Somaleilla ei ole mitään oikeaa pakolaissyytä olla suomessa. Heidän tehtävä on toimia tuontidemareina, Demaripuolueen kannatuksen säilyttämiseksi. Demarit ostavat verorahoilla ääliä Somaliyhteisöltä. Somaleiden kulttuuriyhdistys lupaa rahallista tukea vastaan yhdessä äänestää kaikki Demareita.
Demarit ostavat verorahoilla ääniä Somaliyhteisöltä
Anonyymi
5<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Ne on naisia kaikki.
Tämä on täysin mahdollista, koska tätä ilmiötä käyttävät yleensäkin vasemmistohyysärit eri maissa. He saavat lisää äänestäjiä edsukuntavaaleissa vasemmistolle, kun maahan saapuneet saavat Suomen kansalaisuuden.
Itse olen kuullut tämän saman mielipiteen myös USA:n porukoilta. Siksi Biden laittoi rajat taas auki, mutta ne kai tukkeutuivat "ryysiksestä". Uusi ilmiö oli se, että lähetettiin E-Amerikan puolelta ja Meksikosta lapsia ilman vanhempia USA:n puolelle. Nämä ovat niitä ns. ankkurilapsia. Nämä pari viimeistä lausetta ovat ihan tuoretta uutisaineistoa.
Kunnallisvaaleissa ei tarvitse olla suomenkansalainen. Äänioikeus on, jos on henkikirjoilla kunnassa.
Kyllä YK päättää kenellä on syy päästä Eurooppaan maahanmuuttajaksi ja Euroopassa päätetään kuka joutuu Suomeen. Suomi ottaa avosylin vastaan, vaikka täällä ei kunnon elämän edellytyksiä ole.
No jokos sinä kuolit vailla elämän edellytyksiä?
Ostakaa omilla rahoillanne