun on yhden puolueen eduskuntaryhmän tiedottajana. Lieneekin niin, että kun nykyinen hallitus on saanut huomiota, ministerien ennenkuulumattoman suuresta avustajien määrästä, niin sama käytäntö on eduskunnassakin, että saadaan työllistettyä valtion maksamalla hyvällä palkalla, nimelliseen toimeen omia kavereita. Onkin aiheellista ihmetellä, kun ryhmässä kaikki ovat kansanedustajia, eivätkö he osaa itse kirjoittaa, mitä on sanottavaa?

Saahan kansanedustajia jututtaa ja olla yhteydessä jokainen halukas, olkoonpa kiinnostuksen kohteena Kärnä, Kaikkonen tai kuka tahansa sukupuolesta riippumatta. Kuviakin voi halutessaan lähettää puolin ja toisin, ja kyllä kansanedustajia olisi kierrellyt vaalien alla täälläkin, kun ei olisi koronalla peloteltu.

Äänestä

Pitäisköhän hänen puhua ja oikein tiedottaa siellä pääkonttorin väelle, että Haapavedellä ollaan kovasti huolestuneita, kun täällä on jo pitemmän aikaa jahdattu laajala rintamalla yhtä kansalaista, mutta ei ole saatu vielä kuristettua?

Äänestä
  • onkos kyseessä se Heluna Ammu???

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Esimerkki siittä miten nuori Haapavetistaustainen korkeastikoulutettu nainen nousee sellaiselle paikalle että tarvittaessa tavoittaa kaikki valtaapitävät.

Miten lie suhtautuu näihin lehmittelypuheisiin???

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu