Ammattitautilaissa, joka koskee työtehtävissä sairastuneita ja työperäisiä sairauksia on säädetty mitkä taudit lasketaan kuuluviksi ammattitautilain piiriin ja siis työntekijät suojelun piirin ja todetut sairaudet korvattavia. Onko laissa vielä lainkaan huomioitu koronan aiheuttamat riskitekijät, koskien eri ammattiryhmiä? Sairastuneiden tilastot on laadittu alueittain, ja ikäryhmittäin sekä riskiryhmittäin, mutta ei ammattiryhmittäin vielä. Tuntuisi olevan itsestään selvyys, että riskitekijät ovat suuret ammateissa, joissa työntekijät ovat päivittäin tekemisissä melko lähekkäin suuren ihmisjoukon kanssa, joilla ei silti ole lailla säädettyä maskipakkoa tai joiden kohdalla etäisyyksiä ei noudateta tai edes voida noudattaa. Vielä riskialttiimpaa on työtehtävät jo koronaan sairastuneiden tai muihin infektioihin sairastuneiden parissa. Tarttuvien tautien osalta ammattitautilaissa mainitaan mm. jänisrutto ja tuberkuloosi, nykyisin melko harvinaiset sairaudet.
Onko kriisin keskellä unohtunut mikä rooli koronalla on ammattitautina?
Anonyymi
0
56
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kela tukee virallisesti Pride-liikettä
Iso kiitos Kansaneläkelaitokselle tuen osoittamisesta myös vähemmistöille. Näin toimii vastuullinen valtiollinen koko k313726Jorma Lind kuollut
Ylen uutisankkurina 40 vuotta toiminut Jorma Lind on kuollut 85-vuotiaana. https://yle.fi/a/74-20230265 ARVl on näet491638- 731348
Mahdatko ymmärtää sitä
Mä en selviä jollei me jutella kunnolla. Tarvitsen sua siihen. Etkä sä voi sitä tietää kun en ole ilmaissut mutta olen751191Hitaille omat kassat
Kassoilla hidastelevat ärsyttävät. Menee heti loppupäivä pilalle, kun kauppareissu kestää hidastelijoiden takia. Näille1721047Ensimmäisenä Helluntaina ei uudelleen kastettu KETÄÄN!
Raamattu kertoo, että Helluntaina kastettiin. Mutta vaikka Raamattu ei erikseen kerro tiedän VARMASTI Ettei6911031- 84915
Olisit ollut niin
Minunlaiseni. Ehkä se on helmpompi kun emme kohtaa. Kipeältä se tuntui ettet valinnut minua39797Mitä yhteistä sinulla
on kaivattusi kanssa? Sama musiikkimaku, tai huumorintaju, tai ehkä työpaikka? Vai ettekö tunne vielä niin hyvin?48749- 39740