Yhteiskuntavastuu

Anonyymi

Media ja ministerit toitottaa, että yhdessä selvitään, kun kaikki osallistuu? Miksei isot yritykset edes yritä tehdä yhteistyötä, kun on huonompi aika koko suomella? Miksei vuokrat alene, sähkön hinta, etenkin siirtomaksut, öljyn hinta on valtion hallinnassa, ei öljy-yhtiöiden? Vakuutusmaksut, lehtien tilaushinta, julkinen liikenne, käyttöverot, ym. Ja, miksei osakkeenomistajat osallistu ja siirrä osingonjakoa, näin talous pelastuisi ja kaikki osallistuisivat. Miksei pankit osallistu, vaan vähentävät väkeä, mutta samaan aikaan palvelumaksuja korotetaan, vaikka suurin osa asiakkaista hoitaa itse netin kautta pankkiasiansa? Netti on vain lisännyt työttömyyttä ja lisännyt maksuja, miksei valtiovalta tee mitään, kun nyt maksetaan rahansäilyttämisestä, eli ihan tyhjästä. Parempi kaikkien ottaa rahat pois pankista. Bensan ja dieselin hinta on kuukauden aikana noussut kolme kertaa 0,10e/litra, valtioko rokottaa ja nostaa sitä mukaa, kun polttoainetta ei enään menekkään kaupaksi,kun on korona ja ihmiset etätyössä, työmatkaliikenne on hiljentynyt, mutta samat verot nypitään, kun on totuttu. Kun saadaan kaikille sähköauto, niin sähkön hinta kummasti tuplaantuu tai kymmenkertaistuu, kuten sähkölämmitys-kaukolämpö, ilmalämpöpumput, maalämpö, ym. Älkää antako valtion kusettaa joka asiassa. Miten on mahdollista, että mikään ei alene, mutta jo öljyvarastossa olevat miljoonat litrat yhtäkkiä kallistuu, vaikka tankkeri ei ole edes lähtenyt Irakista, Arabiasta ym. ja matka kestää viikkoja ja vielä jalostetaan täällä Suomessa? Sain itse kokea tällä viikolla öljykartellin hinnat, kun oli viikon aikana tullut 0,20e litrahintaa lisää, samoin Elisa Oyj lähetti ilmoituksen, että kiinteä puhelinmaksuni nousee 1.5.2021 2,00e, eikä selitystä, miksi? Nyt sitten vaihdan bensa autoni dieseliin, niin käyttömaksun ja puolet pienemmällä kulutuksella ajan halvemmalla, eikä tarvitse koko ajan ladata sähköä, ostaa kallista autoa, eikä vanha auto saastuta 180.000km edestä, kun se on joskus tehty, mutta uuden sähköauton tekeminen saastuttaa sen verran, vaikka ei ole vielä kulkenut metriäkään. Älkää äänestäkö näitä vihreitä, ne vasta onkin saastuttavaa porukkaa ja veronmaksajat maksaa. JTK-tampere

1

154

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Ahneuden virus on sellainen taudinaiheuttaja, mistä ei ole helppoa päästä eroon.
      Yritysten johtohenkilöt kuuluvat sairastuneiden joukkoon; saavutetuista eduista ei haluta luopua, heille ei riitä mikään.

      Nokian entinen johtaja Kallasvuo sanoi eräässä haastattelussa: "Se on eräänlaista peliä". Toimittaja kysyi miksi johtaja uhraa niin suuren osan omasta vapaa-ajastaan työmatkoihin.

      Jos se on tosiaankin pelihimoa, siitä on vaikea päästä irti ilman apua?
      Mikä se apu sitten olisi kun korona ei siihen rii?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kansalla on oikeus tietää miksi persut pettävät

      Koko kulunut hallituskausi on kysytty persuilta, minkä vuoksi he ovat pettäneet käytännössä jokaisen vaalilupauksen, ain
      Maailman menoa
      80
      7665
    2. Venäjän armeijan evp-upseeri: Armeija surkeassa tilassa, jonka läpäisee kaiken kattava

      valehtelu. Venäläiset alkaneet pohtia julkisesti maan todellisia tappioita. Z-bloggari ja 3. luokan kapteeni (evp.) Mak
      Maailman menoa
      129
      3059
    3. Minkälaisen viestin

      Laittaisit ikävöinnin kohteelle, jos rohkenisit?
      Ikävä
      153
      1894
    4. Kansalla on oikeus tietää mikä on SDP:n talousohjelma jolla maan talous

      saadaan nousuun? Miksi puolue piilottelee sitä, vai eikö sitä ole? Tähän asti olemme vaan saaneet kuulla hallituksen ha
      Maailman menoa
      71
      1718
    5. Ammattiliitto 900 euroa/vuosi - Työttömyyskassa 72 euroa/vuosi

      Ammattiliitosta eroamalla voi säästää jopa 800 euroa vuodessa. Mitä enemmän tienaat, sitä enemmän maksat liitolle. Esim
      Maailman menoa
      131
      1569
    6. Miten voit olla niin tyhmä

      että et tajunnut että sua vedätettiin? Tietäisitpä miten hyvät naurut on saatu. Naiselle
      Tunteet
      172
      1502
    7. Missä vaiheessa

      Päätit irl luovuttaa minun suhteeni?
      Ikävä
      132
      1212
    8. Millaisena uskot

      Kaivattusi kokevan tunteensa?
      Ikävä
      80
      894
    9. Kyriake=Kirkko

      Kirkko, Kyriake Kirkko-sana tulee kreikankielen sanasta Kyriake=Herran omat, Kristuksen omaksi kastettujen suuri joukko
      Kaste
      50
      834
    10. Mitä haluat eniten

      Kaivattusi kanssa?
      Ikävä
      53
      784
    Aihe