Herään aamuisin, miettien "Miksi sinun piti kuolla. Miksi juuri sinun. Olisvat ottaneet minut, niin olisin päässyt pois täältä helvetistä!"
Mutta ei he eivät tehnet sitä. Ottivat minulta pois ainoan ihmisen jota rakastan ja inhoan yhtä aikaa... Ainoan ihmisen jota vihaan sydämeni pohjasta, mutta rakastan koko elämäni. Miksi menit juoksemaan minun luokseni. Miksi? Siksi koska näit minut ja rakastamme toisiamme. Olemme rakkaita toisillemme, hyvin tärkeitä. Olisit odottanut että minä tulen. Mutta et voinut halusit luokseni mahdollisimman nopeasti. Haluan jostain puukon jolla viiltää ranteeni auki jotta suruni loppuisi. Haluaisin nähdä kun verinen puukko liusuu kädelläni edes takaisin. Tuodessaan mukanaan ounaista verta. Se oli minun vikani. Jos et olisi nähnyt minua et olisi kuollut miksi se tapahtui juuri sinulle? Se oli voinut olla vaikka Thomas... Kummatkin vihaamme Thomasta, hän on niin ärsyttävä. Sinä hetkenä toivoin että se olisi ollut vaikka äitini! Mutta sinä...Purskahdin itkuun, mietein iloisia hetkiä. Surullisetkin tulivat mukaan mutta jostain kumman syystä nekin tekivät minut iloiseksi. Tiesin ettää sinä et selviä hengissä tuosta. Se oli minun vikani. Haluan tuntea nyt enemmän kuin henkistä kipua. Haluan hypätä ikkunasta, jotta kärsimykseni lähtisi. Kun auto ajoi ylitsesi juoksin luoksesi. Itkin, katsoin sinua. Sinä et tuntenut kipua. Jalkasi olivat auton renkaan alla. Paketti auton renkaan alla. Painavan auton. Et tuntenut sitä. Hymyilit vain minulle. Olit jossain muualla. Jossain kauniissa maailmassa, viettämässä hauskaa. Näkemässä kauniita asioita ja kauniita maisemia. Kaikki oli sinun silmissäsi kaunista. Mutta minun silmäni näkivät vain verta, ihmisiä ja kyyneliä. Ja se kaikki oli minun vikani. Näin hätääntyneitä ihmisiä. Ihmisiä jotka halusivat tehdä kaikkensa sinun puolestasi. Olet vain nuori tyttö joka jäi auton alle. Mutta minulle sinä olet enemmän. Olet minun rakas ystäväni. Ehdein vain sanoa sinnulle hyvästi, ennen kui sinut vietiin sairaalaan. "Hyvästi rakas ystäväni, elät sydämmessäni aina!"
Tosta tulee vielä jatkoa. Ja tossa alhaalla on auton jääneen versio.
Kävelin kadulla ja potkiskelin kiviä. Toivoin että joku tekisi sitä kanssani. Mutta ketään ei ollut lähellä. Toivoin että joku kävelisi vierelläni ja laukoisi koko ajan tyhmiä vitsejä. Mutta kukaan ei seiso siinä. Olin yksin aivan yksin, vain pari koiran ulkoiluttajaa seuranani. Joku tumma hahmo kävelee tuolla... "Katri! Katri!" Huusin innoissani, näin rakkainpani. Ihmisen jota rakastin. "Katja pysää!" huusin ja heilutin käsiäni. Lähdin juoksemaan autotien yli, kuulin kun Katja huusi jotain. Mutta luulin että hän vauin huusi nimeäni koska oli innoissaan nähdessään minut. Kuulin kovaa tööttäystä, ihan kuin joku iso vene tulisi minua päin. Näin auton. Jäykistyin heti. En kuullut enää mitään muuta kuin Katjan hyisevät huudot. Ja ihmisten kiljumiset. En pystynyt liikkumaan, olin kauhuissani. Mietein miellessäni "Hyvästi äiti, hyvästi isä, hyvästi mummu, hyvästi pappa. Nähdään taivaassa"
Kuului kamalaa huutoa, ja kiljuntaa. Äkkiä olin maassa en tuntenut jalkojani. En tuntenut kipua. Olin kauniissa paikassa ja hymy levisi kasvoilleni. Kuulin kuinka joku juoksi luokseni. Se oli Katja. Hän huusi samaan aikaan nimeäni ja itki. Pystyin avaamaan silmäni niin että näin hänen kasvonpiirteensä ja tunsin hänen kyyneleensä kun ne valuivat kädelleni. Hän piti kädestäni kiinni viimeiseen asti ja nyyhkytti. Kun ambulanssi tuli Katja sanoi minulle "Hyvästi rakas ystäväni, elät sydämmessäni aina!" Yritin huutaa Katjalle takaisin jotain. Mutta ääneni ei kulkenut ja tunsin näköni tummentuvan. Yritin huutaa mutta en pystynyt. Tuhannet kyyneleet vierivät kasvoilleni. En pytynyt tekemään enää mitään. "Hyvästi julma mailma"
Ne olivat viimeiset ajatukseni, viimeiset tekoni ennen kuin vaipuisin syvään ikuiseen uneen.
Mutta ei he eivät tehnet sitä. Ottivat minulta pois ainoan ihmisen jota rakastan ja inhoan yhtä aikaa... Ainoan ihmisen jota vihaan sydämeni pohjasta, mutta rakastan koko elämäni. Miksi menit juoksemaan minun luokseni. Miksi? Siksi koska näit minut ja rakastamme toisiamme. Olemme rakkaita toisillemme, hyvin tärkeitä. Olisit odottanut että minä tulen. Mutta et voinut halusit luokseni mahdollisimman nopeasti. Haluan jostain puukon jolla viiltää ranteeni auki jotta suruni loppuisi. Haluaisin nähdä kun verinen puukko liusuu kädelläni edes takaisin. Tuodessaan mukanaan ounaista verta. Se oli minun vikani. Jos et olisi nähnyt minua et olisi kuollut miksi se tapahtui juuri sinulle? Se oli voinut olla vaikka Thomas... Kummatkin vihaamme Thomasta, hän on niin ärsyttävä. Sinä hetkenä toivoin että se olisi ollut vaikka äitini! Mutta sinä...Purskahdin itkuun, mietein iloisia hetkiä. Surullisetkin tulivat mukaan mutta jostain kumman syystä nekin tekivät minut iloiseksi. Tiesin ettää sinä et selviä hengissä tuosta. Se oli minun vikani. Haluan tuntea nyt enemmän kuin henkistä kipua. Haluan hypätä ikkunasta, jotta kärsimykseni lähtisi. Kun auto ajoi ylitsesi juoksin luoksesi. Itkin, katsoin sinua. Sinä et tuntenut kipua. Jalkasi olivat auton renkaan alla. Paketti auton renkaan alla. Painavan auton. Et tuntenut sitä. Hymyilit vain minulle. Olit jossain muualla. Jossain kauniissa maailmassa, viettämässä hauskaa. Näkemässä kauniita asioita ja kauniita maisemia. Kaikki oli sinun silmissäsi kaunista. Mutta minun silmäni näkivät vain verta, ihmisiä ja kyyneliä. Ja se kaikki oli minun vikani. Näin hätääntyneitä ihmisiä. Ihmisiä jotka halusivat tehdä kaikkensa sinun puolestasi. Olet vain nuori tyttö joka jäi auton alle. Mutta minulle sinä olet enemmän. Olet minun rakas ystäväni. Ehdein vain sanoa sinnulle hyvästi, ennen kui sinut vietiin sairaalaan. "Hyvästi rakas ystäväni, elät sydämmessäni aina!"
Tosta tulee vielä jatkoa. Ja tossa alhaalla on auton jääneen versio.
Kävelin kadulla ja potkiskelin kiviä. Toivoin että joku tekisi sitä kanssani. Mutta ketään ei ollut lähellä. Toivoin että joku kävelisi vierelläni ja laukoisi koko ajan tyhmiä vitsejä. Mutta kukaan ei seiso siinä. Olin yksin aivan yksin, vain pari koiran ulkoiluttajaa seuranani. Joku tumma hahmo kävelee tuolla... "Katri! Katri!" Huusin innoissani, näin rakkainpani. Ihmisen jota rakastin. "Katja pysää!" huusin ja heilutin käsiäni. Lähdin juoksemaan autotien yli, kuulin kun Katja huusi jotain. Mutta luulin että hän vauin huusi nimeäni koska oli innoissaan nähdessään minut. Kuulin kovaa tööttäystä, ihan kuin joku iso vene tulisi minua päin. Näin auton. Jäykistyin heti. En kuullut enää mitään muuta kuin Katjan hyisevät huudot. Ja ihmisten kiljumiset. En pystynyt liikkumaan, olin kauhuissani. Mietein miellessäni "Hyvästi äiti, hyvästi isä, hyvästi mummu, hyvästi pappa. Nähdään taivaassa"
Kuului kamalaa huutoa, ja kiljuntaa. Äkkiä olin maassa en tuntenut jalkojani. En tuntenut kipua. Olin kauniissa paikassa ja hymy levisi kasvoilleni. Kuulin kuinka joku juoksi luokseni. Se oli Katja. Hän huusi samaan aikaan nimeäni ja itki. Pystyin avaamaan silmäni niin että näin hänen kasvonpiirteensä ja tunsin hänen kyyneleensä kun ne valuivat kädelleni. Hän piti kädestäni kiinni viimeiseen asti ja nyyhkytti. Kun ambulanssi tuli Katja sanoi minulle "Hyvästi rakas ystäväni, elät sydämmessäni aina!" Yritin huutaa Katjalle takaisin jotain. Mutta ääneni ei kulkenut ja tunsin näköni tummentuvan. Yritin huutaa mutta en pystynyt. Tuhannet kyyneleet vierivät kasvoilleni. En pytynyt tekemään enää mitään. "Hyvästi julma mailma"
Ne olivat viimeiset ajatukseni, viimeiset tekoni ennen kuin vaipuisin syvään ikuiseen uneen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Herättämään mielenkiinnon.
Ekan osan jälkeen ajattelin että tästä ei saa mitään, mutta toisesta näkövinkkelistä sama tilanne, olikin maukas ratkaisu.
Arvoasteikolla 1-10
Tästä jakamattomat 7½
T. Sherlokki
Tapahtuman esittäminen sekä kuolevan että eloon jääneen näkökulmasta oli minustakin ihan toimiva ratkaisu. Kuolemasta kirjoittaminen kuolevan näkökulmasta on sinänsä rohkeaa, että kukaan ei (tietääkseni) ole kyseistä asiaa kokenut ja sitten palannut takaisin kirjoittelemaan siitä. Lähimmäksi kuolemisen kokemusta pääsevät kaiketi ne, jotka ovat olleet läheltä piti -tilanteessa tai tehneet kuolemaa, mutta jääneetkin sitten henkiin. Näissä tekstin pätkissä oli mielestäni läsnä se kysymys, että kumman osaksi se tuska lopulta jääkään, kuolleen vai elävän. Kiintoisa näkökulma, joskaan ei tuore.
Käytännössä, tekstin tasolla, nämä olivat hieman yllätyksettömiä. Tarkoitan: en kykenesi osoittamaan yhtään vähääkään omaperäistä lausetta kummastakaan.