Missä asioissa tarvitset itsekuria ?
Elämänhallinta itsekuri
12
60
Vastaukset
- Anonyymi
Noo, esim. herkujen välttelyssä
- Anonyymi
Pitää paikkansa, kun kertynyt vyötäröä liikaa ja huvittavinta kun muuten sopusuhtainen, ruokahalua varsingin herkut suklaasta lähtien maistuisi.
Toinen mikä vaatii on kuntoilu, vielä onnistunut mut vaatii tahtoa.
- Anonyymi
Joskus uloslähtöä=lievää kuntoilua vaan siirtää, on niin mukava sohvalla lueskella. Harvoin annan periksi ja lojun. Vähän nuhjuinen olo tulee. Useimmiten patistan itseni liikkeelle ja kas kummaa, kilometrin kävelyn jälkeen jo tuntee iloa että lähti.
- Anonyymi
Täällähän monella ei ole itsekuria ja he ovat köyhiä ja sairaita ja kertovat miten pienituloisen sitä ja tätä
NojaTuolin lisäksi täällä pitäisi olla SalonkiVaunu-keskustelua, missä isovanhemmille opeteaan sijoittamaan edes alkeet, ne ehtii vielä opetella
mutta vaatii itsekuria. Kertokaa lapsillenne että jos he pystyvät omilleen lahjoittamaan 100 000 ehkä 50 000 per nenä niin itsekurilla
tästä pystyy keräämään niin tuottavan että pääsee eläkkeelle milloin tahtoo 30-iän jälkeen tai paremmin voi valita mitä tekee että
työn sijasta saa opiskella ikänsä ja nostaa palkkaa kuten minä
Siinä oppii aika paljon kun saa 50 vuotta elämästään opiskella palkalla
mutta se vaatii itsekuria- Anonyymi
netin selailussa, juttua löytyy koko ajan, olen utelias :)
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
netin selailussa, juttua löytyy koko ajan, olen utelias :)
Kah täällähän sinäkin missäs muualla. :(
- Anonyymi
Liikaa sanoja, en ymmärtänyt yhtään. Putouksen Pönttö.
Kun menen pinterestiin,
varsinkin jos keskellä yötä menen sinne.
se imaisee niin helposti, sivulta sivulle ja taas toiselle,
jatkuvasti löytyy jotain uutta...
kyllä ihmiset ovat kekseliäitä.- Anonyymi
En kerro.
- Anonyymi
Kuntoilu on ikävän tylsää kuntolaitteilla, kohta pääsee tutulle polulle kun lumet häipyy, häipyy kun vielä yli 60 cm hiihtäminen jäi lopullisesti, tasapaino heikentynyt.
Mikä parasta kevät mukavalla mallilla, lumien sulamista odotellessa voi istua parvekkeella kun aurinko paistaa. - Anonyymi
olen varsinainen sokerihiiri, joten tarvitsen itsehillintää jotta en päivittäin herkkuja syö.
- Anonyymi
Välillä on tekemistä,kun yle-veroa makselee.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1701083
Anteeksipyynnöstä
Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän132847- 84783
- 51728
Olisitko oikeasti valmis rikkomaan
Perheesi? En haluaisi sitä, mutta ne on teidän välisiä asioita. Voin olla sinulle vain kaverikin… ei paineita. Minä kesk55529Stubb munasi - Suomessa kuuluu liputtaa Suomen lipulla
Presidentinlinnan ja Mäntyniemen salkoihin nostettiin sateenkaariliput lauantaina. Suurin osa kansasta ei varmasti pidä294525Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies
Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?37521Martinan tarve valehdella.
Miksiköhän Martina valehtelee niin paljon,onko hän tietoinen siitä että valheistaan jää useimmiten kiinni? Esimerkkinä t215479- 49477
Kalle irtisanoutui
Kävi, kuten odotettiin. Paras ratkaisu paitsi Orimattilalle myös Larssonille. Seuraavaksi joudutaan mittaamaan kaupungin53464