Kaipaatteko ikinä exiänne

Anonyymi

tai kaipaatteko niitä hetkiä joita yhdessä vietitte? Janottaako vanha suola ikinä?

427

20482

2Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Muistelen lämmöllä exää, jolloin hän oli 40 vuotta nykyistä nuorempi.

      • Anonyymi

        Miten osui ja upposi! 😂😂😂😶


      • Anonyymi

        Jep, kerroin mitä ajattelen.
        Rohkeutta taas tarvitaan vähän isompiin asioihin.
        Kiitos omastasi, lyhykäisyydestään huolimatta.


      • Anonyymi

        FAKTA = Ihmiset ei ole tasavertaisia.


      • Anonyymi

        Oli kyllä hyvä kirjoitus.
        Näinhän se oikeasti menee


      • Anonyymi

        Hyvin sanottu. Minäkin menetin oman rakkauteni kohteen parinkymmenen yhdessä eletyn vuoden jälkeen ja jatkoin sitten rinnakkaiseloa sen henkilön kanssa, johon olin vihitty. Murheenani on, että henkilö oli kaiken aikaa sama. Se nuori mies, joka vei sydämeni, haipui vähitellen viinan huuruihin ja valheitten verkkoon, ja jouduin huolehtimaan hänestä kuin vanhimmasta lapsestani. Nuoremmat lähtivät maailmalle, mutta tämä yksi oli hoivissani kuolemaansa asti.


      • Anonyymi

        Monesti, mutta onneks tänään edelleen seksin merkeissä vaikka molemmilla omat perheet :D Sattumalta siis liittomme jälkeen löysimme toisemme seksiseurasivustolta panemua.net


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Monesti, mutta onneks tänään edelleen seksin merkeissä vaikka molemmilla omat perheet :D Sattumalta siis liittomme jälkeen löysimme toisemme seksiseurasivustolta panemua.net

        Toivottavasti et oo mun mies


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hyvin sanottu. Minäkin menetin oman rakkauteni kohteen parinkymmenen yhdessä eletyn vuoden jälkeen ja jatkoin sitten rinnakkaiseloa sen henkilön kanssa, johon olin vihitty. Murheenani on, että henkilö oli kaiken aikaa sama. Se nuori mies, joka vei sydämeni, haipui vähitellen viinan huuruihin ja valheitten verkkoon, ja jouduin huolehtimaan hänestä kuin vanhimmasta lapsestani. Nuoremmat lähtivät maailmalle, mutta tämä yksi oli hoivissani kuolemaansa asti.

        Sama tarina. Parikymmentä vuotta avioliittoa, lapsikatras. Alkoholi vei sen kultaisen miehen, luonne muuttui ja lopulta pääsi ajasta iäisyyteen. Kaipasin ja kaipaan sitä alkuperäistä miestä joka rakasti koko sydämestään.
        Mutta jos olet nyt suhteessa, älä kaipaa exää. Se on huoruutta. Sydän ratkaisee. Jos vielä aloitan suhteen, jätän muistot.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Monesti, mutta onneks tänään edelleen seksin merkeissä vaikka molemmilla omat perheet :D Sattumalta siis liittomme jälkeen löysimme toisemme seksiseurasivustolta panemua.net

        Jos kahta viimestä sanaa ei olis kirjoitettu, niin en pitäis mainoksena...


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sama tarina. Parikymmentä vuotta avioliittoa, lapsikatras. Alkoholi vei sen kultaisen miehen, luonne muuttui ja lopulta pääsi ajasta iäisyyteen. Kaipasin ja kaipaan sitä alkuperäistä miestä joka rakasti koko sydämestään.
        Mutta jos olet nyt suhteessa, älä kaipaa exää. Se on huoruutta. Sydän ratkaisee. Jos vielä aloitan suhteen, jätän muistot.

        Viina vei exän rakkauden, tuli viha ....sitä alkuperäistä miestä yli 40 vuoden takaa , ikävöin vielä joskus...mutta tämä nykyinen muunnos hänestä on vastenmielinen narsisti, ei mitään empatiaa edes lapsiamme kohtaan jotka yrittävät yhä auttaa arjessa.


    • Anonyymi

      Kaipaan jokaista exääni. Olen jo vanha ja raihnainen enkä saa enää uusia naisia, joten haikailen menneitä. Tiiraan somessa niitä haaveillen, ettei yksikään ole pystynyt minua unohtaan!

      H

      • Anonyymi

        Paksua


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Paksua

        Ehkä mutta totta. Täällä on toinen joka kaipaa ainakin muutamaa ex:ää.
        Kun ikää on jo kunnioitettavasti, niin ei vaan enää löydy uusia ihanuuksia kuin satunnaista leskistä.
        Hyvät eronneet ovat jo aikoja sitten löytäneet uudet ja jotka eivät ole löytäneet saavat katsoa peiliin. Sama koskee ehkä itseäninin, mutta sitähän tässä ei kysytty.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ehkä mutta totta. Täällä on toinen joka kaipaa ainakin muutamaa ex:ää.
        Kun ikää on jo kunnioitettavasti, niin ei vaan enää löydy uusia ihanuuksia kuin satunnaista leskistä.
        Hyvät eronneet ovat jo aikoja sitten löytäneet uudet ja jotka eivät ole löytäneet saavat katsoa peiliin. Sama koskee ehkä itseäninin, mutta sitähän tässä ei kysytty.

        Katson peiliin ja näen heti että olen liian kaunis sinulle.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ehkä mutta totta. Täällä on toinen joka kaipaa ainakin muutamaa ex:ää.
        Kun ikää on jo kunnioitettavasti, niin ei vaan enää löydy uusia ihanuuksia kuin satunnaista leskistä.
        Hyvät eronneet ovat jo aikoja sitten löytäneet uudet ja jotka eivät ole löytäneet saavat katsoa peiliin. Sama koskee ehkä itseäninin, mutta sitähän tässä ei kysytty.

        Niin,kyllä sitä joskus muistelee niitä hyviä hetkiä exän kanssa,miksikäs ei..mutta täytyy kuitenkin hyväksyä se,että nyt on uusi elämä,ja antaa arvoa sille..menneet on menneitä,joskus tiet vain eroavat,syystä tai toisesta..se on elämää se.Ja,eikun eteenpäin👍


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ehkä mutta totta. Täällä on toinen joka kaipaa ainakin muutamaa ex:ää.
        Kun ikää on jo kunnioitettavasti, niin ei vaan enää löydy uusia ihanuuksia kuin satunnaista leskistä.
        Hyvät eronneet ovat jo aikoja sitten löytäneet uudet ja jotka eivät ole löytäneet saavat katsoa peiliin. Sama koskee ehkä itseäninin, mutta sitähän tässä ei kysytty.

        Olen ollut vasta vuoden leskenä. Tarjokkaita on ollut, mutta olen työntänyt heidät kauemmas.

        En ole koskaan ymmärtänyt sellaista "rakkautta", joka on niin pinnallista, kai ulkoisiin sekkoihin perustuvaa, että uusi löydetään, heti kun edellinen on ovesta poistunut.

        Tietysti, jos rakastaa vain miehensä tai vaimonsa lompakkoa tai ulkonäköä eikä henkilöä kaikkine omine persoonallisine piirteineen, hänet on helppo korvata uudella "lompakolla" ja/tai "hyvännäköisellä olemuksella".

        Ihminen, joka on kumppaniaan aidosti rakastanut, ei toivu erosta eikä puolison kuolemasta hetkessä. Eikä näin ollen voi heti toivottaa, uuttaa tervetulleeksi elämäänsä.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Olen ollut vasta vuoden leskenä. Tarjokkaita on ollut, mutta olen työntänyt heidät kauemmas.

        En ole koskaan ymmärtänyt sellaista "rakkautta", joka on niin pinnallista, kai ulkoisiin sekkoihin perustuvaa, että uusi löydetään, heti kun edellinen on ovesta poistunut.

        Tietysti, jos rakastaa vain miehensä tai vaimonsa lompakkoa tai ulkonäköä eikä henkilöä kaikkine omine persoonallisine piirteineen, hänet on helppo korvata uudella "lompakolla" ja/tai "hyvännäköisellä olemuksella".

        Ihminen, joka on kumppaniaan aidosti rakastanut, ei toivu erosta eikä puolison kuolemasta hetkessä. Eikä näin ollen voi heti toivottaa, uuttaa tervetulleeksi elämäänsä.

        Sekö siinä onkin syynä?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Katson peiliin ja näen heti että olen liian kaunis sinulle.

        Kaipaan. Nuoruutain.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ehkä mutta totta. Täällä on toinen joka kaipaa ainakin muutamaa ex:ää.
        Kun ikää on jo kunnioitettavasti, niin ei vaan enää löydy uusia ihanuuksia kuin satunnaista leskistä.
        Hyvät eronneet ovat jo aikoja sitten löytäneet uudet ja jotka eivät ole löytäneet saavat katsoa peiliin. Sama koskee ehkä itseäninin, mutta sitähän tässä ei kysytty.

        Juyellaan


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Olen ollut vasta vuoden leskenä. Tarjokkaita on ollut, mutta olen työntänyt heidät kauemmas.

        En ole koskaan ymmärtänyt sellaista "rakkautta", joka on niin pinnallista, kai ulkoisiin sekkoihin perustuvaa, että uusi löydetään, heti kun edellinen on ovesta poistunut.

        Tietysti, jos rakastaa vain miehensä tai vaimonsa lompakkoa tai ulkonäköä eikä henkilöä kaikkine omine persoonallisine piirteineen, hänet on helppo korvata uudella "lompakolla" ja/tai "hyvännäköisellä olemuksella".

        Ihminen, joka on kumppaniaan aidosti rakastanut, ei toivu erosta eikä puolison kuolemasta hetkessä. Eikä näin ollen voi heti toivottaa, uuttaa tervetulleeksi elämäänsä.

        Haluisin jutella


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Olen ollut vasta vuoden leskenä. Tarjokkaita on ollut, mutta olen työntänyt heidät kauemmas.

        En ole koskaan ymmärtänyt sellaista "rakkautta", joka on niin pinnallista, kai ulkoisiin sekkoihin perustuvaa, että uusi löydetään, heti kun edellinen on ovesta poistunut.

        Tietysti, jos rakastaa vain miehensä tai vaimonsa lompakkoa tai ulkonäköä eikä henkilöä kaikkine omine persoonallisine piirteineen, hänet on helppo korvata uudella "lompakolla" ja/tai "hyvännäköisellä olemuksella".

        Ihminen, joka on kumppaniaan aidosti rakastanut, ei toivu erosta eikä puolison kuolemasta hetkessä. Eikä näin ollen voi heti toivottaa, uuttaa tervetulleeksi elämäänsä.

        Ymmärrän, mutta "tuleen ei saa jäädä makaamaan", vaan mielummin uudelle "lavetille", kullä se siitä, yksilöitä me ollaan ja kukaan ei meitä omista, varsinkaan menehtyneet.
        Tsemppiä!


      • Anonyymi

        Leuka ylös tuolla asenteella ei tule uutta naista sinun elämääsi. Kannattaa olla aktiivinen JA ÄLÄ LUOVUTA parin löytämisen suhteen. Pakkeja kyllä niitä tulee mutta ne ovat sen arvoisia kun oikea löytyy. Nämä sanat ovat sitten sinkun suusta


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sekö siinä onkin syynä?

        Vieraan naisen syli onkaikista paras unohduspaikka. Nimimerkki naisia saan.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Katson peiliin ja näen heti että olen liian kaunis sinulle.

        Ulkonäkö on pudonnut prioriteettilistalla kauas kärjestä. Tärkeintä on että on mukava, terveys on hyvä kakkonen ja muut tapauskohtaisesti.
        Kun nämä ex:t on kaukaa nuoruudesta, niin yleensä olivat ainakin terveitä. Nyt muutama on kuollut, joten aivan turha kriteeri se ei ole.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Olen ollut vasta vuoden leskenä. Tarjokkaita on ollut, mutta olen työntänyt heidät kauemmas.

        En ole koskaan ymmärtänyt sellaista "rakkautta", joka on niin pinnallista, kai ulkoisiin sekkoihin perustuvaa, että uusi löydetään, heti kun edellinen on ovesta poistunut.

        Tietysti, jos rakastaa vain miehensä tai vaimonsa lompakkoa tai ulkonäköä eikä henkilöä kaikkine omine persoonallisine piirteineen, hänet on helppo korvata uudella "lompakolla" ja/tai "hyvännäköisellä olemuksella".

        Ihminen, joka on kumppaniaan aidosti rakastanut, ei toivu erosta eikä puolison kuolemasta hetkessä. Eikä näin ollen voi heti toivottaa, uuttaa tervetulleeksi elämäänsä.

        Aika mustavalkoista ajattelua:

        ”Ihminen, joka on kumppaniaan aidosti rakastanut, ei toivu erosta eikä puolison kuolemasta hetkessä. Eikä näin ollen voi heti toivottaa, uuttaa tervetulleeksi elämäänsä”

        Ihmiset kokee menetyksen tuskan eri tavoin. Tuska ja syyllisyys (riippuu mitä arvoja on omaksunut) voi olla niin musertava että ihminen kieltää itseltään uuden rakkauden, tai sille ei vaan ole kapasiteettia. Ei sekään ole tervettä. Kantsii oman hyvinvoinnin ja elämänlaadun kannalta miettiä rehellisesti mistä on kyse, että pystyisi parantumaan.

        Toisten nopea tuomitseminen ei sekään auta tai ole hyväksi


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Katson peiliin ja näen heti että olen liian kaunis sinulle.

        🤣 liian kaunis peilikuvallesi?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Olen ollut vasta vuoden leskenä. Tarjokkaita on ollut, mutta olen työntänyt heidät kauemmas.

        En ole koskaan ymmärtänyt sellaista "rakkautta", joka on niin pinnallista, kai ulkoisiin sekkoihin perustuvaa, että uusi löydetään, heti kun edellinen on ovesta poistunut.

        Tietysti, jos rakastaa vain miehensä tai vaimonsa lompakkoa tai ulkonäköä eikä henkilöä kaikkine omine persoonallisine piirteineen, hänet on helppo korvata uudella "lompakolla" ja/tai "hyvännäköisellä olemuksella".

        Ihminen, joka on kumppaniaan aidosti rakastanut, ei toivu erosta eikä puolison kuolemasta hetkessä. Eikä näin ollen voi heti toivottaa, uuttaa tervetulleeksi elämäänsä.

        minäkin rakastin aidosti miestäni pitkään mutta en saanut vastarakkautta , luulin sulhaseni rakastavan minua , olimme kihloissa 18kk kunnes hän ravintolapöydässä kertoi rakasta-
        nuunsa minuun ja antoi kihlasormuksen , naama peruslukemilla , pian selvisi että tuleva
        mieheni rakasti vain tulossa olevaa perintöäni , kunnes 2vk ennen häitä selvisi ettei mitään rahoja tulekaan niin sulhaseni ilmoitti 2vk ennen häitä ettei aiokaan naida minua , vaan en
        uskaltanut peruuttaa häitä kun minulla ei ollut paikkaa mihin mennä , rakkauteni oli siis
        ripustautumista ja fyysisen läheisyyden kaipuuta , sain usein turpaani kun olin köyhä .
        mies muuttui lempeäksi kun vaurastuin yritykseni avulla , mutta rakkauteni hiipui kun
        näin mitä mieheni oli sisimmältään , erosin 20v avioliitto vuosien jälkeen ja kuoli 3v päästä


      • Anonyymi

        Niin vain hullut huutelevat vanhain perään.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        🤣 liian kaunis peilikuvallesi?

        Niin olipa sitten portto taikka madonna niin samat on neidolla elkeet sekä tavoitteet.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kaipaan. Nuoruutain.

        Joo.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Olen ollut vasta vuoden leskenä. Tarjokkaita on ollut, mutta olen työntänyt heidät kauemmas.

        En ole koskaan ymmärtänyt sellaista "rakkautta", joka on niin pinnallista, kai ulkoisiin sekkoihin perustuvaa, että uusi löydetään, heti kun edellinen on ovesta poistunut.

        Tietysti, jos rakastaa vain miehensä tai vaimonsa lompakkoa tai ulkonäköä eikä henkilöä kaikkine omine persoonallisine piirteineen, hänet on helppo korvata uudella "lompakolla" ja/tai "hyvännäköisellä olemuksella".

        Ihminen, joka on kumppaniaan aidosti rakastanut, ei toivu erosta eikä puolison kuolemasta hetkessä. Eikä näin ollen voi heti toivottaa, uuttaa tervetulleeksi elämäänsä.

        Onhan tuo ihan kaunista kunnioittaa edesmennyttä puolisoa.
        Mutta vähän turhaa. Se ei ole häneltä eikä keneltäkään muultakaan pois jos olet vähän armeliaampi itsellesi ja yrität nauttia elämästä.

        Seksi on kivaa. Ei pakko ole heti laittaa renkaita sormiin


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Olen ollut vasta vuoden leskenä. Tarjokkaita on ollut, mutta olen työntänyt heidät kauemmas.

        En ole koskaan ymmärtänyt sellaista "rakkautta", joka on niin pinnallista, kai ulkoisiin sekkoihin perustuvaa, että uusi löydetään, heti kun edellinen on ovesta poistunut.

        Tietysti, jos rakastaa vain miehensä tai vaimonsa lompakkoa tai ulkonäköä eikä henkilöä kaikkine omine persoonallisine piirteineen, hänet on helppo korvata uudella "lompakolla" ja/tai "hyvännäköisellä olemuksella".

        Ihminen, joka on kumppaniaan aidosti rakastanut, ei toivu erosta eikä puolison kuolemasta hetkessä. Eikä näin ollen voi heti toivottaa, uuttaa tervetulleeksi elämäänsä.

        Miehelläni on todella upea, vanhanaikainen, metallilukituksella oleva lompakko! Kirpputorilta se löydettiin vuonna 1985. Ehkä se on syy pitkään liittomme, vaikka lompakko usein melko tyhjä onkin.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vieraan naisen syli onkaikista paras unohduspaikka. Nimimerkki naisia saan.

        Vieraan naisen syli on kuin kusisi housuun lämmitelläkseen. Paska fiilis ja satuttaa ihmistä, joka sinuun aidosti ihastuu.

        Nimimerkki: Kyllä minäkin ihastuneita naisia saisin.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Aika mustavalkoista ajattelua:

        ”Ihminen, joka on kumppaniaan aidosti rakastanut, ei toivu erosta eikä puolison kuolemasta hetkessä. Eikä näin ollen voi heti toivottaa, uuttaa tervetulleeksi elämäänsä”

        Ihmiset kokee menetyksen tuskan eri tavoin. Tuska ja syyllisyys (riippuu mitä arvoja on omaksunut) voi olla niin musertava että ihminen kieltää itseltään uuden rakkauden, tai sille ei vaan ole kapasiteettia. Ei sekään ole tervettä. Kantsii oman hyvinvoinnin ja elämänlaadun kannalta miettiä rehellisesti mistä on kyse, että pystyisi parantumaan.

        Toisten nopea tuomitseminen ei sekään auta tai ole hyväksi

        Tätä ihmettelen.

        Eletään 20 vuotta ennen kuin oikea kumppani valitaan. Eletään 10 vuotta ja todetaan että valinta oli sittenkin huono.

        Ja silti tehdään seuraava valinta huomattavasti hätäisemmin, monesti jopa alle vuodessa.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ymmärrän, mutta "tuleen ei saa jäädä makaamaan", vaan mielummin uudelle "lavetille", kullä se siitä, yksilöitä me ollaan ja kukaan ei meitä omista, varsinkaan menehtyneet.
        Tsemppiä!

        Elämä ja uuden suhteen aloittaminen ei ole niin helppoa ja yksinkertaista, kun samalla pitää huolehtia lapsista. Ei jää tarpeeksi aikaa sille uudelle kumppanille ja tämä taas saattaa olla siksi mustasukkainen lapsista. Omien lapsien ja uuden kumppanin kesken kannattaa miettiä sitä tärkeysjärjestystä. Kun lapset ovat sitten jo isoja, jää taas aikaa paremmin antaa huomiota uudelle rakkaalle


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Olen ollut vasta vuoden leskenä. Tarjokkaita on ollut, mutta olen työntänyt heidät kauemmas.

        En ole koskaan ymmärtänyt sellaista "rakkautta", joka on niin pinnallista, kai ulkoisiin sekkoihin perustuvaa, että uusi löydetään, heti kun edellinen on ovesta poistunut.

        Tietysti, jos rakastaa vain miehensä tai vaimonsa lompakkoa tai ulkonäköä eikä henkilöä kaikkine omine persoonallisine piirteineen, hänet on helppo korvata uudella "lompakolla" ja/tai "hyvännäköisellä olemuksella".

        Ihminen, joka on kumppaniaan aidosti rakastanut, ei toivu erosta eikä puolison kuolemasta hetkessä. Eikä näin ollen voi heti toivottaa, uuttaa tervetulleeksi elämäänsä.

        Tervettä ajattelua ja suhtautumista.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Olen ollut vasta vuoden leskenä. Tarjokkaita on ollut, mutta olen työntänyt heidät kauemmas.

        En ole koskaan ymmärtänyt sellaista "rakkautta", joka on niin pinnallista, kai ulkoisiin sekkoihin perustuvaa, että uusi löydetään, heti kun edellinen on ovesta poistunut.

        Tietysti, jos rakastaa vain miehensä tai vaimonsa lompakkoa tai ulkonäköä eikä henkilöä kaikkine omine persoonallisine piirteineen, hänet on helppo korvata uudella "lompakolla" ja/tai "hyvännäköisellä olemuksella".

        Ihminen, joka on kumppaniaan aidosti rakastanut, ei toivu erosta eikä puolison kuolemasta hetkessä. Eikä näin ollen voi heti toivottaa, uuttaa tervetulleeksi elämäänsä.

        Näin mieki ajattelin joskus aikoinaan. Ei voi olla ollut oikeaa rakkautta jos noin nopeasti löytää uuden.
        Mutta sitte mietin että joskus voi olla,semmonen kuolema toisella että on aikaa puhua yhessä (esim. Syöpä). Silloin voi olla että kuoleva on sanonut että ei saa jäädä suruun vaan täytyy jatkaa ja saa rakastaa uudelleen. Silloin esimerkiksi on helpompi alottaa uusimsuhde nopeammein.
        Tai jos onnyhdessä puhuttu jo joskus aikoinaan että kun toinen kuolee niin toinen jatkaa eikä jää suruun rypemään.
        Enhän myöskään tiedä kuinka lämpimästi leski muistaa ja kaipaa kuollutta rakastaan vaikka jatkaakin maan päällä uuden rakkaan kanssa.

        Ei se tarkoita ettei rakastanut jos löytää uuden. Eikä se tarkoita että on unohtanut. Se tarkoittaa että elämä jatkuu ja asioille (kuolemalle) ei voi mitään, on vain jatkettava. Rakkaus on runsas siitä riittää monelle (edesmenneelle rakkaalle, lapsille, äidille, isälle, uudelle rakkaudelle leskeyden jälkeen).

        Se että pystyy heti unohtamaan ja ei enää välitä edesmenneestä tarkoittaa ettei rakastanut (tarpeeksi).


    • Anonyymi

      Lämmöllä muistan ainokaista jonka kanssa seurustelin, lämpohakuiset halit hänelle lähetän ja tsemiä elämään.

      • Anonyymi

        Just.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Just.

        Yksiavioisuus tavoitteena ei tarkoita vainajan muistelua lopun elämäänsä, vaan yhtä puolisoa kerrallaan. Tästä on esimerkkejä Raamatusta, jossa nuoria leskiä kehotetaan menemään naimisiin, ja taas toisaalta seurakunnan paimeneksi kelpaa vain yhden vaimon mies. Elämän lahja kannattaa elää onnellisena Jumalan kunniaksi kiitoksella. Jos joku rakastaa itseään yksinoloon saakka, niin saa siitäkin olla onnellinen?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Yksiavioisuus tavoitteena ei tarkoita vainajan muistelua lopun elämäänsä, vaan yhtä puolisoa kerrallaan. Tästä on esimerkkejä Raamatusta, jossa nuoria leskiä kehotetaan menemään naimisiin, ja taas toisaalta seurakunnan paimeneksi kelpaa vain yhden vaimon mies. Elämän lahja kannattaa elää onnellisena Jumalan kunniaksi kiitoksella. Jos joku rakastaa itseään yksinoloon saakka, niin saa siitäkin olla onnellinen?

        Näin juuri, eli iloa elämään vaikka uudella puolisolla! Joku on mennyt uusiiin naimisiin ja joku on kuollut, mutta yhteistä exissä on, että ne on exiä.


    • Anonyymi

      No ei todellakaan.

      • Anonyymi

        Sama Täälä😊 Haistakoo P...


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sama Täälä😊 Haistakoo P...

        Niin juuri mitä sitä entisten perään haikaileen. Parempi yksin kuin huonon ex;n kaa.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Niin juuri mitä sitä entisten perään haikaileen. Parempi yksin kuin huonon ex;n kaa.

        Samaa mieötä


    • Anonyymi

      En kaipaa kuin yhtä naista elämässäni.

      • Anonyymi

        Sama, mutta yhtä miestä vain.


      • Anonyymi

        Ei siis eksää.. nykyistä?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sama, mutta yhtä miestä vain.

        Ota yjteys


    • Anonyymi

      En kaipaa, eikä janota. He ovat ihan syystä exiä.

      • Anonyymi

        En aloita enää suhteita, kun en jaksa. Aina kyllästyn ja sitten ne on exiä, jotka kaipaa mua, mutta joita en kaipaa.


    • Anonyymi

      Ei onneksi ole vanhaa suolaa, kirjaimellisesti.

    • Anonyymi

      Mukavia muistoja ja hetkiä tietysti on, mutta ihmisinä en kaipaa. Jos nyt ei sitten lasketa mukaa viimeisintä exää. En mä tiedä sanoisinko nyt varsinaisesti kaipaavani häntäkään. En ainakaan kanssani saman katon alle pidemmäksi aikaa, koska se ei todellakaan toimi. Ihmisenä ja kumppaninakin mä kyllä varmaan jopa voisin häntä kaivatakin. Hän kun on erittäin hyvä tyyppi. Me vaan ei tulla toimeen saman katon alla. 😁

      • Anonyymi

        Joo, saman katon alle en huolisi enää yhtään miestä. Erosimme 20 vuoden avioliiton jälkeen. Nykyisin olemme ystäviä ja toimii huomattavasti paremmin. Kokeilin uutta seurustelua toisen miehen kanssa, mutta huomasin, että viihdyn parhaiten yksin.
        En ymmärrä, miksi pitäisi olla joku mies, kun itse olen parasta seuraa itselleni ja voin tehdä mitä ikinä huvittaa tai olla tekemättä, jos ei huvita.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Joo, saman katon alle en huolisi enää yhtään miestä. Erosimme 20 vuoden avioliiton jälkeen. Nykyisin olemme ystäviä ja toimii huomattavasti paremmin. Kokeilin uutta seurustelua toisen miehen kanssa, mutta huomasin, että viihdyn parhaiten yksin.
        En ymmärrä, miksi pitäisi olla joku mies, kun itse olen parasta seuraa itselleni ja voin tehdä mitä ikinä huvittaa tai olla tekemättä, jos ei huvita.

        Juuri noin. Ne exät kyllä vinkuu perään, niin parempi ettei ota nyxää, niin ei tule enempää exiä.
        Yksin on ihanaa, voi tehdä just niinkuin tuntuu. Kyläillä lapsien perheissä ym eikä roikottaa perässä miestä jolla on aina naama nurinpäin ja kalja sekä kossu ainoat päämäärät.


      • Anonyymi

        Oletko sinä minun ex? Jos olet, niin vihaasi ja turhia epäilyksiä en vain kestänyt. Yritin puhua siitä vuosia. Ikävä silti elämäni rakkautta


    • Ei todellakaan. Kauan kesti unohtaa kaikki se p**ka. En mitään siitä takaisin huolisi. Näillä eteenpäin hyvillä mielin, uutta kohti.

    • Anonyymi

      Harvoin ajatuksissa eksiä esiintyy mutta myönnän yhden jääneen muistiin enemmän kuin muut.

    • Anonyymi

      Ei janota. Erosin joskus koska minulla ei ollut kuin ystävyyden tunteita. En halua hänelle pahaa, perheellinen mies nykyään. Kaikkea hyvää. Eikä muutkaan ex:t, uskon että suhde päättyy aina syystä.

      • Anonyymi

        Ystävyys o kuu c cccccc vvnbv no uudet tv


    • Anonyymi

      Totta kai. Viimeisimmästä erosta on yli vuosi, harvoin menee päivää etten kaipaisi niin kumppanina kuin intiimiyhteydenkin osalta. En halua haikailla näin, mutta en pysty saamaan tunteitani irti, vinkkejä otetaan vastaan.

      Helpointa olisi tietenkin löytää uusi nainen, mutta näin nelikymppisenä se alkaa vaikuttamaan epätodennäköiseltä vaihtoehdolta.

      • Anonyymi

        Olet vasta 40... uskon että rakkaus vielä roihahtaa 💗


      • Anonyymi

        Ei kai sitä voi 40vuotiaana hanskoja laittaa tiskiin. Kyllä niitä molempia sukupuolia eroaa.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Olet vasta 40... uskon että rakkaus vielä roihahtaa 💗

        Voi hyvät hyssykät, 40v.on elämää edessä mahtavia hetkiä ja aivan varmasti löytyy rakkaus,kun annat itsellesi luvan rakastua..


      • Anonyymi

        Höpö höpö ei nelikymppinen vanaha oo


      • Anonyymi

        Minä olen 65 ja naista kaatuu kuin heinää. Tämän ikäisille naisille ei ole paljon valinnan varaa, joten sinkkuna ei tarvitse olla jos et halua.
        Naisen paras ikä on muuten 60. Nyt et varmaan usko, mutta näet sitten.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Olet vasta 40... uskon että rakkaus vielä roihahtaa 💗

        Ja mitä sä olet, 90? Nelikymppinen löytää kumppanin yhtä todennäköisesti kuin minä naisin pääministerin.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Minä olen 65 ja naista kaatuu kuin heinää. Tämän ikäisille naisille ei ole paljon valinnan varaa, joten sinkkuna ei tarvitse olla jos et halua.
        Naisen paras ikä on muuten 60. Nyt et varmaan usko, mutta näet sitten.

        Oikeasti? Kertoisitko perusteita? Kiinnostaa?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Minä olen 65 ja naista kaatuu kuin heinää. Tämän ikäisille naisille ei ole paljon valinnan varaa, joten sinkkuna ei tarvitse olla jos et halua.
        Naisen paras ikä on muuten 60. Nyt et varmaan usko, mutta näet sitten.

        Ei ole exää, sama puoliso ollut iät ja ajat.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Höpö höpö ei nelikymppinen vanaha oo

        On kyllä. Antaa nuorien ja kauniiden rakastua. Ei ole enää meitä vanhoja varten. Sinkkuunnuin ennen 40 ikävuotta ja täytyy sanoa, että näitä parisuhde juttuja jaksaa enempi nuorena. Näin 40 kaipaa rauhaa ja rutiineja sekä elämään varmuutta, ennustettavuutta ja sitä ei parisuhteessa ole. Toinen sanoo yhtenä päivänä rakastavansa ja toisena jo vihaa ja muuttaa pois vieden puolet omaisuudesta. Ei sellaista draamaa jaksa.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Minä olen 65 ja naista kaatuu kuin heinää. Tämän ikäisille naisille ei ole paljon valinnan varaa, joten sinkkuna ei tarvitse olla jos et halua.
        Naisen paras ikä on muuten 60. Nyt et varmaan usko, mutta näet sitten.

        Olet oikeassa. Tosin kaipaan paria exää, mutta sinkkuna on hyvä olla, voi olla kenen kanssa haluaa...


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Olet vasta 40... uskon että rakkaus vielä roihahtaa 💗

        Erosin 32V ja vieläkin ilman, eli yli 20 vuotta. Tarjontaa on ollut mutta minä hölmö en ole naisten valheisiin enää luottanut, kun ovat niin näkyviä. Pitäis löytää fiksumpia valehtelijoita tai totuutta rakastavia. ❤️


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Olet vasta 40... uskon että rakkaus vielä roihahtaa 💗

        Rakastua voi koska vaan jos ei odota mitään mahdottomia. Tuuripeliä.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        On kyllä. Antaa nuorien ja kauniiden rakastua. Ei ole enää meitä vanhoja varten. Sinkkuunnuin ennen 40 ikävuotta ja täytyy sanoa, että näitä parisuhde juttuja jaksaa enempi nuorena. Näin 40 kaipaa rauhaa ja rutiineja sekä elämään varmuutta, ennustettavuutta ja sitä ei parisuhteessa ole. Toinen sanoo yhtenä päivänä rakastavansa ja toisena jo vihaa ja muuttaa pois vieden puolet omaisuudesta. Ei sellaista draamaa jaksa.

        Pääasia että elät kuten parhaaksi koet, mutta terve parisuhdehan vaan paranee ajan ja puolisojen iän myötä... jos on huonoja eli itselle epäsopivia esim ei-ennustettavia parivalintoja niin sekään ei ikää katso. Draamaa en kyllä ole itsekään kaivannut teinivuosien jälkeen...


      • Anonyymi

        Äläpä mitään. Itsekin lähestyn tuota ikää enkä ole menettänyt toivoa. Tässä iässä on hyvää se, että parisuhteet solmitaan nopeasti. Olisin ainakin itse täysin valmis muuttamaan siviilisäätyä minulle oikean miehen kanssa.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Pääasia että elät kuten parhaaksi koet, mutta terve parisuhdehan vaan paranee ajan ja puolisojen iän myötä... jos on huonoja eli itselle epäsopivia esim ei-ennustettavia parivalintoja niin sekään ei ikää katso. Draamaa en kyllä ole itsekään kaivannut teinivuosien jälkeen...

        Pahimpia draamailijoita on keski-ikäiset miehet. Meno vain yltyy niillä vanhetessa. On persoonallisuushäiriötä ja alko-ongelmaa, kotona ei viihdyttäisi yhtään vaan pitäisi olla jatkuvasti menossa.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Äläpä mitään. Itsekin lähestyn tuota ikää enkä ole menettänyt toivoa. Tässä iässä on hyvää se, että parisuhteet solmitaan nopeasti. Olisin ainakin itse täysin valmis muuttamaan siviilisäätyä minulle oikean miehen kanssa.

        Nopeasti uusi virhe, kun ei ole aikaa ajatella ja tunnustella.


      • Anonyymi

        No ei hitossa nelikymppisenä aleta luovuttaan mitään!!!
        Ei pidä elämää hukata ihan kesken parhaiden vuosien! Mitä sulla on menetettävää?

        Ex-vaimo lähti vetään kun oli melkein 50.

        Ensin oli hiukan vaikeeta, ja vitutti oikein kunnolla. Kun vitutti lisää, niin jotenkin keksin verkostoitua hiukan kohtalotovereiden kaa, ja sitten oltiin vitutuksessa ihan porukalla. Kun sitten vieläkin annoin vituttaa kunnolla, niin lopulta ei jaksanut enää vituttaa.
        En olis uskonut, että tuntui hyvältä.

        Sitten huomasin, että kyllä vielä viisari värähtää muidenkin naisten perään. Perästä. Peristä.
        Ja sitten lopulta muutaman karmeen mokan jälkeen alkoikin vasta uusi nuoruus! Annoin palaa, enkä ottanut kaikkea (kaikkia) niin vakavasti. Sitä ei myöskään pidä salata deiteiltä, vaan on syytä ilmoittaa heti, tai viimeistään asian tullessa puheeksi, että tänään saattaa olla hauskaa, ja huomisesta ei tiedä. Pitää olla reilu meininki.
        Silloin nimittäin saa paremmin oikeasti haluamaansa seuraa.

        Näin ollen ja tässä vaiheessa exiä on kerääntynyt lisääkin.
        Ja voin vakuuttaa, että hauskaa on ollut. Se ei tarkoita että helppoa, mutta hauskaa kyllä.

        Nyt ei enää lisää exiä. Nykyinen saa olla lopun elämää nyksä. Jos minusta on kiinni.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Minä olen 65 ja naista kaatuu kuin heinää. Tämän ikäisille naisille ei ole paljon valinnan varaa, joten sinkkuna ei tarvitse olla jos et halua.
        Naisen paras ikä on muuten 60. Nyt et varmaan usko, mutta näet sitten.

        Mitä mieltä on "naisia kaatuu kuin heinää" tyylisillä kerskailuilla.Tämän tyyppiset kehuskelut on jotenkin niin säälittäviä,yhden yön jutuista ei jää kuin paha mieli ja henkinen krapula sekä itseinho pitkäksi ajaksi.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei ole exää, sama puoliso ollut iät ja ajat.

        Niin et siis ollut keskustelun kohderyhmää ainakaan toistaiseksi.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Minä olen 65 ja naista kaatuu kuin heinää. Tämän ikäisille naisille ei ole paljon valinnan varaa, joten sinkkuna ei tarvitse olla jos et halua.
        Naisen paras ikä on muuten 60. Nyt et varmaan usko, mutta näet sitten.

        "Minä olen 65 ja naista kaatuu kuin heinää. "

        Sinähän olet suorastaan hengenvaarallinen.
        Otsaasi pitäisi kiinnittää pääkallomerkki varoitukseksi.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Oikeasti? Kertoisitko perusteita? Kiinnostaa?

        Tuo "naista kaatuu kuin heinää" oli vähän turhan raflaavasti sanottu, se oli tarkoitettu tuolle toivonsa menettäneelle nelikymppiselle.
        Tämän ikäisiä naisia on tarjolla mielin määrin, mutta heille ei heidän oman kertomansa mukaan kunnollisia miehiä ei ole juuri ollenkaan.
        Itse en välitä olla sinkkuna, enkä harrasta yhden yön suhteita. Muutama viimeinen on kestänyt n. vuoden ja aina ollaan erottu ystävinä. Siksi tuo otsikko "kaipaatko ex:isäsi" kiinnosti.
        Haluaisitko jotain muita perusteluita?


    • Anonyymi

      On ollut kyllä niin paska miesmaku ja niin viimeiseen mahdollisuuteen ja selväksi lykätty eropäätös, ettei ole tarvinnut jälkikäteen haikailla.

    • Anonyymi

      En kaipaa exää. Nykyinen on niin hyfä, että mihimpäs sitä vaihtamaan!

    • Anonyymi

      Kaipaan, kaipaan, kaipaan ja toivon todella, että palattaisiin takaisin yhteen. Rakastan häntä koko sydämestäni.

      • Anonyymi

        Rakastaako hän sinua?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Rakastaako hän sinua?

        Ei kai rakkaus monen vuoden jälkeen noin vaan lopu ja on tukenani vaikeassa elämäntilanteessa. Ihan hyvä olla nyt ystävyys-pohjalla, täytyy saada asiani ensin varkaalle pohjalle ja järjestykseen.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei kai rakkaus monen vuoden jälkeen noin vaan lopu ja on tukenani vaikeassa elämäntilanteessa. Ihan hyvä olla nyt ystävyys-pohjalla, täytyy saada asiani ensin varkaalle pohjalle ja järjestykseen.

        Korjaan vakaalle


      • Anonyymi

        Niii.. Rakastaako vielä. Sinua?
        Siinäpä kysymys. Tuskin., hällä on jo uusi jonka haluaa pitää.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Niii.. Rakastaako vielä. Sinua?
        Siinäpä kysymys. Tuskin., hällä on jo uusi jonka haluaa pitää.

        On uus. Mies sanoi, että kaikki on tulevaisuudessa meillä mahdollista. Nykyinen on sen näköne ja olone, et voin kyl paljastaa yhteisen yön miehen kanssa heidän seurustelusuhteen aikana, jos tarvis. Ei mun tarvi miestä takasin saada, jos ei oo tarkotettu mut pientä laadunvalvontaa voin tehdä, mies todella ansaitsee vaan parasta. Rakastan häntä ystävänä kun. Let's see what sata The Destiny, it is alla that matters. What is ment to be Will happen. Onko kommentaattori kenties katkeroitunut koni?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        On uus. Mies sanoi, että kaikki on tulevaisuudessa meillä mahdollista. Nykyinen on sen näköne ja olone, et voin kyl paljastaa yhteisen yön miehen kanssa heidän seurustelusuhteen aikana, jos tarvis. Ei mun tarvi miestä takasin saada, jos ei oo tarkotettu mut pientä laadunvalvontaa voin tehdä, mies todella ansaitsee vaan parasta. Rakastan häntä ystävänä kun. Let's see what sata The Destiny, it is alla that matters. What is ment to be Will happen. Onko kommentaattori kenties katkeroitunut koni?

        Korjaan ystävänäkin


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Korjaan ystävänäkin

        And sais The Destiny. Ennustava tekstinsyöttö vempuloi🍀


      • Anonyymi

        Toi on hyvä lähtökohta, että rakastat koko sydämestäsi, mutta se raitiovaunu meni jo. Katso seuraava on tuoreempi ja paremmin maalattu, joten..?


      • Anonyymi

        Seis on suomea ja englanniksikin se äännetään oikein.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei kai rakkaus monen vuoden jälkeen noin vaan lopu ja on tukenani vaikeassa elämäntilanteessa. Ihan hyvä olla nyt ystävyys-pohjalla, täytyy saada asiani ensin varkaalle pohjalle ja järjestykseen.

        " varkaalle " oliko hän rosvo.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Niii.. Rakastaako vielä. Sinua?
        Siinäpä kysymys. Tuskin., hällä on jo uusi jonka haluaa pitää.

        Ota yhteyttä ja kysy häneltä, niin minäkin tein mutta ei onnistunut
        ja se on auttanut mua unohtamaan hänet.


    • Anonyymi

      En kaipaa minkäänlaista naissukupuolta, en ysko että löytyy ainuttakaan sellaista jota viitsisi jaksaa iltaan asti.

      terve mies ei naisia kaipaa.

      • Anonyymi

        Sairas mies ei naisia kaipaa. Näin se on.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sairas mies ei naisia kaipaa. Näin se on.

        Eikä ansaitse.


      • Anonyymi

        kyllä kaipaa


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sairas mies ei naisia kaipaa. Näin se on.

        Sairas nainen ei tervettä miestä kaipaa. Näin on.


      • Anonyymi

        Taidat olla kännykä mies, tai oikia misten mies.


    • Anonyymi

      En todellakaan, eteenpäin sano Mannerheim

    • Anonyymi

      ei todellakaan...ne ovat ex:iä syystä. Ei parane elämässä katsoa taakse...jos ne on delattu elämästä kertaalleen, niin missä sanotaan että tämä uusi yritys toimisi yhtään sen paremmin?

    • Anonyymi

      Kaipaan useinkin. Hänen kanssaan oli aina hyvä olla.

      • Anonyymi

        Totta muistan nuoruudesa kun tyttöjen kanssa temelsi niin
        tuntu että varpaan kynnet irtoo.


    • Anonyymi

      Itseasiassa emme edes seurustelleet. Hän teki aloitteen jonka jouduin hylkäämään ja tein silloin oikein ja olisin toivonut muutamalle muullekin pesän sotkijalle samaa

    • Anonyymi

      En, ei! Ihan hirveä ajatus. Eksät on yleensä eksiä hyvästä syystä.

    • Anonyymi

      Erosta 11 vuotta. Kiitän Jumalaa joka päivä tästä elämästä jonka vielä sain.

      Ja että katkera, paha, ilkeä, julma eksä on todella eksä. Toivottavasti pysyy sinkkuna lopun elämänsä.

      Mutta siis kiitos, en kaipaa, en ole koskaan hetkeäkään ikävöinyt hänestä mitään.

      • Anonyymi

        Katkera vaikka hautaan saakka ja aloitit ”Jumalan” nimessä ja päätit kiroukseen entistä puolisoasi kohtaan. Aika jännä ulostulo.


    • Anonyymi

      Säälittävää jäädä rypemään menneissä.

      • Anonyymi

        Se "rypee", jolla on ollut rakkauden tunteita.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Se "rypee", jolla on ollut rakkauden tunteita.

        Ja höpöhöpö sinun rakkaudentunteesi. Vanhassa rypeminen on vain lapsellista itsesäälin sekaista riittämättömyyden tunnetta jolla ei ole mitään tekemistä muun kuin itserakkauden kanssa.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ja höpöhöpö sinun rakkaudentunteesi. Vanhassa rypeminen on vain lapsellista itsesäälin sekaista riittämättömyyden tunnetta jolla ei ole mitään tekemistä muun kuin itserakkauden kanssa.

        Sekä kyvyttömyyttä päästä elämässä eteenpäin.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sekä kyvyttömyyttä päästä elämässä eteenpäin.

        Ihmiselle ei ole kunniaksi olla kova,kylmä ja tunteeton.
        Ihmisen ihmisyyttä ei osoita sitä ettei kaipaisi ihmistä jota rakastaa, ihminen on tarkoitettu jakamaan elämänsä intiimisti vain yhden kumppanin kanssa, näinollen kaipuu osoittaa sitä että henkilö omaa terveet tunteet.


    • Anonyymi

      En kaipaa eikä janota vanhat suolatonta.

    • Anonyymi

      En varmasti kaipaa kun oli niin tyhmä mies Mutta säälistä katselin monta vuotta

      • Anonyymi

        Nää on näitä femakkojen aivopieruja. 🤣 lue valitsin vakalle kannen.


    • Anonyymi

      Mä ainakin kaipaan mun nuoruuden rakkauttani oltiin kyllä aivan nuoria vielä tuolloin mutta ollaan kyllä vieläkin tekemisissä ja nyt olemme jo 50 molemmat.
      Puhutaan puhelimessa aina silloin tällöin.
      Mutta tiet veivät erilleen silloin joskus mutta tunteet säilyivät.
      Hän ei voi erota nykyisestä vaimostaan. Sr onkin sitten eri juttu se.
      Mutta kaipaan aina ♥️

      • Anonyymi

        Kaipaatko ex-ässä niitä tunteita itsessäsi joita se herätti, vai exää joka hylkäsi sinut toisen naisen takia? Tee päätös ja hanki itsellesi tosimies joutavan lirkuttelijan tilalle? Kevättä rintoihin ❤️


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kaipaatko ex-ässä niitä tunteita itsessäsi joita se herätti, vai exää joka hylkäsi sinut toisen naisen takia? Tee päätös ja hanki itsellesi tosimies joutavan lirkuttelijan tilalle? Kevättä rintoihin ❤️

        Ilman muuta!


    • Anonyymi

      Lyhyesti , Ei.

      • Anonyymi

        Miksi halusit ilmoittaa tuon?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miksi halusit ilmoittaa tuon?

        Sitähän tässä kaiketi kysyttiin.


    • Anonyymi

      Itelläni oli elämäni onnellisimmat päivät joskus kauan sitten erään exän kanssa, harmi et meni mönkään. niitä aikoja joskus olen miettinyt lämmöllä. Tietty nykyisen kanssa olen onnellinen. Ehkäpä aika kultaa muistoja ja miten olisi nyt jos oltaisiin vielä oltu yhdessä....

      • Anonyymi

        Samat täältä


    • Anonyymi

      Voitte vaan arvata, kun 42v lähti ja vei ainoan lapsen mennessä. Kuin tilauksesta
      tuli 22v kaunokainen. 6v nyt oltu yhdessä ja vieläki joka päivä penis kovana pelkästä katseesta. Ei, ei ole olut yhtään ikävä exää.

      • Anonyymi

        Kyllä sekin vielä lähtee kun tajuaa millainen olet..


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä sekin vielä lähtee kun tajuaa millainen olet..

        En varmasti laita sitä kiertoon seuraavalle parikymppiselle misulle! No way. Pidän itse.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä sekin vielä lähtee kun tajuaa millainen olet..

        Femakot tykkää veltosta?


      • Anonyymi

        Sinulla kävi tuuri. Onnea! Pidä naaraastasi huolta.

        Exä jätti minut ja otti 15 vuotta nuoremman. Minä satuin sitten aikani sinkkuna oltuani tapaamaan 10 vuotta itseäni nuoremman.

        Exän nuorikko kyllästyi parissa vuodessa äijään.
        Minä olen ollut nykyisen mieheni kanssa viisi vuotta onnellisesti yhdessä, palvon häntä ja hän minua.


      • Anonyymi

        Maksatko siirtyykö rahaa ulkomaille? Periikö sinun tavarat ja sukusi tavarat. ?


    • Anonyymi

      En, ne ovat menneitä ja syystä entisiä.

    • Anonyymi

      Ei niin pennin vertaa janota.

    • Anonyymi

      Kyllä! Kaipaan ex:ääni hyvin usein. Hän oli elämäni suuri rakkaus ja myös minä olin silloin hänen.
      Ulkomaille iso raha ja elämänjano hänet vei, en koskaan kieltänyt sitä häneltä.
      Suurinta rakkautta on antaa toisen mennä toteuttamaan unelmiaan... Markku...

      • Anonyymi

        Hienoa, että avauduit noinkin paljon aivan etunimeä myöten.

        Minä en ole Markku enkä vonkaile.


    • Anonyymi

      En välttämättä kaipaa, mutta ajatuksiin tulee joskus🤷‍♂️

    • Anonyymi

      En kaipaile.en tietoisesti ainakaan. Ei ole siihen tarvetta. Näen silti hänestä unia.siis lasten isästä. Niissä kaikki on aina hyvin. Eka olin monet kerrat hänen ja uuden muijansa kotona ystävänä. Huom.minä jätin hänet aikoinaan.-!Sitten tuli unet missä ollaan kahdestaan .hän opasti jopa suojeli. Hukkui mutta suojeli mua hukkumasta. Viime uni oli erilainen. Ei hyvä fiilis siinä. En muuta nyt siitä muista tähänhetkeen. Aina veetuttanut nuo unet kun en tietoisesti todellakaan häntä kaipaile. Mitä v....? Olen kuitenkin oivaltanut,että meillä oli sielun sopimus tänne tultaessa. Molemmat toisiamme opettamassa. Kaikesta huolimatta tukemassa. Se mitä oppiaksemme sovittiin se meni just niinkuin pitikin. Sielun yhteys pysyy. Tietynlainen universaali rakkaus.

      • Anonyymi

        Toisesta eksästä en näe unia.Hänelläkin oli silti tarkoitus elämässäni. Oli ihania ulkomaanmatkoja. Mutta kiitos ei.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Toisesta eksästä en näe unia.Hänelläkin oli silti tarkoitus elämässäni. Oli ihania ulkomaanmatkoja. Mutta kiitos ei.

        Älä unta nää. Ulkomaille mitään viruksia hakemaan.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Älä unta nää. Ulkomaille mitään viruksia hakemaan.

        😃😃😃


    • Anonyymi

      koko ajan

    • Anonyymi

      On viäläkin viha ,katkeruus 45 vuoden jälkeen . Rakastin ,luotin ,uskoin ,toivoin meudän yhteiseen tulevaisuuteen . Kerralla hän repäisi matton pous jalkojen alta ,vieden mukanaan terveyteni jättäen jälkeensä tekemänsä lapsen kanssani . Hän oli ihminen jota todella rakastin .siksi tämä viäläkin koskee syvälle sydämmeen . Koskaan ei olla sanaa vaihdettu ,ikään ei teolle selitystä tullut . On vain kysymts , miksi ?? Tiedän että viha ja katkeruus syö vain itseäni . Hän varmaan on nauttinut nähdessään ,kuinka paljon minuun sattuu .

      • Anonyymi

        Anna anteeksi, itsesi tähden.
        Anteeksianto ei tarkoita että hyväksyisit hänen tekonsa.
        Jeesus voi vapauttaa sinut tuosta kahleesta, Hän voi kääntää kärsimyksen siunaukseksi.
        Rukoilen puolestasi!


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Anna anteeksi, itsesi tähden.
        Anteeksianto ei tarkoita että hyväksyisit hänen tekonsa.
        Jeesus voi vapauttaa sinut tuosta kahleesta, Hän voi kääntää kärsimyksen siunaukseksi.
        Rukoilen puolestasi!

        Paras antaa Jeesuksen kantaa muutkin kuormat samalla? Itsekään en osannut tehdä eroa ihmisrakkauden itsekkyyden ja Jumalan rakkauden armon välillä. Nyt alkaa jo sujua, mutta vaati aikansa ahkeraa ajattelua ja hyväksi on Jeesuksen läheisyys tässäkin.

        Pahin kosto on antaa anteeksi ja unohtaa, sillä se toimii varmasti.


    • Anonyymi

      Olivat ne niin työläitä aikoja ettei juuri tutustuttu syvemmin. Ohi on😅

    • Anonyymi

      Kyllä mä kaipaan 😁🙈. Lasten isän kans oli tosi pitkä suhde ja kaipaan sitä helppoutta, että toinen tietää sun menneisyyden jutut ja tämän päivän asiat ja tietenkin lasten kautta koen huonoa omaa tuntoa, ettei saatu suhdetta kestämään ja lapsilta meni perhe. Varsinaisesti exää ihmisenä en kyllä haluaisi elämääni. Mitä siis edes kaipaan? Ehkä kaipaankin vain sitä parisuhdetta, että on ihminen kenen kanssa voin jakaa arjen.. Mutta eipä ole sellaista ihmistä tullut vastaan. Lähes yh:na se toki ei ole edes kovin helppoa. Ehkä olen sinkku loppuelämäni 🙄

      • Anonyymi

        Tähän kohdennusta naiset varsinkin: voiko olla sinkku ja yh samalla? Mitä on arjen jakaminen, jos ei toisen miehen lasten hoitamista? Joku looginen linjaus vois auttaa jos miestä etsii. Mitä itse haluaa tarjota?


      • Anonyymi

        Ota mut.


    • Anonyymi

      Muutamaa kyllä. Eniten sitä, joka on mennyt "rajan taa".

      Mutta enemmän kaipaan ex-gf:än isoveljeä.
      Ex ei varmaan tiennyt että meillä pojilla oli keskenämme kivempaa, ilman häntä.

      Parhaita seksikumppaneita mitä minulla on koskaan ollut.

    • Ex on syystä ex. Erosta on 17 vuotta. Oltiin 16 vuotta yhdessä. . Enkä ko. tyyppiä ajattele ellei ole lasten kautta joku asia. Eikä siinä tunteita tai haikailua ole mukana. Viimeinen muksuista on just täysi-ikäinen. Olen niin onnellinen, että viimeinenkin side ex:ään katkeaa.

      • Anonyymi

        Mä en kaipaa enkä ikävöi aviomietäni joka kuoli 3 vuotta sitten mies oli hirveen hyvää kaveria naapurin kans mutta ku kotiovi sulkeutui mies muuttui tosi ilkeeksi joskus tuntu että mies oli homo ja se ihasteli naapurin isäntää


    • Anonyymi

      Kaipaan ja ikävöin💘

    • Anonyymi

      Joo kerra menin kännis soittamaa exälle et lähetääks panee ja sen uus tyttöystävä vastas siihe puhelimee

      • Anonyymi

        Kyllä se vanha tuttu pillu on käynyt mielessä


    • Anonyymi

      En kaipaa ex-miestäni (oltiin naimisissa yhdessä noin 2 vuotta ja siitä naimisissa 1 vuosi). Hän oli väkivaltainen, pettäjä ja kaikkea mahdollista pahaa. Mutta olen joskus nähnyt painajaisunia hänestä. Jäi pahat arvet sydämeen. Hänen exänsä oli sanont minulle, että yritä päästä mahdollisimman nopeesti eroon tosta Timpasta, en uskonut, vaan sain saman kokea, kuin ex-puoliso

    • Anonyymi

      Itse kyllä olen välittänyt jokaisesta seurustekukumppanistani siinä määrin, että välillä harvoin tulee mietittyä, mitähän kuuluu, jos ei tekemisissä ikinä olla. Muutaman kanssa edelleen ystävä ja tekemisissä. Kyllä myös välillä ikävä on varsinkin viimeisintä exääni, vaikka suhde loppuikin omasta päätöksestäni ja minulla on uusi kumppani sekä yhteinen lapsi tämän kanssa.

    • Anonyymi

      En kaipaa, pettäjää. Erotti lapset äidistään, kovuudellaan. Josta surullista elämän storya tullut monen elämään. Valehtemisella on aina seuraukset. Siksi en kaipaa häntä. Eipä pysty sukujuhlissa edes suoraan minua katsomaan. Tietää oman valehteliset ja ahneuden, vei omaisuudenkin suurimman osan, kun masentuneena en pystynyt puoliani pitämään. Uskon, et saa kerran tekojensa mukaan.

      • Anonyymi

        Otan osaa. Kaikkea se tasa-arvo teettää, kun äidiltä lapset ja mieheltä sikiöt. Taidat olla vähemmistöryhmää kun mies sai pitää lapsensa?


    • Anonyymi

      En kaipaile.
      Tuskaa muisteleminen

    • Anonyymi

      Yks existä on semmonen josta kesti päästä irti vaikka kuinka pitkää...
      Vuosikausia noin 10 vuottasitte...
      Hän paiautuu mieleen vaikka vaikka vuodet vierii... Koska tarrauduin häneen enkä nuorena osannut päästää irti ja uskoa et elämä jatkuu.. :D

      Mutta on 3 muuta joiden kohdalla oon lähinnä helpottunu että kaikki on ohi....
      Asiat ei vaan toiminu lopulta samankatonalla kunnolla ..
      Minä oon nainen ja nää exät miehiä....
      En haikaile eliseen, mutta oon skeptinen tulevasuudenkin suhteen...
      Enää meinaa jaksaa uusia drammaattisia suhteita pettymyksineen vaan on onnelisenmpi yksin...
      Ko ei oo siitä pitkästä onnesta mikä rakkaudessa odotetaan olevan ole oikein paljoa näyttöä....
      TIEDÄN että mussa on omat vikani.. En oo mikää enkeli..
      Mutta kyllä minäkin saan toivoa ja odottaa rakkautta itselleni kaikesta huolimatta...
      Kyllä mäki tarvinv hellyyttä esimerksi vaikka sitä on ollu vaikea ottaa vastasn.kun on saany pelätä joskus henkensä edestä ja oppinu samoihin aikoihin ajatelemaan et oon arvoton ...
      Et kaikki kaikki hyvä kulu muille....
      Mut tedän ettei Ihmisillä ei oo muutako rakkaus joka pitää elossa ja elävänä ja on aitoa onnea parhainmillaan....
      Mä sain vaan sain vaan tietää sen vähän liiän lian myöhään...
      Kun minua rakastettiin viimein kunnolla edes hetken....
      Vaikka minulla oli vaikeuksia luottaa häneenkin vaikei syy ole hänessä....

      On niitä mukavia muistoja parhasta hetkistä.
      Kyllä niihin palaa miellellään ja on hyväki sillä kivoja juttuja kannattaa muistella...
      Hyvää hyvällä jne...
      Jotka lämittävät edes vähän muuten kovassa ja kylmässä elemässä...
      Elämässä joka on lyöny polvilleen mut aina oon kulkenu eteenpäin... Niin kuljen nytkin...
      Vaikkei se helppoa tai kivaa olekkaan....
      Mutta sammalla on tullut iän myötä viisautta ja varovaisuutta ...

      En kinny ja rakastu nii syvästi ko nuorena heti koska tänajan kertakäyttökultuurissa tullaan ja mennään ...
      Ei pistä enää likoon kaikkea tunnetta mitä joskus pistin ihan turhaan....
      Tunteet kuluttaa ihmistä...
      Minuakin ja olen syvä ja herkkä tunneihminen...
      Mut suojelen itseä...

      Ja silti tormään semmosiin miehiin joille ei riitä homeinen pierukaa... :D
      (Toisaalta oon myös vaativan vahemman lapsi joten saatan vettä siks niitä puoleeni ...
      Toiselle vanhemalleni ei riitäny tai kelvannu miikää ...
      Ja. Se oli tarkka kranttu ja siisti....)
      Tyypeihin joille ei riitä mikään ja jotka ei osaa olla tyytyväisiä yhtää mihinkää....
      Tyyppien pitäis ratkoa omat ongelmansa eka ennenko oottavat ratkaisua toisista...
      Koska ongelman ratkasu on omissa teoissa...
      Ja ratkasu itsesdä....
      Pitää kohdat asiat mitä pelkää tai haastaa itsensä voittamaan omat ja jopa ennätykseliset tavoitteet...
      Ei odottaa pelastajaa muista...

      Odotus et joku olisi sanojensa mittanen ja. uskolinen minullekin on vaan turha odotus...
      Ihmiset on jotenki mätiä... Ja luottamusasiat on vaikeita...
      Käytäntö on näyttäny höpinöiden ja tekojen erot... Moneen kertaan.

      Nykyajassa on vaikea rakastaa uskolisesti ja sitoutuen...
      Houkutuksia kaikkeen muuhun käytökseen on liikaa.
      Ko eletään nopella tempolla ja hetkessä...
      Ja jos on ongelmIa, rakas vaidetaan uuteen niiku joku kertakäyttötavara....
      Halutaan elää helposti ja ilmat et kestetään tekojen seuraukset saati että aidosti parannettais olemmassa olevaa juttua....

      Mitää en siis uskalla ajatella pysyväksi...
      Niin paljon on omia menetyksiä...
      Viimeisimpänä terveys ja rakkaus samaan aikaan....
      Voisin muuten tuumata tähän että kohtalo olet kusipää..
      Jos en tietäisi syvällä sisimissäni maksavani pahoista teoistani juuri näin...
      Viimeisin ero varinki sen syy, oli siis yks ikävä takaisku lisää, joita elämä on minulle tarjonnut enenpi kun onnenhetkiä...

      Mut toisaalta osaan olla tyytyväinen jos siihen on aihetta juuri tästä johtuen....
      Jos olis vaan ollu pelkää hyvää en osaisi varmasti arvostaa mitään...
      Et onneksi elämä ei oo pilalle hemmotellut minua Tai en oo tullu vanhempaani... :D

      Tällähekellä en enää kyll tiedä et haluanko uusia suhteita.. Miehiä ois kyllä tarjolla mutta. ei oo halua rikkoutua lisää... Pitää ite suojautua ja suojella ko ei sitä ei muut tee...
      Ja pitää eka oppia viihtymään omissa nahoissa taas. Ilman itsevihaa ...

      Ja löytää uusia unelmia vaikkei, oo mitää halua tehä semmosia hajoamaan taas...
      En pysty uskoon et onni kääntyisi.
      Näyttö paremasta puuttuu...

      Mut silti yritän olla onnelinen elää ja selviytyä ja olla sitkeä...
      Vaikka oon huonossa kunnossa.
      Vaikka tällähetkellä oon surun murtama.....
      Mut elän silti kurjaan loppuuni saakka.

      Mut josko jotain hyvääki on tulossa vielä vaikka siihen on vaikea uskoa...
      Mut minä asaitsisin sen kaiken kokemani jälkeen.... Siitäki huolimatt et pahaa on tullub tehtyä.

      Mä oon yleensä hiljaa ...
      Mut nyt tuli tarve avautua vaikkei se oo vaikenemiskultuuriin oppineelle ihmiselle kovin helppoa.

      • Anonyymi

        Kirjoitit tavattoman viisaasti ajatuksiasi.Olet miettinyt paljon elämääsi ja elämää yleensä.Mikset kirjoittaisi kirjaksi kaikkea kokemaasi ja ajatuksia kaikesta siitä.Lohdutit minua.Uskon meillä olleen saman tapaisia kokemuksia,en vain mitään osaa pukea sanoiksi.Elämäni meni niin etten kykene luottamaan enää,en miehiin enkä naisiinkaan.En päästä enää ketään lähelleni.Olen vanha ihminen.En toivo mitään,en unelmoi mistään.Elän vain tätä päivää,ja olen huomannut että se sopii minulle.Olenkin alkanut nauttia tästä olemisesta ja rauhan tunteesta.Ajattelen elämästäni,että minäkin olisin ansainnut rakastavat vanhemmat,rakastavan aviomiehen ja turvallisen elämän,mutta se ei niin ollut.Totean vain,ei se niin mennyt kohdallani,mutta olisin sen ansainnut.Muista sinäkin aina se että sen kaiken olisit ansainnut.JA kirjoita se kirja.


    • Anonyymi

      Mä näin taannoin unen, jossa olin kolmen kimpassa "kolmantena pyöränä" ex-vaimoni ja sen nykyisen miehen kanssa...

      Mä olin lähinnä ylimääräiset kädet ja sain jotain kättä, pusua ja ohjeita miten pitäisi koskettaa...

      Jännintä on, että olen nykyisessä parisuhteessani onnellinen ja seksikin on loistavaa, ja lisäksi olen todella hyvissä väleissä ex-vaimoni ja sen miehen kanssa. En tietoisesti todellakaan haikaile exääni takaisin, mutta en myöskään vihaa tai ole välinpitämätön. Tavallaan tilanteeni on optimaalinen, mutta minkä sitä alitajunnalleen voi.

    • Anonyymi

      Heräsin painajaisista ja oli helpotus laittaa ilotanssiksi. Se olikin vain unta.

    • Anonyymi

      Nykyinen kumppani muistelee ex-Thai naistaan,jota elätti yli kuuden vuoden ajan. Ei ollut töissä ja lapsia eri miehille. Suomi nainen ei näille pärjää sexissä ja kropassa. No makunsa kullakin,minkäs teet.

      • Anonyymi

        Ja tuollaista jaksat?? Halooooo...


    • Anonyymi

      En todellakaan, ex mikä ex.

    • Anonyymi

      Kyllä kaipaan. Tai ainakin heistä kahta, jotka jouduin haudan lepoon saattamaan.
      Molempien kanssa olin onnellinen, mutta aina ei osu tähdet kohdilleen.

    • Anonyymi

      Vanhassa rypeminen on lapsellista itsesäälin sekaista riittämättömyyden tunnetta, jolla ei ole mitään tekemistä muun kuin itserakkauden kanssa.
      Kyvyttömyyttä hallita elämäänsä ja mennä eteenpäin, johtuen kehittymättömästä tunne-elämästä.

      • Anonyymi

        Ei ole. Tunteiden läpikäyminen on tärkeää.
        Jos ne sivuuttaa niin pomppivat esiin uudessakin suhteessa
        ja sitten sekin suhde voi käydä vaikeaksi.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei ole. Tunteiden läpikäyminen on tärkeää.
        Jos ne sivuuttaa niin pomppivat esiin uudessakin suhteessa
        ja sitten sekin suhde voi käydä vaikeaksi.

        Jotain on pahasti pielessä tunne-elämässä jos vuosien jälkeenkin haikailee jonkun ammoisen exän perään. Aikuiseksi kasvaminen auttaa, kaikilta se ei vaan onnistu em. syystä.


      • Anonyymi

        Olipa suolainen teksti! Ensin se kirvelee, sitten se parantaa.


    • Anonyymi

      Moikka!

      Joskus mietin mitä niille kuuluu ja toivon että heillä on kaikki hyvin. Josku myös ajattelen "entä jos olisin jäänyt sen ja sen kanssa" , miten olisi käynyt ym. Ikävä ei oo silti ollu.

    • Anonyymi

      Minulla oli kaksi miestä, joista kummatkin petti ja olivat väkivaltaisia. Minun elämästä poistuivat jo kymmeniä vuosia. Viime vuonna kuolivat molemmat. Kumpaakaan ei pystynyt ikävöimään enkä edes suremaan. Niin lopullisesti voi tunteet kuolla kun henkensä edestä sai pelätä.

    • Anonyymi

      Kaikilla ex:ä oli oli hienot rinnat,kaipaan niitä kovasti

    • Anonyymi

      Kaipaan, Olisimme luultavasti edelleen yhdessä jos hän ei olisi eronnut musta:)

    • Anonyymi

      En kaipaa, eikä janota. Mutta kiitollisin mielin muistan, se oli sitä aikaa se.

    • Anonyymi

      Oon edelleen "vihanen" sille..
      Erottiin.. Otin sen takas.. Enkä tajunnu et se loppuu nii et vaa et hän poistaa mut kaikist mediast :) Guys i still love him so much:(

    • Anonyymi

      Kaippan.Rakkaus muutui 10vuoden jälkeen syvään ystävyyteen.kaipaan kai siksikin hän kuoli yllätäen 7 päivää sitten.joskus pitää ystävyyttä itsestään selvyytenä.Toisin korona ,sen noudattaminen emme kohdaneet.unohdin soitaa hänelle 6.3.Päivä joka sitosi meidät monin tavoin yhteen ,unohdin..

    • Anonyymi

      Olen jo 60 v ja hiukan päälle, nykyinen naiseni on 21 v ja ollaan kolmisen vuot oltu yhdes ja asutaan hänen perimässään isos talos. on mökki ja uus auto ja ylipäänsä kaikee tarpeelist, on käyty enen koronaa jotakuinkin 3-4 kertaa ulkomail lomalemassa.

      En siis koe kaipausta meneeseen, nyt on hyvä.

      • Anonyymi

        Ei rakkaudesta tietoakaan.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei rakkaudesta tietoakaan.

        Aijaa ottaen osaa mihin?


      • Anonyymi

        Pervo!


    • Anonyymi

      ei todellakaan

    • Anonyymi

      Kyl välillä kaipaan, mun ex oli niin seksikäs ja kaunis, pelkään että saan jatkos vain ruman ja lihavan.

      t. allu

      • Anonyymi

        Hihihiiiiohei😂


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hihihiiiiohei😂

        Allulla on asiaa. Kaikki rumenee vanhetessaan ja lihoo niin maan perusteellisesti kuin kinkku pikkujoulua kohti. Sellu tytisee kävellessä, ei ole totta, että tuollaiseksi itsensä syövät, joisivat ennemmin!


    • Anonyymi

      Kuinka juomarin talous on tänä päivänä? Punoittaako silmät vai onko mustuneet enemmän? hä

    • Ei. Toivon, että en koskaan näe enää ex.ää

    • Anonyymi

      En. Mies oli väkivaltainen kaikin tavoin.

    • Anonyymi

      Joka kerta kun panettaa ja on yksin.

    • Anonyymi

      Erästä kyllä joskus. Tiesi mitä tarkoittaa deep...
      Oltiin nuoria ja villejä. Nykyään enää villejä.

    • Anonyymi

      Lämmöllä muistelen paitsi yhtä, joka oli juoppo.

    • Anonyymi

      Ei tosiaankaan

    • Anonyymi

      Kaipaan joskus suurta ensirakkauttani, jonka kanssa asuimme yhdessä monta vuotta. Minä parikymppisenä umpirakastuneena ja hän kolmikymppisenä realistisena. Olimme kuitenkin tosi onnellisia. Minä kuitenkin kaipasin sitoutumista ja lapsia, hän ei ollut valmis. Tiet lähtivät tästä syystä eri suuntiin. Sain avioliiton ja lapset toisen miehen kanssa. Joskus mietin mitä hänelle kuului, mutta annoin menneiden olla. Muutama vuosi sitten luin netistä, että hän on kuollut syöpään. Joskus hän tulee vielä uniini. Kuulen hänen äänensä, näen silmät ja tunnen ihon tuoksun. Kummallista ja ärsyttävääkin kun minulla on ihana mies, monta lasta ja asiat muutenkin hyvin. Haluaisin unohtaa....

    • Anonyymi

      En ikinä. Nykyinen on niin hyfä, ettei paljoa huvita edes miettiä exiä.

    • Anonyymi

      Epäterveellistä on sekä suola että exästä murehtiminen. Valikoituja hetkiä kaipaan, mutta arvaan, että uudelleen tavatessa mieleen tulisi taas ne toiset asiat, joiden takia hänestä exä tuli.

    • Anonyymi

      Kexinä ikiä välillä, lähes hangollisena keksinä😘

    • Anonyymi

      Janottaa kyllä! Ja kaipaan niitä aikoja.

    • Anonyymi

      Kaipaan, vaikka nykyinen naiseni on paras tietämäni. Vieraissa naisissa en oo koskaan ollut. Tutuissa joskus...

      Ei kai sitä voi olla mies muistelematta niitä helliä hetkiä.

    • Anonyymi
    • Anonyymi

      Rakkautta heille ja kiitos ,olimme joskus niin onnellisia !

    • Anonyymi

      Kyllähän sitä kaipaa. Pelasin korttini väärin.

      • Anonyymi

        Minäkin pelkään sitä..


      • Anonyymi

        Näin teit.


    • Anonyymi

      en, mutta unissa se pöllähtää silloin tällöin eri tilaisuuksissa...

    • Anonyymi

      Yhtä kaipaan ja hetkiä hänen kanssaan. Koska en osannut olla riittävän selkeästi vihainen, tehdä selväksi mitä todella ajattelin.
      Toista kaipaan koska hän otti ja kuoli kesken kaiken.
      Kolmannesta kaipaan suhteemme alkua, koska olisi pitänyt katkaista välit ennen kuin se kaikki alkoi.
      Mutta varmaan menneisyydessa montakin hyvää tuttavuutta jotka jäivät liian pinnallisiksi ja joista joistain olisi voinut hyvinkin syntyä jotain.
      Mutta en turhaan kaipaile, koska osaan olla avoin tulevaisuudelle. Jos tapaan uudelleen jonkun entisen joka on ollut mielenkiintoinen niin annan tietenkin mahdollisuuden.
      Muuten allekirjoitan aiemmat useat kommentit joissa sanottu että ovat syystä exiä. Mutta tietenkin osa on exiä vain koska aika ja paikka eivät ole olleet sopivia...

      • Anonyymi

        Ajattelen samoin.


    • Anonyymi

      en kaipaa exää,enkä voi kuin todets,rttä joku sai siitä naisesta maanpäällisen helvetin.

    • Anonyymi

      Kaipaan todella mutta ylpeys ei anna periksi sitä hänelle kertoa...

      • Anonyymi

        Ehkä hänkin kaipaa sinua...


      • Anonyymi

        Miksi ylpeys estää noin kauniin asian kertomisen?


      • Anonyymi

        Jos tarpeeksi hänestä välität, se menee ylpeyden edelle :)


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jos tarpeeksi hänestä välität, se menee ylpeyden edelle :)

        Niin menee. Juuri näin. Lankeemus menee..


    • Anonyymi

      En kaipaa, mutta hän oli joka ensimmäisen kunnon suudelman antoi. Ja seuraava joka antoi vastaavan suudelman, tuhisee tällä hetkeĺlä makkarissa ja lähden tästä hänen vkereen... 25 yhteistä vuotta takana.

    • Anonyymi

      Tunnepohjaisesti pystyy saamaan ns. kaveripohjalta lähes saman asian, jos on vaan pystynyt erota oikein, eikä nykyiset suhteet haittaa sitä.
      "vanhan suolan janotuksen" -osalta, se on ehkä ollut parasta seksiä mitä on saanut. Muutamaa henkilöä lukuunottamatta.

    • Anonyymi

      Kyllä kaipaan lasteni isää oli pitkä kivinen ja ihanaa aikaa myös nyt ei olla nähty 5v.Niin huomannut että aika ajoin mietin miten hällä menee yms...vuosia kerty yhdessä 16vuotta jotain...

    • Anonyymi

      Ei

    • Anonyymi

      Oliko se nuorempana himoa, kun piti saada, vai rakkautta ?

    • Anonyymi

      Kyllähän sitä teinityttöjen kanssa harrastettua seksiä muistelee kaipaillen. Se oli ihanaa, kun seurusteli usean kanssa samaan aikaan.

      • Anonyymi

        Törkeätä tuo tuollainen 🕷️🕷️🕷️


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Törkeätä tuo tuollainen 🕷️🕷️🕷️

        Ei ollut mitenkään törkeää. Normaali luonnonlaki vain vei miestä.


    • Anonyymi

      Haihtunut, vain elämän tunne, lähellä ettei yksin

    • Anonyymi

      Ei terveissä ihmissuhteissa synny exiä, on vain kokoelämän kestäviä nyxiä !

      mutta kun ne ns ihmissuhteet hankitaan viinapöllyissä useimmiten niin tietäähän sen miten siinä käy.

    • Anonyymi

      Nykynaiset kiemurtelee puhelimensa edessä ja mittaa onko persaus nyt vähän isompi kuin viikko sitten!

      perusta nyt tällaisten ikikakaroiden kanssa jotain ihmissuhteita hah voiko naurettavampaa haavetta olla !?

      • Anonyymi

        Mä en ymm tota narsismia. Enkä tota persusmuotia.
        Ennen iso bepa oli ei-toivottava.
        Mieluummin olis kaunis hymy...


    • Anonyymi
    • Anonyymi

      En kaipaa, syystäkin ovat exiä. Meressä on paljon kaloja, miksi haikailla jotain mennyttä?

    • Anonyymi

      Kyllä niitä on pari kolme ketä muistelen lämmöllä mutta aikansa kutakin ja olen onnellinen nyt. Sinkkuna näin korona-aikana on parasta tapailla naisia ja viettää laatuaikaa ja olla sitten omillaan kin haluaa.

    • Anonyymi
    • Anonyymi

      Eksiänne? Ei minulla ole kuin 2 eksää.
      Ensimmäinen ex:ni oli nuoruuden rakkauteni, jonka kanssa olimme kihloissa ja asuimme avoliitossa. Kaipaan toisinaa. (Suhde ei kestänyt, vaikka fyysistä uskottomuutta ei kuvioissa mukana ollut. Mies oli sairaalloisen mustasukkainen; mulkoili nuorivaatekaupan tuntematonta, miespuolista myyjää, ravintolan portsaria, kirjastovirkailijaa - ja epäili silmäpeliä kaikkien kaksilahkeisten kanssa.)

      Toinen eksäni oli edesmennyt aviomieheni, jonka kanssa olin yli 20 vuotta. (Suhde kesti, koska sitä oikeaa eli fyysistä uskottomuutta ei kuvioissa mukana ollut.) Kuollutta aviomiestäni kaipaa jatkuvasti takaisin.

    • Anonyymi

      Kaipaan ainostaan seksiä yhden eksäni kanssa. Suhde oli vain noin kolmen vuoden mittainen, mutta seksi ei kenenkään kanssa ole ollut niin vapautunutta, monipuolista ja kaikinpuolin hyvää. Sen tiedän että parisuhteeseen hänen kanssaan en enää ryhtyisi.
      Olen kyllä ihan onnellisessa parisuhteessa nyt, mutta välillä kun toteutetaan sitä "lauantaiseksiä" niin muistot lemmenhetkistä hänen kanssaan tulevat mieleeni.

    • Anonyymi

      Nope. Itse olen antanut yhden mahdollisuuden. Jos sen on kussut niin game over. Vanhojen juttujen lämmittely on aivan turhaa.

      M36

    • Anonyymi

      Vanha suola ei todellakaan janota.

    • Anonyymi

      Siinai sijaitsee egyptin vieressä
      siino

    • Anonyymi

      En sanoisi että kaipaan enään mutta muistelen välillä häntä ja millainen elämä hänellä nyt on sillä ei oltu pelkästään parisuhteessa vaan oltiin toistemme parhaita kavereita ja oli äärimmäisen hyvä olla hänen kanssaan joka ikinen hetki jopa ne huonot ajat ja kaikki riidat... Valitettavasti oltii molemmat nuoria ja elämät sekasin varsinki mulla joka sit aiheutti eron jonka jälkeen ex jatko elämäänsä ja hankki toisen miehen ja lapsia ja hyvä hänelle sitä hän halusi mutta välillä pistää miettiin kuinka onnellinen hän todellisuudessa elämäänsä nyt on tai seuraavan 5-10 vuoden päästä. En tiedä mutta tuo on ainoa asia mikä mua kiinnostaa koska its

    • Anonyymi

      En. Ei.

    • Siis voin myöntää että kyllä kaipaan niit hetkiä exän kanssa ja haluisi palata takaisin ajassa. Välillä kyl vanha suola janottaa. Kipinä kyl löyty mut jotkut asiat mättä ja pahasti.

    • Anonyymi

      Suihinottojaan välillä. Oli parempi siinä kuin nykyinen.

      • Anonyymi

        Siis äitisi oli parempi?


    • Anonyymi

      Paria poikaa joiden kanssa oltiin silloin kun seurustelua alettiin harjoitella muistelen joskus tosi lämmöllä. Hyviä muistoja niistä ajoista; telttailua ympäri Suomen, autoajeluita, huoletonta ja hauskaa.
      Kai ne parhaat hetket jää sitten muistoihin. Nuoruus oli muutenkin hienoa aikaa!
      Sitten niitä myöhempiä kumppaneita kun seurustelu alkoi olla vakavampaa, en todellakaan kaipaa ketään. Ei ne exiä olisi jos heissä olisi potensiaalia johonkin ollut.
      Viimeisen pitemmän seurustelun jälkeen jäin sinkuksi koska en jaksa enää sitä typerää vääntöä.
      Nyt on hyvä kun on vapaa.

      • Anonyymi

        "Paria poikaa joiden kanssa oltiin silloin kun seurustelua alettiin harjoitella muistelen joskus tosi lämmöllä. Hyviä muistoja niistä ajoista..."

        Näinpä, yhtä nuoruudessa tuntemaani henkilöä tulee joskus harvoin muisteltua - lämmöllä. Hänellä on nätti vaimo ja liuta lapsia, ja hyvä niin. Meitä ei yksinkertaisesti oltu tarkoitettu yhteen. Tapasin hänet uudelleen noin 10 vuotta sitten. Muutama sana vaihdettiin eräissä juhlissa. Siitä jäi lämmin muisto. Aivan kuin emme olisi erossa olleetkaan. Joidenkin ihmisten kanssa vaan henkilökemiat kohtaa ja kipinä säilyy, vaikka heitä ei tapaisi vuosikymmeniin. Ko. tapaamisen jälkeen en ole häntä nähnyt enkä perään haikaillut.

        Olen hyväksynyt sen, että minulle ei ole puolisoa. En siis etsi ketään enkä katselle sillä silmällä. Those days are gogogone. Elämä täyttyy nyt muista huolista. En enää edes muista aikaa, jolloin olisin ollut rakastunut.


    • Anonyymi

      Vuosikymmenet haihtuneet, kipinät hiiltyneet. Eteenpäin elävän mieli, Covid ja muu heittelee turhaan jäätä niskaan, liekki ei sammu.

      • Anonyymi

        Olisi mahtavaa nähdä exäni. Saisi tietää, miten hänen elämänsä on mennyt.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Olisi mahtavaa nähdä exäni. Saisi tietää, miten hänen elämänsä on mennyt.

        Kaipaan sitä eksääni kaukaa menneisyydestä jonka kanssa meillä ei ollut mitään parisuhdetta vaan muutaman kerran viikossa yöt.Yöt jotka eivät koskaan katoa mielestäni.Sitä kesti muutaman vuoden.Sen jälkeen ja sitä ennen on ollut vakavia parisuhteita ihan hyviä mutta ei mitään sellaista kuin hänen kanssaan.Kukaan ei ole saanut minua ikinä tuntemaan samanlaista kiihkoa ja himoa.Varmaan johtuu siitä että sanattomasta sopimuksesta emme eläneet koskaan arkea yhdessä.Meillä oli vain ne yöt jotka haluaisin elää uudelleen.Joskus harvoin kun olen häneen törmännyt pakko katsoa muualle ettei vaimonsa huomaa että vastaantulevalta eukolta lähtee jalat alta.Silloin kun harrastimme öitämme emme kumpikaan olleet varattuja.Vaikka kuinka ihania ne yöt olivat niin kunnioitan sitä että hän on naimisissa.


    • Anonyymi

      Haluan kiittää exää kaikesta pahasta. Ilman sitä kaikkea pahaa, en osaisi arvostaa, rakkaani hyvyyttä.

      Silloin en ymmärtänyt, miksi minun piti kokea se julmuus, loputon ilkeys, huorinteot, valheet, osituspetos, appivanhempien epärehellisyys, univaikeudet, masennus....

      Nyt vasta ymmärrän. Se oli koulutusta kaikkeen hyvään, mitä rakkaani pyyteettömästi eteeni tekee.
      Hän nosti minut suosta, josta en olisi omin voimin jaksanut nousta. Hän lupasi paremman huomisen. Saan enemmän kuin olisin koskaan uskaltanut uneksia.
      Se kaikki hyvä heijastuu myös työhön ja varallisuuteen.

      Korona koettelee alaa järkyttävällä tavalla. Pomoni kuitenkin haluaa pitää minut töissä. Ihmettelen joka ikinen päivä, miten nyt tielleni osuu hyviä ihmisiä?

      Kuulun siihen vähemmistöön, jonka mielestä maanantai on viikon paras päivä.

    • Anonyymi

      Kyllä, elämäni rakkautta . Varmaan elämäni loppuun asti.

    • Anonyymi

      En kaipaa. Ikävää kesti ehkä pari kuukautta eron jälkeen, mutta mitä enemmän tuosta on aikaa kulunut sitä tyytyväisempi olen ollut sinkkuna. Unohtakaa naiset, heistä on vain harmia ja vaivaa!

      • Anonyymi

        Just samaa mieltä, ainoo eroavaisuus on se, että kokonaan naisia ei kannata unohtaa, mutta ns. vakkarit kannattaa jättää "huilaamaan", käyttää vaan niitä saatavilla olevia irtonumeroita, sillä kun pari vuotta lasettelee menemään, niin kyl sit jo vakituisempikin maistuu, mutta ota sitten paras niistä irtareista ja testaa moneen kertaan eri ympyröissä, jos on ok, ni eikun hynttyyt yhteen, siitä se lähtee.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Just samaa mieltä, ainoo eroavaisuus on se, että kokonaan naisia ei kannata unohtaa, mutta ns. vakkarit kannattaa jättää "huilaamaan", käyttää vaan niitä saatavilla olevia irtonumeroita, sillä kun pari vuotta lasettelee menemään, niin kyl sit jo vakituisempikin maistuu, mutta ota sitten paras niistä irtareista ja testaa moneen kertaan eri ympyröissä, jos on ok, ni eikun hynttyyt yhteen, siitä se lähtee.

        Itse olen sen verran erakko ja ihmispelko22 ettei noita irtonumeroitakaan ole eteen sattunut, mutta enpä ole juuri niitäkään kaivannut.


    • Anonyymi

      En kaipaa...hyvä kun pääsi noidasta eroon.

    • Anonyymi

      Muistelen useesti ja ikihan niitä hyviä aikoja. En ynmärtänyt sitä mitä nyt ymmärrän.

      • Anonyymi

        Mitä ymmärrät nyt?


    • Anonyymi

      En tod.! Näen heistä toisinaan painajaisia, joissa mietin kauhuissani, miten helvetissä olen taas tämän *****n luona samalla paniikinomaisesti desinfiointiainetta etsien. Johtuu varmaan siitä, että en ole tullut jätetyksi. Ei ole ollut tapana palata muihinkaan väljähtyneisiin ihmissuhteisiin.

      • Anonyymi

        "Johtuu varmaan siitä, että en ole tullut jätetyksi." Siis se, etten kaipaa enkä ajattele exiä. Jos voisin palata ajassa taaksepäin, kiertäisin ko. tyypit kaukaa. Nuorena sitä ei välttämättä tiedä, mitä haluaa ja mitä ei todellakaan halua eikä tajua, että elämä on lyhyt, ohikiitävä hetki.

        Olkaa kiitollisia, jos teillä on edes siedettävä parisuhde. Että voitte katsoa sitä toista oksentamatta.

        Neitsyydessä ei ole mitään hävettävää. Ei kannata ryhtyä suhteeseen pelkän seksin takia. Niitä suhteita tulee yleensä katuneeksi myöhemmin. Ei se määrä vaan laatu.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Johtuu varmaan siitä, että en ole tullut jätetyksi." Siis se, etten kaipaa enkä ajattele exiä. Jos voisin palata ajassa taaksepäin, kiertäisin ko. tyypit kaukaa. Nuorena sitä ei välttämättä tiedä, mitä haluaa ja mitä ei todellakaan halua eikä tajua, että elämä on lyhyt, ohikiitävä hetki.

        Olkaa kiitollisia, jos teillä on edes siedettävä parisuhde. Että voitte katsoa sitä toista oksentamatta.

        Neitsyydessä ei ole mitään hävettävää. Ei kannata ryhtyä suhteeseen pelkän seksin takia. Niitä suhteita tulee yleensä katuneeksi myöhemmin. Ei se määrä vaan laatu.

        Seksi on yliarvostettua ja parisuhteet pelkkä vitsaus.


    • Anonyymi

      Joskus kai suakin

    • Anonyymi

      Joskus kun pameytas

    • Anonyymi

      Kun aikaa kuluu niin ei enää kaipaa.....

    • Anonyymi

      No totta ihmeessä kaipaan, vei rahat ja talot ja mökit, eikä latiakaan ole vielä tilittänyt, aikaa ois kuiteski ollut jo 20 vuotta, siellä se "plantaasilla" vaan pepen kanssa virnuilee.
      Kaipuu on suuri, jos vaan snaijaat. . .

    • Anonyymi
    • Kiitollisena yhteisistä kokemuksista riittävästi , ei tarvitse haikailla perään.

    • Anonyymi

      Joskus kaipaan ex:ää ja yhteisiä hetkiä. Useammin olen miettinyt mitä yhteinen lapsemme tekee, miltä hän näyttää, mitä mahtaa opiskella, olenko jo kenties isoisä?

    • Anonyymi

      No tietenkin on joitain hetkiä mitä on kiva muistella., mut ei vanha suola janota se on kerran koettu ja todettu ettei toimi niin en usko et se toimisi uudestaankin. Pari kertaa tullut se erehdys tehtyä et kokeillaan uudestaan mut samat ongelmat jotka johti eroon tulee aina esiin..=)...

    • Anonyymi

      Joo, peppuseksiä, jolloin sain survoa kaluani lujaa kahvaa myöden suoleen ja ajoittaisia ryhmäseksi kokeiluja.

    • Anonyymi

      Kyllähän se niin on että aika-ajoin eli noin viiren vuoren välein tulee eräs eks mieleen ajatuksiin toistuvasti...

    • Anonyymi

      Suolan käyttöön pitäisi enemmän kiinnittää huomiota, on se sen verran haitallista kuitenkin. Vähentää pitää, muuten nousee verenpaineet. Ja janottaa vaan törkeesti, ja sitten pöhöttää. Mahdollisimman vähäsuolainen on paras!

    • Anonyymi

      Rakastuin exääni uudelleen monien vuosien jälkeen... yksipuolisesti 😔 jokainen pienikin kohtaaminen hänen kanssaan herättää voimakkaita tuntemuksia 💙❤ hän seurustelee ja on varmaankin onnellinen vaikka epäilen että hänen miehensä ei pysty täyttämään hänen tarpeitaan. Hän tarvitsee oikeaa rakkautta!

    • Anonyymi

      Noup. Uusi on aina ehompi.

    • Anonyymi

      Minun exäni on psykiatrinen sairaanhoitaja, enkä todellakaan ole jäänyt kaipaamaan häntä!!!! Narsistinen ja henkisesti väkivaltainen akka.. Muka niin tärkeä. Ja minussa vain vikoja ja parantamisen varaa.

    • Anonyymi

      seukkasin 5 vuotta erään tiukkapillun kanssa ja sit se hermoistui ja lähti ovia paiskoen,
      unohdin hänet jo mennessäni olohuoneeseen avaamaan suoli24 treffipalstaa josta käteen jäi vieläkin imuvoimaisempi emätin ja 8v nuorempi. siltä sai sit kivaa kyytiä niikauan kun se kesti ja täytyy sanoa että rauta on taottava kun se on kuumaa eli panna koko ajan sitä kun silmä välttää.
      persettä se tosin ei antanut ja suihinottoakin opeteltiin muutama kk ettei oksennus ja itku tule kun mälli irtoaa

    • Anonyymi

      Kauppaopiston naiset ne todella kääntää mun pään tosin kysymyksessä silloin oli Raho-puolen naiset 🤣🤭🤭🤭🤭🤭🤫🤫🤫🤫🤫🤫🤫🤣

    • Anonyymi

      Kysytään välillä; kaipaako kukaan normaaleita ihmissuhteita?

      vai onko ongelma jo niin paha, ettei ole käsitystä mitä sellainen mahtaisi olla!

    • Anonyymi

      En varsinaisesti kaipaa eikä janota. Välillä kyllä mietin, että olisiko ero ollut kuitenkin jotenkin vältettävissä. Minä olin siis se, kuka sanoi että nyt loppuu.

    • Anonyymi

      Muistelen exääni aina kun kuulen laulun - tuletko kanssani järvelle. Keskipenkille. Helmen valkean. . . . MInua kiusasi vinkaisu, joka laulussa mielestäni aiheettomasti kiekaistaan ja sanoin kerran miehelleni, että en pidä tästä laulusta. Hän taas olikin mieltynyt romanttisen mielensä mukaisesti ja nähnyt onnellisen parin järven selällä auringon paistaessa. Huomasin, että hän pahoitti mielensä. Hän sanoi apeana, että hän on aina siitä pitänyt.
      Muistan sen aina, kun laulun kuulen, en toki olisi halunnut romuttaa hänen kaunista tunnettaan, jonka laulu hänessä herätti. En ollut tiennyt hänen tunteestaan laulua kohtaan.
      Hän on nyt ex. ja rajan tuolla puolen. Ehkä vielä voin lähetä hänen kanssaan järvelle, kun minun aikani päättyy.

    • Anonyymi

      Kyllä vaan. Ensirakkaus ei koskaanhäviä
      mielestä.
      Joku on sanonut, että ensi rakkautta ei
      Omakseen saa. Näin On minulle käynyt. 💖
      Britta.

      • Anonyymi

        Kiitos vinkistä ja nyt voin suunnata katseen muualle, kiitos kiitos paljon iso kiitos thx.


      • Anonyymi

        En usko näin. Tunnen ihmisiä jotka ovat ssaneet ensirakkautensa vuosikymmenten päästä ja elävät edelleen yhdessä. Uskon siihen.


    • Anonyymi

      Mun ex, siis nainen oli aika välinpitämätön joitakin sukulaisia kohtaan, ja lapsiakin mitä jälkeenpöin kuulin. Mutta kun ei ollut kauheen hyvän näköinen kuvista päätellen ikinä. Vaikka kyllä sen kans kehtas silti mennä moneen paikkaan. Mutta kun ei ikinä ollut saanut vakituisesti seksiä keneltäkään, siis mieheltä, oli tosi innokas seksissä niin kun teinit jotka ei ollut usein saaneet nekään. Aivan erityisesti todella hyvä hyvä ja innokas suihinottaja. Otti usein lastin viimeiseen tippaan saakka ja nieli kaiken. Seksissä ei niin hyvä kun se kokemuksen puute ja ylipaino näkyi. Sitten kun multa sai seksia valituisesti, tuli mm. hiivatulehduksia, syynä oli että ei ollut saanut vakituiseen seksiä ja sitten kun sai paikat oli kovalla tulehduksella. Mutta koskaan en usko saavani mitään vastaavanlaista mitä häneltä.

    • Anonyymi

      Kaipaan yhtä, koska hänen avulla opin rakkauden.

    • Anonyymi

      skorpioni - exäni oli loistava rakastaja , sitä kaipaan mutta en muuten , varas kun oli ,
      sai kupattua vaimoltaan lähes 100.000 mk joita leuhkana jakeli ympärystöön , oli
      työnvieroksuja loinen joka olis pitänyt huomata jo seurustellessa, mutta osasi olla
      anopin edessä kuin hellantelttu , anoppi oli niin ihastunut siihen kauniiseen ja
      viehättävään vävypoikaansa , siksi en päässyt siitä eroon ajoissa .

    • Anonyymi

      En kaipaa eikä mikään vanha janota.

    • Anonyymi

      En yleensä kairaa exiäni, puolisoni ei tykkäisi hyvää.

      Aina kannattaa miettiä ketä kairaa.

    • Anonyymi

      Kaipaan exääni 30 vuoden takaa. Yhteinen harrastus yhdisti ja vietimme todellisen unelmakesän. Kävimme yhdessä kilpailuissa, treenasimme yhdessä elimme ja hengitimme yhdessä. Tiesimme, että jonkinmoinen ero oli syksyllä edessä, kun olin lähdössä ulkomaille valmennukseen vuodeksi. Suhde loppui ennen lähtöä, mutta palasimme uudelleen hetkeksi yhteen. Erovuosi oli kuitenkin tehnyt tehtävänsä ja kummatkin muuttuneet, ettei jatko- osa ollut montaakaan kuukautta. Kerran tavattiin sattumalta ja kyllä se sydän teki voltit kummallakin. Sen jälkeen olen ajatellut tuota kaukaista exää akna välillä ja kyllä ikävöinytkin.

    • Anonyymi

      Texwilleriä lempo soikoon. Tex ei ottanut wiskiäkään.

    • Kaipaan erittäin paljon mielessäni Päivin ja öin.

    • Anonyymi

      tevehdys. teille eronneille! MINUN EXÄNI. ovat 45v takaa, jotka antoivat opit nykyiseen hyvään parisuhteeseen. niillä opeilla olemme parisuhteessa kasvaneet aviopariksi, ja kunnioittaneet toisiamme ihmisinä, tasa arvoisina toista arvostelematta. ja hyväksymällä toisen hyvät ja huonot päivät, menemällä itseemme. ei ole tiedossa että meistä tulisi toistemme exiä. Huom,harrastamme yhdessä myös kimppasexiä. / parinvaihtoa. se vain korostaa asiaa, että olemme ikuisesti ME.

    • Anonyymi

      Kyllä muistelen ja runkkailen päivittäin exä mielessä.

    • Anonyymi

      Kyllä

    • Anonyymi

      No voi hyvää päivää, en tosiaankaan, sitäkö noitaa, syöjätärtä, leidi dominaa, aivan
      käsittämätöntä, kaikki ne manipuloinnit jotka itseeni kohdistuivat vieläkö sitä suolaa pitäisi janota, ei ei ja ei, on aivan fantastista tuntea,jotakin sellaista kuin vapaus, ainut tässä elämässä on se että saa vieläkin tehdä työtä oman ihmisarvonsa kanssa että uskaltaa tiedostaa myös omat tarpeet ja ihmisarvon.
      No miettikää nyt vaikka tätä, ostin teeveen juurikin siitä syystä että sitä sai sitten katsoa silloin kun halusi, poikani lapsena erityisesti tykkäs kaikista piirretyistä, nehän olivat melkeinpä poikkeuksetta englannin kielisiä ja teevee huusi lujaa, häntä erityisesti
      miellytti se kun korva kuuli hyvin kaken ja kykeni erittelemään puhetta, nyt vasta kun hän on aikuinen ja olemme liikkuneet jossakin yhdessä britit ovat ihmetelleet hänen poikkeuksellista sanavarastoaan jolloinka vasta olen tajunnut hänen kielensä salaisuuden,
      hän oli koko lapsuutensa , noin kaksivuotiaasta asti täydellisessä kielikylvyssä, mutta kun se teeve kotona oli niin minut haukuttiin ja ryöpytettiin mennen tullen ja siihen riemuun yhtyi myös koko hänen sukunsa, ei ikinä mua ollut enmen niin haukuttu kuin silloin ja vain 24 tuumaisen salora teeveen takia, hän sitä kuitenkin itse eniten katsoi.
      Elämälle kiitos, kiitos vapaudesta.

    • Anonyymi

      En kyllä ole kaivannut. kolkyt vuotta taisteltiin ja aina vähän väliä tehtiin eroa. Lopultla kun se saatiin aikaseksi, helpotti tosi paljon enkä ole avio- enkä parisuhde-elämää kaivannut.

    • Anonyymi

      Kyllä, vaikka hyvä vaimo ja onnellinen liitto, niin kyllä kaipaa niitä teinipyllyjä joita sai jörniä kaipaa. Teiniseksi oli parasta aikaa

    • Anonyymi

      Erotkaa niistaä, alkoholisoituneista, väkivaltaisita miehistämme. jotka murustelevat pöydät ja lattiat ja piereskelevät. Ovat muka penkkiurheilijoita, että saisivat ryypätä urheilukisoja katsoessaan jne, jne,,

    • Anonyymi

      Minulla on 2 exää. Ekaa en kaipaa, koska jätin hänet emmekä ole olleet eron jälkeen tekemisissä. Toka jätti minut, en kaipaa kumppaniksi mutta on pari kertaa nähty vupsien varrella ihan ok hengessä (nyxä ollut mukana). Toki on nostalgisia muistoja jotka joskus pulpahtaa tahattomasi pintaan mutta terve ihminen käsittää että menneitä aikoja ei takaisin saa. Jos jäisin nyt yksin, en haluaisi tätä exää takaisin kumppaniksi mutta kyllä sitä voisi kiksauttaa.

    • Anonyymi

      Siis suomalaisten taso on todella näin ala-arvoinen !?

      hyi olkoon.

      • Anonyymi

        ei tarvitse ihmetellä mistä nuorison ongelmat on kotosin!

        sieltä ne on kotoa opitut mallit, mutta kansa ylpeilee exillään ja niiden määrillä !

        hyi olkoon.


    • Anonyymi

      Kyllä. Joka viikko käy mielessä. Mutta niin paljon kuin häntä osaltaan kaipaankin, oli silti ainoa ja paras vaihtoehto erota. En usko, että ex loppu pelissä rakasti minua terveellä tavalla, olin hänelle kai enemmänkin välttämätön paha ja hän minulle kivireki mitä vedin perässäni 9 vuotta. Rakastin häntä niin valtavasti, että uskon kantavani tätä tunnetta hiljaa sisällään loppuelämäni. Olen nyt jo uudessa suhteessa. Tuntuuko samalla, ei, eikä tarvitsekaan. Tämä suhde on kuitenkin terveempi ja mies on kiltti sekä kunnollinen. Tuleeko tämä kestämään, sen näyttää aika.

    • Anonyymi

      Kyllä janottaa 👍

    • Anonyymi

      En kaipaa. Se suhde kariutui, kun se alkoi himppariksi. Toisen miehen viiksiä vahaa nyt jossain keinonahkahousuissaan, lasillinen mimosaa toisessa kädessään. Se puudelintrimmaaja saa todellakin rassata piippua jossain toisessa huushollissa. Mun kotiini ei olis enää mitään asiaa.

    • Anonyymi

      En muistele. Vain yksi elämässäni on mielessäni ❤

    • Anonyymi

      Useinkin, mutta mietityttää enemmän se kaipaako sitä ihmistä vai sitä aikaa joka tuli yhdessä vietettyä. Ei existä ole mitään kuulumisia kuulunut. Tietää kuitenkin sen, että pidempi suhde olisi mennyt päin peetä. Ehkä aika kuultaa muistot.

      • Anonyymi

        Mitä eroa on sillä, että kaipaako sitä aikaa vai sitä ihmistä, jos se kyseessä oleva aika on ollut juuri sellaista kuin oli juuri sen ihmisen vuoksi?

        Ole hyvä. Ajatustesi suoristamisen saat ilmaiseksi.


    • Vois sitä painaa edelleen

    • Anonyymi

      Sinua kaipaan joka avasit sen Pandoran lippaan 🐞

      • Anonyymi

        Pandoran lippaasta olen hänelle puhunut.. Se on minun, hänen oli jo auki.


    • Anonyymi

      Ei ikinä..ei semmonen henkilö joka kaipailee exiä tarvi parisuhdetta ollenkaan..tai ei osaa "päästää" irti

    • Anonyymi
    • Anonyymi

      Ööö halooo? Eteenpäin ja vain idiootit katsoo taaksepäin.
      Et oo tainnut päästä elämässäs eteenpäin niinkuin exäsi nähtävästi :D. Nyt niskasta kiinni ja unohdat vanhat!

    • Anonyymi

      Kasvatatte samanlaisen exäpolven ja puolta huonomman, milloin aikuistutte ja saatte aikaan elämänkestäviä liittoja !

      no ettehän t e sellaiseen kykene, se nyt on jo nähty.

      ykisnkertaiset suomalaiset.

    • Anonyymi

      30 vuotta erosta eikä ole ikävä tullut. Mitäs p¨¨¨lla tekee.......

    • Anonyymi

      Mistä ne lapset katsoo mallia muualat kuin vanhemmistaan, jos sattuvat heidät tuntemaan hah !

      eläimellistää on meno.

    • Anonyymi

      Exä teki niin hyviä ruokia, että niitä kaipaan. Lisäksi piti kodin tip-top kunnossa.

    • Anonyymi

      Ehkä joskus, harvoin..jos on ollut kyseessä suuret tunteet. Mieleen saattaa juolahtaa hyvät hetket, mutta siinä on poistettu ne negatiiviset asiat, jotka johtivat eroon. Kerran kun tapasin entisen lounaan merkeissä, muistin mitkä ovat ajaneet siihen ettei olla enää yhdessä niin kaikki haikailu päättyi siihen. Lisäksi toinen oli fyysisesti muuttunut sen verran huonompaan suuntaan ettei kyllä nappaisi enää. Ihan sama yhden tapauksen kanssa, joka ei kuuna päivänä pysty olemaan naisilleen uskollinen..mitäs tuollaisen kanssa haikailisit , jos on ihan eri arvot parisuhteessa ja tavoitteet elämässä? Kellopeliappelsiini, joka ei vaan toimi ja kerran todettu.

      • Anonyymi

        Miten teillä on erilaiset arvot ja tavoitteet? Kuvailetko?


    • Anonyymi

      Se suola nyt niin vanhaa ole etteikö...

    • Anonyymi

      Ei ole mitään hyvää kaivattavaa eikä muisteltavaa. Joten ei janota, ikinä. Parempi onni seuraavassa elämässä, tai tämän elämän loppupuoliskolla, ihan miten vaan.

    • Anonyymi

      Jaa-a, miten se "vanha suola janottaa" pitäis määritellä? Kyllä mä exäni sänkyyni ottaisin, jos sopiva tilanne tarjoutuis. Luotettava mies ja seksi oli parasta ikinä. Molemmat ollaan sinkkuja niin ei kai se ketään edes satuttais? Parisuhdemielessä ei todellakaan janota. Nähtiin ihan tarpeeksi monta kertaa, että se homma ei toimi.

    • Anonyymi

      Ei. Ehdottomasti ei.

      Se on olutta mikä on menyttä.

      Aina siihen eri suuntiin lähtemiseen on ollut syy, jota ei vain millään voi kääntää tai kumota.

    • Anonyymi

      Joskus, varsinkin kun ei olla yhdessä, niin tulee kamala kaipuu:( jos nyt alettaisiin seurustelemaan niin samat riidat ja äyskimiset jatkuis.

    • Anonyymi

      Kaipaan! Vaikka suhteesta on jo yli 30 vuotta. Ei ole tavattu sen jälkeen. Kuvia olen hänestä nähnyt. Kaipaus ei ehkä ole enää rakkautta vaan jotai muuta, en osaa selittää. Ehkä olisi tarve kertoa jotain.

    • Anonyymi

      Asia on tutkittu ihan tieteellisesti ja psykologian näkökulmasta.
      Ne jotka haaveilevat paluusta exän kanssa suhteeseen ovat erittäin herkkiä psykopaatiselle toiminnalle elleivät sitten jo ole psykopaatteja sekä narsistisia piirteitä käyttäytymisessä

    • Anonyymi

      Mitään henkistä pääomaa ei näytä olevan esillä!

      kaikki pyörii navan alla. siinä sitä on perustaa "parisuhteelle" höh.

      yksinkertainen kansa.

      • Anonyymi

        Ja mitäs vikaa siinä sitten on?


    • Anonyymi

      En todellakaan kaipaa

    • Anonyymi

      Kun suhteet on ns. eletty loppuun, ei kaipaa mutta muistelee.

    • Anonyymi

      Hyvä kysymys , yhdessä tekemistä kaipaa niissä on oppinut paljon ja nähnyt .

    • Anonyymi

      Kaipaan välillä yhdyntöjä eksän kanssa.

    • Anonyymi

      Muistelen joskus kaihoten ex:än kyltymätöntä seksuaalista nälkää. Aina valmis, kaikkiin reikiin, kaikki kävi. Silloin nuorena se tuntui taivaalta aluksi. Ajan kuluessa se kävi raskaaksi ja myöhemmin lapsiperheessä ei toiminut enää ollenkaan. Mutta siltikin olisi vielä hauska kokeilla hänen kanssaa ryhmäbileitä.

    • Anonyymi

      Loppuun kaluttu suhde on loppuun kaluttu suhde. Kun olet höylännyt toista 20 vuotta kuin edam-juustoa, niin edamillehin se maistuu. Oli tosi kiva päästä maistamaan aitoa cheddar-juustoa tämän jälkeen. Parisuhteet ovat kuin auton omistaminen. Sillä ajellaan kauppaan, sukulaisiin, ystävien luokse ja lomille, mutta on nuo samat reissut joskus hyvä tehdä toisella merkillä ja mallilla. Jos huomaa, että vanha takavetoinen alkaa nikottelemaan ja jättämään talvella tielle, niin mikä mukavampaa kuin vaihtaa etuvetoiseen saatikka oikein nelivetoisella pääsee kyntämään elämän polkuja.
      Joten en todellakaan kaipaa sitä vanhaa naurista takaisin, en hemmetissä. Öljyt tuli jo pihalle minunkin aikana, saati mitä se olisi nykyään paljon enemmän ajettuna? Hui hitto!

      • Anonyymi

        Hiton hyvä teksti! 😆


      • Anonyymi

        Onko pakko ottaa se "edam" jos on muutakin tarjolla? Edam on se tavallisin ja tylsin juusto. Kyllä se pitää vähintäänkin olla se punaleima- tai mustaleimaemmental, savujuusto tai valkohomejuusto tai muu, jos sen juuston itse käy sieltä kaupasta valitsemasta.


    • Anonyymi

      Usein, mut onneks edelleen seksin merkeissä tavataan vaik molemmilla omat perheet :D Sattumalta siis liittomme jälkeen löysimme toisemme seksiseurasivustolta panemua.net

    • Anonyymi

      Joskus kaipaa niitä, joita on tapaillut ja joihin edelleen on jonkinlainen tunneside. :)

    • Anonyymi

      Virren sanoin: Kun tuosta erkanin, sen katson voitokseni!

    • Anonyymi

      jos kaipaa hetkiä vanhojen suolojen perään,lie se vain nuoruuden kaipuuta :)

    • Anonyymi

      Älkää vaihtako huonompaan vaan parempaan kuten minä tein!
      Elettyä elämää aikanaan sitä ei voi poistaa ja siitä ajalta jälkikasvua joka on myöskin tätä päivää!
      Mitään kaduttavaa ei ole!

    • Anonyymi

      Olisikohan mitään syytä kaivata.

    • Anonyymi

      Toisinaan kaipaan sitä kuinka samalla aaltopituudella koin että oltiin. Toisaalta ex osoittautui myöhemmin aika narsistiseksi tapaukseksi eli en ole ihan varma lopulta mikä oli aitoa luonnetta ja mikä kopioitiin minusta siksi että olisin koukussa häneen. En kyllä usko että koskaan tulen rakastamaan ketään noin voimakkaasti enkä ehkä uskaltaisikaan enää rakastua.

    • Anonyymi

      En todellakaan!! Jos jostain vahingossa on tullut mieleen niin kiitän mielessäni joka sekuntista kun oon saanu elää ilman sitä ääliötä!

    • Anonyymi

      Pasi Kaunisto Etkö Kaipaa Entisaikaa-YouTube.
      Itse kaipaan muutamia exiä todellakin.

    • Anonyymi

      Viime päivinä oon kaivannut, oon nähnyt myös seksiunia hänestä. En tiedä miksi kaipaan, ei ollut pitkä suhde eikä loppunut edes hyvin. Oli kuitenkin kunnioittava suhde ja onnellinen.

      • Anonyymi

        Kunnioittava ja onnellinen suhde ja silti erositte..just just.


    • Anonyymi

      Pienet on sinun tekemiset, kun tämmöisiä kyselet.

    • Anonyymi

      Kyllä exän värkki ois kiva

    • Anonyymi

      En todellakaan kaipaa exiä. Jokainen omalla tavallaan kamala ja sopimaton minulle. Olen onneksi nykyään onnellisessa parisuhteessa ja kiitollinen etten jäänyt kenenkään ääliön kanssa perustamaan perhettä.

      • Anonyymi

        Ensi rakakudet ja suhteet oli silloin aikoinaan sitä parasta, kunnes, elämän arki alkoi kurittaan ja suhdetta koetteleen.. ja niin ne päättyi.. olen itsekin onnellinen ettei lapsia tullut tuolloin.


    • Anonyymi

      Kun tämä avaus nyt pompsahtelee silmiin tauotta niin oon aatellu asiaa vähän enemmän. Exiä en kaipaa, mutta ensimmäisen kumppanin kanssa vietetty aika ja hauskat hetket ovat kyllä kauniina muistoina mielessä. Oltiin toisillemme ensimmäiset kumpikin, minä 21 ja hän vähän vanhempi. Meillä oli hauskoja seikkailuja. Nuoruuden innolla elettiin ja tehtiin asioita vähän eri tavalla kuin toiset

    • Anonyymi

      Jos nämä hetket olisi enemään hyviä, ei hän olisi eksa ehkä...

    • Anonyymi

      Muistelen yhä sitä läheisyyttä ja kiimaa..
      Nyksän kanssa ihanan ok, mutta edesmenneen kanssa...Oi, oi!

    • Anonyymi

      Usein, mutta onneks tapaamme edelleen seksin merkeissä vaiks molemmilla omat perheet :D Sattumalta siis liittomme jälkeen löysimme toisemme seksiseurasivustolta panemua.net

      Eli hyvä parisuhde ei siis takaa hyvää seksiä....mitä opimme?

    • Anonyymi

      Joskus oli missiä nykyään pupiruusua... vanhuus rankoo

    • Anonyymi

      No ei hitossakaan. Kyllä se on niin nähty ku olla ja voi. Phtyi!

    • Anonyymi

      Joku voi ikävöidä laumakaaosta. Minä en.

    • Anonyymi

      En. Ainoastaan sitä omaisuutta jonka veti omaan liiviinsä uuden naisensa kanssa.

    • Anonyymi

      Kaipailen useinkin, mutta tiedän, että jos kumpikaan ei ole muuttunut yhtään, niin uutta yritystä ei kannattaisi harkitakaan.

    • Anonyymi

      Todellakin... Yhtä salarakasta kaipaan tosi paljon!!

    • Anonyymi

      Välillä itken kallioiden välissä., Omaa huonouttani. Ei mihuuteni riittänyt.
      Mutta kenempä riittää?

    • Anonyymi

      Ei janota vanha suola. Kavereita ollaan ja hyvissä väleissä. Monta yhteistä lasta.

    • Anonyymi

      Kyllä kaipaan.
      En seksuaalisesti, vaan arvostuksen osalta.
      Olin tasavertainen kumppani, toisin kuin nykyisessä suhteessa; kaikki mitä ehdotan tai teen, tuottaa EI vastauksen. Tämä on johtanut siihen, etten haluakaan tehdä mitään päätöksiä. Joka taas on johtanut siihen, että toinen valittaa kaiken vastuun kasautuvan hänelle.
      Niin elää, kun opettaa.

      • Anonyymi

        En kaipaa! En sitä viinan läträystä en kuskina oloa en yksinäisiä iltoja en pelkoa raivokohtauksista. En kadu lapsiani mutta usein olen katkera kun yksin jouduin heidät kasvattaa elättää puettaa.


    • Anonyymi

      Kyllä se joskus kylminä yksinäisinä öinä janottaa se vanha suola.

    • Anonyymi

      Keskenkasvuista ja kypsymätöntä juttua 80% tästä ketjusta!
      Mennyt on mennyt, siihen ei kannata jäädä rypemään vaan jatkaa eteenpäin elämässään, vaikkakin usein kohti uusia pettymyksiä, mutta kohti uutta kuitenkin.

      • Anonyymi

        hienoa.. kuulostat wahvasti exältäni.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        hienoa.. kuulostat wahvasti exältäni.

        Exäsihän on ollutkin fiksu kun ei jäänyt rypemään menneeseen. Todelle hienoa!


    • Anonyymi

      Se on meissä se pahapuoli, että on huoli jostain paremmasta.

      Sinua rakastan vaikkei enää toimi se on se huoli.
      Koska ...

      Koska...

      Ja kun seppeleen latan niin saatan tupakan polttaa...
      haudallasi.

      Koska huoli.

      • Anonyymi

        saa käyttää.. siellähän on jopa kiroitus wire.


    • Anonyymi

      15 v sitten törmäsin sellaiseen naapurin tyttöön että ei mitään rajaa. Ihana säihkusimmu ja hymyhuuli. No, minä poika törmäsin myös entiseen exääni yksi ilta ja panin sen paksuksi. Onnellisena isänä silti joskus mietin että mitä jos...tai, eihän sitä tiedä jos vaikka törmäisin vielä tähän naapurintyttöön...

    • Anonyymi

      En kaipaa! Muutenkaan ei ole tarve miettiä muita miehiä, olen tyytyväinen nykyiseen. 26 vuotta ollaan oltu naimisissa, yli 30 vuotta yhdessä.

    • Anonyymi

      Kyllä, olin naimisissa ja minulla oli lapsia, hän oli nuorempi ja halusi löytää elämänkumppanin. Päätin jäädä parisuhteeseen, mutta yhä mietin tätä toista ihmistä lämmöllä ja rakkaudella. Hän on tahollaan naimisissa ja hänellä on lapsia, ja nyt elämme tahoillamme omaa elämäämme. Usein mietin, että olisi kiva tavata

    • Anonyymi

      En tosiaankaan.

    • Minä kaipaan useampaakin exää, jos heidän yhdistelmänsä löytäisin niin pois en vaihtaisi.

    • Anonyymi

      öö et voi astua samaan jokeen kahdesti :P
      mutta paljon muistoja on... kaikista suhteista...
      ..että mitä niistä tarkoitat? kaikki yhtä hyviä ^^

    • Anonyymi

      Pitkä ketju. Miksi ihminen ei osaa arvostaa sitä mitä hänellä on. Panostaa siihen .nauttia siitä. Keskittyä just siihen. Sitten jälkeenpäin vihataan tai haikaillaan. Itse jättänyt olen juuri siksi että ukko haahuili eikä ymmärtänyt arvostaa mitä omisti. Toivottavasti oppi ja osaa nyt.

      • Anonyymi

        Sama täällä, oli mies joka haki uutta. Oli ihana koti, lapset, koira, ei huolta rahasta. Mutta niin vaan haku uuden ja minä en olis ikinä uskonu, et oli vuosia tavannu toista naista. Kaikki oli hyvin kodissamme ja mies sai kaiken huomion. Onko nyt onnellinen, en tiedä, mutta särki kaiken.🌾


    • Anonyymi

      Naisista en tiedä, mutta terveen miehen ajatukset ja mielikuvitus käy kyllä säännöllisesti läpi niitä vanhojakin heiloja ja exia, jos on naimisiin saakka ehditty.

      Tää liittyy yleensä tumputtamiseen, kun nää muistot käydään läpitte.

      Sen perästä palataan sitten muoden luokse keittiöön, ja aletaan laittaa pennuille ja omalle nykyiselle siipalle iltapalaa. Kaikki on tyytyväisiä, eikä kaikkien tarvitse tietää ihan kaikkia, toistensa asioita.

    • Anonyymi

      vähän liiankin usein...

    • Anonyymi

      Unohtui koko nuoruus kertaheitolla, kun iski kroppaan imbotentti.

    • Anonyymi

      Kumppanina ei kyllä janota vanha suola kenenkään kohdalla. Mutta ikävä itse ihmistä kyllä koska muutaman exän kanssa viihdyin hyvin ja heidän seuransa oli mukavaa. Sitä kyllä kaipaan aina välillä.

    • Anonyymi

      Kyllä jossain määrin ainakin. Olen sitä mieltä, että kun on kerran jotakuta rakastanut koko sydämestään, niin ei se (ainakaan täysin) lakkaa ikinä, vaikka sitten ero tulisikin.

      Enkä todellakaan meinaa, että haluaisin takaisin suhteeseen exän kanssa vaan juurikin muistelen lämmöllä niitä hyviä hetkiä ja toivon hänelle kaikkea hyvää elämässään. Oli kivaa niin kauan kuin se kesti, mutta parisuhteet kuitenkin loppuvat (lähes) aina ihan hyvästä syystä.

    • Anonyymi

      Etukäteen ottamalla on nii kuin ei toimittaisikaan
      Enpuske

    • Anonyymi

      Joo , J-P:tä haikeana muistellut tänäänkin.

    • Anonyymi

      Ai sitä joka rakasti katsella itseään peilistä ja petti mennen tullen. Vai sitä joka oli patologinen valehtelija ja myös petti koko ajan.

      Voin yksinkertaisesti sanoa että EI!

    • Anonyymi

      Jepsom, koska se oli ainoo ,Yeh, joka ei tajunnu Yeh mun montaa kumppanii, Teh, no ihan sama mulle Yeh, notta sulle Yeh, maata saa kaivaa Yeh, ihan sama, ei löydy, muki vie ja pelmu kostaa, kuokka soi ja terä viuuu, pitkin pakkokuusiaitaa, sillä mennään ja jaetaan paskaa pitkin väilää, heikompi huutaa ja mä VAHVEMPI lipeen persevastuusta, you Knouv

    • Anonyymi

      en myönnä. Aika h*lvetin julma ja vittumainen persoona ihan käytännön toimien ja puheiden tasolle asti. Lasta lukuunottamatta (hyvä juttu) toivoisin etten olisi koskaan tavannutkaan.

    • Anonyymi

      On parempia suoloja kuin ylpeys ja rahanahneus ymym.

    • Anonyymi

      Kyllä, monestikin. Mutta toinen on kuollut, joka on todella harmi ja toisesta tuli kokopäivä juoppo 🤔

      • Anonyymi

        Päivällä joi ja öisin pani, vai?


    • Anonyymi

      kyllä (opiskelukaveria), oli riehakasta aikaa sen mitä kesti.

    • Anonyymi

      Minä en kaipaa, mennyttä ei kannata haikailla.

    • Anonyymi

      En ikinä. Nykyinen on niin hyfä, että mihimpä sitä vaihtamaan.

    • Anonyymi

      Kaipaan erästä exää. Jos olisimme päätyneet asumaan yhdessä, niin olisimme onnellisia. Hän on hyväsydäminen ihminen.

      Seksi olisi hyvää. Ajattelen häntä vieläkin niin runkatessa kuin pannessakin jotain toista, kun mälli ei muuten irtoa.

    • Anonyymi

      Ollen luonteeltani rakkaus on suuri lahja. Toinen tekee kaiken, minulle ja halvensi . En todellakaan kaipaa, mutta rukoilen hänelle vihan loppuvan. KIITOS

    • Kauniit muistot ovat monin tavoin arvokkaampia kuin nykyinen todellisuus, sille ei voi mitään, ihmiset muuttuvat ja elämän prioriteetit samoin. Olen aina antanut kumppanin olla vapaa, jotta hän on voinut palata luokseni aina uudelleen, mutta se ei enään tunnu samalta, kunnioitus ja intohimo ovat enään muistoissa, toivon kyllä, vaan en usko uuteen alkuun.

      • Anonyymi

        En ikinä kaipaa jos homma kariutunu,kun se kerran tökkää ei kannata lämmitellä uudelleen.
        Aikansa voi kuluttaa paljon paremmin kuin haikailla entisiä,eteenpäin se on eläväisen mieli!


    • Anonyymi

      Aiemmin väitin etten olisi kaivannut hetkeäkään, mutta tosiasiassa on tilanteita jotka voisin ilolla elää uudelleen.

    • Anonyymi

      Kyllä vaan... ulkomainen exä. Tavattu viimeks vuonna 1983 ja silloin loppui muutaman vuoden etäsuhde. Nyt poikansa Facebookista kerran huomasin, että exä kuollut. En voi mitään mutta järkytyin ja surullinen olo

    • Anonyymi

      En missään nimessä. Nykyinen on niin hyfä!

    • Anonyymi

      Kun kuusvitosena vilkaisee aamulla hampaitapestessään vessan peiliin ja näkee taas vanhan rypistyneen naamataulunsa. Tietää kyllä hyvin, ettei se suurin nuoruudenrakkaus voi olla paljon tämän siloisemmassa kunnossa keholtaan. Siis en kaipaa mitään nuoruudestani.

    • Anonyymi

      Meikäläisen jälkeen nuoruuteni suurimmalla rakkaudella on tietämiäni mukaan näin kun tietokone aikoja elellään ja kaikki tiedetään ollut enemmän uusia suhteita kuin raajoissani sormia ja varpaita. Oli kyllä elämäni suurin virhe.

      • Anonyymi

        Meikäläinen on miettinyt millaisen elämän olisi viettänyt naapurin tytön kanssa, jonka tajusi rakastavan meikää? Niin ja tietysti meikä sitä. Oli vaan meidän välillä yksi suuri mutta. Tytön
        kunnallispoliittisesti tärkeä isä ja meikä perseaukinen postinkantaja.


    • Anonyymi

      Yks nuoruuteni rakkaus halus taas olla kanssani kun ei ilmeisesti ollutkaan niin kivaa hänellä uuden suhteensa kanssa. Hänen jälkeen etsin uuden naisen ja nyt ollaan oltu yhdessä 40 vuotta, eikä ikävä ole nuoruudesta ollut ketään.

      • Anonyymi

        Joo tuntuu tutulta. Minä sain kirjevaihto ystävästä vaimon itselleni jo 1983. Mikä siinä oli merkillisintä kaikki nuoruuteni tyttöystävät alkoivat taas kiinnostua minusta kun ilmeisesti kirjeenvaihto naiseni oli heidän mielestään itsejään kauniimpi?


    • Anonyymi

      Saatanpa kaivatakkin. Mutta kun nuoruuden rakkaudella näyttää olevan kaksi suloista lasta ja miehenään Vekaranjärven sotilaskohteen äkäinen käskyttäjä luutnantti. Niin antaapa olla se enempi kaipailu.

    • Anonyymi

      Oon miettinyt kun se rakkaus nuoruudessa jäi vain sen nuoruuden rakkauden kanssa pelkäksi pussailuksi jossain koulun bailuissa eikä sen koommin olla nähty niin. Millaistahan hänen kanssa olisi ollut seksi .

    • Anonyymi

      En kaipaa

    • Anonyymi

      Meillä oli hauska tilanne exän kanssa. Erosimme pari vuotta sitten ja kumpikin tahollaan perusti uuden perheen. Mut vuos sitten panemua.net treffeissä törmättiin toisiimme ja siitö alkoi meijän salainen seksisuhde.

    • Anonyymi

      EI.

    • Anonyymi

      Ei/En koskaan. Se on kuin kirja, unohtuu ja jätetään pölyttymään. Asioita, joita on elämässä eletty ja koettu, ei tule eteen toistakertaa.

      • Anonyymi

        😁🤣


    • Anonyymi

      Iltaiisin kaipaa, koska exä oli niin hellä ja huomaavainen sängyssä.
      Nykyinen mies luulee naisten haluavan makoilua ja karkeuksia. On nykyisestä hyötyä kodin korjauksissa sentään.

    • Anonyymi

      Aina ja yhä, ihana puoliso olikin. Onneksi on ystävyys jäljellä.

      • Anonyymi

        En kaipaa petturia. Meni kaikki siinä rytäkässä.


    • Anonyymi

      Exät ovat syystä exiä, ei ole tarvetta heidän peräänsä haikailla.

    • Anonyymi

      Pakko myöntää että kyllä kaipaan.

    • Anonyymi

      En. Ei. Juuri sen takia se on Ex.

    • Anonyymi

      Kyllä kaipaan,ero meni oudosti.Ei sanoja 10v.hänen kanssa. Ihana nainen oli !

    • Anonyymi

      Kaksi edellistä akkaa pisti poikki. Toinen niistä ei olisi voinut mitään parempaa lahjaa antaakaan, nyt nykyisen kanssa menee hienosti ja elämä muuten ei ole ikinä ollut näin hyvällä mallilla. Ja siis näinhän ei olisi luultavasti hänen kanssaan. Mutta sitä toista oon kaivannut ja muistellut luokkaa 30 vuotta.... Kiitollinen oon että oli joskus mahdollista ylipäätään saada sellainen paketti. Keskenkasvuinen kakara olin ja eipä ihme että päättyi. Mitä tuhlausta taholtani. Kenties kuvittelin liikoja itsestäni, odotin ajatuksenlukijan kykyjä ja että kaiken se kestää, kaiken se kärsii. Ylipäänsä nuorena kaikki on helppoa, mahdollista, yksinkertaista ja itsestäänselvää. Kunnes. Joskus mietin ottaisinko yhteyttä ihan pelkästään pahoitellakseni kun olin kusipää. Muistaakseni sen tein kyllä kun aika oli, mutta ilmeisesti sitä tarkoitin kun yhä tarkoitan. Ja oli miten oli ja kävi miten kävi haluaisin nähdä yhä ne silmät joihin hukuin ja huulet joita en voinut kylliksi suudella. Siinä erossa kun asia meni lopullisesti perille enkä voinut sitä muuttaa taisi vähän mieli pirstaloitua vitutuksesta mutta mitä voimakkaimman opetuksen sain rakastamani ihmisen kohtelemiseen. Tässäkin on jotain mistä pitää löytää kiitollisuutta, jos meinaa ylipäänsä elää suhteessa.

      Kykenen kyllä elämään uusissa suhteissa ja nykyisessäkin, nyt kypsässä aikuisten välisessä kiintymyksessä yli kymmenen vuotta. Kykenen kiitollisuuteen, kunnioittamiseen ja onnellisuuteen. Yritän olla ihminen toiselle ihmiselle niinkuin itsekin kaipaan ihmistä. Ja jos mitään mistään oppii niin eikö olisi tuhlausta jollei oppi pääsisi hyötykäyttöön?

    • Anonyymi

      Lääkärit ja lakimiehet elannon pakon telkee, vaara, varo aina ammttiopistoja jos omat lapset käyneet korkekouluja

    • Anonyymi

      Kaipaa ex:än suvun varallisuutta ja suhteita. Silloin onnistui kaikki.

    • Anonyymi

      Kivoja muistoja etenkin seksin merkeistä, joten mieluusti muistelen. Rakastelusta on sanottu, että suurin osa siitä tapahtuu aivoissa, näin ainakin minun kohdallani. Ei tarvitse kuin muistella niitä parhaita hetkiä muutamien exien kanssa, niin laaki lentää takuuvarmasti. Parin exän kanssa tuli myös harrastettua seksiä vielä suhteen jälkeenkin. Sellaisen vehtaamisen lopetin kuitenkin jo reilu vuosikymmen sitten. Muistot ovat ja pysyvät.

    • Anonyymi

      Todellakin kaipaan! Nyt kun vuosia on mennyt jo kymmeniä, niin sen tajuaa selkeästi, että sieltä alkupäästä ne oikeat olisi löytynyt. Koko ajan on mennyt huonompaan suuntaan ja nyt on otettava mitä muilta on tähteeksi jäänyt.
      Kunpa olisi aikoinaan ymmärtänyt, että itsekin saattoi olla väärässä. Nyt ei voi kuin katua ja katkerasti!!!

    • Anonyymi

      No en, siitä lehmasta eroon pääsy oli elämäni paras asia.

    • Anonyymi

      En todellakaan.

      Olen jo aikaa sitten ilmiantanut hänet ja jenginsä viranomaisille. Pitkään olen odottanut, että jäisivät kiinni ja se m#lkku päätyisi vankilaan. Vihdoin alkaa näyttää siltä, että jotain tapahtuu...! Kiitos vaan Nikolle & Nacille, EncroChatille yms.

    • Vuosi vuodelta useammin :(

    • Anonyymi

      Kyllä; hän kuoli viime lokakuussa ja on koko ajan ajatuksissa.

    Ketjusta on poistettu 52 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.

      Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.
      Terveys
      312
      7272
    2. Viiimeinen viesti

      Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill
      Suhteet
      66
      2136
    3. Mikä olisi sinun ja kaivattusi

      Tarinan kertovan elokuvan nimi?
      Ikävä
      175
      1817
    4. epäonnen perjantain rikos yritys

      onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä
      Kajaani
      15
      1337
    5. Onko kaivattusi täysin vietävissä ja

      vedätettävissä?
      Ikävä
      112
      1277
    6. Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"

      Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie
      Suomalaiset julkkikset
      8
      1213
    7. Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa

      - Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 18
      Maailman menoa
      169
      1200
    8. RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.

      Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j
      Puolanka
      54
      1136
    9. Kirjoitin sinulle koska

      tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j
      Ikävä
      41
      1071
    10. Martina pääsee upeisiin häihin

      Miltäs se tuntuu kateellisista. Anni Uusivirta on Martinan kavereita.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      290
      1009
    Aihe