Ylpeys käy lankeemuksen edellä

Sanna pissasi allensa.
Kaimalle vaikea paikka, edes selitys ei auta, vaikka tietenkin yrittää sitä Haataisen tavoin sälyttää muille.
Kokemattomuus paistaa läpi, Marin olisi vain hyvän ajan pääministeri, jota ei olisi henkilönä vastaan silloin ollut. Ei saa olla itsepäinen, kun vielä edustaa SDP äärivasemmistoa, joka ilmeisen lähellä kommunisteja, kuitenkin vasurein vasenta laitaa.

Ei me haluta kansana olla tuollaisia, äärivasemmistoa !

Jos olisi valiokunnan päänä ollut porvaripuolueen edustaja, olisi se vasemmistolla ollut kauheaa rääkymistä jopa Ay-liike olisi lakossa.

35

85

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Asiantuntijoiden ristiriitaiset näkemykset koronarokotusten kohdentamisesta ja poliitikkojen poukkoilu paljasti heikkouden suomalaisessa taudintorjunnassa.
      Ei voi olla niin, että tolkuttomasta, välinpitämättömästä, mistään mitään välittämättömästä elämäntyylistä ja -tavasta palkitaan ohituspaikalla rokotusjonossa. Ei Helsingissä, Vantaalla, Espoossa eikä Turussa ole eniten apua tarvitsevia sen enempää kuin Tampereella, Oulussa, Lahdessa tai muissa asumistiheydeltään saman luokan taajamissa. Se on kurinalaisuuden puutos, joka on korjattava ensi tilassa. Siihen ei rokotetta valitettavasti vielä ole.

      Euroopan tasolla Suomi jäisi ilman rokotteita - Ainakin 8 sairaanhoitopiiriä vastustaa rokotusjärjestyksen muuttamista.
      Monissa sairaanhoitopiireissä jopa asiantuntijat haraavat rokotusjärjestyksen muuttamista vastaan perusteluilla, jotka liittyvät enemmän politiikkaan kuin lääketieteeseen.
      ”Alueellinen painottaminen avaa keskustelun Euroopan osalta alueellisesta jakoperusteesta. Euroopan tasolla Suomi jäisi ilman rokotteita.”

      Poliittisia näkökulmia ovat myös huolet yhdenvertaisuudesta.

      ”Alueellisesta yhdenvertaisuudesta tulee joka tapauksessa yhteiskunnan toimintojen yhtäaikaisen avautumisen varmistamiseksi säilyttää väestön rokotuskokonaisuuden alueellisesti yhtäaikainen valmistuminen. Rajoitteiden varhaisempi keveneminen tai poistuminen alueilta, joille on ohjattu muita alueita nopeammin rokotteita, ei saa toteutua”,

      • Iltauutisissa arvioitiin, ettei rokotusjärjestystä oltaisi muuttamassa, vaan vanhukset ja riskiryhmät koko maassa saavat rokotuksensa alkuperäisessä järjestyksessä eli ennen työikäistä väestöä. Odotellaan varmistusta asialle.

      • Anonyymi
        Pystyyn_kuollut kirjoitti:

        Iltauutisissa arvioitiin, ettei rokotusjärjestystä oltaisi muuttamassa, vaan vanhukset ja riskiryhmät koko maassa saavat rokotuksensa alkuperäisessä järjestyksessä eli ennen työikäistä väestöä. Odotellaan varmistusta asialle.

        Ei tuosta hallituksen pään sanomisista saa selvää, kun sanomiset sitten nollataan.
        Kuten juurikin kävi. Sekaista on, jota nyt odottanutkin tuolta koronan hoito vasemmistolasilta ministereiltä. Kyllä siinä juuri tätä iltanakin oli puolustusministeri selventämässä Tv:ssä Marinin vierellä, että hoidetaan sovitut ensin, kun Sanna oli jo laukalla.
        Kyllä olisi ollut kamalaa huutoa sosialisteilta, jos Antti Rinne olisi vaikka keskustalainen, ja tuollaisen lausunnon antoi valiokunnan puheenjohtajana pääministeristä, joka vähän myöhemmin sanoi että vetää esityksensä pois, vaikka käytti sitä monikossa " hallitus "

      • Anonyymi kirjoitti:

        En Maikkarin uutisia katsonut, mutta ainakin Ylen uutisten haastattelut oli tehty puoliltapäivin. Kyllä niissä neuvottelujen ennakoinneissa Kurvisen ohella myös pääministeri Marin oli suhteellisen selkeä jo sovitun järjestyksen suhteen, mutta perhe- ja peruspalveluministeri Krista Kiuru tällä kertaa suorastaan hätkähdytti suorasukaisuudellaan tulevien suhteen. Ennakoi vuorenvarmasti, että ensin hoidetaan riskiryhmät ja sitten työikäiset ikäjärjestyksessä vanhimmista nuorempiin.

        Niinhän siinä lopulta kävikin. Kiurulla oli varmaan tiedossa asiantuntijoiden mielipiteet, eikä niiden paljastamista jo etukäteen arkaillut. Demareille on myös profiilinsa vuoksi tärkeää, etteivät jää kokoomusta ja vihreitä äänestävien helsinkiläisten jalkoihin esimerkiksi Pirkanmaalla ja Satakunnassa, joita vaalipiirejä Marin ja Kiuru edustavat.

        Kuka tällä palstalla edes kuvitteli, että riskiryhmien jälkeen ei olisi minkäänlaista pilkottua järjestystä, koska jo yli 80-vuotiaiden ilmoittautuessa rokotuksiin niin puhelin- kuin nettijärjestelmätkin paukkuivat ylikuormituksesta?

        On se hyvä että kansalaiset, varsinkin nämä joka saitilla ja somekirjoituksissa, tietää mitä pitää tehdä ja mitä ei ja osaa neuvoa hallitusta ja on viisaampia kuin terveysasiantuntijat.

        Mihin sitä jouduttaisi ilman näitä neroja?

        Kauneus on katsojan silmisssä.
        Mutta nyt asioiden hoitamisesta kysymys, miten pääministerin kuuluu ne tehdä, ei noin ala-arvoisesti kuitenkaan.

      • Pystyyn_kuollut kirjoitti:

        En Maikkarin uutisia katsonut, mutta ainakin Ylen uutisten haastattelut oli tehty puoliltapäivin. Kyllä niissä neuvottelujen ennakoinneissa Kurvisen ohella myös pääministeri Marin oli suhteellisen selkeä jo sovitun järjestyksen suhteen, mutta perhe- ja peruspalveluministeri Krista Kiuru tällä kertaa suorastaan hätkähdytti suorasukaisuudellaan tulevien suhteen. Ennakoi vuorenvarmasti, että ensin hoidetaan riskiryhmät ja sitten työikäiset ikäjärjestyksessä vanhimmista nuorempiin.

        Niinhän siinä lopulta kävikin. Kiurulla oli varmaan tiedossa asiantuntijoiden mielipiteet, eikä niiden paljastamista jo etukäteen arkaillut. Demareille on myös profiilinsa vuoksi tärkeää, etteivät jää kokoomusta ja vihreitä äänestävien helsinkiläisten jalkoihin esimerkiksi Pirkanmaalla ja Satakunnassa, joita vaalipiirejä Marin ja Kiuru edustavat.

        Kuka tällä palstalla edes kuvitteli, että riskiryhmien jälkeen ei olisi minkäänlaista pilkottua järjestystä, koska jo yli 80-vuotiaiden ilmoittautuessa rokotuksiin niin puhelin- kuin nettijärjestelmätkin paukkuivat ylikuormituksesta?

        Perustuslakivaliokunnan hylkäyspäätös on skandaali hallituksen ja oikeuskanslerin kannalta.
        Yrityselämässä tuollaisen tyrimisen jälkeen saisi hakea verokorttinsa palkanlaskijalta!

      • Anonyymi
        Pystyyn_kuollut kirjoitti:

        Iltauutisissa arvioitiin, ettei rokotusjärjestystä oltaisi muuttamassa, vaan vanhukset ja riskiryhmät koko maassa saavat rokotuksensa alkuperäisessä järjestyksessä eli ennen työikäistä väestöä. Odotellaan varmistusta asialle.

        Sanna on paukutellut liivien hekseleitä kuuntelematta muita.
        Alkaa kiihkeys sekoilujen myötä kadota kannatuksesta

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        On se hyvä että kansalaiset, varsinkin nämä joka saitilla ja somekirjoituksissa, tietää mitä pitää tehdä ja mitä ei ja osaa neuvoa hallitusta ja on viisaampia kuin terveysasiantuntijat.

        Mihin sitä jouduttaisi ilman näitä neroja?

        Juuri näin. Näyttää Suomi olevan pullollaan asiantuntijoita, joiden neuvojen varassa sitä olisi koronapandemiakin tullut hoidettua suit sait, ilman mitään rajoituksia ja varotoimia. Kaikki olisi saanut tehdä mitä haluaa, kunhan "muut" olisi väistelleet...Iltalehtien ruokkima kommentointi ja hallituksen raju maalistataminen vie uskottavuuden näiden ihmisten kyvystä edes "niistää nenäänsä"

        Suomi on ainoita maita Euroopassa, jonka koronatilanne ei vielä ole räjähtänyt käsiin, kuitenkin meillä rajoitteiden saaminen käytäntöön vie aikaa ja törmää perustuslakiin, kun yksilön suoja on liian kattava vaikka levittämään koronavirusta surutta.

        Ketä olisi haitannut nopea pandemian pysäyttäminen vaihtoehtona nyt tämä jatkuu, jatkuu,jatkuu ja ihmiset ei jaksa olla varovaisia ja taas käsiin räjähtää koronatartuntaryppäitä siellä ja täällä ja tuolla ja naapurissa ja töissä ja koulussa jne.

      • Anonyymi
        OikeistoSosDem kirjoitti:

        Perustuslakivaliokunnan hylkäyspäätös on skandaali hallituksen ja oikeuskanslerin kannalta.
        Yrityselämässä tuollaisen tyrimisen jälkeen saisi hakea verokorttinsa palkanlaskijalta!

        Olet siis sitä mieltä, että Sipilän valitsema oikeuskansleri on fiasko ja oikeuskanslerin ammattitaitoon ei tämäkään hallitus voi luottaa.

        Pöystin Sipilä nimitti ensin soteasiantuntijaksi ja sen jälkeen Sipilä valitsi Pöystin ehdokkaista, miellyttääkseen Sauli pressaa, jota toinen ehdokas, Viljanen oli arvostellut.

        Jo Sipilän aikana Sote kompastui perustuslakivaliokuntaan, ei auttanut Pöystin pomppaaminen soteasiantuntijan ja suunnittelijan tehtävästä valvomaan oikeuskanslerina sen toteutumista. Siis pukki kaalimaan vartijana. Mikä sotku ja Persut vielä 2016 puoltamassa nimitystä. Kokoomushan tässä ruletti Saulin toiveita, eli Pöysti valittiin.

    • Anonyymi

      Super-Sanna otti kepun töppäyksen syyn niskoilleen.

    • Anonyymi

      Persut on diktaattoreita ja Persut haluaa demokraattisissa vaaleissa diktaattoreiksi diktaattoreiden paikalle ainakin neljäksi vuodeksi. Halla-Aho pommitti Syyriaa ja aiheutti valtavan pakolaisvirran ja sitten Halla-Aho kuskasi heidät bussilla euroopan ja Ruotsin läpi Suomeen ja sitten Halla-Aho oli rajapuomilla heitä vastassa ja avasi rajapuomin ja päästi pakolaistulvan maahan, koska hän tiesi etukteen että se lisäisi hänen suosiotaan koska hän on maahanmuuttovastainen. Soini yritti hallituksesta käsin vastustaa diktaattori Halla-Ahoa, ja Halla-Aho erotti Soinin suomalaisuudesta. Halla-Aho sanoi Soinille You're fired, "sinut on tulitettu" koska näin Amerikan Natsi Trump sanoo aina Televisiossa.

    • Anonyymi

      Pankkista tuntuu kovin ahdistavan että maassa on nyt todella upea ja pätevä demari pääministeri. Kepusta ei moista kyllä löytyisi koskaan. Ilmankos se vetää kateudesta katkeraksi lestalahkolaiset lakeijat.

      • Tosi pätevä kun lähettää huonosti valmistellun lain perustuslakivaliokuntaan.

      • OikeistoSosDem kirjoitti:

        Tosi pätevä kun lähettää huonosti valmistellun lain perustuslakivaliokuntaan.

        Eikö Antti Rinne kertonut pääministerille etukäteen vakavasti, että hänen esityksensä ei voi mennä läpi? Olisiko tällä jotain yhteyttä joulukuun 2019 tapahtumiin?

      • Anonyymi
        Pystyyn_kuollut kirjoitti:

        Eikö Antti Rinne kertonut pääministerille etukäteen vakavasti, että hänen esityksensä ei voi mennä läpi? Olisiko tällä jotain yhteyttä joulukuun 2019 tapahtumiin?

        Rinne ei varmasti itsekään ymmärtänyt etukäteen mitä esitykselle valiokunnassa tapahtuisi, eihän Rinne tunnetusti pätevyydellään ole pärjännyt.

      • Pystyyn_kuollut kirjoitti:

        Eikö Antti Rinne kertonut pääministerille etukäteen vakavasti, että hänen esityksensä ei voi mennä läpi? Olisiko tällä jotain yhteyttä joulukuun 2019 tapahtumiin?

        Mitäs luulet? Politiikassa riitelevät ihmiset ei asiat ja muisti on pitkä.

    • Anonyymi

      lautakasa vanhanen pitäisi poistaa "kansan kassalta" ja sipilöiden "varat" jäädyttää

    • Anonyymi

      Halonen oli pahana RInteelle kun Marinin esitys ei mennyt läpi.
      Naama on mutrulla, kuin kuivettenut lehmän kakkaläjä.

      • Anonyymi

        Halosen aikainen toveri kaverinsa, nyt Siimes kertoo asioita kuin ne ovat.
        "Hallituksen kyky ennakoida erilaisia tulevaisuuden vaihtoehtoja on ollut hetkittäin jopa häkellyttävän heikkoa. Samalla rajoja ja yksityisiä tiloja koskevat koronarajoitukset ovat vuotaneet tavalla, jota monien on ollut vaikea ymmärtää ja varsinkaan hyväksyä.
        Vuosi sitten sympatiani olivat tuoreen pääministerin ja hänen kohti tuntematonta haparoineiden joukkojensa puolella. Nyt jo harmittaa välillä. Myös ärsytyskynnykseni on aiempaa alempana.
        Voi olla, että niin on myös monilla muilla."

        https://demokraatti.fi/suvi-anne-siimes-arsytyskynnykseni-on-aiempaa-alempana-voi-olla-etta-niin-on-myos-monilla-muilla

        Hallituksen kyky ennakoida erilaisia tulevaisuuden vaihtoehtoja on ollut hetkittäin jopa häkellyttävän heikkoa.

        Pääministeri ei edes ole tajunnut miksi hän on pääministerinä. Jos noin heikko tietämys alaan, miksi edes pyrki pääministeriksi.

        Nyt vasemmistoliiton Saramo moittii lääkepuolen johtajaa, ei käsitä ettei hän ole ministeri, turha sinne puskea osaamatonta tekemätöntä joka kuuluu ministereille.

        Suvi-Anne Siimes onkin todellinen Oikeistodemari!

      • Anonyymi
        OikeistoSosDem kirjoitti:

        Suvi-Anne Siimes onkin todellinen Oikeistodemari!

        Suvi Anne Siimes oli aito kommunisti. Kyllä toki takki kääntyy, kun saa sopivan palkintoviran herrojen eevana.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hallituksen kyky ennakoida erilaisia tulevaisuuden vaihtoehtoja on ollut hetkittäin jopa häkellyttävän heikkoa.

        Pääministeri ei edes ole tajunnut miksi hän on pääministerinä. Jos noin heikko tietämys alaan, miksi edes pyrki pääministeriksi.

        Nyt vasemmistoliiton Saramo moittii lääkepuolen johtajaa, ei käsitä ettei hän ole ministeri, turha sinne puskea osaamatonta tekemätöntä joka kuuluu ministereille.

        Aivan tulee mieleen Sipilän hallitus joka aloitti avokonttorissa, tosin se parempi paikka olisi ollut...

      • Anonyymi kirjoitti:

        Suvi Anne Siimes oli aito kommunisti. Kyllä toki takki kääntyy, kun saa sopivan palkintoviran herrojen eevana.

        Siimes teki Lipposen hallituksissa hyvin oikeistolaista ja järkevää talouspolitiikkaa joten ei hän mikään kommunisti ole koskaan ollut.

      • Anonyymi
        OikeistoSosDem kirjoitti:

        Siimes teki Lipposen hallituksissa hyvin oikeistolaista ja järkevää talouspolitiikkaa joten ei hän mikään kommunisti ole koskaan ollut.

        "Kansalaispalkkako maksetaan ihmiselle siitä vain, että on olemassa? Rahan vastineeksi ei vaadita työntekoa, joka on koko pohjoismaisen hyvinvontiyhteiskunnan perusmalli", kommentoi sosiaaliministeri Sinikka Mönkäre.(SDP)

        Puolustajat taas näkivät järjestelmän aktivoivana.

        "Mä en usko, että se passivoisi, koska mun ajatus kansalaistulosta on, että se olisi niin pieni, että ihmiselle tulee kannustin olla aktiivinen ja hankkia sitä särvintä", puolusti vasemmistoliiton puheenjohtaja Suvi-Anne Siimes.

        Samaa mieltä on myös keskustan kansanedustaja Anu Vehviläinen ja perustuloa puolustaa myös nuorsuomalaisten Risto E. J. Penttilä.

        Tosi kommunisti, joka jakaisi velttoilijoile kansalaispalkka...ryypiskelyyn.

        Suvi Anne Siimens on kommunisti, vaikka lopuksi erosi vasemmistoliitosta, kun ei saanut tahtoaan läpi.

    • Anonyymi

      Missä luuraa oikeistodemarit, tuskin nyt tyystin lopuneet

      • Anonyymi

        Heidät on hiljennetty Marinin toimesta. Mutta kun kannatus laskee tätä tahtia, niin kohta hiljenee Marinin sakki.

      • Siimes, Vartiainen, Urpilainen ja tietysti allekirjoittanut.
        Imperiumin vastaisku voi olla lähempänä kuin arvataankaan.
        Osa mennyt varmaan Liikkeeseen. Mutta missä luuraavat Maalaisliiton porvarit?

      • Anonyymi
        OikeistoSosDem kirjoitti:

        Siimes, Vartiainen, Urpilainen ja tietysti allekirjoittanut.
        Imperiumin vastaisku voi olla lähempänä kuin arvataankaan.
        Osa mennyt varmaan Liikkeeseen. Mutta missä luuraavat Maalaisliiton porvarit?

        Otan yhden persoonan>

        Jungner... Liike Nyt leivissä nyt.
        Oli toverinakin; Sosialidemokraattinen Puolue
        Asema Puoluesihteeri (2010–2012)
        Kansanedustaja (2011–2015)
        Vaalipiiri Uudenmaan vaalipiiri

        Yleisradion johdossa
        Ylen johtajaksi kaavailtiin aluksi Jouni Backmania, mutta hän ei kansanedustajana kelvannut keskustalle ja kokoomukselle. Jungner sen sijaan täytti poliittisten päättäjien vaatimukset. Hän aloitti Yleisradion toimitusjohtajana 1. toukokuuta 2005.

        Jungnerin aloittaessa Ylen toimitusjohtajana yhtiö teki 50 miljoonaa euroa tappiota. Vuonna 2008 Ylen tulos oli 700 000 euroa plussalla. Tämä saavutettiin muun muassa vähentämällä noin tuhat henkilötyövuotta (-21 %). Vakinainen henkilöstö väheni yhdeksän prosenttia (3 600:sta 3 300:een) ja määräaikaisessa työsuhteessa oleva henkilöstö 31 prosenttia (782:sta 536:een) Jungnerin toimitusjohtaja-aikana.

        Syyskuussa 2009 keskustan eduskuntaryhmän puheenjohtaja Timo Kalli vaati Jungnerin eroa, mikäli Yle TV2:n Silminnäkijä-dokumentissa esitetyt väitteet pääministeri Matti Vanhasesta eivät pidä paikkaansa. Vanhanen keskittyi ohjelman väitteisiin niin sanotusta lautakasasta, joka osoittautui perättömäksi.

        Jungner ilmoitti olevansa käytettävissä Ylen toimitusjohtajaksi myös toisen kauden, mutta helmikuussa 2010 Ylen hallintoneuvosto valitsi uudeksi johtajaksi Nokia Siemens Networksin yhteiskuntasuhteiden johtaja Lauri Kivisen. Jungnerin palkka Ylen toimitusjohtajana vuonna 2009 oli 223 243,80 euroa.

        Jungner toimi Elinkeinoelämän keskusliittoon kuuluvan Palvelualojen toimialaliiton hallituksen puheenjohtajana vuosina 2009–2010 (maaliskuu).

        Politiikassa käynnin jälkeen Jungner aloitti viestintätoimisto Kreabin Suomen-yhtiön toimitusjohtajana huhtikuussa 2015.

        Jungnerin mukaan SDP ”ei ollut enää se puolue, josta aikoinaan innostuin”, ja ”hienot yhteiset menneet vuodet eivät ole yksin syy jatkaa yhdessä silloin, kun mikään muu ei enää toimi”

        Jungnerin isoisä oli kansanedustaja Olavi Lahtela ja isoisän isä kansanedustaja Matti Lahtela, jotka olivat aikoinaan maalaisliiton kansanedustajia. Kirjailija Markku Lahtela ja käsikirjoittaja Atro Lahtela ovat Jungnerin enoja, teiniliiton puheenjohtaja (1969–1970) Rauna-Riitta Lahtela on hänen äitinsä sisko ja hänen kummitätinsä. Jungnerin isä on suomenruotsalainen, mutta perhe käytti kotikielenään suomea, koska isä halusi oppia suomen paremmin ja koska kaksikielisyyttä pidettiin tuohon aikaan vahingollisena lapselle.

        https://fi.wikipedia.org/wiki/Olavi_Lahtela

        Että kyllä Jungnerillakin on vahvat maalaisliiton perimät, jostain syystä SDP veti eniten ja varmaan siihen mallina Paavo Lipponen.

        Tämä osoittaa ettei niin ole kiveen kirjoitettu vasemmistolaistenkaan edustajien mielikantansa, kuten mm Suvi-anne Siimeskin sen osoittanut.

        Kun noin tutkii pintapuolisesti tulee eittämättä mieleen, että politiikassa teatteria mukana % mitaen paljon, vaikka näyttelee tulipalo punaista kommunistia, siellä sisässä voi olla toinen ihminen. Vaikka Esko-Juhani Tennilä, joka sanoi itse, että suurin asiansa ollut kun sai kätellä Urho Kekkosta, joka mukaansa on suurin hetkensä. Varmaan sen ajan nuorelle miehelle oli suuri asia.

        Hieno mies.

    • Anonyymi

      Sanna hoi! ei jäädä nyt makaamaan,, kun hätätila päällä.

      Perustuslakivaliokunnan varapuheenjohtaja Häkkänen A-Talkissa: ”Lainvalmistelu kannattaa aloittaa heti, eikä pääsiäisen jälkeen” – liikkumisrajoituksia perusteltiin hätätilalla

      Perustuslakivaliokunnan varapuheenjohtaja hoputtaa hallitusta jatkamaan liikkumisrajoitusten valmistelua.

      Perustuslakivaliokunnan varapuheenjohtaja Antti Häkkänen (kok.) ihmettelee pääministeri Sanna Marinin (sd.) ilmoitusta siitä, että hallitus aikoo jatkaa liikkumisrajoitusten uutta valmistelua vasta pääsiäisen jälkeen.

      – Lainvalmistelu kannattaisi aloittaa nyt, eikä viiden tai kuuden päivän päästä. Ainakin perustuslakivaliokunnalle hallitus selitti, että nyt on hätätila. Nämähän ovat poikkeuslakeja, joita ajetaan hätätilan perusteella. Nyt jos tässä vetäydytään pääsiäislomalle, syntyy erikoinen käsitys mistä on kyse.

      Häkkäsen mukaan myös yksityisiin tilaisuuksiin on mahdollista puuttua oikeudellisesti. Perustuslakivaliokunta näkee, että se on kevyempi perusoikeusrajoitus kuin suureen joukkoon kohdistuvat liikkumisrajoitukset.

      • Anonyymi

        Onko demarit vieläkään käsittäneet että heillä pääministeri jonka pitää potkia asioihin vauhtia. Loppuu pian hallituskausi, jos ei sitä huomaa. Turhaa pääministeri puolueen ministereiden syytellä muita asioista jotka kuuluu heille luonnostaan, ja työjärjestyksissäkin se mainittu.
        Vasuri ministerit nyt tuskin oppii yhtenä hallituskautena, että ministereinä ovat asioiden päänä.
        kuten juuri opetusmisteri Saramokin moittii muita mitä mininiserinä tulisi tehdä.

      • Ei tässä mitään hätätilaa ole.

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      67
      6729
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      28
      4360
    3. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      272
      2783
    4. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      26
      2090
    5. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      31
      1643
    6. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      97
      1437
    7. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      55
      1141
    8. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      304
      1127
    9. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      78
      1114
    10. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      39
      1081
    Aihe