Koronakatastrofi toteutui ihan niinkuin persut sanoivat jo vuosi sitten, ja se tuomittiin Sanna Marinin sekä muun hallituksen toimesta pelkäksi populismiksi sekä uhkakuvien maalaamiseksi. Kuka kertoi hallituksellemme ettei se estä viruksen leviämistä kun maamme lentokentillä kysyttin ulkomaan koropesäkkeistä saapuvilta että onko sinulla koronavirustartunta ja jos vastaus oli ei, niin tulija toivotettiin tervetulleeksi.
Marinin hallitus syytti persuja populismista
Anonyymi
20<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 20
Vanhimmat
Marin on oikeassa. Lue vaikkapa uuninpankkopoika saku Timosen blokikirjoituksia. Niistä saa oikean kuvan asioiden kulusta. On kuitenkin lukenut lakia joten tietää mistä kirjoittaa.
Sanna Marin on aina väärässä. Se oli reilu vuosi sitten kun kansanedustaja Arja Juvonen laittoi Haapavedeltä sen sähköposti viestin valtioneuvoston kansliaan. Arja Juvosta tuolloin hallituksen ministerit ja muut kellokkaat syyttivät Juvosta populismista ja hysterian lietsomisesta. Ei ollut Arjalla populismia ja hysteriaa.
Aika noloa tosiaan syyttää populismistä, populistejä.
Ota selvää mitä populismi tarkoittaa ja käytä sitä sanaa populismi vasta sitten kun tiedät sen tarkoituksen. Ei varoittaminen tulevista ja toteutuneista ongelmista voi olla populismia.
Kyllä se onnetonta populismiä on roiskiminen sinne tänne, olettaen sen joskus osuvan kohdalle. Joten anna olla täyspäisten opettaminen.
Ilmeisesti mielipiteeni osui ja upposi kun meni herne nenään. Miten sinä luokittelet itsesi täyspäiseksi, ei sitä täyspäisyyttäsi mitata pääkoppasi sisällä lainehtivan urean määrällä.
Sinä onneton et saa kenenkään nenään tungettua herneen, hernettä. Joten mihinkään ei osunut eikä upponnut. Harmittamaan saa kyllä, olemattomat mielipiteesi jossa ei ole mainitsemasi ureankaan mieltä. Mitä pääkoppani sisällön tulkitsemiseen tulee, olet siinä asiassa hävinnyt monta kertaa 6-0. Joten annahan, jo olla.
Kansanedustaja Arja Juvonen osui kohdalleen viime vuoden tammikuussa.. Oliko se populismia vai hysteriaa?
Perussuomalaiset ovat aina oikeassa! Tämä kommunisti hallitus ei sitä myönnä!
PS on yksi eurooppalaisista populistipuolueista. Oliko sitten jotain muuta?
Kas kun ei Ameriikkalaista. Persut tekevät ääretöntä hallaa Suomelle, vaatiessaan eroa EU:sta. Mitään eikä missään kohtaa ole kyvennyt muuta, kuin kyykyttämään suomalaisia, viime hallituksessa, kiky ja aktiivi mallilla. Ei kukaan työtön eikä täysijärkinen, enää luulisi äänestävän persuja. No järjen taso persulla kyllä vaihtelee ja rajusti. Tänään persu huomenna sininen, ylihuomenna kokomus jne. Mkä oli nyt viimeksi kun nyt en muista.
siellä taas joku työtön kirjoittaa.?
Todennäköisesti. Tuskin ainakaan on yrittäjä, korkeintaan pienyrittäjä.
Kaikkehan Marin syttää, asettanut itsensä kaikkien omien syytöstensä yläpuolelle.
Perusuumalaiset, eivät hyväksy töttöstä, niin tyttönen on hermostunut, sitä kun savoainen hermostuu.
Vihreät, Ohisalohan on suuttunut pahanpäivaisest, kuten rutsalaiset.
Tyypillistä persun kirjoitusta.
Taisi jäädä kansakoulun oppimäärä suorittamatta.
On upeaa ja mahtavaa kun vuonna 2023 päästään eroon Marinin prinsessahallituksesta. Vaikka on siinä tekemistä parille seuraavalla hallituksella kun korjailee nykyhallituksen tekemiä virheitä.
Sama puolue, eri ministerit. Kelpaisiko se sinulle. Äläkä vaan ala sössöttä persuista mitään, niitä ei hallitukseen päästetä.
Minä " sössötän" tasan niinpaljon kuin tykkään, minua eivät mitkään surkeat kaappihomot määräile. Persut ja kokoomus muodostavat seuraavan hallituksen rungon ja täytepuoleeksi ei oteta punavihreitä.
Marinin hallitus ei edes mieti muita mahdollisia toimintakeinoja, vaan aina on vain yksi ainoa toimintatapa, jolloin voidaan puhua näennäisdemokratiasta, ei oikeasta demokratiasta.
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/9174c780-b5ca-4217-af73-92a038e1f94c
Olen aina ollut monen muunkin kanssa sitä mieltä että Sanna Marin kärsii vakavasta narsistisesta persoonallisuushäiriöstä. Se hänen kaikkivoipaisuutensa ilmenee siten että hän on tietävinään kaikesta kaiken ja on aina mielestään oikeassa. Toisin ajattelevat eri alojen asiantuntijatkin ovat pelkkiä mitättömiä persupopulisteja Marinin mielestä.