Purjehtijoiden edunvalvonta ja liikkumisrajoitukset

Anonyymi

Mökkiläiset 10 - Purjehtijat 0. Ai miksi? Pääkaupungista ajellaan mökkeilemään saaristoon ja Järvisuomeen ihan normaalisti jahka rajoitukset saadaan päälle.

Veneily ei onnistu liikkumisrajoitusalueen ulkopuolella Turusta, Raisiosta ja Naantalista ei poistuta. Eikä Helsingistä tai Espoosta.

Olisi voinut kuvitella, että edes Vihreät olisi pitänyt purjehtijoiden puolta. Kuljetaan tuulella co2 vapaasti ja pääsääntöisesti imutyhjennetään aina rannassa, roskiakin heittelee vain aniharvat. Saaret joihin kuljetaan on autioita verrattuna mökkiläiseen joka voi mennä maakuntakeskukseen supertartuttamaan marketteihin ja jopa ravintoloihin.

Alkukesä lienee mennyttä, kaudesta on tulossa ennätys lyhyt?

50

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Taas tätä, oletko tosissasi? Mahdolliset rajoitukset eivät vaikuta millään tavalla veneilyyn. Aivan kuten eivät vaikuttaneet viime keväänäkään.

      Ja vaikka vaikuttaisivat, en noudattaisi niitä yhtään. Veneilyäni ei kukaan estä kuin väkivalloin. Ainakaan niin kauan kuin kaikilla maailman 7 miljardilla ihmisellä on kuulemma perustuslaillinen oikeus tulla Suomeen ilman ennakkotestausta ja ilman pakkokaranteenia. Punavihreille oma kansa tulee aina viimeisenä.

      • Anonyymi

        Mahdolliset rajoitukset vaikuttavat vierasvenesatamiin.

    • Anonyymi

      Kommentoijat 6 - aloittaja 0.

    • Anonyymi

      Ette te huhtikuun alussa muutenkaan mihinkään purjehdi.

      Vesi on 1 -asteista. Jos joku fanaatikko tuonne välttämättä haluaa, saa varmasti jäätyä ihan rauhassa.

      Toisekseen - tämä kommunistihallitus mitään ulkonaliikkumiskieltoa aikaan saa ikinä.

      • Anonyymi

        Persut halusi ulkonaliikkumiskiellon jo vuosi sitten.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Persut halusi ulkonaliikkumiskiellon jo vuosi sitten.

        Nyt ollan sitten tässä tilanteessa sosuvihreiden silittäessä kotibilettäjien ja maahanmuutajien sählätessä, koko kansa saa sakinhivutusta.

        Hail M arin

      • Anonyymi

        Huhtikuun alusta ei tarvitse olla huolissaan. Silloinhan homma toimii. Mutta tuo laki tulee voimaan vapuksi ja jatkuu varmuuden vuoksi melkein juhannukseen, ehkä ylikin on vahva veikkaus. SDP on hirttäytynyt ehdotukseen ja se varmistaa koko kansan arestin toteutumisen.

        Vaikuttavuus on niin ja näin, koska porukka joka ei nyt viitsi enää välittää koko Covidista mitään ei välitä jatkossakaan oli mitä tahansa sääntöjä päällä. Johan arveltu 25% kontaktien väheneminen viittaa tähän, siihen päästään tunnollisten ihmisten lisäpanostuksella.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Persut halusi ulkonaliikkumiskiellon jo vuosi sitten.

        Vuosi sitten oltiin aika pihalla. Ei pelkästään persut.

        Jos purjehdus on virkistäytymistä, sitä ei ole rajoitettu.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jos purjehdus on virkistäytymistä, sitä ei ole rajoitettu.

        Eikä nyt ole mitään aluetta aiottu sulkea, kuten viime vuonna. Pääkaupunkiseudun ja Turun vierassatamiin rajoituksella voisi olla vaikutusta. Mutta vain, jos liikkumisrajoitus koskaan tulee voimaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Persut halusi ulkonaliikkumiskiellon jo vuosi sitten.

        Persuhan se on veneilijän ystävä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Persut halusi ulkonaliikkumiskiellon jo vuosi sitten.

        Totta. Ja jos jostain syystä ulkomaan elävät haŕmittaa niin persujen hallituskaudella nekin tuli tänne. Maahan kutsustuiss perusporvati-vihervas 30 - 1 noin tuhansissa laskettuna.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Persuhan se on veneilijän ystävä.

        Juu, herrojen huvikuunarit verolle.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Persuhan se on veneilijän ystävä.

        Niin,moottoriveneilijän ystävä!Yksi sipoon persu perusti talvella sivun,kusipäisetpurjehtijat!Heillä on muskeliveneitä ja siksi ovat parempia...ja arvostelevat purjehtijoita!Että semmoset persut?

    • Anonyymi

      Hyvin pieni vähemmistö tietyltä suunnalta tulevia maahanmuuttajia aiheuttaa valtaosan tartunnoista pk-seudulla. Muut saavat sitten kärsiä heidän takiaan. Suomalaisten oikeutta kulkea kotikadulla rajoitetaan, sen sijaan ulkomaalaisten oikeutta tulla Suomeen tuhansien kilometrien päästä punavihreä hallitus ei halua rajoittaa. Ja 10000 yhteiskunnan toimintojen kannalta kriittistä ulkomaista kausityöntekijää odottaa jo lähtökuopissaan uudet virusvariantit latauksessa. Tämä kriittinen työtehtävä on mansikan pudottaminen koriin. Sitä ei osaa suomalainen tehdä.
      Ja sitten sama porukka ihmettelee miksi ihmiset siirtyvät äänestämään persuja. Persujen muutamat älyttömyydet ovat mitättömiä näihin verrattuna.

      • Anonyymi

        Se porukka ei kuitenkaan tuonut sairautta mukanaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Se porukka ei kuitenkaan tuonut sairautta mukanaan.

        No sama porukka on tuonut lisää variantteja ja tartuntoja esim. lennoilla jotka tulivat mutkan kautta Turkuun.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Se porukka ei kuitenkaan tuonut sairautta mukanaan.

        Eikä se porukka edes aiheuta lähellekään suurinta osaa tartunnoista, kuten edellä väitettiin. Heidän keskuudessaan luvut ovat kyllä sellaisia, että ovat reilusti yliedustettuina väestössä. Ei heillä kuitenkaan ole ollut mitään mahdollisuuksia minuakaan tartuttaa, vaikka Itä-Helsingissä asunkin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        No sama porukka on tuonut lisää variantteja ja tartuntoja esim. lennoilla jotka tulivat mutkan kautta Turkuun.

        Ei ne mihinkään tai mistään lentele, omissa porukoissaan pörräävät liian tiiviisti.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eikä se porukka edes aiheuta lähellekään suurinta osaa tartunnoista, kuten edellä väitettiin. Heidän keskuudessaan luvut ovat kyllä sellaisia, että ovat reilusti yliedustettuina väestössä. Ei heillä kuitenkaan ole ollut mitään mahdollisuuksia minuakaan tartuttaa, vaikka Itä-Helsingissä asunkin.

        Kyllä, yli 50% tartunnoista Helsingissä tällä porukalla Hesarin mukaan. Lisäksi kun levittävät muihin niin arviolta 2/3 tartunnoista tulee tältä täysin välinpitämättömältä sakilta. Esim. tavatessa paiskataan edelleen kättä. Mikään ohjeista ei ole mennyt perille vuodessa.

      • Anonyymi

        Tää on tätä persulogiikkaa. Sitä on useimmiten niin vaikea ymmärtää. Aloitetaan ihan järkevillä tosiasioilla ja kannatettavilla argumenteillä. Kohta jonkin ihmeellisen aasinsillan kautta ollaan maahanmuuttajissa. Argumentaatio menee suurin piirtein: koska kaikki muut ovat väärässä, olemme me oikeassa.

        Voi kalteva taso sentään.

      • Anonyymi

        Ei ulkomailta tule Suomeen kukaan. Ja ne jotka tulee testataan tai joutuu karanteeniin. Mistä näitä persuja aina sikiää?

        Tartuntoja on paljon niillä, jotka ovat asiakastyössä ja asuvat tiiviisti. Suomalaiset toimihenkilöt istuvat kotona ja käyvät kerran viikossa kaupassa. Se ei ole kaikille mahdollista. Suomalaisia on perheessä enintään 4, somaleja helposti 8-10. Eli 2-2,5 kertaa enemmän perheen sisäisiä tartuntoja. Turussakin tartunnat iskivät samalla tavalla länsimaisiin, afrikkalaisiin ja aasialaisiin opiskelijoihin.

        Tää on tätä viherlogiikkaa. Sitä on useimmiten niin vaikea ymmärtää. Aloitetaan ihan järkevillä tosiasioilla ja kannatettavilla argumenteillä. Toteutus ja menetelmät on vain täysin takaperoisia ja johtavat huonompaan lopputulokseen kuin jos mitään ei olis tehty, normali järki puuttuu kokonaan. Pestään omatuntoa toisten kustannuksella.

        Karanteeni on edelleen "omaehtoinen", eli sitä ei valvo kukaan.
        Tänään aamulla Helsinki-Vantaalle tullessani Pariisin Charles de Gaullelta kukaan ei kysynyt testiä, ei pakottanut mihinkään vaan kävelin suoraan asemalle ja junaan.

        Finnair halusi testitodistuksen ennen koneeseen pääsyä turvatarkastuksen jälkeen Ranskan päässä.

        Vaimo tuli toissapäivänä Tukholmasta Turkuun laivalla, ajoi auton ulos laivasta ja kukaan ei kysynyt yhtään mitään.
        Se siitä ja rajavalvonnasta.

        Ei muuten ole suomalaisen veronmaksajan vika, että 10 somalia asuu Kelan kustantamassa asunnossa.
        Jotain rajaa pitäisi olla suomalaistenkin ruoskimisessa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä, yli 50% tartunnoista Helsingissä tällä porukalla Hesarin mukaan. Lisäksi kun levittävät muihin niin arviolta 2/3 tartunnoista tulee tältä täysin välinpitämättömältä sakilta. Esim. tavatessa paiskataan edelleen kättä. Mikään ohjeista ei ole mennyt perille vuodessa.

        Vanha kikka, joku osa väitteistä on totta, mutta niistä johdetaan sitten ihan sellaisia johtopäätöksiä kuin halutaan. Vain mielikuvitus on päätelmissä rajana. Onkohan tuo edellinen joutunut väkisin paiskaamaan kättä useammankin maahanmuuttaajan kanssa?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vanha kikka, joku osa väitteistä on totta, mutta niistä johdetaan sitten ihan sellaisia johtopäätöksiä kuin halutaan. Vain mielikuvitus on päätelmissä rajana. Onkohan tuo edellinen joutunut väkisin paiskaamaan kättä useammankin maahanmuuttaajan kanssa?

        Olin illalla kauppakeskuksessa ja ainoat maskittomat oli suomalaisteinit kaljaaa ostamamassa. Mitäs puoluetta veikkkaat näiden kotomaisten maski-ja rokotekriittisteen äänestävän? Well, do our own research.

        Miten kaljaa juovat maskittomat nuoret, kauppakeskukset ja (ilmeisesti viittaat Persuihin) liittyvät aloituksen aiheeseen?

        Voisit muuten ilmaista viesteissäsi edustamasi puoluekannan sen sijaan, että yrität maalittaa persuja.

        Mulla on uusi Mersu ja äänestän Persuja. Ja sille sinä ja kuvitellut kaverisi eivät voi mitään. Kesäisin purjehdin ja maksan veroni mukisematta, vaikka en niiden käyttökohteista aina olekaan asioista kulloinkin päätöksiä tekevien kanssa samaa mieltä.

        Vasemmistolaisen ongelmat alkavat tulla silmille, kun persun/kokkarin taskusta loppuvat rahat.
        Minusta jokainen saa vapaasti äänestää ketä haluaa. Mutta toisten mielipiteiden kyseenalaistaminen tai suorastaan kengille kuseminen ottaa aivoon.
        Kuse kommari omille kengillesi, hahahahahah!!!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Karanteeni on edelleen "omaehtoinen", eli sitä ei valvo kukaan.
        Tänään aamulla Helsinki-Vantaalle tullessani Pariisin Charles de Gaullelta kukaan ei kysynyt testiä, ei pakottanut mihinkään vaan kävelin suoraan asemalle ja junaan.

        Finnair halusi testitodistuksen ennen koneeseen pääsyä turvatarkastuksen jälkeen Ranskan päässä.

        Vaimo tuli toissapäivänä Tukholmasta Turkuun laivalla, ajoi auton ulos laivasta ja kukaan ei kysynyt yhtään mitään.
        Se siitä ja rajavalvonnasta.

        Ei muuten ole suomalaisen veronmaksajan vika, että 10 somalia asuu Kelan kustantamassa asunnossa.
        Jotain rajaa pitäisi olla suomalaistenkin ruoskimisessa.

        No niin, eli sinut oli testattu. 1,5% tartunnoista on nyt peräisin ulkomailta, ei siis kovin paljon. Pitäisikö mielestäsi siis somalien perhekokoa rajoittaa. Alkaa kuulostaa 30-lukulaiselta...

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        No niin, eli sinut oli testattu. 1,5% tartunnoista on nyt peräisin ulkomailta, ei siis kovin paljon. Pitäisikö mielestäsi siis somalien perhekokoa rajoittaa. Alkaa kuulostaa 30-lukulaiselta...

        Onko 1,5% paljon, riippuu sen seurauksista. Yksi helpommin leviävää brittivarianttia levittävä on jo merkittävä tekijä. Kun se tuodaan tiheimmin asuttuun osaan maata ja mahdollisesti levitetään asuntolassa heti isoon joukkoon on monistus tehokasta. Muutenkin prosenttilaskuissa saa hyvin erilaisia tuloksia varioimalla vertalukohtaa. Ei siis tarvitse tehdä laskuvirheitä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tää on tätä viherlogiikkaa. Sitä on useimmiten niin vaikea ymmärtää. Aloitetaan ihan järkevillä tosiasioilla ja kannatettavilla argumenteillä. Toteutus ja menetelmät on vain täysin takaperoisia ja johtavat huonompaan lopputulokseen kuin jos mitään ei olis tehty, normali järki puuttuu kokonaan. Pestään omatuntoa toisten kustannuksella.

        Oivoi. Noinko kovasti totuus sattui

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei ulkomailta tule Suomeen kukaan. Ja ne jotka tulee testataan tai joutuu karanteeniin. Mistä näitä persuja aina sikiää?

        Tartuntoja on paljon niillä, jotka ovat asiakastyössä ja asuvat tiiviisti. Suomalaiset toimihenkilöt istuvat kotona ja käyvät kerran viikossa kaupassa. Se ei ole kaikille mahdollista. Suomalaisia on perheessä enintään 4, somaleja helposti 8-10. Eli 2-2,5 kertaa enemmän perheen sisäisiä tartuntoja. Turussakin tartunnat iskivät samalla tavalla länsimaisiin, afrikkalaisiin ja aasialaisiin opiskelijoihin.

        Täyttä roskaa kirjoitat. Ulkomailta tulee Suomeen koko ajan ihmisiä. Heidät voidaan testata mutta siihen ei voi pakottaa. Testaaminen ei myöskään auta mitään - sinut testataan ja sen jälkeen jatkat matkaasi levittämään tautia. Sinua ei laiteta karanteeniin odottamaan testin valmistumista vaan saat mennä aivan vapaasti.

        Ja mistä lähtien tietyltä alueilta tulevat maahanmuuttajat käyvät töissä? Työssäkäynti on heillä poikkeus.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vanha kikka, joku osa väitteistä on totta, mutta niistä johdetaan sitten ihan sellaisia johtopäätöksiä kuin halutaan. Vain mielikuvitus on päätelmissä rajana. Onkohan tuo edellinen joutunut väkisin paiskaamaan kättä useammankin maahanmuuttaajan kanssa?

        Tämä yli 50% on faktaa, loput loogista päättelyä. Jos Helsingissä on 600 tartuntaa joista 300 maahanmuuttajilla, meinasit että vain ne suomalaiset 300 taltuttavat? 300 maahanmuuttajaa ei tartuta ketään?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tämä yli 50% on faktaa, loput loogista päättelyä. Jos Helsingissä on 600 tartuntaa joista 300 maahanmuuttajilla, meinasit että vain ne suomalaiset 300 taltuttavat? 300 maahanmuuttajaa ei tartuta ketään?

        300 maahanmuuttajaa tartuttaa 400 maahanmuuttajaa lisää. Kantaväestöllä on hyvin niukasti kontakteja maahanmuuttajiin. 250 tartunnan saanutta kantaväestön asukasta tartuttaa 100 heimoveljeään. Ne loput 50 menee bilettämään ja linkoaa virusta kahdelle sadalle. Lopputulos 600 uutta tartuntaa.

        Oletko sama tyyppi joka sanoi että maahanmuuttajilla on tartuntoja siksi kun ovat matalapalkkaisissa töissä (esim. bussikuskit, kaupan kassa)? Nyt sitten heillä ei olekaan mitään kontakteja kantasuomalaisiin. Mikä tarkoittaa sitä että kukaan ei käy töissä. Kumpi se on? Kyllä ne muuttajat notkuu tuolla ostarilla muita tartuttamassa.

        En ole sama. Ja kyllä, siellä Itiksessä niitä notkuu aivan ärsyttävän suuressa määrin. Mutta vaikka siellä joskus käyn, en ole heihin minkäänlaisessa kontaktissa. Ja kädet pesen sieltä tullessa samalla tavalla kuin mistä muualta hyvänsä palatessa.

    • Anonyymi

      Mitä sekoilet. Ulkoilu on nimeltä mainiten sallittujen toimintojen joukossa, ja sitähän veneily nimenomaan on.

    • Anonyymi

      304 tartuntaa tänään. THL:n mukaan tartuntoja 2 viikon päästä jopa 11500 jonka takia persujen jytkyvaaleja piti siirtää. Ja Sanna halusi kieltää kaduilla kävelyn. Kova kiire tulee päästä tuohon tavoitteeseen.

      • Anonyymi

        Sanna yrittää tappaa kehä kolmosen sisäpuolen väen. Ei ylimääräisiä rokotteita vaan kieltoja. Persuille protesti äänet vaan. Seuraavaksi Uusimaa eristetään.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sanna yrittää tappaa kehä kolmosen sisäpuolen väen. Ei ylimääräisiä rokotteita vaan kieltoja. Persuille protesti äänet vaan. Seuraavaksi Uusimaa eristetään.

        Oletteko siis sitä mieltä, että olisi hyvä ajatus käskeä kaikki suomalaiset kokoontumaan yhteen vaaliuurnilla ensi sunnuntaina? Haloo? Nyt ehkä selvitään ilman rajoitusten kiristämistä. Persut halusi viime vaalikaudella siirtää kuntavaaleja yli vuodella, ja nyt pari kk on ylitsepääsemätön ongelma.

        S-Marketissa käynnissä on paljon enemmän riskiä kuin äänestystilaisuudessa. Marketissa on paljon enemmän ihmisiä, siellä vietetään pidempi aika ja jonotetaan kauemmin. Hallitus tilasi THL:ltä hihasta vedetyt luvut persujen varman vaalivoiton pelossa.

        S-marketissa on pakko käydä, eikä siellä tarvitse edes henkilökohtaisesti jokaisen syöjän käydä. Eikä ole mitään syytä pakottaa ihmisiä ylimääräistä kertaa kokoontumaan. Mikä näissä vaaleissa oikein hiertää? Ei voi ymmärtää.

        Se katsos kuuluu pahoittaa mielensä, kun Johtaja käskee olla pahoilla mielin. Tässä luotetaan siihen, ettei kansa huomaa, että kaikki muukin on peruutettu.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Se katsos kuuluu pahoittaa mielensä, kun Johtaja käskee olla pahoilla mielin. Tässä luotetaan siihen, ettei kansa huomaa, että kaikki muukin on peruutettu.

        Persuilla ei ole omaa visiota oikein mistään, niin ne on enemmän riippuvaisia muiden tekemisistä ja taktiikoista sen suhteen, mitä aina kannattaa vastustaa, kun persujen kannattajakunta palkitsee muiden ajamien asioiden vastustamisen, muttei oikein minkään asian puolella olemista. Vuosi sitten hallitus ei suunnitellut ulkonaliikkumiskieltoa, niin persut vaativat sitä. Nyt hallitus halusi varautua ulkonaliikkumiskieltoon, jos tautitilanne pahenee ja persut vastustivat sitä. Muut puolueet halusivat siirtää vaaleja. Persut pohtivat, miten he saisivat vaaliongelmista parhaiten lisää ääniä. He päätyivät vastustamaan vaalien siirtoa, hällä väliä, että eripura sen kuin kasvaa.

        Juurikin. Aiempi versio persuista oli soinin suulla kovaa poikaa. Vaalivoiton ja hallitusvastuun myötä soini söi välittömästi sanansa. Takki kääntyi sellaista tahtia, että mikäli sen olisi saanut generaattoria pyörittämään, juppikootteri olisi käynyt pelkällä takinkääntösähköllä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        S-marketissa on pakko käydä, eikä siellä tarvitse edes henkilökohtaisesti jokaisen syöjän käydä. Eikä ole mitään syytä pakottaa ihmisiä ylimääräistä kertaa kokoontumaan. Mikä näissä vaaleissa oikein hiertää? Ei voi ymmärtää.

        Ennakkoäänestys on myös keksitty. Eikä kenenkään ole pakko äänestää. Jokaisen pitää muutenkin hoitaa pakollisia asioita monta kertaa vuodessa, esim. lääkärissä ja apteekissa käynnit. Ja jos pelottaa, aina voi pitää FFP2/3 maskia mikä estää tartunnan lähes täysin. Riskiryhmät on sitä paitsi vaalipäivään mennessä kaikki rokotettu.

        Se mikä hiertää on että THL teki hallituksen toiveesta tällaisen tilatun kauhulaskelman. Politiikka ohjaa jo tutkimustakin, tällaista yliviikarointia ja korruptiota Suomi on nykyään.

        Miksi hallitus olisi halunnut siirtää vaaleja ilman syytä? Olihan tiedossa, että persut ja kokoomus tarttuisi siihen.Koko salaliittoteoriassa ei ole mitään järkeä, mutta ei se mitään, siihen on jo totuttu.

        Syy on se että galluppien mukaan persut saisivat murskavoiton jos vaalit pidettäisiin ajallaan. Jos siirretään niin on mahdollista että kannatus ehtii kääntyä laskuun. Miksi THL olisi muuten ennustanut 10 päivän päähän jopa yli 11000 tartuntaa päivässä. Nyt ollut 4 päivää peräkkäin vähän yli 300. Miksi THL teki sellaisen laskelman, josta sokea Reettakin näki ettei siinä ole järkeä. Mutta niitä numeroita tarvittiin vaalien siirtämiseen. Kun päätös oli tehty, THL alkoi itsekin ottaa sanojaan takaisin ”se ei ollut ennustus”, ”älkää katsoko numeroita” jne.

    • Anonyymi

      Siis häh? Ilmeisesti näit painajaista jossa suomenlahden 5 poliisivenettå ja rajavartiolaitoksen 3 alusta nuodostivat tehojoukon joka pystyy tartakastamaan samanaikaisesti Suomenlahdella toistatuhatta venettä. Tutustut varmasti saman painajaisen toisella tuotantokaudella tehojoukon raportointiin kun he kertovat kertovat keille kirjoittivat sakkoja turhasta liikkumisesta ja viimevuotisella leimalla olevista sammuttimista. Ehtivät varmasti siinä samassa keittämään kahvit näille mökkiläisille joten tehojoukon palvelu pelaa.

    • Anonyymi

      Nyt on 6.4. ja mitään liikkumisrajoituksia ei tullut.
      Puoliväliriihi on tulossa, hallitus on tyrinyt käytännössä aivan kaiken ja ne perhanan kuntavaalitkin on nyt pakko järjestää kesäkuussa.

      Värvätty kommunistikuoro huutaa kaikilla kommenttipalstoilla Persuvastaista sanomaansa paska puntista valuen.

      Ei voi muuta kuin nauraa - ja äänestää ekaa kertaa Persuja :).

      • Anonyymi

        Ulosannistasi päätellen olet äänestänyt persuja jo kauan, meitä et huijaa!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. 184
      1981
    2. Hei A, osaatko

      sanoa, miksi olet ihan yhtäkkiä ilmestynyt kaveriehdotuksiini Facebookissa? Mitähän kaikkea Facebook tietää mitä minä en
      Ikävä
      52
      1888
    3. Synnittömänä syntyminen

      Helluntailaisperäisillä lahkoilla on Raamatunvastainen harhausko että ihminen syntyy synnittömänä.
      Helluntailaisuus
      135
      1578
    4. Euroviisut fiasko, Suomen kautta aikain typerin esitys, jumbosija odottaa. Olisi pitänyt boikotoida!

      Tämän vuoden euroviisut on monella tapaa täydellinen fiasko. Ensinnäkin kaikkien itseään kunnioittavien eurooppalaisten
      Maailman menoa
      143
      1458
    5. Mitä tämä tarkoittaa,

      että näkyy vain viimevuotisia? Kirjoitin muutama tunti sitten viestin, onko se häipynyt avaruuteen?
      Ikävä
      41
      1324
    6. Nukkumisiin sitten

      Käsittelen asiaa tavallani ja toiveissa on vielä että tästä pääsee hyppäämään ylitse. Kaikenlaisia tunteita on läpikäyny
      Ikävä
      4
      1194
    7. Muistatko komeroinnin?

      Taannoin joskus kirjoitin aloituksen tänne komeroinnista eli hikikomoreista; syrjäytyneistä nuorista ihmisistä. Ehkä asu
      Suhteet
      48
      1175
    8. Naisten tyypilliset...

      Naiset ei varmaan ymmärrä itse miten karmealle heidän tavara haisee. Miehet säälistä nuolevat joskus, yleensä humalassa
      Ikävä
      10
      1143
    9. Tuollainen kommentti sitten purjehduspalstalla

      "Naisen pillu se vasta Bermudan kolmio on. Sinne kun lähdet soutelemaan niin kohta katoaa sekä elämänilo että rahat"
      Suhteet
      3
      1118
    10. Syö kohtuudella niin et liho.

      Syömällä aina kohtuudella voi jopa laihtua.On paljon laihoja jotka ei harrasta yhtään liikuntaa. Laihuuden salaisuus on
      Laihdutus
      10
      1109
    Aihe