Jasmin Mäntylä

Jasmin saanut salmonellan täältä: "Käyttäjän jasminmantylaofficial profiilikuva
jasminmantylaofficial
Hyvä uusi tuttavuus @itsudemo_oulu #sushi 🍣 Näihin jää niin koukkuun..."
"asminmantylaofficial
Oon viettänyt hieman hiljaiseloa täältä somesta ja muualtakin... Sairastettiin tuossa pidemmän mittakaavan mukainen salmonella mun ystäväni kanssa; seurauksena siitä, kun käytiin kahdestaan syömässä parisen viikkoa sitten. Eipä siinä voinut muuta kuin maata, juosta vessassa ja levätä. Ihan järkyttävä tauti, mitä toivottavasti en enää ikinä joudu käymään läpi! Mutta joo, energiaa ei ollut kyllä mihinkään muuhun ja tän viikon oon ollut taas normaalisti töissä, mutta silti kaiken jäljiltä vatsa on ollut niin arkana ja kipeänä, että tää some ei ole ollut ihan ekana mielessä. Hengissä ollaan kuitenkin ja nyt hyvillä mielin kohti viikonloppua!"

että tälleen Jasmin mainostaa uutta sushipaikkalöytöään!!
31811
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 31

Vanhimmat

Ai Oulu on saanut oman Itsudemon. Kiva juttu, mutta salmonella ei.
Erittäin huonoa mainosta ravintolalle, ja koko ketjulle.

Äänestä

Salmonella tartunta tulee yleensä saastuneiden elintarvikkeiden tai veden kautta.

Äänestä

Käviköhän kokeissa, että oli varmasti salmonella?
Itse sairastin muutama vuosi sitten noroviruksen aiheuttaman vatsataudin ja se veti tosiaan mehut pois. Kesti muutaman päivän ja paino putosi lähes 5 kg, vaikka sanottavasti ei ylipainoa ole.
Noro tarttuu myös erittäin helposti, vaikka pöydän pinnalta, jos aikaisempi istuja on ollut viruksen kantaja.

Äänestä

Hyvää mainosta tuolle ruokapaikalle tosiaan. Varmaan kiittävät Jasminia.

Äänestä

Onko ruokapaikka tietoinen asiasta?

Äänestä

Kyllä kotimainen kethua olisi turvallisempi valinta, kai sitä on saatavilla myös Oulussa?

Äänestä

Älä yhdistä kahta eri päivitystä.
Jasmin ei ole maininnut tarkemmin, mistä tauti tuli.

Äänestä
  • Jasminilla 2.3. kuvat Itsudemo_oulu tägättynä ja myös servettien tekstit näkyy.
    Syömässä ystävänsä kanssa.
    Eilen 20.3. kirjoittaa saaneensa kaverin kanssa salmonellan, kun kävivät pari viikkoa sitten syömässä.
    Mitään muuta ravintolakuvaa ei näiden päivitysten välissä ole.
    Onhan tuo nyt ihan selvä, mistä ruikulitauti Jasminin mielestä tuli ja yrittäjälle ikävää, jos ei olekaan tauti tuolta peräisin.
    Tällaisten tutkiminen kuuluu viranomaisille, eikä missään nimessä asiakkaiden levitettäväksi.

    Äänestä

Instagramissa on kuvia ja tekstiä siitä missä on ollut syömässä.

Äänestä
  • Hän voisi kertoa pääsiäismenustaan. Kohtahan se on.

    Äänestä

Olipa tartunta mistä hyvänsä, sen selvittävät terveysviranomaiset, ja jatkotoimenpiteet kuuluvat heille. Jasmin ja hänen seuralaisensa tuskin ainoat asiakkaat ovat olleet.

Äänestä
  • Kun Jassu rassulle jotain joskus tapahtuu, se on heti kerrottava ihan kaikille, esim. ripuli on hänestä jo kertomisen arvoinen juttu.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kun Jassu rassulle jotain joskus tapahtuu, se on heti kerrottava ihan kaikille, esim. ripuli on hänestä jo kertomisen arvoinen juttu.

    Kyllä olis Jasmin kertonut ja kuvannut, jos olis jossain muuallakin käynyt syömässä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kun Jassu rassulle jotain joskus tapahtuu, se on heti kerrottava ihan kaikille, esim. ripuli on hänestä jo kertomisen arvoinen juttu.

    Salmonella ei ole mikä tahansa ripuli, vaan kuuluu tartuntautilain piiriin. Siksi kaikkien elintarvikkeiden kanssa tekemisissä olevilta työnteklijöiltäkin vaaditaan ns. salmonellatodistus.
    Talvella vasta uutisoitiin isosti kananmunatuottajatilalta löydetystä salmonellasta, ja kananmunia vedettiin kaupoista myynnistä.
    Tuliko kiukuteltua silloin uutisille ja sanomalehdille, jotka asiasta tiedottivat? Tai viranomaisille määrättyään vetää ne tietyn merkkiset kananmunat myynnistä?

    Eli tuosta ruokapaikasta pitää tehdä ilmoitus!! Ja jos on perätön väittämä et on salmonellan sieltä saanut ni ....

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Eli tuosta ruokapaikasta pitää tehdä ilmoitus!! Ja jos on perätön väittämä et on salmonellan sieltä saanut ni ....

    Asia kuuluu terveysviranomaisille, ei yksityisen ihmisen siitä tarvitse huolehtia. Riittää kun käy lääkärissa ja tauti todetaan.

    Äänestä

Nyt kertoo, että smoothie maistuu, sängyssä nautittuna.

Äänestä
  • Jassukka on aina tykännyt sänky- ja juomajutuista! 😉

    Äänestä

Voi Foodie. Miten se aina onnistuukin menemään päin mäntyä.

Äänestä

On myös täysin mahdollista että Foodie on foodannut itselleen tuon salmonellan. Muistelkaamme kalanpärekoria, joka kiersi kuvissa lämmössä aika tosi monta päivää.

Äänestä

Mistä Jasmin tiesi että sillä on salmonella?
Kävikö kokeissa?

Äänestä

Salmonellainfektion yleisimmät oireet ovat ripuli ja kuume.
Itämisaika on 6 - 72 tuntia. Salmonellabakteeri voidaan todeta ulostenäytteestä viljelyllä tai yhdistetyllä PCR- ja viljelytutkimuksella.

Äänestä
  • Onko Jasmin antanut ulostusnäytteen ja sitten todettu salmonella?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Onko Jasmin antanut ulostusnäytteen ja sitten todettu salmonella?

    Ihan varmasti sekin olisi kerrottu, jos olisi älynnyt niin tehdä!

    Äänestä

Mulla oli 70-luvulla ruokamyrkytys kun söin herkkusienipitsan Tampereella yhdessä ravintolassa. Olin todella huonossa hapessa seuraavan yön opiskelijaboksissani yksinäni. Pelkäsin että heitän veivini kun tavaraa tuli moelmmista päistä ja vesikään ei pysynyt pakissani. Onneksi tokenin seuraavani aamuna ja könysin luennolla.

Äänestä
  • Jassuhan olisi varmaan laittanut kuvankin "söpöstä" kakkapurkista. Tapahtuma nääs sekin!

    Äänestä

Klo 09:34, jospa sinulla olikin pelkkä sienimyrkytys.

Äänestä
  • Pitsassa oli pilaantuneita herkkusieniä.

    Äänestä

Jasminilla on todella iso perse nykyään, ihan helevetin iso, pitäs laittaa kyltti Ylileveäkuljetus

Äänestä
  • Normaalikokoinen

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Normaalikokoinen

    Just joo, niin iso että roikkuu jo. Olen kuullut että sillä perseellä on oma postinumero.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi kirjoitti:

Jasmin saanut salmonellan täältä: "Käyttäjän jasminmantylaofficial profiilikuva
jasminmantylaofficial
Hyvä uusi tuttavuus @itsudemo_oulu #sushi 🍣 Näihin jää niin koukkuun..."
"asminmantylaofficial
Oon viettänyt hieman hiljaiseloa täältä somesta ja muualtakin... Sairastettiin tuossa pidemmän mittakaavan mukainen salmonella mun ystäväni kanssa; seurauksena siitä, kun käytiin kahdestaan syömässä parisen viikkoa sitten. Eipä siinä voinut muuta kuin maata, juosta vessassa ja levätä. Ihan järkyttävä tauti, mitä toivottavasti en enää ikinä joudu käymään läpi! Mutta joo, energiaa ei ollut kyllä mihinkään muuhun ja tän viikon oon ollut taas normaalisti töissä, mutta silti kaiken jäljiltä vatsa on ollut niin arkana ja kipeänä, että tää some ei ole ollut ihan ekana mielessä. Hengissä ollaan kuitenkin ja nyt hyvillä mielin kohti viikonloppua!"

että tälleen Jasmin mainostaa uutta sushipaikkalöytöään!!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu