Aarialle

Hei Aaria, vastasin viestiisi tuolla jonkun matkan pààssà!

Rakkaudella,
energiahoitaja
1120
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Kiitos!
On minulla mahdollisuuttaa kyllä jotain puutarhatyötä ainakin, asun rivitalossa ja siinä on pihaa jonkun verran että riittää on pari omenapuutakin ja marjapensas, sekä kukkia, juuri viikonlopulla tunsin suorastaan hinkua mennä haravoimaan ja sen teinkin, piha on tosin vielä aika alkukunnossa kun vasta lumet suli.
Paitsi kukkapenkissä on sipulikukat jo aika isoja, mylläsin ulkona kolmatta tuntia sekä aloin pohtia omia aikojani eilen etenkin ruokavaliota josta päätin jättää pois nuo maitotuotteet kun olen huomannut että niissä on jotain joka ei käy, yritän nyt laktoositonta käyttää ja pullat jätän sekä tuon punaisen lihan, olen ihan nimittäin alkanut vierastaa kinkkusiivujakin kun miehet niitä aamulla käyttää aamiaispöydässä. Aivan kuin olisit suoraan minulle viestin "päähäni" laittanut.
On lohdullista kuulla että oppaat on matkassa.
Menen ensi sunnuntaina kirkkoon jonne tulee tuo pappi Seppo Juntunen joka siis on parantajana ollut jo vuosia. Toivon sieltä myös lähtevän apua ja tällä hetkellä kun tätä kirjoitan tunnen selvästi että joku suurempi voima on läsnä tätä vastattaessa.

Kiitän että ennätit vastata, teen tuon ruokavalio-asian ja lisään puutarhanhoitoa kotona, ja muuallakin, voi sitä vaikka auttaa toisiakin.
Oikein hyvää ja antoisaa kesää ja olemista Sinulle. Uusin tuulin tästä lähtien mennään täällä päässä!!!

kiittäen Aaria

Äänestä

Kommentoi aloitusta


energiahoitaja kirjoitti:

Hei Aaria, vastasin viestiisi tuolla jonkun matkan pààssà!

Rakkaudella,
energiahoitaja

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu