Koska välillä pitää tunnustella edistynkö lainkaan...
Arvostella saa ihan vapaasti
*********************************
- Takalo
- Äiti tässä, hei.
- Hei.
- Jouko ja Reino olivat sopineet jotain siitä autokatoksen pohjan katsomisesta.
- Niin?
- Ajattelin jos tulet, toisit samalla sen puutarhakirjan, siinä oli niin kivoja ideoita ja pitää tuo multa jonnekin… vai onko sinulla muita suunnitelmia?
- Ei.
- No kiva, ja kuule voisit tuoda niitä vanhoja viherpihalehtiä, sinähän tilasit sen joskus?
- Etsin ne jostain ja tuon jos löydän.
Laskin puhelimen pöydälle ja vedin henkeä. Umpikuja, ei kiertotietä, ei pikapassia.
Olin seurustellut Reinon kanssa liki kolme kuukautta ja tuon ajan olin saanut vältettyä yhteisiä esiintymisiä. Nyt kun asiaa olin pakotettu ajattelemaan, alkoi tuntua inhottavalta. Olinko tosiaan niin lapsellinen, että häpesin miestä jota rakastin?
Kehuin kyllä kaikille Reinon olevan ammattikorkean opettaja, hehkutin miehen älykkyyttä ja kielitaitoa. Sen olin jättänyt sujuvasti kertomatta, että mies oli 19 vuotta itseäni vanhempi. Liikuimme yhdessä todella harvoin ja silloinkin yleensä autolla. Kävimme molemmat lenkillä, mutta eriaikaan.
Olikohan Reino huomannut välttelyni? Mietin niitä kertoja kun olin kieltäytynyt elokuvasta tai pizzalle lähdöstä, selittänyt hataria tekosyitä miksi minun ei tehnyt mieli lähteä. Yleensä mies noissa kohtaa hymyili ja vaihtoi aihetta, luultavasti hän oli todella niin fiksu kuin olin kehunut ja tiennyt koko ajan mitä teen.
Kerran kävimme kylpylässä, mutta kylpylät ovat paikkoja joissa kaikki ovat pettämässä jotakuta, eivät ehdi katsoa keitä muita altaalla loiskii.
Rakastin Reinoa, mikä ihme sai tekemään noin? Kuvittelin jo selvinneeni kriisistä, olevani avoin edes itselleni. Aina kun luulin, että olisin sinut itseni kanssa tuli jotain tällaista.
Nyt en päässyt pakoon, mietin oliko Reino tahallaan ottanut yhteyttä äidin uuteen mieheen. Viimeksi kun kävin äidillä, puhuin jälkeenpäin Reinolle näitten suunnittelevan autokatosta. Tietysti tulin maininneeksi ettei Jouko osaa laskea kuinka paljon tavaraa tarvitaan tai miten perustukset tehdään.
Ehkä Reino oli soittanut, sopinut tapaamisen. Jotenkin niin, että jollen menisi mukaan, hän ainakin esittäytyisi äidilleni. Ihan kuin äiti ja Reino olisivat aikuisia ja minä joku keskenkasvuinen jolle piti näyttää, että näin aikuiset toimivat. Hemmetti olin jo kolmenkymmenen.
- Tulit jo, oliko rankka päivä? Kysyin kääntyen ikkunasta. Reino piti kansanopistolla kesäkursseja yliopistoon pyrkiville.
- Ei tänään, pikkukisut pitävät kollit aisoissa.
- Toivottavasti eivät kokeile kynsiään sinuun.
- Ei minuun, ei ainakaan paljoa.
- Ilkimys, mulkaisin miestä.
- Jouko pyysi että kävisin katsomassa sitä pohjaa, josta puhuit.
- Äiti soitti, muistuta että otan kirjan mukaan, vinkkasin kirjaan ja lehtiin päin
- Käyn suihkussa ensin, nämä helteet tekevät olon tukalaksi.
- Ota olut, minä ajan.
Reinon silmät olivat väsyneet, valvonut taas tehtävien kimpussa aamuyölle. Aikoinaan omat opettajani nakkelivat samat kalvot piirtoheittimelle vuosi toisensa jälkeen. Reino halusi että oppilaat saavat käyttää aivojaan. Mies uusi aina ainakin osan materiaalista seuraavaa ryhmää varten. Paneutui asiaan.
Olinkohan mustasukkainen noista yön tunneistakin? Useimmiten lueskelin alkuillan, odotin että Reino lopettaisi. Mies teki materiaalia kannettavalla keittiön pöydän ääressä. Katsoi aina välillä joko olisin nukahtanut. Joskus tuntui että katseellaan mies pyysi nukahtamaan. Toisinaan suutuin ja aloin nukkua.
Luulin jo etten enää osaisi suuttua. Näköjään osaan. Helppoa suorastaan, pitää vain olla vastassa ihminen jonka myöntää olevan vahvempi. Silloin voi luopua vastuusta ja langeta lapsellisuuksiin.
Avioliitossa olin aina kokonaisuuden näkijä, rauhantekijä, annoin tilaa ja vetäydyin riidoista. Nyt Reinon kanssa mökötin kuin kakara, enkä edes halunnut antaa periksi, kun mies tuli ja nauroi minulle. Osaan onneksi jo itsekin nauraa itselleni, aina ei vain jaksa. Haluaisin että Reino palvoisi minua, joka hetki niin kuin alussa. Utopiaa. Mutta minä haluan! Olenkohan taas 4-vuotias?
- Mitä mietit? Reino kysyi pyyhe lanteilla, kuivatessaan toisella sänkitukkaansa. Ei miehestä vielä nähnyt että tämä alkoi kaljuuntua. Leikkasin aina Reinon hiukset sängelle. Harmaa oli villin värinen, tumman harmaa. Ihan kuin hiukset olisi värjätty. Sitä en sentään ollut erehtynyt ehdottamaan.
- Ymm. En mitään.
- Jännittääkö?
- Mitä? Ei. Voi olla, en tiedä.
- Höpönassu.
Reinon partavesi tuoksui kiehtovalta, Ensimmäisen kerran kun tavattiin, nuuskuttelin samaa tuoksua, nyt tuoksu oli jäänyt huoneisiin.
Ajoin äidin talolle, Reino oli juonut oluen autossa ja laski pullon takajalkatilaan. Äiti oli pihalla, tutki alppiruusupensasta. Uteliaisuus äidin oli ulos ajanut. Hymähdin ja avasin auton oven. Reino kaivoi hanskalokerosta papereita mukaansa. Seurasin äidin ilmettä kun tämä näki Reinon. Ihan pienen hetken äidin silmissä välähti jotain, en ehtinyt erottaa, oliko se epäuskoa vai vinkeä ajatus että tämän takia siis... Äiti kasasi itsensä nopeasti, otti kukallisen hanskan kädestään ja käveli Reinon luo. Esittäydyttyään äiti pyysi meitä takapihalle. Jouko leikki kuistilla koiran kanssa, nousi laiskasti ja kätteli Reinoa. Reino istui ja levitti piirustukset tyhjälle pöydälle.
- Nämä mitä faksasit, tein näihin pari korjausta, ihan hyvät muuten, Reino ääni oli rauhallinen ja vakaa. Mies oli aina tilanteen tasalla.
Äiti astui sisään, mutisi jotain kahvista. Seurasin äitiä keittiöön. Istuin vihreän pöydän ääreen, tartuin pöydän päässä olevaan lehtipinoon ja siirsin sen sivupöydälle. Järjestelin aina kaikki tavarat nätisti pinoihin ja viikkasin käsiini saamat vaatteet. Yritin päästä tavasta, mutta tein sitä edelleen kun hermostuin.
Takapihalla märänkosteana tuntunut helle ei yltänyt pohjoisseinustalla olevaan keittiöön, musta koira laahusti sisään, läähätti ja joi vettä. Pysähtyi hetkeksi seuraamaan jäämmekö sisälle vai palaammeko ulos.
- Osku. Sanoin ja taputin jalkaa, koira tuli kuin hidastetussa filmissä silitettäväksi.
- Näyttää järkevältä, Äiti totesi kolistellen kuppeja.
- Ja on sitä.
- Mitä muuta?
- Tavallista. Äiti?
- Niin, äiti laski sokeriastian tarjottimelle ja pysähtyi hetkeksi katsomaan silmiini.
- Reino on vanhempi kuin Jouko. Kaksi vuotta. Mun mies on vanhempi kuin sun.
Äiti siirsi leivoslautasen tarjottimelle ja irrotti otteensa tarjottimesta. Nauru alkoi jostain pienestä ja melkein piilotetusta ja päättyi vasta kun molemmat nauroimme vedet silmissä ja miehet seisoivat ovella, orvon ja ulkopuolisen näköisinä.
- Siinä on varmaan vastusta riittävästi? Äiti pyrskähti.
- Toivottavasti, nauroin
- Missä? Jouko kysyi, Reino tyytyi katsomaan alta kulmien minuun, kuin tuhmaan lapseen.
- Ei missään, juodaanko kahvi tässä vai ulkona? Äiti kysyi.
- Ulkona on liian kuuma, Jouko murahti ja istui pöytään, hieraisten koiraa korvan takaa.
Arvostella saa ihan vapaasti
*********************************
- Takalo
- Äiti tässä, hei.
- Hei.
- Jouko ja Reino olivat sopineet jotain siitä autokatoksen pohjan katsomisesta.
- Niin?
- Ajattelin jos tulet, toisit samalla sen puutarhakirjan, siinä oli niin kivoja ideoita ja pitää tuo multa jonnekin… vai onko sinulla muita suunnitelmia?
- Ei.
- No kiva, ja kuule voisit tuoda niitä vanhoja viherpihalehtiä, sinähän tilasit sen joskus?
- Etsin ne jostain ja tuon jos löydän.
Laskin puhelimen pöydälle ja vedin henkeä. Umpikuja, ei kiertotietä, ei pikapassia.
Olin seurustellut Reinon kanssa liki kolme kuukautta ja tuon ajan olin saanut vältettyä yhteisiä esiintymisiä. Nyt kun asiaa olin pakotettu ajattelemaan, alkoi tuntua inhottavalta. Olinko tosiaan niin lapsellinen, että häpesin miestä jota rakastin?
Kehuin kyllä kaikille Reinon olevan ammattikorkean opettaja, hehkutin miehen älykkyyttä ja kielitaitoa. Sen olin jättänyt sujuvasti kertomatta, että mies oli 19 vuotta itseäni vanhempi. Liikuimme yhdessä todella harvoin ja silloinkin yleensä autolla. Kävimme molemmat lenkillä, mutta eriaikaan.
Olikohan Reino huomannut välttelyni? Mietin niitä kertoja kun olin kieltäytynyt elokuvasta tai pizzalle lähdöstä, selittänyt hataria tekosyitä miksi minun ei tehnyt mieli lähteä. Yleensä mies noissa kohtaa hymyili ja vaihtoi aihetta, luultavasti hän oli todella niin fiksu kuin olin kehunut ja tiennyt koko ajan mitä teen.
Kerran kävimme kylpylässä, mutta kylpylät ovat paikkoja joissa kaikki ovat pettämässä jotakuta, eivät ehdi katsoa keitä muita altaalla loiskii.
Rakastin Reinoa, mikä ihme sai tekemään noin? Kuvittelin jo selvinneeni kriisistä, olevani avoin edes itselleni. Aina kun luulin, että olisin sinut itseni kanssa tuli jotain tällaista.
Nyt en päässyt pakoon, mietin oliko Reino tahallaan ottanut yhteyttä äidin uuteen mieheen. Viimeksi kun kävin äidillä, puhuin jälkeenpäin Reinolle näitten suunnittelevan autokatosta. Tietysti tulin maininneeksi ettei Jouko osaa laskea kuinka paljon tavaraa tarvitaan tai miten perustukset tehdään.
Ehkä Reino oli soittanut, sopinut tapaamisen. Jotenkin niin, että jollen menisi mukaan, hän ainakin esittäytyisi äidilleni. Ihan kuin äiti ja Reino olisivat aikuisia ja minä joku keskenkasvuinen jolle piti näyttää, että näin aikuiset toimivat. Hemmetti olin jo kolmenkymmenen.
- Tulit jo, oliko rankka päivä? Kysyin kääntyen ikkunasta. Reino piti kansanopistolla kesäkursseja yliopistoon pyrkiville.
- Ei tänään, pikkukisut pitävät kollit aisoissa.
- Toivottavasti eivät kokeile kynsiään sinuun.
- Ei minuun, ei ainakaan paljoa.
- Ilkimys, mulkaisin miestä.
- Jouko pyysi että kävisin katsomassa sitä pohjaa, josta puhuit.
- Äiti soitti, muistuta että otan kirjan mukaan, vinkkasin kirjaan ja lehtiin päin
- Käyn suihkussa ensin, nämä helteet tekevät olon tukalaksi.
- Ota olut, minä ajan.
Reinon silmät olivat väsyneet, valvonut taas tehtävien kimpussa aamuyölle. Aikoinaan omat opettajani nakkelivat samat kalvot piirtoheittimelle vuosi toisensa jälkeen. Reino halusi että oppilaat saavat käyttää aivojaan. Mies uusi aina ainakin osan materiaalista seuraavaa ryhmää varten. Paneutui asiaan.
Olinkohan mustasukkainen noista yön tunneistakin? Useimmiten lueskelin alkuillan, odotin että Reino lopettaisi. Mies teki materiaalia kannettavalla keittiön pöydän ääressä. Katsoi aina välillä joko olisin nukahtanut. Joskus tuntui että katseellaan mies pyysi nukahtamaan. Toisinaan suutuin ja aloin nukkua.
Luulin jo etten enää osaisi suuttua. Näköjään osaan. Helppoa suorastaan, pitää vain olla vastassa ihminen jonka myöntää olevan vahvempi. Silloin voi luopua vastuusta ja langeta lapsellisuuksiin.
Avioliitossa olin aina kokonaisuuden näkijä, rauhantekijä, annoin tilaa ja vetäydyin riidoista. Nyt Reinon kanssa mökötin kuin kakara, enkä edes halunnut antaa periksi, kun mies tuli ja nauroi minulle. Osaan onneksi jo itsekin nauraa itselleni, aina ei vain jaksa. Haluaisin että Reino palvoisi minua, joka hetki niin kuin alussa. Utopiaa. Mutta minä haluan! Olenkohan taas 4-vuotias?
- Mitä mietit? Reino kysyi pyyhe lanteilla, kuivatessaan toisella sänkitukkaansa. Ei miehestä vielä nähnyt että tämä alkoi kaljuuntua. Leikkasin aina Reinon hiukset sängelle. Harmaa oli villin värinen, tumman harmaa. Ihan kuin hiukset olisi värjätty. Sitä en sentään ollut erehtynyt ehdottamaan.
- Ymm. En mitään.
- Jännittääkö?
- Mitä? Ei. Voi olla, en tiedä.
- Höpönassu.
Reinon partavesi tuoksui kiehtovalta, Ensimmäisen kerran kun tavattiin, nuuskuttelin samaa tuoksua, nyt tuoksu oli jäänyt huoneisiin.
Ajoin äidin talolle, Reino oli juonut oluen autossa ja laski pullon takajalkatilaan. Äiti oli pihalla, tutki alppiruusupensasta. Uteliaisuus äidin oli ulos ajanut. Hymähdin ja avasin auton oven. Reino kaivoi hanskalokerosta papereita mukaansa. Seurasin äidin ilmettä kun tämä näki Reinon. Ihan pienen hetken äidin silmissä välähti jotain, en ehtinyt erottaa, oliko se epäuskoa vai vinkeä ajatus että tämän takia siis... Äiti kasasi itsensä nopeasti, otti kukallisen hanskan kädestään ja käveli Reinon luo. Esittäydyttyään äiti pyysi meitä takapihalle. Jouko leikki kuistilla koiran kanssa, nousi laiskasti ja kätteli Reinoa. Reino istui ja levitti piirustukset tyhjälle pöydälle.
- Nämä mitä faksasit, tein näihin pari korjausta, ihan hyvät muuten, Reino ääni oli rauhallinen ja vakaa. Mies oli aina tilanteen tasalla.
Äiti astui sisään, mutisi jotain kahvista. Seurasin äitiä keittiöön. Istuin vihreän pöydän ääreen, tartuin pöydän päässä olevaan lehtipinoon ja siirsin sen sivupöydälle. Järjestelin aina kaikki tavarat nätisti pinoihin ja viikkasin käsiini saamat vaatteet. Yritin päästä tavasta, mutta tein sitä edelleen kun hermostuin.
Takapihalla märänkosteana tuntunut helle ei yltänyt pohjoisseinustalla olevaan keittiöön, musta koira laahusti sisään, läähätti ja joi vettä. Pysähtyi hetkeksi seuraamaan jäämmekö sisälle vai palaammeko ulos.
- Osku. Sanoin ja taputin jalkaa, koira tuli kuin hidastetussa filmissä silitettäväksi.
- Näyttää järkevältä, Äiti totesi kolistellen kuppeja.
- Ja on sitä.
- Mitä muuta?
- Tavallista. Äiti?
- Niin, äiti laski sokeriastian tarjottimelle ja pysähtyi hetkeksi katsomaan silmiini.
- Reino on vanhempi kuin Jouko. Kaksi vuotta. Mun mies on vanhempi kuin sun.
Äiti siirsi leivoslautasen tarjottimelle ja irrotti otteensa tarjottimesta. Nauru alkoi jostain pienestä ja melkein piilotetusta ja päättyi vasta kun molemmat nauroimme vedet silmissä ja miehet seisoivat ovella, orvon ja ulkopuolisen näköisinä.
- Siinä on varmaan vastusta riittävästi? Äiti pyrskähti.
- Toivottavasti, nauroin
- Missä? Jouko kysyi, Reino tyytyi katsomaan alta kulmien minuun, kuin tuhmaan lapseen.
- Ei missään, juodaanko kahvi tässä vai ulkona? Äiti kysyi.
- Ulkona on liian kuuma, Jouko murahti ja istui pöytään, hieraisten koiraa korvan takaa.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Ei kai mitään vikaa, Reinosta väkisinkin tulee ensimmäisenä mieleen ne aamutossu...
"Olin seurustellut Reinon kanssa liki kolme kuukautta ja tuon ajan olin saanut vältettyä yhteisiä esiintymisiä."
Kolme kuukautta tuntuu aika vähäiseltä tarinan kannalta vanhalta avioliittokonkarilta, kuten myöhemmin kerrot.
Ehkä äiti/tytär-miehet ikäerot olisi voinut ottaa enemmän irti, nyt liian kesyksi jäi.
Arvoasteikolla 1-10
Tästä vanhat 6
T. Sherlokki
Mullekki tulee aina Reinosta mieleen aamutossut, Reinoista se ei ole lainkaan huvittavaa.
mutta siis kiitos vaisusta palautteesta, luullakseni tämä on kypsä harjoitus nakattavaksi opelle.
Voin tietysti revittää hiukan enemmän ikäerolla. Toisaalta en edes tupannut tähän räväkkyyttä, vaan mietin lähinnä mitä tilanne ihan todellisuudessa olisi. Ja kolmesta kuukaudesta sanoisin...
että mikäli ollaan aikuisia, suhteet kehittyvät yleensä nopeammin kuin nuorena. Kuukausien salailu on hankalampaa jo siitä syystä, että aikuisten seurustelusuhteita ei katsota kokeiluina, tai ohihuuto juttuina. Jokainen jonka käsipuolessa esiintyy noteerataan tulevaksi kumppaniksi jonka kanssa vuosia eteenpäin eletään.
Jos taas luetaan novellia kuten se on kirjoitettu, näkyy että tytär on käynyt äidillään usein ja päinvastoin, puhelussa välit ovat suorat, kuten ne ovat jos nähdään viikottain tai useammin... joka taas ettei tytär ole kolmenkuukauden seurustelun aikana näyttäytynyt miehen kanssa julkisesti.. jolloin äiti ei ole kuullut "kyliltä" mitään mieshestä jne... mutta tämä menee niin selittelyksi, etten viitsi vaivautua selittämään enempää.
kaikki tuo olisi pitänyt tulla ilmi tekstistä, muttei ilmeisesti tullut, tai tietysti kun ajatellaan että lukija lukee tekstiä aina vasten omaa kokemuspohjaansa, eikä täällä liene runsaasti keski-ikäisiä :) jota en onneksi ole itsekkään.. niinp
No laitoin tämän saman aikuisemmallekin lukijakunnalle. Kiva katsoa mitä he olivat mieltä.. aikuiset naiset.
Jatkan harjoituksia.
s
Ei saa ottaa pingispalloa nekkuun. Kommentti oli vaisu ja keskenkasvuinen koska oon sellainen. En oo täällä kommentoinut joten en oo ammattikommentaattori, mutta jostain on pienenkin ponnistettava ja mulle nyt vaan tuli mieleen ne Reinot.
Oon havainnu, että teidän konkareiden kommentit on niitä ihan kiva -juttuja silloin kun teksti ei sano teille mitään. Mulle ei sanonu, kuin että joku isäkompleksi teitä naisia aina jossain vaiheessa taitaa vaivata. Ja tuosta jälkimmäisestä kommentista päättelin että tässä taitaa olla jotain omakohtaista kokemusta pelissä.
Yritän aikuistua, kunhan täytän ensin kakskyt vee. Sitä ennen kirjoitan vaisusti ja keskenkasvusesti.
minä nokkiini edes osaa ottaa :) totesimpa vain ettei selittely kannata, minun tehtävänihän olisi saada lukija näkemään tarkoitusperäni ikään, kokemusperään ja sukupuoleen katsomatta. Jossa siis en vieläkään onnistunut.
Omakohtaista kokemusta oli tuo koira. Tekstiin kun on tapana ujuttaa jotain käsinkosketeltavaa jota ei tarvitse selittää..
Kommentoinneista, osuit naulankantaan. Olen itse laiska kommentoimaan mitään, yleensä vilkaisen josko jotain tekstiä on suuresti ylistetty, vasta sitten vauvaudun lukaisemaan sen hätiköidysti läpi...
Isäkomplekseista en tiedä, voi olla, ehkä se tosiaan on myötäsyntyistä jos on nainen. Lisäksi pohdin tuota valta/lapsellisuus suhdetta, siinä ehkä oli jotain omaa kokemusta..
Kuuntelen tällä hetkellä Tomi Metsäketoa, mutta luulen, ettei se tee minusta aikuista naista. Mutta koska olet ilmeisesti saanut sen kohderyhmän huomion jotain muuta kautta, niin tässä joitain ajatuksia ei-niin-aikuiselta naiselta.
Tekstisi on sujuvaa. Hyvää peruskerrontaa, lukijan ei tarvitse kamppailla päästäkseen eteenpäin. Novelliksi tämä on ehkä hieman tasapaksu, mutta pystyn hyvin näkemään tämän romaanin osana. Minä voisin ihan hyvin lukea sen kirjan. Henkilöiden välinen ikäero on mielestäni kutkuttava asetelma ja sinulla on siihen hyvä näkökulma, joka varmasti vain syvenisi pidemmässä tekstissä. Päähenkilö(ttäre)si tuntuvat usein olevan jotenkin sellaisia sympaattisia, mutta sopivalla särmällä. Sellaisen kanssa viihtyisi luultavasti kohtuullisen mukavasti jopa kokonaisen kirjan ajan, välillä sympatiseeraten ja välillä vähän ärsyyntyen jostain sen edesottamuksista. Röyhkeästi voisin mennä henkilökohtaisuuksiin ja ehdottaa, että ne ehkä heijastavat jotain sinusta itsestäsi ;).
Taidat tällä tekstillä olla kirjoituskurssisi (tai mikä se nyt sitten onkin) stara. Toisaalta en ole koskaan ollut mukana millään tuollaisella, joten en tiedä tasoa. Niin, se on varmaan korkeampi kuin jonkun satunnaisen otoksen.
Aiemmin päässä soi Paula Koivuniemen Aikuinen nainen. Nyky-yhteiskunnan tereotypioiden kannalta katsottuna Koivuniemikään ei taida tehdä minusta aikuista naista, pikemminkin jonkin seksuaalisen vähemmistöryhmän edustajan.
Niin, ja minulle ei yhtään herännyt sellainen olo, että kolme kuukautta miehen salailua olisi turhan vähäinen aika tilanteen 'kärjistymiseen' (siis päähenkilön kokemuksen näkökulmasta). Onhan se nyt aika raskasta, jos ei edes lenkille voi yhdessä mennä, kun pelkää, että törmätään tuttuihin tai jotain (kuten muistaakseni tekstissä annettiin ymmärtää).
tekstiinhän sitä jossain määrin ujuttaa itseään. Ja se kuulemma on hyvä, sanovat viisaat.
Ilmeisesti olen varsin hyvä kynäilijä, koska mieheni suuttui tuosta ikihyvikseen... enkä tietenkään viitsi selitellä, miten aivoni tuollaista suoltavat, todentuntuisesti mutta täysin ilman totuuspohjaa...
Luulkoon nyt hän, että olen suhteillut vanhemman miehen kanssa todella syvissä vesissä... ´
Oikeasti huvittaa se, että noin voin todella poimia liki aitoja henkilöitä, liittää niitä ns. normaali arkeeni ja tehdä täysin luontevan, aidon tuntuisen kuvan tilanteesta, joka voisi olla totta, jonka kehykset ehkä ovat lujat.. mutta kuitenkin mukana on vain totuuden siemeniä ja mielikuvitusta...
Jokainen kirjankirjoittamis opashan alkaa sanoilla; avaa aivosi ja mieti entä jos....
Kiitos kaikille kommentoijille, minusta on hauska leikkiä entä jos elämillä... ja juu voitte poimia minut ulos tekteistäni, pala palalta.. mutta ensin pitäisi tietää mikä pala missäkin tekstissä on sitä aitoa, mikä kuvitelmaa...
Ironia on aitoa minääni... sanoin joskus, että huumorini kääntyy usein mustaksi ja ironiseksi jolloin siitä katoaa rento hauskuus..
Tuosta pidin kun sanoit, että tekstieni päähenkilölle ja hänen tyhmyydelleen on kiva suuttua/tuskastua... ihmisethän ovat usein ei niinkään säälittäviä, vaan kerrassaan typerryttävän tyhmiä. Noin aidoimmillaan :)