Olen 38-vuotias nainen. Elämässäni on ollut monia vastoinkäymisiä parin vuoden aikana, ihan pieniä mutta monta. Ja vähän isompiakin.Tuntuu, että mikään osa-alue elämässä ei enää toimi, paitsi uusi rakkaus. Erottuani lasteni isästä olen löytänyt uuden rakkauden noin kolme vuotta sitten. Uusi mies toi minulle onnen pitkän ja huonon parisuhteen jälkeen. Kaikki on hyvin siltä osin. Työelämässä tökkii. Olen lähihoitaja ja töissä kotihoidossa. Huono ilmapiiri on käsinkosketeltavaa. Minua suorastaan oksettaa, kuinka paljon pahaa työntekijät puhuvat toisistaan, niistä, jotka eivät ole paikalla! Luultavasti myös minusta. Suuri asia on se, että 15-vuotias tyttäreni on ollut melkein pari vuotta sijoitettuna, siirtynyt laitoksesta toiseen. Ennen niin kiltille tytölle tuli murrosikä todella pahana, alkoi kokeilla alkoholia ja jopa huumeita. Pyysimme tytön isän kanssa apua sosiaalitoimistosta jolloin hänet sijoitettiin pyynnöstämme. Karkaili laitoksista junalla pummilla milloin minnekin ryyppäämään. Suuri huoli lapsestani ja unettomuus tytön ollessa hatkoilla sai minut lopulta masentumaan. Sain lääkkeet masennukseen jonka jälkeen aloin voida paremmin. Söin lääkkeitä muutaman kuukauden ja kävin terapiassa, kunnes aloin taas tuntea oloni kunnolla hyväksi. Sitten niihin aikoihin peräkanaa kaksi autoa meni rikki ja päätyi romutettavaksi. Nuoremman tytön kanssa asuimme kerrostalossa joka yhtäkkiä kuhisi pieniä torakoita! Ja koko talo jouduttiin evakuoimaan. Miesystäväni on ollut koko ajan tukena, mutta jotenkin alkoi tuntua, että kaikki vaan menee pieleen eikä mistään saa otetta. Alkoi tulla päivittäin synkkiä ajatuksia. Nyt ongelmana on se, että olen kehittänyt itselleni ns. alter egon olemassa olevasta ihmisestä jota en tunne mutta jota ihailen. Täällä Suomessa asuva kaverin kaverin entinen kaveri. Siis ihan vain joku mutta tiedän nimeltä. Asuu kaukana eikä ystäväni eikä kukaan ole tekemisissä hänen kanssaan. Tiedän vain nimen ja sitä kautta olen katsonut hänen julkisia kuviaan ja juttujaan instagramissa. Hän on aika paljon minun näköinen ja nyt olen alkanut olla "hän" silloin, kun harmittaa. Hän on täydellinen äiti ja ihminen, tai niin kuvittelen olevan. Olen alkanut ostaa samanlaisia vaatteita kuin hän ja jopa töissä sanoin että minulla on lempinimi, minua saa alkaa kutsua sillä nimellä. Tämä nimi on ihailemallani naisella. Hän on "pakokeinoni" en silti mitenkään stalkkaa häntä! Tai no tavallaan stalkkaan kun katson kuvia, mutta ne ovat julkisia... tiedän, että se on sairasta. Mutta se helpottaa elämääni ottaa tämä moodi päälle, kun ahdistaa oma elämä ja itseni liikaa. Toivon, että joku ymmärtäisi. Mitä teen??
Sivupersoona
Anonyymi
2<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Pakenet pahaa oloa mielikuvitukseen. Kevennät tällä tavalla liian raskasta taakkaa.
Se on mielen tapa suojautua, ei mitenkään "sairasta" tai omituista.
Toisaalta on hyvä että sinulla on pakopaikka jossa hengähtää ja elää hieman erossa kuormittavasta arjesta.
Sinulle on kerääntynyt paljon kestettävää ja siihen ihan pienikin määrä lisää voi romahduttaa koko rakennelman. Voisitko ajatella mennä keskustelemaan tästä jonnekin? Koska työskentelet kotihoidossa teillä varmasti on työpaikkalääkäri, aloita sieltä.
Ei ihminen kestä mitä tahansa. Sinulla on oikeus hoitaa ja huolehtia itsestäsi, itse asiassa velvollisuus. Itseäsi ja lapsiasi kohtaan.
Tuo niin tyypillinen tapa suomalaisilla että täytyy jaksaa yksin, täytyy purra hammasta ja kestää vaikka mikä olisi. Täytyy unohtaa itsensä ja uhrautua toisten takia. Ei saa olla heikko. Ihminen menee rikki. Ihminen ei ole kone.
Hae ihmeessä apua! Et ole hullu etkä omituinen, reagoit terveesti liian raskaaseen tilanteeseen. Voimia sinulle ja hyvää kevättä!
terv. toinen kotisairaanhoitaja
Kiitos kommentistasi <3 tuntuu hyvältä, kun joku ymmärtää. Pitää yrittää rohkaistua ottamaan yhteyttä ja kertoa