Koronalennot

Alkaa olla se aika, jolloin MTKn jäsenet tuottavat kausityövoimaa Suomeen. Tukiaisilla kai sitäkin maksetaan? Ainakin viime vuonna MTK esitti kovia vaatimuksia rahan saamisesta.
Kausityöläisiä tulee Keski-Karjalaankin. Testitodistuksista ja karanteeneista on kovasti juttua. Mutta kuten on moneen kertaan nähty, niin ne ovat puhetta vain. Karanteenit ovat valvomaton paikka. Ja ne todistukset sitten.? Netistä on ainakin ennen saanut tilattua vaikka mitä todistuksia. Liekö aika muuttunut?
Tehköön kukin kuinka lystää, minä kierrän marjatilojen tarjonnan kaukaa.
2370
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 23

Vanhimmat

Komppaan, itse päätin jo viime kesänä etten osallistu tuon erään ihmiskaupan muodon tuotteiden ostoon. Tosin vähän niitä olin ostanut jo aiemmin.Eräs henkilö kertoi jo vuosia sitten kun asuu aivan mansikkapellon vieressä että lopetti mansikoiden syönnin kun näki kuinka paljon niihin käydään ruiskuttamassa myrkkyjä.

Mielenkiintoinen oli amerikkalaistutkimus jossa todettiin mansikoissa olevan eniten tojunta-ainejäämiä, suomalais komenteissa asiaa käsitelty silkkihansikkain kuten maikkarin jutusta selviää.

https://www.mtvuutiset.fi/makuja/artikkeli/likainen-tusina-paljastettiin-hevi-osaston-tuttu-tuote-sisaltaa-eniten-torjunta-ainejaamia-tama-on-tilanne-suomessa/8094302#gs.wkuolr

Äänestä

MTK:n voisi lakkauttaa yleishaitallisena järjestönä, siitä ei ole mitään hyötyä. ProAgria se kaikkien aikojen tukihärdelli vasta onkin, vuodesta toiseen alueidensa suurin tai suurimpia tuensaajia, todellinen suojatyöpaikka työntekijöilleen jotka keksivät kaiken maailman nollaprojekteja jotka tuottavat vain mustaa savua, vähän samaan tapaan kuin Keti mutta maatalouspuolella ja lähes pohjattomalla tukirahalla.

Äänestä
  • Keskustan syytä kaikki. Jos muut puolueet edes käsittäisivät asian tärkeyden ja peryhtyisivät tähän tärkeimpään asiaan ja ottaisivat vallan maatalouspolitiikassa niin olisi edes toivoa paremmasta. Nyt on menetetty sata vuotta kun tuo maatalousmafia on saanut vapaana mellastaa kyvyttömän porukkansa avulla. Siinä on menetetty talonpoiken omaisuudet ahneille keinottelijoille ja Suomi joutunut EUn vangiksi tottelemaan etelän valtiojohtajien kummallisuuksia.Turismilla ei pitkään eletä,se nyt on selvinnyt ka kaikille muille kuin valtapuolueille.

    Äänestä

Takavuosina oli Kesälahdellakin marjatiloilla tarjontaa, mutta ei enää.

Äänestä
  • Tarkoitatko poimijoiden p****a?

    Äänestä

Ihan sama mulle kunhan saan marjat edullisesti.

Äänestä
  • Sitä "puhdasta" Suomi-ruokaako? Itse viljellen on puhdasta, mutta sato huono ilman myrkkyjä. Vähän mansikkaa ja perunaa, suht hyvin herukoita. Mutta maalla on vaihtelua etäillä pitkiäkin työpäiviä ja kauan. Olisi monia mahdollisuuksia, jos olisi aikaa ja tarmoa ja ainakin tulee tuettua ulkopuolisena paikallisia yrityksiä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Sitä "puhdasta" Suomi-ruokaako? Itse viljellen on puhdasta, mutta sato huono ilman myrkkyjä. Vähän mansikkaa ja perunaa, suht hyvin herukoita. Mutta maalla on vaihtelua etäillä pitkiäkin työpäiviä ja kauan. Olisi monia mahdollisuuksia, jos olisi aikaa ja tarmoa ja ainakin tulee tuettua ulkopuolisena paikallisia yrityksiä.

    Mulle aivan sama onko kyseessä lähiruokaa tai että onko se ylipäätään tehty Suomessa vai ei. Hinta ratkaisee! Älytöntä maksaa mitään suomilisää samasta ulkomaan tuotteesta.

    Odottelen milloin appelsiinit olisivat 0,40e /kilo mutta sitä päivää tuskin näkyy.Melkein kaikki tuoretuotteet yli 1 e /kg.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Sitä "puhdasta" Suomi-ruokaako? Itse viljellen on puhdasta, mutta sato huono ilman myrkkyjä. Vähän mansikkaa ja perunaa, suht hyvin herukoita. Mutta maalla on vaihtelua etäillä pitkiäkin työpäiviä ja kauan. Olisi monia mahdollisuuksia, jos olisi aikaa ja tarmoa ja ainakin tulee tuettua ulkopuolisena paikallisia yrityksiä.

    Sana maatalousyrittäjä on harhaanjohtava, sellaisia ei Suomessa ole.

    Äänestä

  • Mistä niitä marjoja löytyy edullisesti? Ei ainakaan mansikan viljelijöiltä, hinnat järkyttäviä vaikka lähes ilmainen työvoima.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Mulle aivan sama onko kyseessä lähiruokaa tai että onko se ylipäätään tehty Suomessa vai ei. Hinta ratkaisee! Älytöntä maksaa mitään suomilisää samasta ulkomaan tuotteesta.

    Suomen palkka tasonkin voi pudottaa Viron tasolle. Älytöntä maksaa suomilisää samasta jonka ulkomaan duunari tekee halvemmalla.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Suomen palkka tasonkin voi pudottaa Viron tasolle. Älytöntä maksaa suomilisää samasta jonka ulkomaan duunari tekee halvemmalla.

    Ja silti siellä ajetaan uudemmilla autoilla, maata kehitetään ja rakennetaan uutta kokoajan. Mites menee Suomessa jossa palkat moninkertaiset ja valtionvelka kasvaa kasvamistaan?

    Äänestä

Kun oikein yrittää niin kyllä sen tuskan ja vaivan itselleen saa. Kuten nyt kausityöläisistä. Kieriskelkää nyt siinä tuskassanne, itse olette sen hankkineet.

Äänestä

Taitaa alkaa vesi virrata...
Toisia ahdistaa kesä kaikkine ilmiöineen ja toisia talvi. Suomalaisia molemmat.

Äänestä
  • Suomalaiset on geeniperimältään ahdistuneita jo syntymästä asti. Masentuneita tai muuten mielenterveyspotilaita on hälyttävän paljon suhteessa koko maan ihmislukuun.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Suomalaiset on geeniperimältään ahdistuneita jo syntymästä asti. Masentuneita tai muuten mielenterveyspotilaita on hälyttävän paljon suhteessa koko maan ihmislukuun.

    Lähi-idässä on iloista porukkaa.

    Äänestä

En tiedä marjanpoimijoiden lentohinnoista, mutta H Pekka on lennellyt jo 400 000 eurolla hakiessaan terroristeja alholista suomeen.

Äänestä
  • Valehtele vielä lisää. Hyvin tuntuu käyvän.

    Äänestä

  • Tietäisitpä, miten Tarja Halonen lenteli. Yksityiskoneella kehitysmaissa, jotka olivat olevinaan tarpeellisia virkamatkoja. Niinistö lentää sen sijaan reittikoneella aina kun mahdollista eikä muutenkaan lentele turhaan kuten Halonen.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Valehtele vielä lisää. Hyvin tuntuu käyvän.

    Vihermessias paskaa maailman.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Tietäisitpä, miten Tarja Halonen lenteli. Yksityiskoneella kehitysmaissa, jotka olivat olevinaan tarpeellisia virkamatkoja. Niinistö lentää sen sijaan reittikoneella aina kun mahdollista eikä muutenkaan lentele turhaan kuten Halonen.

    Gambiassa kävi.

    Ja äiti aurinkoinen jatkaa samalla privaatti kone linjalla

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Anonyymi kirjoitti:

Alkaa olla se aika, jolloin MTKn jäsenet tuottavat kausityövoimaa Suomeen. Tukiaisilla kai sitäkin maksetaan? Ainakin viime vuonna MTK esitti kovia vaatimuksia rahan saamisesta.
Kausityöläisiä tulee Keski-Karjalaankin. Testitodistuksista ja karanteeneista on kovasti juttua. Mutta kuten on moneen kertaan nähty, niin ne ovat puhetta vain. Karanteenit ovat valvomaton paikka. Ja ne todistukset sitten.? Netistä on ainakin ennen saanut tilattua vaikka mitä todistuksia. Liekö aika muuttunut?
Tehköön kukin kuinka lystää, minä kierrän marjatilojen tarjonnan kaukaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu