Oletko löytänyt ns. elämän rakkauden? ja jos et, niin uskotko että sellaista löytyy? Itse en ole löytänyt ja koen ja tunnen vahvasti sisimmässäni sen, etten usko löytäväni sellaista elinaikanani. Uskon myös että kaikille ei sellaista vaan ole. Mikä onkaan elämänrakkauden määritelmä, kun siitä voi ajatella niin erilailla.
Miten ajattelet
Anonyymi
22<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 22
Vanhimmat
Olen mutta menetin sen. Suurinta katumusta kokee menetetyistä mahdollisuuksista.
Löysin ja meneekin sen. Ehkä vielä löydän uuden..
Löysin ja uskon siihen että niin kauan kuin on elämää on uusia mahdollisuuksia kun kyseessä sen kokoluokan tunteet.
Löysin hänet johon olen jo aikoja sitten rakastunut. Hänen luokseen matkaan.
Itsekin löysin hänet jo 2001 mutta ollut vähän mutkia matkassa. Ei oo ollut helppo polku mutta oon iloinen että ollaan se kuljettu jo tähän asti. Tunteiden kanssa alkaa ainakin olla helpompaa kun on itse hyväksynyt sen että ne ei lähde pois mitenkään. Yritetty on. Nyt tarvii yrittää enää sitä että pääsee hänen luokseen.
En ole. Uskon kyllä että vielä saapuu, vaikka ikää jo alkaa tulla. Mikäpä tässä odotellessa.
En ole löytänyt. En usko ett enää löytyykään.
Sin hää men ku kikkailin liikaa doh dyhmäst bääst kärssi saa 👍
En minäkään oikein tiedä.
Sisimmässä on niin paljon monenlaisia tunteita
Enimmäkseen kai katkeruutta, ei se lähde pois 😡
Pakko vuoan on saada ihmiskontakteja koska meidät on luotu toistemme mukoon,
Kun se ei lähde panemalla,ja huomannut kyllä että YLEENSÄ miehet tuo vuoan katkeruutta elämään.
Ja jos kuolisin, niin kuolisin hapenpuutteeseen.
Tukahduttaisit viimeisenkin hengenvetoni, hui.
Näin ainakin ajattelen auringonpaisteella kun säteet kutittoo nenän tirskimään.
Hyvä pysyä suojassa ,vaikka niin hauska ihminen on,että kyllä tunteet pistee liikkeelle.
Pahan päivän varalle on sitten auringonpaiste kuitenniin jota kestee suoralta kädeltä sen nelisen kuukautta.
Nyt tällähetkellä odotan huomista,,,,....koska ..
Jätämpä kertomatta miksi koska se on tuhoon tuomittu päivä.
Niin vaarallinen ja epämukava.
Valitettavasti olen. Armokuolemakin tuntuis paremmalta vaihtoehdolta.
Mikä se elämän rakkaus sitten on? Joku jonka kanssa haluaa olla loppuelämänsä, ei voi olla erossa, tuntuu vain siltä, mikä?
Olen joko täysin pimahtanut päästäni, että kuvittelen puhuvan hänen kanssaan pääni sisällä tai sitten tämä on joku kuudennen asteen yhteys miehen kanssa. Olen ihan sekaisin ja välillä itken ikävästä. Kuitenkin hänet nähdessäni juoksen karkuun.
En tiedä olenko. Se riippuu onko se mitä sydämeni väittää, totta. Jos se nainen tuntee mua kohtaa loputonta halirakkautta, niin sitten olen. Enkä varsinaisesti löytänyt häntä. Hän on kasvanut sydämeeni vähitellen. Työntänyt ajatukset pois muista naisista, joita olen häpeäkseni ajatellut (en ole tehnyt mitään heidän kanssaan, toivon ettei ole vihainen).
Olen sinkku, joten tuskin olen. Jos olisin löytänyt niin en olisi yksin.
Ylempi laittoi ihan kiinnostavia kysymyksiä. Mikä määrittää mikä on se elämänsä rakkaus?
Mulla on itsellä ollut yksi pitkä suhde ja muute enemmän sellaisia tapailuja joista ei oikein voi parisuhdetta sanoa 3-10 kk kestäneitä.
Määritelläänkö elämänrakkaus pituudella? Sitten se ois se eka suhteeni.
Määritelläänkö se tunteen syvyydellä?
Ensimmäinen suhteeni oli pitkä ja aitoo tunnetta täynnä, mutta vaikka arkemme sujui, musta näin 11 vuotta eromme jälkeen tuntuu siltä ettei me oikeesti sovittu yhteen. Olihan meillä omat hömpötyksemme ja huumorilla arki meni. Keskustelu sujui ja olimme pääasioista samaa mieltä mutta jotain puuttui... suhteemme oli jotenkin silti pinnallinen ehkä liittyi siihen että olimme teinejä ja suhteemme oli ns. teinisuhde enemmän vaikka aikuisuuteen se kestikin. En koe että hän olisi ollut elämäni suuri rakkaus, vaikka silloin ja vielä edelleenkin häntä pidetään mulle sopivimpana.
Muut mitä sen jälkeen on joko olleet jotain laastari juttuja taikka vaan mielenkiinnosta deittailua ilman ihastumisen fiiliksiä..
Sitten on se joka mielessä tännekin oon eksynyt. Olimme niin alkutekijöissä ja tapailimme niin hetken ja en oikeestaan saanu häntä avaan itseään. Hän ei kertonut itsestään juuri mitään. ei elämästään eikä oikein vielä mistään muustakaan. Hän on niin vieras etten voi sanoo oikein paljoa hänestä.
Se mitä voin sanoa että saman tyylinen tapa meillä on kommunikoida ja meillä on sama aaltopituus missä liikutaan. Huumorintaju samanlainen ja luonteenpiirteissä samaa hyvässä ja pahassa.
Ajattelussamme on eroja mitä tulee suhteisiin ja hän on vähän pilvilinnoissa liitäjä enemmän, kun mä taas realisti henkeen ja vereen, jopa niin että hän saattaa mun karun realistisesta laukomisesta ottaa itseensä, kun mä en haaveile. Mä meen suoraa linjaa tukevasti jalat maassa.
Tunne oli oikeaa mun puolelta. Hän taas oli jotenkin arpovalla asenteella jatkuvasti ja ehkä hänellä oli hiukan sellasta epäröintiä että mitä tuntee ja halusi pitää siksi etäisyyttä avaamatta omaa arkielämää ja kertomalla itsestään asioita..Tuli tunne että takaportin piti auki että pääsee karkuun helposti jos ei nappaakaan.
Sanon että hän olisi voinut olla elämäni suurin rakkaus..
Luulin niin. Yli vuoden. Taisin sitten kuitenkin olla pelkkä harhainen hullu.
Ei ole olemassa. Älä usko satuihin. Piru perii omansa.
"Tapailin" erästä naista hetkenaikaa ja luulinkin jo että jotain syvempää saattaisi ollakkin tulossa...mutta sitten hän ilmoittikin että hän ei enään tahdokkaan ja uusi taisi jo olla hänellä tiedossa...no minkäs teet,siinä se oli. Olen kyllä hänet tavannut useasti sen jälkeenkin mutta emme ole asioista puhuneet emmekä viestineet millään tavalla sen koommin. Ei se suurin rakkaus sitten osunutkaan.
Älä HRJ tunnista mua taas ja luule et oon sun kaivattu. Monet tapailee monia!
Semmosta se elämä!
Sähän niin fiksuna keskustelit mun kaa yhdes ketjus et ei pidä valkkailla kun mä sanoin olevani nirso nainen.
Lues tuo pitkä kirjoitus. Elämääni mahtuu ”ei niin nirso” nuoruuden vaihe. Sen pohjalta sanonkin että valikoida kannattaa.
Mä kun itse pitkän suhteen jälkeen en valikoinu. Menin tapailusuhteisiin ilman todellista asiaan kuuluvaa fiilistä. halusin vain ekan suhteen jälkeen tutustua erilaisiin miehiin tai poikiin. Poikia ne 25-29 v oli. Halusin tietää mikä miestyyppi on mun juttu.
Ei sillee mitään suhdetta tullu et ei valkkaillu vaan meni vaan ilman valkkailua sen kans deittaileen kekä halus mut. Vtuiks meni.
Siks kokeneena sanon että: valkatkaa ja valkkailkaa. Ilman oikeeta tunnetta ei tuu mitään pitkää ja aitoo suhdetta
Siis tuo pitkä kirj. Tuolta tästä ketjusta ylempää. Se on multa.
Oi! Paras oppi siitä ajasta meinas unohtua!
Tässä tulee se ”paras” osuus siitä kun ei valkkaa vaan menee ilman ihastus fiiliksiä tapailusuhteeseen: saa miesten vihat päälleen!
Kato ku ”ei valkkailun” päätöksiä oli useamman kerran se et mä en ihastunu, koska se ei ollu niin helppoo kuin olin kuvitellu. Miehet taas ihastui mut hokas et mä en tunne samoin
Katkera mies on paha juttu! Tietää sitä et kannattaa juosta!
Nuoruudesta oppineena en toistaisi tuota enkä neuvoisi ketään sanoilla:” älä valkkaa vaan ota se eka joka sut haluu. Ihastus tulee sit myöhemmin kun tutustuu”
Olin kauan parisuhteessa ja puolisoni tuntui olevan elämäni rakkaus, mutta erosimme koska etäännyimme toisistamme. Kun nuorena menee naimisiin ei vielä tunne itseään kunnolla. Ehkä käy vielä niin että löydän elämäni rakkauden loppuelämän ajaksi. Nyt en kaipaa ketään.
Ja elämänkiitoksen Jumalalleni.😅😜
____________________________________________
https://yle.fi/tekstitv/txt/895_0001.htm