Kertokaas onko tämä henkilö ja hänen video vinkkinsä luotettavia? Tulee tiktokissa vastaan ja olen kiinnostunut voiko oikeasti näillä tienata vai onko se huijaus?
Roope Kiuttu
Anonyymi
418403
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 8 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 41
Vanhimmat
Ei kannata tommoseen uskoa
Roope tekee itte isomman tilin kun niitä linkkejä ruvetaan availemaan
Mitä käy jos meni jo linkkejä painamaan??
laskuri painaa yhden klikkauksen lisää ja kiutulle maksetaan pari ropoa
Kannattaa opiskella, eikä mennä lammaslauman mukana kiroilevien haukkujien ansaan. Kyllä käytös kertoo ihmisestä todella paljon.
Kiuttu haluaa auttaa ja suojata huijareilta heitä, jotka haluavat oppia uutta. Jollet halua, anna kuitenkin muille mahdollisuus rauhassa mennä elämässä eteenpäin. Älä ole kateellinen.
Mitä linkkiä tarkoitat? Vaikka kuinka jotain linkkiä painaisin, ei tapahdu muuta kuin että menet siihen linkkiin, johon juuri olet painanut.
Ei kenenkään lompakosta jotenkin ihmeen kaupalla häviä yhtään mitään. Sanoohan sen järkikin. Pidetään pää kylmänä, kannustetaan muita, käyttäydytään siivosti ja opetellaan uutta. Eli mennään elämässä eteenpäin, kukin haluamaansa suuntaan.
Iso kiitos Kiutulle. Arvostamme sinua korkealle.
Karavaani kulkee, koirat haukkuu.
nyt on puurot ja vellit sekaisin.
Kiuttu tienaa siinä missä muutkin tehdystä työstä. Se on luonnonlaki. Hän on täysin rehellinen opettaja. Valtava kiitos hänelle upeasta monipuolisesta opista.
Eli kannatat rahan huijaamista?
Kukaan rehellinen ihminen ei kannata huijaamista, eikä valehteluun toisen työstä. Siksipä mietin, miksi Kiuttua syytetään sellaisesta, mitä ei ole tehnyt. Ei kuulosta rehelliseltä.
Kannattaa olla hiljaa, jos ei itse jaksa ottaa selvää. Älä mene kiroilevan lauman mukana. Vinkkinä: kielenkäyttö kertoo omaan kieltään. Kiroilevan kommentit mitätöivät sanomansa.
Olen tutkinut Roope Kiutun toimintaa jo vuoden alusta. Eniten hämmästyttää, että ”botti” -vastauksia löytyy myös täältä Suomi24. Youtubessa, tiktokissa ja instagramissa niitä on helppo implementoida. Nuoret, jotka käytte etsimässä ”legitimiteettisiä” vastauksia kysymyksiinne Roope Kiutun toimintoa koskien: älkää uskoko mitään eikä ketään. Roope Kiuttu yrittää kasvattaa affiliate markkinointi valtakuntaa mahdollisimman harmaalla (vaikka toistaiseksi ihan laillisella) alueella, jonka avulla hän tienaa sievoset summat, kun homma menee viraaliksi. Kuulin myös tutun kautta, että Suomen kyberturvallisuuskeskus on kiinnostunut hänen toiminnastaan, ilmeisesti johtuen kryptovaluuttaan liittyvästä mainonnasta.
Joten! Olkaa varovaisia, älkää klikkailko linkkejä, etenkään silloin kun ihmiset lupailee nopeeta, ”fiksua”, ja helppoa rahaa! Nopeasti tässä maailmassa valitettavasti rikastuvat vain rikolliset, Einsteinit ja lottovoittajat.
Anna mun kaikki kestää...
Ei kenenkään lompakosta tietenkään katoa mitään. Mainostaja voi luoda tiettyä henkilöä varten profiloidun linkin. (tässä tapauksessa kiurua varten). Mainostaja näkee kuinka monta kertaa kiutun linkkiä on käytetty ja maksaa sen mukaan rahaa aina kuukausittain.
Eli täysin rehellistä toimintaa. Mainontaa on tehty jo tuhansia vuosia. Kiuttu on kingi!
Hänen neuvot jne ovat täyttä pascaa. Saat ehkä kuukaudessa 2 dollaria ja siihenkin saat tehdä töitä varmaan 5 tuntia. Paljon paremmin tienaat kun keräät päivittäin vaikka 5 tyhjää tölkkiä ulkoa. Hän kerää vain naiiveja persoonia käytämään linkkejään jotta saa aina vaan enemmän royalteja itselleen tekemättä yhtään mitään. Kyllä näin on.
Kiuttu miksi kirjoitat anonyyminä. Innostuksesi hänestä kertoo jo kuka siellä kirjoittaa.
Pyramidi huijaukselta kyllä vaikuttaa
Eli et ole ottanut selvää vaan menet kiroilevan lammaslauman mukana.
Onneksi täällä on fiksuja, jotka ottavat selvää tai jollei itse jaksa opetella, oppia, antavat kuitenkin muiden oppia ja menestyä.
Se on suomalaisilla se kateus, josta on hyvä oppia pois. Onneksi suurin osa iloitsee myös muiden menestyksestä.
Minä ainakin. Odotan innolla uusia Kiutun opetuksia ja entisissäkin on purtavaa. Jos en kaikkia heti ymmärrä, en sano, että ne olisivat väärin. Tiedän, että Kiutulta tulee takuuvarmasti laatusisältöä :)
Huijaus
Ei kannata luottaa, tai ainakaan painaa Roope Kiutun linkeistä. Rahaa toki pystyy tehdä netissä, ainakin vähän.
Ja toinen asia on, että onko Roope Kiuttu nimeä oikeasti olemassa? Koska tämä kaikki perustuu valheeseen joten ehkäpä epäilen, että onko Roope Kiuttu väärä nimi jota hän käyttää somessa?
Ei ole merkitystä onko nimeä olemassa, sillä opetuksella, jota hän antaa on merkitystä. Siellä opettaa miten kehittyä, mutta sinun ei ole pakko kehittyä tässä aiheessa jollet halua.
Minä suosittelen hän oppejaan täysillä. 100 pros legit.
Opettaa vain kuinka kirjaudut pörsseihin hänen id linkeillään ja että "kannattaa sijoittaa maksimaalisesti" jotta saat hyvät bonukset. Ja senhän tietää kuinka 99,8% aloitteville käy kun he olettavat sijoittamisen olevan hyvin helppoa. Kaikissa videoissa jatkuvasti rahaa sataa taivaalta jne. Näyttää omia tienistejään niinkuin saisit helposti vastaavat itsekin. Kunnon Kokoomus kundi.
Tarkistin nettisivuja, joita Roope Kiuttu suosittelee ja ne kaikki vaikuttivat erittäin luottevilta.
Outoa, kun lapset väittävät huijariksi, vaikka eivät ole edes tarkistaneet faktoja.
Olen kokeillut jo monta Roope Kiutun antamaa sivustoa ja ainut mikä voisi toimia on fiverr, en kiistä sitä etteikö netissä voisi tehdä rahaa, mutta Roopen linkkejä kun painelee ja sieltä alat tienaa rahaa niin se saa itse sun omista tuloista rahaa eikä sitä ole sitten viitsinyt kertoa!
Toisekseen miksi Roope Kiuttu esti porukkaa jotka väittivät vastaan? Ja miksi Roope niin vahvasti mainostaa tätä "Tee rahaa netissä!! se on oikea päätös ja viisas" tai "Ei kannata käydä töissä se on todella riskialtista"..
Kolmannekseen olen tarkistanut itse henkilökohtaisesti faktat jo, niin turhaan väittää vastaan Roope Kiuttu jäi jo kiinni!
Neljännekseen Roope Kiutun opetusvideot on yleensä 10minuuttia pitkiä paskanjauhanta lässytys paskaa täynnä, missä ei voi oppia varsinkaan jos ei ole yhttään hyvä englannissa.
Useenmiten videot on myös reilusti yli 10 minuuttia.
Kyllä minunki oli tämä kaikki vaikea uskoa, kun Roope oli aivopessyt minutkin jo puoliksi puolelleen, mutta onneksi heräsin todellisuuteen.
Viidenneksi miksi Roope majailee ulkomailla? Eikä ole suomessa koskaan? Siksi että hän pakoilee koska on tehnyt laittomuuksia. Kuten esimerkiksi. Näitten tulojen ottaminen toisten tuloistaan.
Eniten tässä on ärsyttävää se, että roope tiktokissa hehkutti "Häähäää tienaan automaattista rahaa netissä jee!" Todellisuus oli se vain, että se sai osan toisten tuloista!
Aivan, hienoa kuulla järjen ääntä: olen täysin samaa mieltä ja todella ymmälläni. Olen myös vuosia seurannut hänen arvokasta työtään nettialalla. Suomalaiset nuoret eivät näistä tiedä ja monilla keskittymisessä olisi kehittämisen varaa. Uskon, että moni huomaa totuuden, jos haluaa.
Suosittelen jokaista, joka on kiinnostunut aiheesta, tutkimaan ja oppimaan. Jollet ole kiinnostunut, saa jatkaa entiseen malliin.
Hyvää kevättä.
Nyt on tässä tieto kaukana.
Minä olen tienannyt affiliate markkinoinnissa ja Coinbase sovelluksella Kiutun oppien mukaan ja todella paljon tietoa saanut muutenkin ja varoituksia huijareista.
Sinun ikävä kielenkäyttösi puhuu sinusta todella paljon. Kannattaa oppia muiden kunnioittamista, siitä on hyötyä elämässä.
Minä ainakin asuisin ulkomailla lämpimässä, jos se olisi mahdollista.
Tämä on jo kunnianloukkaus.
Onneksi moni fiksu tietää ja tuntee tämän Kiutun opetukset ja oppii lisää ja antaa myös muiden oppia rauhassa.
Huippua kevättä ja kaikkea hyvää uuden oppimisen avulla ja voit pysyä myös vanhassa, jos siitä iloiseksi tulet ja se näkyy myös muille kielenkäyttössäsi.
Jos hänen videonsa ärsyttävät sinua, olet ymmärtänyt täysin väärin. Ikävä, että et ymmärrä asian oikeaa laitaa. Jospa joskus huomaat. Aina me voidaan kehittyä ja oppia, kun asenne on kohdallaan.
Kiutulla on loistava asenne ja ote elämään. Otetaan joukolla mallia ja iloitaan muisten menestyksestä ei olla kateellisia.
Mikä tuossa oli niin sopimatonta? Ei Tiktok profiilia noin vain poisteta.
Nyt oli kyllä kovia vinkkejä. Myös puhelin sekosi kun haittajaohjelmia puski ovista ja ikkunoista.
Tunnen monia ihmisiä, jotka ovat tienanneet Roopen opeilla! Itse olen saanut rahaa, esimerkiksi Coinbasesta ja Honeygainista.
Kateelliset suomalaiset eivät vain ota asiasta selvää ja levittävät huhu-puheita, mitkä eivät pidä yhtään paikkaansa.
Joo se on mahollista,.... Kukaan ei ole edelleenkään väittänyt mitään muuta
Aivan loistava henkilö! Suosittelen sellaisille, jotka jaksavat opiskella ja ovat fiksuja. Jos et jaksa opiskella uusia asioita, en suosittele. Sillä netissä pitää olla varovainen, juuri niinkuin Kiuttu varoittaa.
Suosittelen, jos haluat oppia uutta ja nykyaikaista työtä, vaikka oman kokopäivätyösi rinnalla.
Super kiitos Kiutulle, kun jaat kallisarvoista tietoa. Meillä säästyy aikaa, kun saamme sinulta oppia. Itse myös olen opiskellut affiliate markkinointia ja tykkään todella paljon. Myös kryptot kiinnostaa ja olen niitä myös saanut.
Iloista kevättä ja pidetään toisistamme huolta avoimin mielin ja jos uuden oppiminen ei kiinnosta, anna kuitenkin muille mahdollisuus. Älä ole kateellinen.
Kiitos!
Hyvä nyrkki sääntö on jos joku kuulostaa liian hyvältä ollakseen totta se ei ole totta toi jätkä on pyramidi huijari ja sen takia sen tik tok tili on nyt poistettu
Tämä on totta! Ja vielä lisään tähän, että epäilyksiä nostaa se että kiutun poika esti lähes kaikki, ketkä kyseenalaisti tätä hommaa. (Ainakin tiktokissa)
Tätä ei olisi tapahtunut, jos Kiutun poika olisi vain vastannut eikä lähtenyt blokkailemaan..
Olen hieman eri mieltä
Jos sinusta levitetään valheita tekisit todennäköisesti samalla tavalla kuin Kiuttu? Rehti mies hän on minun mielestä!
En tekisi. Kertoisin miten asiat on
Tuollainen estäminen vaan nostaa kaikkien epäillyksiä ja sen takia kiuttu sai bännit tiktok käyttäjälleen!
Jos minulle sanottiin, että "tää on huijjausta" en lähtisi kyll'ä estämään ketään, vaan selvittäisin asian
Kyllä. Näin on. Puhut asiaa.
Kiuttu nimenomaan sanoi, että pitää kanavansa positiivisena. Silloin sinne ei tarvitse tulla räksyttämään asiasta, josta ei tiedä. Ole täysin Kiutun kannalta ja tekisin juuri niin itsekin. Jokainen päättää itse ketä sivustolleen päästää.
Jos on tarve kiroilla, voi itse perustaa negatiivisen kanavan. Minä kannatan Kiuttua ja positiivista, ahkeraa, energistä elämänasennetta. Siitä moni voi ottaa mallia. Todella loistava roolimalli nuorisollemme.
Iso kiitos kaikkien puolesta sinulle Kiuttu. Olet Suomea edustanut jo pienestä pitäen mm. shakkimestarina. Siihen ei moni valitettavasti pysty.
Kaikkea hyvää työllesi. Olet arvokas nykytöiden opettaja. Kiitos ajastasi!
Kyllä hänen videoissaan ihan asiaa puhutaan. Tottakai hän itsekin tienaa kun niitä linkkejä klikkailee mutta mitäs se haittaa kun kerran itsekin voi alkaa tienaamaan.
ite oon tehny tolla nyt pari tonttuu ja toiminu ihan hyvin sen vinkit
saanu ihan mukavasti tota rahhaaa tässä parin kuukaue aikaa että ei se mikää hijari oo
Olin Roope Kiutun kanssa samalla luokalla peruskoulussa ja ala-asteella olimme jopa kavereita. Oli lapsena lahjakas shakissa. Jossain vaiheessa noin lukioikäisenä alkoi yllättäen uskovaiseksi. En ole kuullut miehestä vuosikausiin kunnes yhtäkkiä hänen videonsa pomppasivat eteeni youtubessa.
Todella mielenkiintoinen elämänkaari hänellä.
Oppi helposti vedättämään ihmisiä.
Ihan legit se on se mitä se tekee, ja kyllä niillä nyt hieman voit tienatakkin, mutta vain pieniä määriä, muuten affiliate marketingin avulla voit saada sen muutaman tonninkin tuloja kuussa, mitä hän tekee. Hän vain maksimoi tulojen saannin videoilla ja otsikoilla, täysin legit!
Mulla yks Kiuttu kapiaisena intissä-69 , ihan kiva jäbä :)
245838