Tässä jollekin todella ajankohtainen ja kiinnostava gradun aihe:
Jokikylän Jakostenkallioiden päätyminen tuulivoimarakentamiseen, tapaustutkimus
Asia on erittäin kiinnostava. Miten alue, joka ei sovellu tuulivoimarakentamiseen, päätyy kuitenkin tuulivoima-alueeksi.
Tutkimuksessa voisi selvittää esim. viranomaistoimintaa, luottamusmiestoimintaa, tuulivoimafirmojen toimintaa, korruptiota, jääviyttä, avoimuutta (tai pikemminkin sen puutetta), asukkaiden kuulemista (siis täyttä välinpitämättömyyttä asukkaiden mielipiteestä), ajan henkeä, Suomen energiapolitiikkaa, Sievin kunnan taloudellista tilannetta, aluepolitiikkaa jne.
Tuossa vain tosi nopeasti ajateltuna mahdollisia aihealueita.
Paljonhan tästä jo tiedetäänkin, mutta kaiken saaminen kansien väliin olisi erinomainen asia. Varoitukseksi, nuhteeksi, opastukseksi välttämään vastaavat virheet.
Hyvä gradun aihe: Jakostenkallioiden päätyminen tuulivoimarakentamiseen
11
775
Vastaukset
- Anonyymi
Tuosta kannattaisi maksaakin. Voin osallistua kolehtiin, jos sellainen kerätään.
- Anonyymi
Voisi laittaa jollekin foorumille vinkin.
- Anonyymi
Ensiksikin, miten Jakostenkallioille saatiin murskauslupa? Tästähän on jo aika kauan, olisiko pari vuosikymmentä.
Jakostenkalliot, nuo Jokikylän takametsien helmet, kauniita avokallioita, upeita jäkäläkallioita, ikivanha polkuverkosto. Siis mittaamattoman arvokas paikka. Ja tänne annettiin kallioiden murskauslupa. Miten se oli mahdollista? Ensin tulee mieleen silkka tietämättömyys. Kunnassa ei ehkä ollut asiantuntemusta alueeseen. Toiseksi tulee mieleen se surullinen aika todennäköinen arvelu, että Sievissä ei välitetä siitä, että ympäristö tuhoutuu. Ajatelkaa, kokouksessa istuu kourallinen sieviläisiä päättämässä, että joo, ei mitään väliä, vaikka tuhansia miljoonia vanha kallio tuhotaan jonnekin tienrakennukseen tms. Naurattaisi ellei itkettäisi tämä mielettömyys mikä Sievin joissakin asioissa vallitsee.
Ja tietääkseni Suomessa pyritään varjelemaan avokallioita, varsinkin korkeita, kuten Jakostenkalliot. Mutta ei Sievissä. Sievi on jokin autonominen alue Suomessa. - Anonyymi
https://yle.fi/uutiset/3-11966117
Tuulivoima sijoitetaan pohjoiseen, vaikka energian tarve on suurin etelässä – "Järjenvastaista", helsinkiläinen Stella Harasek toteaa
"Vahvemman oikeudella viedään energiantuotanto sinne, missä on vähemmän asukkaita ja vastustuksella vähemmän valtaa. Helsingin edustalle mereen tai ylipäänsä etelän suurten kaupunkien läheisyyteen eivät tuulivoimayhtiöt halua kovan vastustuksen pelossa rakentaa."
"Kalevi Nikula uskoo, että etelässä voimaloita vastustetaan kovasti erityisesti maisema-arvojen vuoksi.
– Ihmiset huomaavat, että herranjestas, onko ne tosiaan noin suuria."
"Markkinaehtoisuus muutti alan luonnetta. Usein sanotaan, että tekniikan kehittyminen on tehnyt siitä kannattavaa, mutta käytännössä se tarkoittaa lähinnä voimaloiden koon kasvamista."
Stella Harasek pelkää, että tuulivoima tulee toistamaan vesivoima historiaa.
"– Paikallisten hädällä ei tunnu olevan mitään painoarvoa, kun raha edellä painetaan eteenpäin, hän toteaa.
Kalevi Nikulan mielestä tuulivoimarakentamisessa vaikutukset ovat maantieteellisesti vielä laajemmat kuin vesivoimarakentamisessa."
"Myös siirtoyhteyksien rakentaminen muovaa luontoa. Pohjoisesta etelään menevien yhteyksien lisäksi tarvitaan myös paikallisia linjoja." - Anonyymi
Nostelenpa tätä. Tärkeä juttu.
- Anonyymi
Tämä koko tapaus on mun oikeustajua vastaan. Onko tällainen tosiaan mahdollista Suomessa? Näköjään on. Surullista, lamaannuttavaa.
- Anonyymi
Harvassa kunnassa tehtäisiin yhtä tyhmää päätöstä.
- Anonyymi
Tässä kopio Iltalehden kommenteista jutusta, jossa joku oli kuvannut tuulivoiman lavan kuljettamista maantiellä:
"Suomeen rakennetaan nykyisin Pohjois-Euroopan suurimpia tuulivoimaloita. Arvostetun Die Welt –lehden mukaan samanaikaisesti Saksassa tuulivoimarakentaminen on lähes pysähtynyt, kun yli 1000 eri kansalaisjärjestöä on voimakkaasti rakentamista vastaan.
Suomessa alaa koskevat säädökset tulevat jälkijunassa. Kukaan ei tiedä esimerkiksi, mitä voimaloille tapahtuu, kun ne ovat käyttöikänsä lopussa 15–20 vuoden kuluttua.
Lehden mukaan Saksan ympäristövirasto varoittaa vanhojen voimaloiden näköpiirissä olevasta hävitysongelmasta. Voimalan siivissä on kuiduilla vahvistettua lujitemuovia 30-50 tonnia. Nämä lasi- ja hiilikuiduilla vahvistetut muovit on lähes mahdotonta kierrättää tai puhdistaa. Siivet ovat ongelmajätettä. Niitä sahattaessa tai poltettaessa syntyy asbestipölyyn verrattavia haitallisia hiukkasia.
Massiiviset raudoitetut betoniset perustukset pitäisi poistaa ja kierrättää, mutta nykykäytännön mukaan Suomessa ne maisemoidaan luontoon, koska niiden purkaminen tulisi liian kalliiksi." Nimim. Pohdinto
Tuossa tulee esille monta tärkeää seikkaa kuten se, kuinka voimakkaasti Saksassa vastustetaan maatuulivoimaloita. Kannattaisi Suomessa kuunnella, eikä lyödä päätä Pohjanmaan honkaan. - Anonyymi
Tuulivoimarakentamisessa on kyse aikalaishulluudesta. Lainaan tuon termin Teemu Keskisarjalta. Hän kirjoittaa metsäpolitiikasta Iltasanomien kolumnissa, mutta termi käy mitä mainioimmin tuulivoiman yhteyteen.
- Anonyymi
Joko voimala alkaa olla valmis?
- Anonyymi
Ei todellakaan.
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mihin kaikkeen sinä ihastuit hänessä
Mikä oli se asia mikä vei jalat altasi? ❤️ Oliko jotain erityistä tilannetta vai tunne? Kenties monen sattuman summa? Ai1179931Persut: haluamme lisää veroja!
Lisää lisää veroja huutaa persukuoro. Veroila Suomi nousuun! "Uusi matkailuvero eli matkailijamaksu peritään esimerki775012Nainen kokki autossa kammottavan kuoleman sähköauto-Teslan syttyessä tuleen.
https://www.is.fi/autot/art-2000011652873.html Näin vaarallisia sähköautopalot voivat olla.694822Persuja ei aluevaltuustoissa näy
Ei tunnu persuja paljon paikalliset asiat kiinnostavan, vaan ainoastaan ulkomaalaiset, joku Israel ja Trumpin fanitus.73290Päivän Riikka: Uudenkaupungin autotehdas hiljeni
Näin ne 100 000 uutta pysyvää ei-tempputyötä yksityiselle sektorille tämän hallituksen ansiosta syntyy. Työntekijöille j142497Numero josta kaivattusi tulee mieleen
Onko jokin numero joka yhdistää teidät jotenkin? Älä laita puhelinnumeroa.1071730Kerro kaivattusi nimi tai nimikirjaimet
🌠 Tähdenlento! Kirjoittamalla kaivattusi nimen tai nimikirjaimet tähän, saattaa toiveesi toteutua.551530- 471526
Jorman paluu sodasta Lieksaan oli katkera
Jorma Karhunen astui Lieksan asemalle. Aurinko paistoi, mutta Jorman maailma oli sumuinen. Takana oli se helvetti, jota591444Heräsin taas sinä mielessä
Miten voi haluta toista näin paljon? 😳 Kyllä meillä on muutenkin hyvä yhteys. Ehkä se tekee myös tästä niin voimakkaan?661382