Tässä vaiheessa tulee kyllä mieleen tämäkin asia. Pääaia, että sinä olet onnellinen! Muista, että en kanna kaunaa.
Nainen, sinulla on joku toinen ja naurat minulle ja minun haaveille?
Anonyymi
14<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 14
Vanhimmat
Aika kauhee mielikuva sulla siitä naisesta.
Onkohan sulla mitään aihetta olettaa tämän naisen ja sun välillä yhtään mitään jos et edes suhdestatusta tiedä?
Tuskin tämä minulle on, mutta ei ole ketään ja taitaa käydä niin että olen yksin loppuelämäni ajan. Mennyt niin rikki muutaman viime vuoden aikana etten jaksa ihmisiä.
Joku hyysäri tarttuu eittämättä provocaatioosi ylemmyydentunnoissaan, vaikka kuinka olisi massapostauksen tunnusmerkit.
Sama juttu minulla, paitsi että menin rikki jo kauan aikaa sitten, ja sen jälkeen olen yrittänyt jollain lailla korjata itseäni. Toiveissa olisi vieläkin oma perhe, vaikka en tiedä onko se enää mahdollista.:(
Ei ole minulla ketään, ihan oikeasti. Minullakin tullut mieleen sama asia sinusta. Siis että ehkä naureskelet minulle kavereidesi kanssa. Tai että olen vaan kuvitellut koko jutun, eikä meidän välillä mitään yhteyttä ollutkaan, olen vain itsekseni höperehtinyt netin kanssa...
Ei ole ketään enkä ikinä nauraisi sulle. Olet rakkaus. En ole onnellinen ilman sua.
Tuo ei ole totta. Minulla ei ole ketään. Itse olet mennyt kertomaan ja naureskellut muille, kuinka "helppo" olen.
Nähdään! - sanoit. Mitä tarkoitit sillä?
En tykkäis,jos musta ajateltaisiin noin. Rehellinen ihminen oon.
Kyllä sinä nyt vaan kannat, kun mulla ei ainakaan ketään ole, edes ystävää!
Nainen ei ole roikkunut perässä. Huom
Mikä toinen? En naura kenellekään ja jos hän mies haaveilee minusta niin olisin otettu.
Ei ole ketään toista. Sinä vain.
Ei minulla ketään ole. Tunteeni ei häviä, vaikka viimeiseen puoleen vuoteen, eikä oikeastaan sitä edeltävänäkään vuotena ei ole ollut juurikaan toivoa. Ainoa toivo on ollut se, että hän on tullut oma-aloitteisesti luokseni juttelemaan ja selkeästi pitää seurastani (arvostaa ihmisenä?) vuorovaikutuksessa on ollut flirttiä (hänen tyylinsä?).
Nyt emme ole edes nähneet puoleen vuoteen. Silti riudun tunteen kanssa. Haluaisin suoraan sanoen jo tunteesta irti, koska ei ole MITÄÄN toivoa ja jossain kohtaa yksipuolinen rakkaus alkaa syödä sisältä. En halua uhrata sille voimiani. Miksi haluaisin, kun on selvää ettei rakkaus saa edes lyhyt aikaista täyttymystä. Jos hän itse osoittaisi edes jotain kiinnostusta, olisi toivoa, mutta sitä ei ole tapahtunut.
Kunhan korona-helpottaa, lähden radalle. En lähde hakemaan mitään vakavaa, en siihen pystyisi vielä! Enkä usko radalta löytyvän niitä oikeita edes. mutta ehkä löydän jonkun joka auttaa minua unohtamaan ja jota itse autan unohtamaan tai joka on vain yhtä hellyyden ja kosketuksen vajeessa kun itse olen. Ei ehkä paras ratkaisu, mutta parempi kuin tämän hetkinen tilanne.