Paavi

Näin unta että uuden Paavin virkaanastujaiset pidettiin kotikaupungissani. Olin unessa rakennusmiehenä rakentamassa tapahtumaa varten jonkinlaista lavaa kaupungin torille.

Lopulta lava sitten tuli valmiiksi ja uusi Paavi saapui paikalle. Hänen henkilöllisyytensä ei unessa käynyt selville, olipa vain samanoloinen kumarainen vanhus valkoisessa puvussaan ja kalotissaan kuin edellinenkin. Yhtäkkiä huomasin, että kaikilla torille kokoontuneilla ihmisillä, mukaan lukien lavaa rakentamassa olleilla työkavereillani, oli puku päällä, mutta minulla likaiset haalarit.

Mitähän tällainen uni meinaa. Onko Paavi esiintynyt kenenkään muun unessa Johannes Paavali II:n taannoisen kuoleman jälkeen.
199
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Haluaisit hyväksyntää omalle sielullesi omalta itseltäsi. Paljon sinun tulisi tehdä työtä asian eteen. Ja muista arvostaa omaa arvoasi. Olet arvokkaampi kuin osaat kuvitellakaan:)

Äänestä

Kommentoi aloitusta


..... kirjoitti:

Näin unta että uuden Paavin virkaanastujaiset pidettiin kotikaupungissani. Olin unessa rakennusmiehenä rakentamassa tapahtumaa varten jonkinlaista lavaa kaupungin torille.

Lopulta lava sitten tuli valmiiksi ja uusi Paavi saapui paikalle. Hänen henkilöllisyytensä ei unessa käynyt selville, olipa vain samanoloinen kumarainen vanhus valkoisessa puvussaan ja kalotissaan kuin edellinenkin. Yhtäkkiä huomasin, että kaikilla torille kokoontuneilla ihmisillä, mukaan lukien lavaa rakentamassa olleilla työkavereillani, oli puku päällä, mutta minulla likaiset haalarit.

Mitähän tällainen uni meinaa. Onko Paavi esiintynyt kenenkään muun unessa Johannes Paavali II:n taannoisen kuoleman jälkeen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu