Helvetti kun rupeaa keinot loppumaan käsiin...kaikki alkoi masennuksesta n. 5 vuotta sitten. Nyt on ammattitutkinto tulossa ja töitä tiedossa, en ole edes pahasti velkainen, kaikki on periaatteessa siis suht ok, mutta kaikki on kuitenkin koko ajan umpikujassa. Kavereita on, mutta aina tuntuu että heidän seurassaan olisin tehnyt jotain väärin tai en huomioisi heitä tarpeeksi. Tosin, lähestulkoon ainoa asia joka yhdistää minua ja kavereitani on se että tapaamme toisiamme menemällä kaljalle. Olen jatkuvasti huolestunut kaikesta (mitenköhän hoidan tuon asian ja saanko vuokrani maksettua ja jaksanko/ehdinkö/osaanko tehdä tuon koulutehtävän). Tuntuu että ainoat paikat joissa ei tunne jatkuvaa levottomuutta, syyllisyyttä jostain, epävarmuutta ja ahdistusta on töissä tai kapakassa. Lisäksi ahdistaa sekin että olen liian riippuvainen vanhemmistani. Minulla on oma asunto mutta enimmän osan aikaa vietän vanhempieni luona koska en osaa olla heistä erossa muuten kuin silloin jos olen koulussa/töissä/baarissa.
Lääkkeitä syön: Doxalia ja diapamia, joskus Tenoxia. Auttaneet ehkä, ehkä ei, paha sanoa.
Helvetin oravanpyörä!
Lääkkeitä syön: Doxalia ja diapamia, joskus Tenoxia. Auttaneet ehkä, ehkä ei, paha sanoa.
Helvetin oravanpyörä!
Vastaukset 8
Vanhimmat
Tässä muutama asia joka tuli mieleeni:
- sun pitäis saada enemmän omia asioita ja enemmän omaa elämää
- olis hyvä jos sulla olis joitain pidemmän ajan suunnitelmia, niin sitten olis jotain jota voit odottaa (suunnitelmia olis hyvä olla paljon, ei sillä ole niin väliä ehtiikö tai jaksaako niitä kaikkia toteuttaa)
- sellainen mukava tyttökaveri olis ok.
Sinulla on kuitenkin ote elämään ja työhön, älä anna otteen hellittää.
Tsemppiä!
Niinpä. Kokoajan pelkää että se ote työhön ja muuhun lipsuu koska jatkuvasti sitä kuitenkin on niin reunalla ettei tarvitse kuin pieni tönäys niin putoaa siltä reunalta. Raha ei opiskeluaikana riitä mihinkään, ei etenkään jos juo ja koska juominen tuntuu olevan ainoa sosiaalinen elämäni niin jos en joisi ei olisi sosiaalista elämää. Taidan olla aika neuroottinen mutta jatkuvasti pelkää tulevaisuutta. Sitä että pystynkö maksamaan sen ja sen kuun vuokran jos tulee tauko töihin ja mistä pitää säästää ja millä tavalla. Yksinkertaisesti tuntuu että EN OSAA ELÄÄ OIKEIN!
Ja sen tyttöystävän kanssa. Olisi suuri onni mutta en osaa tutustua vastakkaiseen sukupuoleen siinä mielessä että seurustelisin. Pystyn kyllä tekemään kontaktia mutta en jatkamaan, jos yhtään ymmärrät mitä tarkoitan.
Siis lyhyesti: Tuntuu koko ajan siltä että en tiedä mitä pitäisi tehdä.
Minkälainen on mielestäsi ns. hyvä elämä, tai elämä jota eletään oikein?
Mitä tekisit, jos saisit tehdä ihan mitä haluaisit?
"Minkälainen on mielestäsi ns. hyvä elämä, tai elämä jota eletään oikein?"
Hyvä elämä olisi sellainen jossa eläisi tasapainossa itsensä ja muiden kanssa.
En tarvitsisi isoja tuloja, mutta sen verran että pystyisi maksamaan vuokransa ja sen jälkeen jäisi käteen sen verran ettei tarvitsisi rahojen takia vatsahaavaa ottaa.
Että olisi harmoniassa itsensä, ympäristönsä ja työnsä kanssa. Että löytäisin itseni.
"Mitä tekisit, jos saisit tehdä ihan mitä haluaisit?"
Asuisin omassa asunnossa (nyt asun kaverin kanssa), tekisin työtä 5 päivää viikossa, joisin alkoholia kohtuullisesti, viettäisin aikaa ystävien kanssa, hoitaisin hommat rauhassa, ajoissa ja tasapainossa.
Sanot ettet pysty elämään OIKEIN. Täällä on niin monta sukankuluttajaa ja yhtä monta tapaa elää. Sun vain pitäis löytää se oma tapasi. Vielä kerran: Yritä tehdä suunnitelmia, jotka pitävät sinut kiinni elämän menossa. Masennus poistuu joskus ihan pienelläkin jutulla ja joskus ei tiedä mikä oli se juttu joka poisti masennuksen ja ahdistuksen, sitä vaan alkaa suuntaamaan elämäänsä toisiin asioihin ja omaan napaan tuijottaminen loppuu. Nää nyt ovat vain sanoja, mutta olen seurannut vaikeaa masennusta läheltä ja kun se hellitti, niin jälkeenpäin ei tiedetty mikä oli se juttu joka auttoi. Jos sinun sukulaisilla on lapsia ja tuut toimeen lasten kanssa, niin käyppä kylässä ja kysy muksulta, että mitä naperolle kuuluu ja kun se katsoo sua suoraan silmiin ja saattaa sanoa, että tuu leikkiin mun kaa, niin siitä saattaa seurata sulle mitä vaan...
Sulla on ihan oikeat ajatukset ja tavoitteet, älä nyt anna otteen lipsahtaa.
Tsemppiä!!!
Avainsanoja ovat siis tasapaino ja harmonia. Sinun tulisi keskittyä niihin. Etsi tietoisesti harmoniaa ympäriltäsi, keskitä huomiosi kauniisiin ja tasapainoisiin juttuihin. Kävele vaikka luonnossa, katsele kauniita esineitä, kuuntele kaunista musiikkia, mitä ikinä keksitkään. Tässä elämässä on nimittäin niin, että se, mihin keskittää huomionsa (ajatuksensa, energiansa), lisääntyy. Olet ehkä jo huomannutkin sen.
Löydät itsesi mm. sillä tavoin, että kyselet itseltäsi, miltä mikäkin asia sinusta tuntuu ja teet enemmän niitä hyviltä tuntuvia juttuja. Elämä on itsensä määrittelemistä sen kautta, mitä ajattelee ja tekee. Jos teet asioita pakosta, siksi kun "täytyy" ja kun kaikki muutkin, se oma itse siellä kapinoi ja sanoo, että et viitsisi joskus muakin kuunnella. Ihminen monesti määrittelee itsensä muiden kautta, vaikka kukaan ei ole täysin samanlainen kuin toinen. Jokainen meistä on yksilö, vaikka meillä onkin samoja haluja ja toiveita.
Kaverin kanssa asumisessa on hyvätkin puolensa, mutta se vaatii aika paljon joustavuutta. Jos olet itsesi-etsiskelyprosessissa, saattaa se toinen siinä viedä turhan paljon huomiota. Jos tuntuu, että joudut ikään kuin hajottamaan itseäsi liikaa joka puolelle, olisi pieni pysähtyminen paikallaan. En nyt tarkoita työttömäksi heittäytymistä tai mitään muuta radikaalia, mutta ota aikaa ihan itseäsi varten ja tee sitä mistä pidät. Mieti muitakin työ- ja asumismahdollisuuksia, älä heti tyrmää tyyliin "ei mulla ole ikinä varaa" tms., vaan ajattele se ihanne-elämäsi TÄYSIN MAHDOLLISENA, koska sitähän se on.
Aivoja voi ihan oikeasti huijata niin, että ajattelee kaiken mitä haluaa olevan läsnä jo nyt. Esim. "Olen tasapainossa itseni kanssa", "Saan työstäni riittävästi palkkaa" tms. Tähän perustuvat mielenhallintatekniikat, joita esim. urheilijat käyttävät. Markkinoilla on myös paljon kirjoja aiheesta, jotkut vähän yliampuvaan jenkkityyliin, mutta kaikista löytyy sama juju. Itse tykkäsin mm. ruotsalaisen Annastina Vrethammarin kirjasta Ajattele elämäsi hyväksi.
(Lisää kirjoja, jos tykkäät lukemisesta: http://personal.inet.fi/yritys/aatma/Tuotteet/Uudet/19/elamantaito.html)
Kommentoi, jos haluat - en ole mikään asiantuntija, mutta mieluusti keskustelen noista elämäntaitojutuista. Olen ollut kiinnostunut aiheesta jo kymmenisen vuotta ja omassa elämässäni nuo "opit" ovat toimineet. Uskon, että niistä voisi olla muillekin hyötyä. :-)
tuntuis, että sulla on riittämätön hoito tohon tilanteeseen ellei sulla ole terapiaa noitten mainitsemiesi lääkkeitten lisäksi. Ja onko niiden seuranta millä tolalla? Koska viimeksi niiden teho on arvioitu? Onko muita valmisteita kokeiltu? Oireesi kuulostavat jotenkin yleistyneeltä ahdistuneisuushäiriöltä ja ehkä jäännösmasennukselta (ei ole mielisairaus!) ja siihen on ihan toiset lääkkeet.
Onko hoitava lääkärisi psykiatri? Ellei, niin yritä hakeutua psykiatrin vastaanotolle.
Aikaisemmin syöty Fevarinia, Seronilia ja Aurorixia. Aurorixia viimeksi josta lääkärin kanssa vaihdettiin Doxaliin, koska on huomattavasti halvempi. Doxalia 50 mg/vrk, Diapamia 20 mg/vrk. Aurorix vaihdettiin Doxaliksi n. kuukausi sitten. Lääkärini on psykiatri ja sanoi silloin kuukausi sitten että mahdollisesti joudutaan Doxalin annostusta nostamaan. Terapiaa oli, en saa enää, koska MTT:stä katsottiin että siitä ei ole hyötyä. Doxaliin vaihtaminen ei huonontanut tai parantanut tilannetta muuta kuin että silloin kun söin Aurorixia olin huomattavasti levottomampi (sähköjänis). Jos tämä on masennuksen jälkitilaa tai yleistynyttä tuskaisuutta niin mitkä lääkkeet niihin sitten on?