Ei kai taas

Luin Länsi-Suomesta huolestuttavia uutisia. Rauman telakka neuvottelee taas 2 uudesta aluksesta, tehtäväksi raumalla. Nyt nimiä kerämään tämän hulluuden lopettamiseksi. Taas tulee lisää ulkomaalaisia raumalle tuomaan epäjärjestystä ja tauteja. On muutenkin huolestuttavaa, kun kaupungin joka laidalle tehdään investointeja. Lakarin alue laajenee, tehdään uutta sahaa Botnian viereen, on kaikenlaista projektia raumalla. On suuri vaara, että juuri Raumalaiset eivät saa töitä näihin paikkoihin. Tulevat tänne muualta suomesta, tai jopa ulkomailta töitä tekemään. Nyt kaikki Raumalaiset joukolla vastustamaan tällaista hullutusta. Antakaa meidän olla rauhassa täällä, älkää tulko tänne töinenne riehumaan. Ei jatkoon.
2228
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Jatkan vielä vähän avaukseen. Raumalla on kuulemma kymmeniä, jopa yli sata ulkomaalaista sairaanhoitajaa. Olen myös nähnyt kaupan kassalla ulkomaalaisia ihmisiä töissä. Kyllä nyt pitää heti vaihtaa sairaanhoitajat Raumalaisiksi, samoin kaupan kassat. Nyt vaan kaikki joukolla työhön, kertomaan kuinka paljon haluaa sairaanhoitajaksi ja kassalle töihin. On paljon muitakin paikkoja johon tarvitaan Raumalaista työvoimaa. Toisaalta mahtaako rehtiä raumalaista työvoimaa olla tarjolla tarvittavaa määrää. Siinäpä pulma.

Äänestä

Nyt mää olen kauhian hämmästyny. Paljon kirjoituksia ulkomaalaisista työntekijöistä raumalla. Kun ehdotan jotain asialle tehtäväksi, kukaan ei ota kantaa. Oliko sittenkin vain tuuleen huutelijoita. Ei ihan nähty asian ydintä, visiin.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Luin Länsi-Suomesta huolestuttavia uutisia. Rauman telakka neuvottelee taas 2 uudesta aluksesta, tehtäväksi raumalla. Nyt nimiä kerämään tämän hulluuden lopettamiseksi. Taas tulee lisää ulkomaalaisia raumalle tuomaan epäjärjestystä ja tauteja. On muutenkin huolestuttavaa, kun kaupungin joka laidalle tehdään investointeja. Lakarin alue laajenee, tehdään uutta sahaa Botnian viereen, on kaikenlaista projektia raumalla. On suuri vaara, että juuri Raumalaiset eivät saa töitä näihin paikkoihin. Tulevat tänne muualta suomesta, tai jopa ulkomailta töitä tekemään. Nyt kaikki Raumalaiset joukolla vastustamaan tällaista hullutusta. Antakaa meidän olla rauhassa täällä, älkää tulko tänne töinenne riehumaan. Ei jatkoon.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu