Minulla on kaksi kääpiövuorimäntyä altaan vierellä, ollut ja kasvanut jo useamman vuoden. Nyt kun lumet on sulanut löytyi myyrätuhot, siis oletan että myyrät on asialla olleet, koska nurmikkoon siinä lähellä on syöty raitoja, ihan kuin käytäviä, maata myöten ruohot pois. Mutta vuorimäntyjen runkoja ja oksia lähellä maata on kaluttu ihan valkoisiksi, kaikki kuoret pois. Pystyykö niitä vielä pelastamaan, vai onko ne tuhon omia. Niistä ei siis ole syöty yhtä tai kahta vartta vaan kaikki maan lähellä kiemurtelevat oksat ja rungot.
Vuorimännyt
Apua kaipaava
1628
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Ei hyvältä vaikuta! Jos verso on ympäri syöty kuorettomaksi, se on sen oksan menoa. Puun "elävä" osa juuri kuoren alla. Siellä kulkee suurin osa vedestä ja ravinteista ja siellä tapahtuu paksuuskasvu.
Jos suurin osa versoista on kuorittu, vaihda suosiolla pensas jo tänä keväänä uuteen. Vuorimänty on sen verran hidas, eikä pahemmin uusia oksia kasvattele.