Ajatuksia rokotteista

Anonyymi

Ja nimenomaan koronarokotteista. Ne ilmeisesti suojaavat vain vakavalta tautimuodolta (mikä tietenkin on hyvä asia) mutta eivät ilmeisesti estä saamasta tartuntaa, eivätkä myöskään levittämästä tautia. Niiden antaman suojan kestosta ei ole vielä tietoa, eikä siitä suojaavatko ne virusmuunnoksilta. Ne ovat ns. kokeellisia rokotteita, uusia ja uudenlaisia. Rokotteiden ottajat ovat koekaniineja. Kerrotaanko tämä heille etukäteen? Kerrotaanko riskeistä ja mahdollisista haitoista? Kerrotaanko että rokotteita valmistavat lääketehtaat on vapautettu vastuusta? Tietävätkö ihmiset mitä ne rokotteet sisältää? Moni luulee että saa palata normaaliin elämään kun ottaa rokotteen, mutta ei saa. Edelleen täytyy käyttää maskia ja noudattaa kaikkia rajoituksia. Lisäksi on mahdollisesti käymässä niin että rokote pitää uusia koko ajan, kun tulee uusia virusmuunnoksia. Esimerkiksi 2 kertaa vuodessa.
3 kuukauden ajan rokotettu ihmisiä Suomessa, vissiin jotain 800 000 henkilöä. Noin 50 kuolemantapausta (mahd. rokotteisiin liittyviä). Tällä tahdilla uhreja tulee 350 jos kaikki rokotetaan. Sitten toiset annokset kaikille ja niidenhän on kerrottu aiheuttavan pahempia haittoja kuin ensimmäisten annosten. Eli sen jälkeen kuolleita tulee olemaan ehkä 800. Sen jälkeen uudet "annokset" kaksi kertaa vuosittain kaikille ja kuolleita onkin jo muutamassa vuodessa muutamia tuhansia? Täysin mahdollista vaikka jossittelua onkin. Sairastuneita on tietenkin myös. Lasketaan vaikka näin: vakavia haittoja saaneita on tällä hetkellä noin 450. Jos kaikki piikitetään niin tuo luku on sitten 3150. Toisten annosten jälkeen ehkä 7500. Sen jälkeen tulee vielä lisää rokotuksia (2 x vuodessa, joka vuosi) niin vakavia haittoja saanaiden määrä on kymmeniä tuhansia? Kuulostaako siltä että nämä rokotteet ovat turvallisia? Sanon omana mielipiteenäni että näitä rokotteita ei kannata ottaa, enkä ainakaan itse ota. Mutta jos joku ottaa niin olisi ehkä viisasta ensin selvittää mitä on ottamassa, miettiä hyötyjä ja haittoja jne. Koska nämä eivät todellakaan ole ns. perinteisiä rokotteita, vaan jonkinlainen uusi juttu, tuntematon sellainen.

3

200

    Vastaukset 3

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Olet kyllä melkoinen pessimisti ja vedät lääketieteen kehityksen vessasta alas. Kyllä rokotteista on suuri hyöty ja nämä koronarokotteet torjuu tartuntaa. Kun koronavirus on nyt muuntunut, alkuperäinen rokote ei tehoa täysin mm. afrikkalaiseen variaatioon, mutta estää kuitenkin vakavan tautimuodon. Rokotteita muunnetaan sen mukaan kuin viruksetkin muuntuu, aivan kuten influenssarokotteissakin. Jos rokotteissa todetaan vaarallisia sivuvaikutuksia, niitä muutetaan vähemmän vaarallisiksi. On mahdollista että koronarokotuskin jää vuosittain pistettäväksi kuten influenssarokotus koska on havaittu että koronavirus muuntuu. Ehkä se sitten joskus laantuu kokonaan tai sitten jää kiertämään maapalloa kuten influenssavirus.

      • Anonyymi

        mitä enemmän rokotuksia ,sitä varmpaa että olet anki viruksille.parepi kun annat oman alkuperäisen immuniteetin toimia kehossasi etkä lähde tuohon lääketehtaitten leikkiin mukaan !


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        mitä enemmän rokotuksia ,sitä varmpaa että olet anki viruksille.parepi kun annat oman alkuperäisen immuniteetin toimia kehossasi etkä lähde tuohon lääketehtaitten leikkiin mukaan !

        Kuulut näköjään Tegnellin porukkaan. Niinhän hänkin väitti vuosi sitten että Ruotsissa ei tarvita mitään suojautumista jotta saadaan luonnollinen immuniteetti. Eipä vaan saatu, vaan ihmisiä kuoli kuin kärpäsiä. Korona on siitä paha sairaus että immuniteetin saadakseen se pitää sairastaa täysimääräisenä, eikä kaikki selviä siitä hengissä ja jää myös pahoja terveysongelmia loppuelämäksi.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      108
      2227
    2. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      103
      896
    3. T rakastan sua

      vaikket sitä usko
      Ikävä
      66
      843
    4. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      47
      818
    5. Mitä tapahtuu?

      Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
      Haapavesi
      21
      776
    6. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

      ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
      Maailman menoa
      518
      725
    7. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

      Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
      Ikävä
      76
      650
    8. Miksi et lähesty minua

      Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
      Ikävä
      65
      630
    9. Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen

      Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik
      Ikävä
      23
      590
    10. Kai sä olet

      Luovuttanut mun suhteen.
      Ikävä
      57
      561
    Aihe