Mielestäni kiusaamisen takana on porukan narsistit. He haluavat alkaa nokkia sellaista, joka on heidän mielestään epäsopiva, heikko, hauras, erilainen, joka ei kuulu joukkoon. Sellaisen narsisti haluaa porukasta ulos. Jos häntä ei saa silmistä pois, niin kaikenlainen syrjintä ja väheksyntä kuvioon sitten. Mikäli narsisti löytää halveksutun seurustelukumppanin, kiusaaminen alkaa jossain vaiheessa. Hän kun huomaa epätäydellisen ja pelkää sellaista.
Syrjintä on ryhmän ulkopuolelle jättämistä. Periaatteessa jonkun asian erilaisuus tai ajattelu eri tavalla voi johtaa syrjintään. Syrjittyä ei haluta jonnekin, häntä ei hyväksytä sisään, jos hän ei ole tietynlainen. Syrjijät tietävät itsekin syyllistyneensä syrintään. Siihen voi olla syynä esim. se, että syrjittyä hävetään. Häntä ei haluta näyttää tietyissä porukoissa. Paremmissa piireissä ei narsisti halua syrjityn olevan, eikä halua paremmille näyttää, että hänellä on tuollainenkin kaveri- tai tuttavapiirissä.
Syrjitty luultavasti tietää itse, ketkä häntä häpeävät ja syrivät. Mutta syrjijät voivat yrittää peittää rikostaan haukkumalla syrjittyä pelkästään takaa päin. Edestä päin haukuttaessa siitä saa helposti suoran kiusaamisen ja kiusaajan maineen. "Sosiaalinen juoruaja" haukkuu pelkästään takaa päin, ettei tekisi kiusatulle kovin ahdistavaa oloa.
Kiusaaminen ja syrintä
21
347
Vastaukset
- Anonyymi
Geelistä johtuu, aivogeelistä. Ne vaan ovat sellaisia. Hitaammat geelit, sameammat.
- Anonyymi
Osa narsisteista osaa uhriutua sen verran hyvin, että en ole varma miten välttämätöntä narsismi on myös kiusaajalle.
Omassa pienessä päässäni olen jakanut kiusaamisen kannalta ihmiset vähän kuin kahteen ryhmään. Kutusun ensimmäistä ryhmää vaikka tefloniksi, tai sivusta seuraajiksi. Ihmiset joilla on oikeastaan niin hyvä itsetunto, elämäntilanne jne. Että heihin se kiusaaminen ei oikein vaikuta, voi olla että heitä kokeillaan kiusata, mutta se ei oikein tartu heihin pysyvästi.
Sitten on tämä loppu “ongelma” porukka, joilla kullakin on hyvä kasa erilaisia ongelmia, ja tämä on myös se porukka mistä tulee sekä kiusaajat, että kiusatut.
Jos siinä viitekehyksessä narsisti voi jotenkin tiedostaa tai valita, että on parempi olla kiusaaja kuin kiusattu, niin ehkä joo.
Itselläni ei ole niin paljon tietoa, niin laajoista asioista kuin kiusaaminen tai narsimi, että voisin tämän suorempaa syy yhteyttä rakentamaan niiden välille.- Anonyymi
Tuota tefloniksi nimeämääsi pystyy myös kyllä näyttelemään, vaikka oikeasti pahoittaisikin mielensä. Uskon kyllä juurikin tuon suhtautumisen kiusaamiseen tai syrjimiseen olevan jollain tavoin merkkityksellistä. Toiset vain osaavat jättää omaan arvoonsa halpamaiset ja typerät ihmiset.
- Anonyymi
Narsismiin kuuluu aina pala sadismin, ja esim. Psykiatreisksi hakeutuu narsitis sadistiset ihmiset jotka ihalee valtaa ja voimaa ja sitä että psykiatrin ammatissa on rajoittamaton oikeus pidättää ihmisiä jotka ei ole rikosta tehneet.
Lisäksi psykiatrit saavat ääri suuren nautinon ihmisten leimaamisesta ja psykolokisesta kidutuksesta, näyryytyksestä, alistamisesta, nujertamisesta ja itsetunnon kitkemisesta
Leimoilla yksilön tekeminen muiden silmissä - naurettavaksi - ei uskottavaksi - lain suojattomaksi. Jonka he voi rajoituksetta pidättää Kuin KGB, ellet yksilö ole marxismin, tässä tapauksessa psykiatrian kidutuksen kanssa yhteistyöhalininen.
Narsimi ja sadismi näkyy psykiatrista esim. He on listanneet kaikki kehon kivut mielisairaiden merkiksi ja moni syöpä ja aivokalvon tulehdus on heidän akitaation takia kuollut tai selvinnyt hengissä Jumalan avulla tappavasta aivokalvon tulejduksesta jonka hoito on estetty psykiatrien puoskaroinnilla ja yli viisaudella,
Psykopatia estää heitä kojraamasta kun yksityiseltä tuodaan oikea diaknoosit,
Nuo despootit ei korjaa vaan lyö lyöntiä jälkeen syksilöä valehdellen "on siellä mielisairauttakin" joka on valhe kun rajuista aivokalvon tulejduksesta puoskarit tekee hullun papruja,
Psykiatrin ammatti on tyypillinen ammatti joka on niin täynnä yliviisautta, puosrointia ja yksilön mitätätöintiä, että siihen kykenee vain narsistinen psykopaatti sadisti. - Anonyymi
Älä yritä väittää, että kiusaaminen olisi kiusatun syy tai vika. Kiusattu on yleensä se kuka on valittu porukan syntipukiksi, jotta muiden virheitä ei huomattaisi ja olisi Sosiaalinen hierarkia. Tällaista ylläpitävät uskovat, että ihmiseen pätee luonnonlait missä heikoin selviää nokkimalla tai aggression kautta. Erittäin pystyvä fiksukin ihminen voi tulla kiusatuksi jos kateellinen saa muut mukaan touhuun. Toki hyvällä itsetunnolla varustettu pärjää paremmin kuin joku jolla on jotain erityistä, mutta jokaiselle löytyy elämässä hetkiä jolloin ei ole vahvimmillaan ja silloin voi vahvakin joutua kohteeksi.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Narsismiin kuuluu aina pala sadismin, ja esim. Psykiatreisksi hakeutuu narsitis sadistiset ihmiset jotka ihalee valtaa ja voimaa ja sitä että psykiatrin ammatissa on rajoittamaton oikeus pidättää ihmisiä jotka ei ole rikosta tehneet.
Lisäksi psykiatrit saavat ääri suuren nautinon ihmisten leimaamisesta ja psykolokisesta kidutuksesta, näyryytyksestä, alistamisesta, nujertamisesta ja itsetunnon kitkemisesta
Leimoilla yksilön tekeminen muiden silmissä - naurettavaksi - ei uskottavaksi - lain suojattomaksi. Jonka he voi rajoituksetta pidättää Kuin KGB, ellet yksilö ole marxismin, tässä tapauksessa psykiatrian kidutuksen kanssa yhteistyöhalininen.
Narsimi ja sadismi näkyy psykiatrista esim. He on listanneet kaikki kehon kivut mielisairaiden merkiksi ja moni syöpä ja aivokalvon tulehdus on heidän akitaation takia kuollut tai selvinnyt hengissä Jumalan avulla tappavasta aivokalvon tulejduksesta jonka hoito on estetty psykiatrien puoskaroinnilla ja yli viisaudella,
Psykopatia estää heitä kojraamasta kun yksityiseltä tuodaan oikea diaknoosit,
Nuo despootit ei korjaa vaan lyö lyöntiä jälkeen syksilöä valehdellen "on siellä mielisairauttakin" joka on valhe kun rajuista aivokalvon tulejduksesta puoskarit tekee hullun papruja,
Psykiatrin ammatti on tyypillinen ammatti joka on niin täynnä yliviisautta, puosrointia ja yksilön mitätätöintiä, että siihen kykenee vain narsistinen psykopaatti sadisti.Psykiatri, psykologi, terapeutti yms. ovat tunnetusti ammatteja, joissa ei ole minkäänlaista vastuuta, saati tulosvastuuta. Lääkärit joutuvat joskus huonoon maineiseen ja jopa oikeusistuntoihin, kun potilas kuolee tai vammautuu, mutta psykoammattilaisen potilaan/asiakkaan voinnin kehityksellä ei ole väliä.
Palkka on hyvä ja työajat voi pitkälti itse päättää. Psykiatri saa kirjoitella reseptejä, mutta psykologeilla sun muilla ei ole sitäkään huolta kannettavanaan. Työ on juttelua ja lausuntojen kirjoittelua. Jos asiakkaan pärstä ei miellytä tai hänestä on ikävänkuuloista ennakkotietoa, kirjoitetaan hänen jatkonsa kannalta epäedulliset lausunnot ja kivoillle ihmisille taas jotain kivaa.
- Anonyymi
Aloittaja on oikeassa. Mutta kerron lisää. Tarvitaan vain yksi vallanhimoinen, ilkeä manipuloiva narsisti sekä useampia harmaita tyyppejä, jotka ovat luontaisia seuraajia ja samaa mieltä "pomon" kanssa. Heidät voi muutamalla valheella tai muulla palkkiolla yllyttää jonkun heikommassa asemassa (niissä ympyröissä) kimppuun.
Ihmisillä on tapana ja halu olla samaa mieltä. Sitä sanotaan konformatiivisyydeksi. Jos narsisti saa ryhmän puolelleen, niin hän saa sen myös näkemään jonkin asian hänen tavallaan, vaikkei se olisi totta. Ja jos hän on aito sellainen, niin hän myös kokeilee surutta rajoja, kuinka pitkälle voi mennä. Kaikki heistä ei ole vankimielisairaalassa vaan osa on jossain paikoissa jossa voi käyttää valtaa toisen yli, ja heilutella toisen kohtaloa hänen nenänsä edessä. Psykopaatti ei välitä siitä että sanot häntä psykopaatiksi.- Anonyymi
Minä ainakin yhdyn kirjoitukseesi
- Anonyymi
Mun äiti on muuttunut entistä pelottavammaksi varsinkin uudelleen toisella tavalla tapahtuneen fyysisen sairastumiseni myötä. Hän on tehnyt vähän outoja juttuja puhunut outoja puheita ja kuulostaa odottavan kuolemaani. On mielestäni psykopaatti tosiaankin,
popiuuu - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mun äiti on muuttunut entistä pelottavammaksi varsinkin uudelleen toisella tavalla tapahtuneen fyysisen sairastumiseni myötä. Hän on tehnyt vähän outoja juttuja puhunut outoja puheita ja kuulostaa odottavan kuolemaani. On mielestäni psykopaatti tosiaankin,
popiuuuEn edes halua enää mitään henkistä yhteyttä äitiini. Koen epäreiluksi ettei minua tuettu yhteyden katkaisemisessa 8 vuotta sitten vaikka ihan valtavasti pyysin ja pyysin., Olisin voinut säästyä sairastumiseltakin jpysyä hengissä pidempään.
poiuuuuu - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
En edes halua enää mitään henkistä yhteyttä äitiini. Koen epäreiluksi ettei minua tuettu yhteyden katkaisemisessa 8 vuotta sitten vaikka ihan valtavasti pyysin ja pyysin., Olisin voinut säästyä sairastumiseltakin jpysyä hengissä pidempään.
poiuuuuuMinun äitini kysyy vaan saatuani sairauskohtauksenkin kylmästi, että "Voiksä vielä ens yönä kuolla siihen samaan ?"
En voi. Ja poliisin pitää tutkia jos kovasti alkaa kuoleminen edistymään.
poioiuu - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Minun äitini kysyy vaan saatuani sairauskohtauksenkin kylmästi, että "Voiksä vielä ens yönä kuolla siihen samaan ?"
En voi. Ja poliisin pitää tutkia jos kovasti alkaa kuoleminen edistymään.
poioiuuEn halua kuunnellaenää mitään kamalia juttuja. Vaikka kuinka sairaana pitäisi elää niin mieluummin ilman niitä kamalia juttuja.
pouuyyyyh - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
En halua kuunnellaenää mitään kamalia juttuja. Vaikka kuinka sairaana pitäisi elää niin mieluummin ilman niitä kamalia juttuja.
pouuyyyyhKyllä minun äitini on kiusannut minua vuosikausia. Mä en oikein voi käsittää kuinka ihmiset eivät muka sitä huomaa, ja miksi kukaan ei suhtaudu asiaan kriittisesti.
ppooiiuuuu - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kyllä minun äitini on kiusannut minua vuosikausia. Mä en oikein voi käsittää kuinka ihmiset eivät muka sitä huomaa, ja miksi kukaan ei suhtaudu asiaan kriittisesti.
ppooiiuuuuMulle asia on aivan kirkkaan päivänselvä ja ollut jo pitkään.
ppioiuuu - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mulle asia on aivan kirkkaan päivänselvä ja ollut jo pitkään.
ppioiuuuHuvittavaa suorastaan on se, että moni jopa luulee minun äitiäni jotenkin minua älykkäämmäksi, vaikkei hän lähimainkaan tavoita minun älyäni.
Miten se on mahdollista, ettei he näe mitään....
ppoiuiuu - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Huvittavaa suorastaan on se, että moni jopa luulee minun äitiäni jotenkin minua älykkäämmäksi, vaikkei hän lähimainkaan tavoita minun älyäni.
Miten se on mahdollista, ettei he näe mitään....
ppoiuiuuMutta mun ei ehkä enää kannattaisi sokeita seurata...
ppoiuuuu
- Anonyymi
Pitihän sekin kokea että omat henkilökohtaiset tiedot levitetään , pilkka kirjoituksia kuvan kera, ulkona sama jatkuu , kävelytyylin matkimista , kuvaamista
- Anonyymi
Aika hauskahan tämäkin kokemus on. Kai sitä on joku niin kiinni toisessa kaikesta huolimatta, että jaksaa sitten vaikka näin toimia? Kertoo enemmän tekijästä kuin kohteesta.
- Anonyymi
Enemmistö on konformatiivisua perässähiihtäjiä joilta puuttuu aidot moraaliarvot. Siten lähtevät heti mukaan vaikka tuntemattoman kiusaamiseen, koska muutkin niin tekevät. Narsistinen manipuloija tietysti käyttää tätäkin hyväkseen niin että alkaa puhua kohdehenkilön olevan "hankala" henkilö ja outo. Sitten laittaa muutaman juorun liikkeelle ja pian kaikki huomasvat uhrin olevan jatkuvasti pahalla päällä (syystäkin, koska ympärillä juonitellaan, tai yksi juonittelee, mutta muut eivät näe sitä). Siitä tilanne on helppo eskaloida. Manipuloija iskee aina tilaisuuden tullen, yleensä selän takana. Pyörittää koko yhteisöä. Muiden pitää ajatella samoin kuin hän. Ego kuin Napoleonilla.
- Anonyymi
Luonnehäiriöisen narsistipsykon vaikutuksia ryhmän käyttäytymiseen on vähän tutkittu ja/tai tietoa ei sovelleta käytäntöön.
Jos edes osa luonnehäröilijöistä saataisiin poimittua muista erilleen jo kouluaikoina, säästettäisiin mielenterveyskuluissa ja työkyvyttömyyseläkkeissä, kun suurempi osa nuorista saisi käydä peruskoulunsa rauhassa ja hankkia ammatin.
Ihannemaailmassa myös työelämä puhdistettaisiin psykokiusaajista. Käytännössä sieltä joutuvat sivuraiteelle heidän uhrinsa. Nohevimmat työpsykologit ja konsultit saattavat kyllä havaita ongelmien alkulähteen, mutta tämä on lähes aina johdon erityisessä suojeluksessa, jolloin mikään ei muutu. Uhri saa kyllä lähtökehotuksen ja kiusaaja jatkaa toimintaansa.
- Anonyymi
Kyläkiusaamisissa hovin tekemiset korostuu. Ihmiset maalla on idiootteja!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kiitos nainen
Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik113465MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."
Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar681868Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?
Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun5411566Kirjoita yhdellä sanalla
Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin801178Olet hyvin erilainen
Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja61992Yksi syy nainen miksi sinusta pidän
on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s33958Hyödyt Suomelle???
Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt209872- 170823
Hyvää Joulua mies!
Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o59816Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!
Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill3768