Yksinäinen polku on täälläkin. Kun katson ympärilleni; turhaudun, masennun ja menetän hermoni. Pitäisi jaksaa taistella tätä hulluutta vastaan. Silti tänään on ollut taas sellainen uskonpuute, etten tiedä voinko mitenkään täyttää Jumalan minulle osoittamaa tehtävää. Ja millä keinoin se sitten kuuluisi täyttää.
Välillä mieleni valtaa tunne, että en haluaisi elää tässä maailmassa. Tietysti työnnän nuo ajatukset hedelmättöminä, väärinä ja turhina syrjään. Mutta tuntuu kuitenkin siltä, että en ole kovinkaan urhea. Tekee pahaa nähdä joka puolella pahuutta ja kärsimystä sekä keskenään riiteleviä ihmisiä.
Tiedän, että niiden joille on annettu kyky nähdä asioita, tulisi nyt taistella. Sen aika on nyt. Jokaisen omalla panoksellaan, ei enempää kuin mihin pystyy. Ympärilläni olen nähnyt ihmisiä, jotka ovat jo antaneet periksi, väsähtäneet. Tai sitten he keräilevät vaan voimia, toivottavasti. Kun tältä tieltä ei enää voi kääntyä takaisin.
Olen tuntenut tänään suuttumusta ja ylenkatsetta kanssaihmisiä kohtaan. Heitä, jotka mielestäni elävät sokeudessaan ja omassa erinomaisessa kuplassaan itsekkäästi. Ei minulla ole varaa ajatella niin.
Enkä saa missään kohtaa korottaa itseäni toisten yläpuolelle. Ne on niitä vihoviimeisiä tuntemuksia, jotka nakertaa omia voimavaroja vaan. Ja saatana saa vallan ylimielisestä, sen olen jo kokenut. En tiedä haenko taas jotain pohjaa, että joudun rähmälleni kunnolla ja muistan, että olen vain pieni ihminen Jumalan armoilla. Mikään minkä olen saanut, ei ole omaa ansiotani, vaan kaikki on armonlahjaa Jumalalta.
Voi kunpa oppisin pitämään ajatukseni puhtaina, olemaan nöyrä ja kiitollinen kaikesta mitä olen saanut elämääni. Jos taas oikealla tavalla rukoilen, saan kenties voimia jaksaa taas.
Haluaisin uskoa, että hyvä toteutuu. Haluaisin säilyttää mielenmalttini ja olla rauhallisin, luottavaisin mielin. Välillä saavutankin tuon mielentilan ja voin paremmin. Mutta vain hetkeksi. Niin hentoista on vielä oma uskoni. Niin kauan elin pimeydessä, että kirkkauteen on matkaa.
Eräs uskova sanoi minulle, että minun tulee elää Jumalalle, ei itselleni. Tai niin hän näki asian, kun kerroin että minua ahdistaa ja paljon. En tiedä, mennyt elämä on jättänyt ilmeisesti minuun syntisen elämän jäljen, jota ei nuorena uskoon tulleilla ole.
Välillä mieleni valtaa tunne, että en haluaisi elää tässä maailmassa. Tietysti työnnän nuo ajatukset hedelmättöminä, väärinä ja turhina syrjään. Mutta tuntuu kuitenkin siltä, että en ole kovinkaan urhea. Tekee pahaa nähdä joka puolella pahuutta ja kärsimystä sekä keskenään riiteleviä ihmisiä.
Tiedän, että niiden joille on annettu kyky nähdä asioita, tulisi nyt taistella. Sen aika on nyt. Jokaisen omalla panoksellaan, ei enempää kuin mihin pystyy. Ympärilläni olen nähnyt ihmisiä, jotka ovat jo antaneet periksi, väsähtäneet. Tai sitten he keräilevät vaan voimia, toivottavasti. Kun tältä tieltä ei enää voi kääntyä takaisin.
Olen tuntenut tänään suuttumusta ja ylenkatsetta kanssaihmisiä kohtaan. Heitä, jotka mielestäni elävät sokeudessaan ja omassa erinomaisessa kuplassaan itsekkäästi. Ei minulla ole varaa ajatella niin.
Enkä saa missään kohtaa korottaa itseäni toisten yläpuolelle. Ne on niitä vihoviimeisiä tuntemuksia, jotka nakertaa omia voimavaroja vaan. Ja saatana saa vallan ylimielisestä, sen olen jo kokenut. En tiedä haenko taas jotain pohjaa, että joudun rähmälleni kunnolla ja muistan, että olen vain pieni ihminen Jumalan armoilla. Mikään minkä olen saanut, ei ole omaa ansiotani, vaan kaikki on armonlahjaa Jumalalta.
Voi kunpa oppisin pitämään ajatukseni puhtaina, olemaan nöyrä ja kiitollinen kaikesta mitä olen saanut elämääni. Jos taas oikealla tavalla rukoilen, saan kenties voimia jaksaa taas.
Haluaisin uskoa, että hyvä toteutuu. Haluaisin säilyttää mielenmalttini ja olla rauhallisin, luottavaisin mielin. Välillä saavutankin tuon mielentilan ja voin paremmin. Mutta vain hetkeksi. Niin hentoista on vielä oma uskoni. Niin kauan elin pimeydessä, että kirkkauteen on matkaa.
Eräs uskova sanoi minulle, että minun tulee elää Jumalalle, ei itselleni. Tai niin hän näki asian, kun kerroin että minua ahdistaa ja paljon. En tiedä, mennyt elämä on jättänyt ilmeisesti minuun syntisen elämän jäljen, jota ei nuorena uskoon tulleilla ole.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Siunausta matkallesi!
Kaidalta polulta eksyneillä lampailla on taakkansa kannettavana, mutta Jumalan sana on maamerkki ja kiintopiste, jonka löytäessään reitti on taas kohti taivasten valtakuntaa ja ikuista onnea
Näinkö on.
?
Jos nyt uskovainen olenkin niin kyllä olenkin sekaisin tästä kaikesta.
Mutta silti tyyneyteni on kai loputtomasti näin.
Masennusta on mutta se on ollut pitkään.
Ei se helpota kuin ajoittain.
Ne hetket pitävät minut vahvana.
Mutta toivon sulle kaikkea hyvvee,,
Elämä kantaa kyllä mutta ehkä sinun tulisi männä pimeyteen.
Paikan valitset itse mutta se on minun ehdotus.
Hyväksy .